Onnellisuus?

Taannoin yllättäen useat naiset tulivat juttelemaan minulle kaupoissa ym. En ollut koskaan heitä aiemmin tavannut ja ujo kun olen luonteeltani, oma osuuteni keskustelun jatkamisesta jäi heikoksi. Sekin hämmensi, ettei KOSKAAN aiemmin tällaista ole tapahtunut ja muutamat naisista olivat häkellyttävän kauniita. Yksikin nainen edelläni kassajonossa jäi ostosten maksamisen jälkeen katsomaan ja seuraamaan minua uteliaana.

En ole muuta selitystä keksinyt asialle kuin, että juuri tuolloin työtehtäväni vaihtui sellaisiksi, jota olen aina toivonut. Muutaman päivän tuntui niin onnelliselta kuin olisin liihoitellut pilvissä, koska aiemmat työtehtävät olivat vuosia jatkunutta sietämätöntä piinaa.

Harmi vaan, että onnellisuutta ei voi teeskennellä ja aloitteelliset naiset ovat nyt tyystin kaikonneet.
3875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän se niin on, että iloisen ja onnellisen oloinen ihminen on huomattavasti
kutsuvamman oloinen kuin itsesäälissä rypevä myrtsi.

Kyllä itsekin jossain yökerhossakin mielummin hakeutuu hymyileväisen ja
tasapainoisen ihmisen seuraan, kuin kaikille mököttävän ja olomassaoloaan
anteeksipyytävän ihmisen seuraan.

Tyytyväisyys itseensä säteilee myös ulospäin. Tiettyyn rajaan asti
se on erittäin hyvä asia, mutta liika on liikaa. Itserakkaus kun ei ole enää
positiivinen piirre.

Niinhän se on, että kyllä suhteeseenkin haluaa ennemmin itseensä tyytyväisen
kanssa, kuin epävoivoisen ja huonoitsetuntoisen kanssa. Ei ole kivaa
jos joutuu heti toimimaan jonkinlaisena terapeuttina uudelle
kumppaniehdokkaalle.

Äänestä

No oliko tuo nyt jokin yllätys? Varsinkin, kun nykyään niin moni suomalainen mies on katkera naisvihaaja, jonka seurassa saa pelätä henkensä puolesta, niin kyllähän positiivisen oloisella miehellä on kysyntää.

Äänestä

se niin on että kun menee hyvin niin sen viestittää olemuksellaan koko ulkopuoliselle maailmalle vaikka sitä ei itse tidostakaan. ja tottakai se herättää kiinnostusta jos olet positiivisen näköinen ja säteilet hyvää oloa, se saa ympärillä olevatkin ihmiset usein positiivisemmalle tuulelle. kun menee hyvin niin on itsevarmempi ja se näkyy ulospäin, itsevarmuus on sellainen asia joka vaikuttaa hyvin paljon vuorovaikutuksissa. ole itsevarma ja ajattele positiivisesti niin kyllä ne naiset vielä sinun luoksesi tulevat ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


STLn kirjoitti:

Taannoin yllättäen useat naiset tulivat juttelemaan minulle kaupoissa ym. En ollut koskaan heitä aiemmin tavannut ja ujo kun olen luonteeltani, oma osuuteni keskustelun jatkamisesta jäi heikoksi. Sekin hämmensi, ettei KOSKAAN aiemmin tällaista ole tapahtunut ja muutamat naisista olivat häkellyttävän kauniita. Yksikin nainen edelläni kassajonossa jäi ostosten maksamisen jälkeen katsomaan ja seuraamaan minua uteliaana.

En ole muuta selitystä keksinyt asialle kuin, että juuri tuolloin työtehtäväni vaihtui sellaisiksi, jota olen aina toivonut. Muutaman päivän tuntui niin onnelliselta kuin olisin liihoitellut pilvissä, koska aiemmat työtehtävät olivat vuosia jatkunutta sietämätöntä piinaa.

Harmi vaan, että onnellisuutta ei voi teeskennellä ja aloitteelliset naiset ovat nyt tyystin kaikonneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu