Minut järjestettiin eläkkeelle työpaikkakiusaamisen ansiosta, jonka jälkeen aloin siemailla viiniä pari kertaa viikossa.
Noin vuoden viiniä juotuani, jouduin pieneen onnettomuuteen, jonka seurauksena syyskuun jälkeen viini ei ole maistunut. Nyt olen pystynyt vertaamaan, että paha oloni ei suinkaan johtunut juomisesta, sillä sama paha olo työpaikkani takia jäytää edelleen.
"Diakuvia ja filmiä" näytetään päässäni yhä edelleen. Pienen kännin ansiosta pystyin edes joskus ennen tyhjentämään vinttini.
En tällä suinkaan suosittele käyttämään viiniä lääkkeenä. Haluan vain osoittaa tällä, että työpaikkakiusaamisesta jää paha vamma, jota on vaikea korjata millään rohdoilla.
Lääkärini kutsuu oloani "posttraumaattiseksi stressiksi".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuon kaltaisen helvetillisen kiusaamisen takia minäkin jouduin jättämään työpaikkani.
Siitä näemme miten kauan ne ikävät muistot jäytäävät.
Siksi kaikenlainen kiusaaminen ja työnteon häirintä on hyvin vakava asia.