mieskin ymmärtää!
Kun avovaimon kanssa katsellaan tv:tä
iltaisin ja istutaan sohvalla vieretysten, minä nojaudun häntä vasten, haluan käpertyä kainaloon, jutella, suukotella ja halia, ja mitä tekee avovaimo?
Ei mitään, ei yhtään mitään, istuu edelleen paikoillaan, ei puhetta, ei kosketusta, ei halausta, ei suukkoa, ei edes hymyä.
rakkaus on loppunut.
Kun avovaimon kanssa katsellaan tv:tä
iltaisin ja istutaan sohvalla vieretysten, minä nojaudun häntä vasten, haluan käpertyä kainaloon, jutella, suukotella ja halia, ja mitä tekee avovaimo?
Ei mitään, ei yhtään mitään, istuu edelleen paikoillaan, ei puhetta, ei kosketusta, ei halausta, ei suukkoa, ei edes hymyä.
rakkaus on loppunut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itse olen aviovaimo ja koen että oma intohimoinen rakkaus mieheeni on loppunut.. siis rakastan häntä -tai sitten se tottumusta-mutta en ole rakastunut, en halua häntä vaan paremmin ollaan kuin ystäviä.
Mäkin elin kaksi viimeistä vuotta ex-avioliitossa just noin. Olin valovuosien päässä miehestäni. Seksiä viimeisenä vuotena ennen eroa 3 kertaa vuodessa. En halunnut häntä fyysisesti."käsityöt" olivat paljon mukavampia yksin. Oli kuin olisin veljen kanssa asunut. Ei riitoja, mutta erillen ajatuneet. Koska olimme jo kumpikin yli 30 (mieheni minua 6 vuotta vanhempi) päätimme erota, että voisimme vielä nauttia elämästä kumpikin omalla tavallaan. Mieheni kertoman mukaan vielä rakasti minua siinä vaiheessa kun pakkasin kamojani lähteäkseni. Minulla ei rakkautta ollut hänelle antaa enää vuosiin.
...olen alkanut tsekkaamaan omaa yksiötä nettisivuilta. Meilläkin rakkaus ja tunteet ovat pääosin kuolleet, josko sitä aitoa palavaa rakkautta koskaan edes on ollutkaan. Vaimo sairastelee ja se varmaan on osasyy, mutta ei kaikkea. Seksi on väljähtynyt, ei seksivaatteita, ei eri asentoja, vain pikajyystö ja se on siinä. Vaimo ei innostu erotiikasta, esileikeistä eikä mistään sillä alueella. Tv.tä katsellessa ei nojata toisiimme. Suukko töihin lähtiessä tai töistä tullessa on todella vain suukko, nopea kuiva sellainen, ei intohimoista suutelua, sitä ei ole meillä ollutkaan koskaan.
Tuntuu, että tämä yhdessäelo on vain kaveruutta tai pelkkää yhdessäasumista, tunteet ovat totaalisesti poissa. Onneksi ei ole lapsia eikä asuntovelkaa kun vuokralla asutaan.
Kunpa saisin vain sen rohkeuden muuttaa omilleni. Tuntuu että kuolen henkisesti jos en eroon pääse. Pelottaa vain ajatus yksin asumisesta ja yksinäisistä öistä -liekö vain ennakkopelkoa turhaan.
Puhukaa puolisonne kanssa, mistä homma kiikastaa. Puhumattomuudella käy niin kuin meillä, ero uhkaa. Saa nähdä, löydetäänkö apua terapeutin kautta. Onneksi vaimo sentään suostuu sinne lähtemään.
Meillä on takan 24 vuoden avioliitto, ja nyt ollaan enempi kämppiksiä kun aviopari. Mä lähdin jo kerran pois, mutta halusin kokeilla josko parisuhteen sais uudelleen pelaamaan. Vaan ei taida tulla mitään, rakkaus on kadonnut. Tiedän että tää tilanne ei mulla parane kun lähtemällä, mutta miehelle se on kova pala.