Tykitän nyt tästä vaan täysillä... eli kuinka usein pienten lasten vanhemmat harrastavat seksiä? Itse olen aina ollut aktiivinen ja innokas seksiin ja yrittänyt jos millä konstein viritellä mieheni fiiliksiin... vaikken olisi nukkunut kahteen vuoteen... sen verran vahvasta vietistä on kiinni. Mies taas ei pysy hereillä eikä sitä enää kiinnosta seksikään, tosin väittää, että kiinnostaa, mutta ei tee mitään sen eteen, ja näkeehän sen jos mies ei halua... kohta kymmeneen vuoteen en ole edes ajatellut muita miehiä, mutta jatkuva pettymys ja suru vatsanpohjassa ovat saaneet mut tajuamaan, että tulen sairaaksi tässä suhteessa. Olen sairastanutkin ihan oikeasti kovasti jo useamman vuoden ja yrittänyt siitä huolimatta hoitaa lapset ja kodin ja yrittänyt vielä miestäkin saada aina ymmärtämään asioita, kun on sellainen puupökkelö ettei tajua ihmissuhteista eikä lastenhoidosta mitään (tai ei ennen tajunnut). Nyt se osaisi hoitaa lapsiakin ja tekee paljon kotitöitä, mutta kaiken tän jälkeen minä olen niin helvetin väsynyt ja pettynyt ja kyllästynyt kaikkeen, etten tahdo enää ite jaksaa tätä koko taloa. Lapset on kai jotain ylivilkkaita, ne on todella älykkäitä ja nokkelia ja oma-alotteisia ja äänekkäitä ja rohkeita ja kaikkea mahdollista ja se on sitten sellainen sekoitus, ettei niitten kanssa jaksa pirukaan. Mun on pitänyt alkaa jättään asioita väliin, en jaksa enää olla toitottamassa joka asiasta ja mies kun on käytännössä (en jaksa nyt tätäkin selittää) ainoa lapsi niin se ei siedä mitään meteliä eikä sotkuja eikä mitään... paitsi itse aiheuttamiaan. Mies on heitellyt mulle pitkin aikaa ja raskautta ja synnytyksistä ja kaikesta aina jotain paskaa, etten osaisi olla oikein... ne on jääneet mun sydämeen pistäviksi siruiksi... lapsille se nykyään karjuu ja huutaa aina ja näyttää että se saa kohta itekin jonku kohtauksen. Mun on pakko mennä jatkuvasti väliin vaikka tiedän, että se ei tee lasten kasvatuksellisesti hyvää lasten nähdä että äiti ja isä jakautuu kahteen leiriin... mutta on olemassa raja, jota ei vaan saa aikuinen ylittää lapsen kanssa. Tarvitsisin nimenomaan omaa aikaa että jaksaisin, mutta en uskalla jättää miestä lasten kanssa, kun se on tuollainen. Kuin nytkin... välillä se sitten on taas oikea unelmaisä. Mulla on ollut itellä alkoholisti isä ja vaikka mun mies ei ole, niin yhtä hullulta se alkaa vaikuttaa. Ja mun oireet alkaa olla niin vahvan fyysisiä, että esim. vapisen koko ajan ja tuntuu niinku tuhat rottaa söis mahan sisuksia. Ei oo oikein mitään paikkaa mihin lapset sais vähäksi aikaa. Oon ollut lasten kanssa kotona ja nyt olen opiskelemassa. Töitä olen yrittänyt hakea, mutta eihän kukaan ota pienten lasten äitiä töihin... potentiaalia mulla on vaikka mihin. Oon vaikka millä mitattuna älykäs (ja niin on muuten lasten isäkin), mutta ei siitä ole apua. Muutaman vuoden päästä varmaan helpottaa, mutta enpä tiedä olenko enää hengissä sitten ja olenko toimintakykyinen.. kyllä sellainen raunio alan olla. Lapset on tällä hetkellä hoidossa, onneksi ja hyvässäkin kai, osan viikkoa ja puhe on ollut että alkaisivat ihan täysiaikaisestikin kulkemaan... se helpottaisi mun päiviäni kovasti ja uskon että lastenkin elämää kovasti. Tiedän, että ne pärjää hyvin, sillä olen ne ite opettanut ja kasvattanut mahdollisimman monipuolisesti, eikä siitä ole koskaan kyllä mitään ongelmia ollutkaan. Nyt vaan on totaalisesti kaikki voimat loppu, miestä en jaksa enää kuunnella enkä katsoa eikä sille siis seksikään lystä... oon monen vuoden ajan aatellutkin että sillä on toinen, mutta se vaan kieltää kaiken ehdottomasti koko ajan. Mutta on vaan niin omituisia yhteensattumia sattunut aina silloi tällöin... Niin, nyt siis mulla sitten on astunut kiikariin eräs mies, joka on siis herättänyt tän mun vahvan viettini, mutta mitään ei ole eikä varmaan tulekaan, mutta täytyypä sanoa, että pelottaa, koska onhan tämä suuri muutos mun tunnepuolella. Hajoaako meidän perhe, jonka eteen on tehty niiiiiin helv... töitä ja kaikkea. Lapset oppineet isältään hirviömäisiä käyttäytymisiä eikä mies ees tajua, että ne käyttäytyy just niinku hänkin. Ampusinko vaan kuulan kalloon... no en pystyis lapsia jättämään, mutta hulluksi tässä alkaa tulla itekin. Pitäis jossain välissä pystyä elämää normaalia elämääkin ja saada sitä elinvoimaa jostain. Tästä talosta sitä ei löydy. Olen jopa harkinnut, että joku rakastaja voisi auttaa mua, mutta sekin lie niin sotkuista hommaa ja kun ei siitä ole kokemuksia, niin tiedä sitten miten siihen itekin reagoisi. Että silleen. Kommentoikaapa, mutta mielellään paskakommentit vähemmälle, sillä täällä on oikeasti ihmisillä suuri tuska.
Ja ne huostaanottojutut sitten saa jäädä pois, sillä ei tässä nyt niin pitkällä olla. Ennen lähen lasten kanssa käveleen. Lapset on kuitenkin ihmiselle maailman tärkein asia ja minä jos kuka rakastan lapsiani niin paljon, että tiedän että ne tarvitsee minut. Onnellisena ja hyvinvoivana ja siihen siis olen tässä pyrkimässä ja kommentteja kaipaamassa.
Ja ne huostaanottojutut sitten saa jäädä pois, sillä ei tässä nyt niin pitkällä olla. Ennen lähen lasten kanssa käveleen. Lapset on kuitenkin ihmiselle maailman tärkein asia ja minä jos kuka rakastan lapsiani niin paljon, että tiedän että ne tarvitsee minut. Onnellisena ja hyvinvoivana ja siihen siis olen tässä pyrkimässä ja kommentteja kaipaamassa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hienoa tekstiä en vai tiedä mitä siinä kerrottiin.
Ei tuollaista kukaan jaksa lukea, opettele kirjottamaan lähetä vasta sitten.
en mäkään pystynyt lukemaan.
Ei nuo teidän murheet niin pahoilta kuulosta. Eli varmastikin melko tavanomaisia ongelmia lapsiperheissä. Jostain syystä nuo asiat ovat muodostuneet sulle tosi suuriksi kysymyksiksi, etkä pääse niistä eroon.
Yrittäkää keskustella miehesi kanssa. Yrittäkää hakeutua myös parisuhdeterapiaan. Teille molemmille tekisi varmasti hyvää tavata terapeuttia myös ihan yksistään.
Jos ette pääse terapeutille tai keskustelu ei kahdestaan onnistu, niin pyytäkää joku "puolueeton" kuuntelija paikalle keskusteluihinne.
Tärkeintä on, että lapsista huolehditaan hyvin.
Tsemppiä, ei nuo teidän ongelmat pahoja ole. Monella on elämä vielä huonommissa kantimissa!
Tekstisi oli monesta kohtaa ihan kuin meidän perheestä kertovaa, paitsi että mulla ei ole mitään toista miestä kiikarissa. Olit toki kirjoittanut sen tunnekuohun vallassa, mut just tommosia juttuja mäkin kelaan aina pahassa tilanteessa, joten ymmärrän hyvin..
Meil ihan sama eli mulla paljon vahvempi sukupuolivietti ja vaikka nytkin ihan pikkuinen vauva meillä, niin minäpä se halusin seksiä jo 12 päivää synnytyksestä, ja minä olen se, joka kaikki aloitteet seksiin aina tekee. Mies sanoo myös, että toki hän minua haluaa yms. muttei osoita sitä käytännössä millään tavalla. Hän pärjäisi ilman seksiä vallan hyvin varmaan muutaman kuukauden, ennenku alkais ehdottelemaan; en tiedä koska en itse koskaan malta odottaa niin kauan! Hänellä ei todellakaan ole ketään toista ja seksi kyllä meillä sujuu, kun sitä vihdoin harrastetaan. Haluaisin vain, että hänkin joskus osoittaisi halunsa, eikä olisi AINA "liian väsynyt"...!!!
Lapsetkaan ei meillä helpoimmasta päästä, molemmat ollu koliikkivauvoja (toinen tällä hetkellä) ja tuo isompi on just niin pirun älykäs ja nokkela ja ITSEPÄINEN ettei niele mitään auktoriteettia helpolla!! Aina se on tahtojen taistelua vanhempien kanssa. Minä hänen kanssaan pärjään paremmin mutta isä ei tahdo ymmärtää pitää hermojaan kurissa vaan huutaa ja kiroilee lapselle, vaikka väsymiseen asti asiasta on keskusteltu/puhuttu/riidelty/selvitetty.. Mies vaan ottaa kaikki lapsen uhman henkilökohtaisesti eikä pysty pysyy lujana ja rauhallisena.
En halua missään nimessä et lapsilleni raivotaan joka päivä! Itseki tulee räjähdeltyä, kun en ole niitä kaikkein kärsivällisimpiä ja viileähermoisimpia äitejä.. mutta sentään turhaa kiukuttelua lapselle vältän, esim, jos itse olen väsynyt niin ei se lapsen vika ole!
Aivan ihanat lapset meillä on ja olen supersuperylpeä fiksusta tytöstäni, jonka kehitystä ihmettelevät vieraatkin ihmiset, mutta ei hänen kasvatuksestaan haasteita puutu! Valitettavasti mies on liian ylpeä ottamaan kasvatusneuvoja minulta ja liian laiska lukemaan itse alan kirjallisuutta tai lehtiä hankkiakseen vinkkejä fiksumpaan kasvatukseen ilman riehumista. Ikävää mun puuttua lapsen kuullen isän toimintaan, mut pakko se usein on, kun hän äityy huutamaan lapselle.
Sit taas riitojen jälkeen mies voi pitkäänkin olla tosi ihana isä ja tekee kotitöitä koko ajan jne. mutta jossain vaiheessa taas ollaan siinä tilanteessa, että hän kulkee naama norsunvitulla eikä oma-aloitteisesti auta kotona mitenkään, ja jos auttaa, tekee sen tavaroita paiskoen ja kiukkuisena. Tulee kumma tunne, ihan kuin mieheni olisi murrosikäinen lapseni.. "Autatko äitiä kultakiltti" "Okei sitten, autetaan saatana perkele..!!"
No joo eipä tästä sulle ollut apua muuta kuin vertaistukea eli että ihan samojen ongelmien kanssa painitaan täällä!! :) Huh, rankkaa on mut välillä taas on parrempia kausia.. Näitä juttuja täällä kun lukee niin usein kiittelee mielessään, että onpa meillä sentään paljon paremmin asiat kuin tuolla.. tai tuolla.. tai tuolla tyypillä..
Lapsetkin tuntuu olevan meillä suht hyvinvoivia ja moni on sanonut isommasta, (pieni vielä siis pikkuvauva)että huomaa et on hyvin kasvatettu ja hoidettu lapsi! Joten kyllä ne äidin ponnistukset aina palkitaan, tavalla tai toisella, vaikka sitten tuntuis että se mies tulee toisinaan kivirekenä perässä..
No niin. Elikkä anteeksi nyt kaikki kovasti, kun jäi ne kappalejaot laittamatta. Osaan kai minäkin nyt sen verran, mutta tais tulla jostain muualta ku päästä tuo teksti.
Ja kiitos vertaistuesta. Joskus tuntuu, että minussa on jotain vikaa, kun aina vaan haluan rakastella...
Ja munkin mies on ihana, oikea löytö, mutta... Mulla on alkanu tunteet jo muuttua. On jo saanut liikaa surra. Eli ei tässä sitten varmaan ku udotellaan.
Ja sorry nyt vielä kaikille niistä kappalejaonpuutteista. Voihan sitä lukea pienissä erissä niin, että rajaa tolla ikkunalla aina sitä tulvaa sen verran. ;)
Aika outoa ja jopa naurettavaa, että kehuu itseään älykkääksi minkä kerkeää, ja kirjoittaa huonommin kuin ala-astelainen.
Jos te koko perhe (kerroit miehesi olevan hyvin älykäs, itse olet todella älykäs ja lapset tietysti myös, niin kuin kerroit) olette noin mielettömän älykästä porukkaa, niin on se ihme ettette pysty normaalia arkea handlaamaan.