Huomasin tänään tätä palstaa lukiessani, että vaikuttaa siltä kuin eräät täällä kuvittelisivat että käsite "tietämätön" olisi loukkaus. Voi olla että jossain tilanteessa sen voisikin käsittää näin, mutta jos ihminen jota kutsutaan tietämättömäksi todella on tietämätön, miten se voi olla loukkaus?
Tietämättömyys on yksi ihmisen perusominaisuuksista. Jokainen lapsi on aluksi autuaan tietämätön oikeastaan mistään. Ihminen joka ei ole lukenut jotakin kirjaa on tietämätön sen sisällöstä (silloinkin jos hänellä on epämääräistä toisen käden tietoa kirjasta). Suurin osa meistä on tietämättömiä kvanttifysiikan hienouksista. Useimmat myös esimerkiksi aivojen hienorakenteesta. Joka tapauksessa, jokainen ihminen on tietämätön JOSTAIN asiasta. Sitä ei ole syytä hävetä, koska kaiken tietämättömyyden poistamiseen ei yhdelläkään ihmisellä riitä elinaikaa: vääjäämättä jää alueita joista emme tule tietämään paljon mitään. Me emme voi olla kaikkitietäviä.
Miksi olisi siis loukkaavaa todeta, että jonkun ihmisen tietämättömyys sattuu osumaan juuri keskustelun aiheena olevalle alalle? Se on todenmukainen väite. Se ei vihjaa mitään toisen älystä tai rehellisyydestä, vain tietojen tasosta tietyllä alueella. Siis puutteesta joka jossain kohti elämäämme aivan varmasti kohtaa meitä kaikkia. Vain itseään täydellisenä pitävän voisi katsoa pitävän puutteen osoittamista loukkaavana.
Joten ehkä meidän kaikkien kannattaisi suhtautua itseemme realistisemmin?
Tietämättömyys on yksi ihmisen perusominaisuuksista. Jokainen lapsi on aluksi autuaan tietämätön oikeastaan mistään. Ihminen joka ei ole lukenut jotakin kirjaa on tietämätön sen sisällöstä (silloinkin jos hänellä on epämääräistä toisen käden tietoa kirjasta). Suurin osa meistä on tietämättömiä kvanttifysiikan hienouksista. Useimmat myös esimerkiksi aivojen hienorakenteesta. Joka tapauksessa, jokainen ihminen on tietämätön JOSTAIN asiasta. Sitä ei ole syytä hävetä, koska kaiken tietämättömyyden poistamiseen ei yhdelläkään ihmisellä riitä elinaikaa: vääjäämättä jää alueita joista emme tule tietämään paljon mitään. Me emme voi olla kaikkitietäviä.
Miksi olisi siis loukkaavaa todeta, että jonkun ihmisen tietämättömyys sattuu osumaan juuri keskustelun aiheena olevalle alalle? Se on todenmukainen väite. Se ei vihjaa mitään toisen älystä tai rehellisyydestä, vain tietojen tasosta tietyllä alueella. Siis puutteesta joka jossain kohti elämäämme aivan varmasti kohtaa meitä kaikkia. Vain itseään täydellisenä pitävän voisi katsoa pitävän puutteen osoittamista loukkaavana.
Joten ehkä meidän kaikkien kannattaisi suhtautua itseemme realistisemmin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse monta kertaa sanonut muutamia täällä "keskustelevia" henkilöitä tietämättömiksi, koska he todellakin puhuvat asioista, joista eivät tiedä mitään. Tietämättömyys on OK, mutta jos ei edes halua ottaa selvää asioista, joista esittää mielipiteitä, se on tyhmyyttä. Itse olen lähes totaalisen tietämätön vaikkapa nykytaiteen estetiikan psykologisia aspekteja käsittelevistä teorioista.
Ei se ole tyhmä, joka kysyy. Se on tyhmä, joka ei kysy, koska hän ei koskaan opi mitään. Ellei huomaa tietämättömyyttään, ei voi hankkia tietoa kyseisestä asiasta.
Ja rohkea ei ole se, joka ei pelkää, vaan se, joka pelkää mutta uskaltaa silti. Rohkeutta kyseenalaistaa, käyttää omaa järkeään ja päättelykykyään. Kun etsii vastauksia, siihen ei riitä tuhatkaan kirjaa, mutta kun on sen löytänyt, yksi sanakin on liikaa.
Minua jaksaa kummastuttaa se jalostunut jälkeenjääneisyys, mitä kreationistit täällä osoittavat. Heillä on totaalisesti pallo hukassa tiedon ja uskon välillä.
TIETEELLÄ ei ole mitään tekemistä USKON kanssa... Vai perustuuko matematiikka uskoon? Tai fysiikan lait? Gravitaatio on totta, uskoi siihen tai ei. Jos joku muuta väittää, ei tarvitse kuin todistaa tieteen olevan väärässä, se on niin helppoa.
Vastaan inttäminen ja mantran hokeminen ei tee vielä vastavaäitteestä totta... Kreationistit osoittavat naiviutensa sillä, että tituleeraavat meitä EVOUSKOVAISIKSI. Jos itse USKOO, se ei tarkoita sitä, että myös vastapuoli tekee niin omalle asialleen!
Kun on kaksi osapuolta, jotka kummatkin ovat ehdottoman oikeassa, ei totuus välttämättä olekaan keskellä. Silloin on AINA mahdollisuus, että toinen osapuoli on absoluuttisen väärässä.
On olemassa kahdenlaisia totuuksia: Latteuksia, joille on ominaista se, että niiden vastakohta on sula mahdottomuus ja sellaisia totuuksia, joille tunnusomaista on se, että niiden vastakohta on myös syvällinen totuus...
...on selvää, että joka alalla on tietäjänsä. Siksi kummastuttaa tälläiset: ...ainahan kahden vänkääjän välillä toinen on paljon enemmän oikeassa, voi olla HÄMÄÄVÄ lopputulos, että toinen on kokonaan väärässä vain sen perusteella, että suurin osa meni väärin. Näin voi jäädä jotain hyvin oleellista lisäämättä yhtälöön, jos ei tarkkaan harkitse mitä toinen esitti. Kannattaa hylätä väite vasta kun voi lisätä sen kokonaisuudessaan lokeroon mahdoton, ei siis vain osittain. Eli totuus ei varmastikkaan ole keskellä, mutta johonkin kohtaan se sijoittuu ja napsahtaa loogisesti paikalleen :D
..näin minunkin mielestä, kysyjä ei tieltä eksy.. Mutta vaikkapa minulla ei ole lapsia, niin enkö voisi siis olla mitään mieltä lasten kasvatuksesta? Enhän tiedä siitä mitään kokemusperäisesti jos kyseessä "oma" lapsi - ainoa mitä tietoa on, on se mitä olen saanut kun minua on "kasvatettu". On vähän rankkaa raakata ihmisiä pois keskustelusta sillä perusteella että jonkun tieto ei riitä juuri kaikkien muiden tasolle. Piiru ylimielisyyttä kenties tässä mukana?