Näin toivotteli arvojohtajattaremme, ja vielä kai muodikkaasti "niinku" uskoo näin tapahtuvan.
Minä olisin kirjoittanut puheen lopetuksen toisin:
"Vaadin viisautta eduskunnalta!"
Eduskuntaan on valittu ainakin noin keskimäärin fiksua porukkaa. Tavallinen valitsija antaa äänensä itseään fiksummalle? Vai?...
Nykyinen eduskunta on sen aikaa jo istunut, että tohelompikin kansanedustaja on kai tajunnut, miten isoista asioista joudutaan päätöksiä tekemään?
Ei lie kohtuutonta odottaa SEN tekevän viisaita päätöksiä?
Jotkut häiriköt eivät tietysti ikinä opi. Siksi olisikin tärkeätä, että äänestäjällä olisi käytössään myös negatiivinen ÄÄNI!
Ts. "Tuota tolloa en halua yhteisistä asioista päättämään." Varmasti muutamat Janinat, Katariinat ja Maurit ynnä Eskot jäisivät valitsematta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei. Pliis. Pyydä välillä armeijakaverisi Huvittunut-1 esiin!
Eduskunta nauttii kansan verorahoilla ,eliittielämästä ,kulttuurista ,seksuaallisestahäirinnästä ,koska heillä on varaa ylellisyyten ,aikaa on provosoida sisäpiiriään ,pukeutumalla seksikkäästi merkkituotteilla eduskuntanhovissa .
Tuskin pukeutuvat kirppisvatteisiin ,muutenkuin ääniä kalastamalla ja kusettamalla veronmaksajia ,ennen vaaleja .
Ainoa huoli on sijoitetun osakkeen arvonnousu pörssiyhtiössä ja huolehtimaalla pörssiyhtiöitten eduista ,että saa sijoiteyulle €urolle mahdollisenman suuren voiton .
Kansalaisiata ,hyvinvoinnista ,työllisyydestä ,Suomesta ei niin väliä vaan pörssiyhtiöitten voitto ,koska ei veroeliteillä "ei ole" päätäntävaltaa , miksi heikentäis omaa sijoitustaan pörssiyhtiöissä ,vaikka valtio on niissä suurin omistaja ?
Hulluhan se on joka omaa oksaa sahaa ,näin myös toimettomia on veronsaajien etuuskunta !
Oma etu ja muista viis .
Finnair on hyvä esim. pörssiyhtiönä .
Voitot on edellisestävuodesta kymmenkertaistuneet ja väkeä on vähennetty tuhansilla ja palveluita ulkoistettu .
Koneet myöhästelevät matkalaukut kadoksissa ?
Turvallisuudella pelataan sijoittajien hyväksi .
Fortumi on nostanut voittonsa pilviin jakelee €uroja johtajilleen ja kuluttajat maksavat korotettua sähkölaskua .
Ilmastomuutokseen ja uusiutuvien energioitten rakentamiseen ei Fortumilla ole varaa ?
Valtion omistajapolitikalta puuttuu kokonaan tulevaisuudennäkymät ,työllisyydestä ,energiasta ,hyvinvoinnista .
Valtion laiva on tuuliajolla ja on ajautumassa haaksirikkoon .
Eduskunnassa kaikki on hyvin ,tirkistellään tissejä ja puristellaan pakaroista ,teatteri menee katsomaan toista teatteria ,valtakunnassa kaikki on hyvin !
Etuuskuntateatterista teatteriin (tuntematon sotilas) kuka sai kuulan kalloon on seuraava puheenaihe !
sinulta rehellisyyttä ja viisautta, mutta tiedän toiveeni turhaksi. Olet mitätön valehelija ja luuseri.
verrattuna eduskuntaan ja sen vaikutusvaltaan. Älä ole huolissasi!
Ja jos toiveesi on turha, niin olen epärehellinen ja tyhmä. jätän Sinulle nuo "valehtelija ja luuseri":
Heh. Olethan "upseeri ja herrasmies", Valkoisen Talon kutsuvieras ym. :)
Kaiken ihmisten hädän ja tuskan takana on vain yksi asia:pörssi.