Olimme hyviä ystäviä, molemmat naisia, ja tapasimme ja soittelimme melko usein. Olemme samalla alalla, joten puhuttavaa löytyi aina. Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että yhteydenottaja olin aina minä: minä soitin ja juttelin niitä näitä, minä kysyin lähdetäänkö ulos yhdessä tai tuleeko hän kylään tai päinvastoin. Joka kerta oli ihan hauskaa. Lopulta kysyin ystävältäni, miksei hän koskaan enää soita, koska oli mennyt useita kuukausia, ettei hänestä kuulunut mitään ellen itse ottanut yhteyttä. Ja syy löytyi, olin joitakin kuukausia sitten ollut hänelle tyly eli hänen soittaessaan olin sanonut, että juuri nyt on kiire, enkä ehdi jutella, lupasin soittaa perään - sen valitettavasti unohdin. Nyt ystäväni sanoo, että häntä loukkaa se, ettei hänelle ole aikaa, joten hän katsoo parhaaksi, että hän vaan sitten odottaa, jos minä otan yhteyttä, niin ei tule ikäviä yllätyksiä.
En tajua, kai nyt voi sanoa ystävälle varsinkin ja kenelle tahansa, jos on juuri kiire tai jostakin syystä ei voi puhua. Ei kai tuollaisesta voi loukkaantua, vai enkö itse ymmärrä ystävyyttä?
En tajua, kai nyt voi sanoa ystävälle varsinkin ja kenelle tahansa, jos on juuri kiire tai jostakin syystä ei voi puhua. Ei kai tuollaisesta voi loukkaantua, vai enkö itse ymmärrä ystävyyttä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrät ystävyyttä varsin hyvin. Sinuna jättäisin tuollaiset ns. ystävät, sillä ystävyys merkitsee ennenkaikkea vastavuoroisuutta. Jos ystäväsi ei tätä ymmärrä, olkoon. Ehkä hän tarvitsee roikkujan peräänsä, että tuntisi olonsa tarpeelliseksi? Näitä asioita on hyvin vaikea ymmärtää, kun emme ole ajatusten lukijoita. Itsekin painiskelen samanlaisten ongelmien kanssa ja loppua ei näytä tulevan. Ystävälle pitää voida sanoa "rumastikin" ja siitä minä ne erotan. Hyvä sellainen pitää minua niin hyvänä ja tuttuna ja ottaa huumorilla koko asian. Valitettavan vähän tälläisia on. Onko ne kaikki niin tiukkapipoja? Katsellaan..
Luulen että ystävällesi on voinut tulla tunne, että olet hänen ystävänsä vain silloin kun se sinulle sopii. Tottakai toisen täytyy ymmärtää jos on kiire, se ei saa olla syy loukkaantua. Mutta onko tällaisia tilanteita sattunut useinkin, että ystäväsi on soittanut juuri silloin kun sinulla on ollut kiireitä?
Ystäväni oli yhdessä vaiheessa hyvin kiireinen työnsä takia ja ainoa asia, josta hän puhui ollessamme yhteyksissä oli kiire ja tietysti pakolliset kuulumiset pikapikaa. Hän oli tosi kiltti ehtiessään pitää minuun yhteyttä, vaikka olisin ymmärtänyt hänen kiireensä ja odotellut tilanteen rauhoittumista pitkäänkin. Hän kuitenkin itsepintaisesti ja ehkä syyllisyyttäkin kokien ilmoitti minulle joka päivä meilillä parilla lauseella kiireestään ja päätin sitten kerran jättää vastaamatta, koska en halunnut olla painolastina kaiken keskellä. En tarkoittanut osoittaa mieltäni tai piikitellä häntä, vaan minusta niin oli järkevää. Päätin myös olla sanomatta hänelle mitään kiireestä, ettei väärinkäsityksiä pääsisi syntymään. Kuitenkin tilanne kääntyi minun haitoikseni.