ihme menoa!!!

---------AJATTELEMISEN AIHETTA----kiitos !

on meitä mutta olemme katoava varanto. tuntuu että nykyihminen ei edes osaa olla parisuhteessa tai edes olla rauhassa kumppaninsa kanssa kotona.
kirjoitit todella naulan kantaan. oma kokemukseni on että kunnollisena ihmisenä joudun puolustamaan elämäntapaani ja käsityksiäni ja olen siitä todella kiitollinen etten kuulu ilkeisiin ihmisiin. jatketaan tällä hyvällä ja arvokkaalla, omanlaisellamme elämäntavallamme

Kyllä meitä onnellisia pareja muitakin löytyy :)
meillä on ihana suhde jo kestänyt 8vuotta eikä loppua näy, onneksi. Naimisissa ollaan oltu puolet ajasta. Välitetään toisistamme eikä muita katsella. Jos lapsia saadaan ni ainakin meistä on heille esimerkiksi.

TSEMPPIÄ IHMISET! ei se ruoho ole aidan toisella puolella vihreää.

Minulla päättyi juuri parisuhde toisen pettämiseen. Vaikka hän aina antoi ymmärtää, kuinka korkea moraali hänellä on pettämisen yms suhteen. Pidin rehellisenä ja uskollisena, mikään ei viitannut hänessä tai meidän suhteessa siihen että "pitäisi" pettää. Vaan pettipä silti, ja vielä useamman kerran. Tämän jälkeen voin vain kauhulla ajatella, mitä on tapahtunut hänen lukuisilla työmatkoillaan. Ennen en murehtinut lainkaan, sillä tuntui että meillä todella luottamus toimii.

Kyllä minullakin on usko ihmisyyteen mennyt. Myös ex-miehen kanssa suhde päättyi luottamuksen menettämiseen, tosin kyse ei ollut kolmansista osapuolista, mutta kuitenkin.

Ilman molemminpuolista rehellisyyttä ja luottamusta ei ole rakkautta. Joka muuta väittää, ei ole näitä asioita koskaan syvällisesti miettinyt, tai ei ole joutunut miettimään.

Sanotaan että naiset pettää yhtä paljon, mutta omassa ystäväpiirissä naiset ovat olleet uskollisia, hoitaneet kodin ja lapset, olleet, kilttejä, antaneet miehelle aikaa myös omiin harrastuksiin...mutta mies ei ole naista arvostanut, eikä ole edes voinut rehellisesti erota...vaan salaa viritellyt vaimon selän takana. Ihmiset tuntuvat etsivän nykyään puolison puuttuvia puolia toisesta, jotta saadaan varmasti kaikki. Enää ei osata hyväksyä, että kumppanissa on asioita, joista ei ehkä aina pidä.. Rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen sellaisena kuin on, ja ongelmista keskustellaan avoimesti. Kummankin on oltava valmiita muutoksiin ja katsomaan itseään peilistä. Tässä elämässä seistään omilla jaloilla, ei toisen.

Kaikesta huolimatta olen päättänyt, etten aio katkeroitua. Kai tälläkin jokin tarkoitus oli, ehkä tämän ansiosta minulla on mahdollisuus jonain päivänä kohdata vielä Ihminen isolla iillä.

Olen miettinyt samaa asiaa tässä jo pidemmän aikaa. Kavereiden särkyviä liittoja katsellessa mietin itsekseni, että koskahan omassa suhteessa ilmenee jotain. Ihmiset joita olen pitänyt ihan normaaleina ja luotettavina paljastuvat jälkeenpäin kaksoiselämää viettäviksi pettäjiksi. En jokunen vuosi edes kuvitellut miettiväni pettääkö oma mieheni minua. Voin vain toivoa, että olen löytänyt ihmisen joka arvostaa yhteistä tulevaisuutta ja ei ole veistetty samasta puusta kuin niin monet nykyään. Mitään muutahan en voi kuin vain luottaa meihin.

Tuntuu kuin suurin osa ihmisistä olisi aivan hukassa itsensä kanssa ja omien tavoitteidensa. Kaiken pitää olla täydellistä myös parisuhteessa kuin ulkoisissa puitteissakin. Jos jokin menee pieleen tai kaikki ei mene kuten itse on ajatellut syytetään toista ja haetaan apua kolmansilta pyöriltä.

Miten helppoa onkaan syyttää alkoholia kaikesta ja kontrollikyvyn menettämisestä humalatilaa, kummallista kyllä, että seksi kyllä onnistuu siltikin. Olisiko tällöin syytä sitten vain miettiä, että ehkä alkoholi ei sovi itselle, jos kerran vaatteet eivät pysy päällä, tai sitten ruveta rehellisesti sinkuksi ja etsimään niitä yhdenillan suhteita baareista.

Pidempiä suhteita toisen seläntakana harrastavat taas ovat tehneet vielä selvemmän tietoisen valinnan olla arvostamatta sitä kumppania kotona. Miksi ei sitten voi ensin nostaa kissaa kotona pöydälle ja kertoa toiselle, että ei ole onnellinen. Vaikka seurauksena olisikin ero, olisi se edes reilumpaa molempia kohtaan, että molemmat käyvät eroprosessin samaan aikaan läpi.

Pahimmillaan olen seurannut vierestä sitä kuinka toinen suunnittelee häitä (monien yhdessä olo vuosien jälkeen) kun toinen yhtäkkiä kertookin, että haluaa erota. Nopeasti paljastuikin, että toisella on jo uusi kumppani katsottuna ja muutto suunnitteilla. Toinen vasta koettaa tässä vaiheessa käsittää, että omaisuus pitää jakaa ja juhlat peruuttaa. Voiko tuon itsekkäämpiä ihmisiä enää olla. Ei liene kovin harvinaista tuollainenkaan.

Hienoa, että joku tervejärkinenkin seuraa palstaa
ja tuntee juttuja lukiessaan samoin kuin minä.
Täällä tulee monta kertaa kylmääviä fiiliksiä
siitä miten tyhmiä ja itsekkäitä ihmiset ovat nykyaikana. Vastaavasti saattaa kyllä myös ilmetä liian suurta uhrautuvaisuutta väärin perustein, väärän ihmisen vuoksi. Kaikkea ei tarvitse sietää, eikä jäädä vierelle antamaan anteeksi ja silittelemään päätä. Toivottavasti kaikki saavat tekojensa mukaan, ennemmin tai myöhemmin, itselle kuuluvan karman.

sanos muuta! Eihän tässä uskalla edes alkaa tuntea mitään ketään kohtaan kun kumminki homma menee perseelleen. Siksi mä lähdenkin taas ulkomaille töihin!