Suuret nälkävuodet 1866-1868

että näin

Uskotteko, että tuo ajanjakso yhä edelleen vaikuttaa suomalaisten alitajunnassa?

Lukekaa tämä lainaus wikipediasta, mistä Snellman silloin varoitti:



"Uudempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että ulkomaisen velan saanti ei enää tahtonut onnistua ja että pelottavan suuri osa maatiloista ja metsistä oli jo menossa pakkomyyntiin. Muuan keskeinen syy oli alkeellisen MAANVILJELYN JOUSTAMATTOMUUS ja TILATTOMAN VÄESTÖN valtavasti kasvanut määrä – molemmat asioita, joista juuri Snellman oli vuosikymmeniä varoitellut. Hätäaputyöt osoittautuivat ongelmaksi, sillä nälkiintyneiden ihmisten kerääntyessä paikkakunnille etenkin lavantauti riehui niin, että Riihimäki–Pietari-rautatien rakentajista viidenneksen arvioidaan menehtyneen vuoden kuluessa.

Kesän 1868 sää ja sitä myöten myös sato oli parempi, mutta kerjäläisten levittämät kulkutaudit surmasivat yhä ihmisiä. Nälkävuosien jälkeen Suomen MAATALOUTTA MONIPUOLISTETTIIN ja sekä infrastruktuuria että teollisuutta kehitettiin, jotta vastaavanlaiset nälänhädät voitaisiin tulevaisuudessa torjua tehokkaammin."


http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_nälkävuodet

2

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikuttaa :

      siinä ei enää puheet pörssiyhtiöiden yrityspolitiikasta paina paskaakaan kun ruoka on loppu

    • Kannattaa lukea

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe