Miten olette suhtautuneet kumppanin lapsiin jotka edellisestä liitosta? Oletko mustasukkainen heidän 'ex-perheestään'? Millaiset välit kumppanin entiseen lapsien kautta jne?
Itse olen jotenkin mustasukkainen kumppanini ja hänen entisensä suhteesta, vaikkakin se päättynyt eroon.. Heillä yhteisiä lapsia. Nyt lapset tulleet puheen aiheeksi meidän nykyisessä suhteessa.. Mutta, jotenkin koko ajan mietin, että haluaako kumppanini lapsia oikeasti kanssani.. Hän kun on jo kokenut sen ja perhe-elämän entisessä liitossaan..
Itse olen jotenkin mustasukkainen kumppanini ja hänen entisensä suhteesta, vaikkakin se päättynyt eroon.. Heillä yhteisiä lapsia. Nyt lapset tulleet puheen aiheeksi meidän nykyisessä suhteessa.. Mutta, jotenkin koko ajan mietin, että haluaako kumppanini lapsia oikeasti kanssani.. Hän kun on jo kokenut sen ja perhe-elämän entisessä liitossaan..
Vastaukset 5
Vanhimmat
jokaisella on historia, eikä sitä voi pois pyyhkiä.
Ole onnellinen, että on valinnut sinut. Tuo mustasukkaisuus on salakalava suhteen tappaja. Joten GET OVER IT!!!!!
jättää on-verbi puuttumaan tekstistä?????
Ihan kuin lukisi jonkun sairauskertomusta!
On-verbi takaisin käyttöön!
Anteeksi, mutta oli aivan pakko huomauttaa, kommenttinihan ei liity tekstisi asiasisältöön millään tavalla.
...
tilanteessa että miehellä lapsia on jo entisestä suhteesta, emme ole avioliitossa. Itse tein heti aluksi selväksi että ymmärrän sen että lapset tulevat ensin. Minun puolestani mies saa mennä lapsiaan katsomaan (siis exänsä luo) silloin kun itseään huvittaa ja olla vaikka yötä.
Olen myös "varautunut" siihen että meillä ei tule ikinä yhteisiä lapsia olemaan vaikka mies muuta sanookin, ainahan voi mieli muuttua kun aikaa kuluu. Pointti on kuitenkin se että kyllä mies ja lapset ovat paketti joka tulee yhdessä uuteen suhteeseen vaikka lapset asuisivatkin muualla. Jos en olisi asiaa pystynyt sulattamaan en olisi suhdetta edes aloittanut, niin yksinkertaista se on. Häpeäisin itseäni jos olisin miehen lapsista mustasukkainen.
Itselläni ei ole lapsia, asun yksin ja olen elänyt muutaman vuoden hyvin itsenäisesti-itsekkäästikin. Takana pitkä suhde eroineen. Nyt olen tavannut ihanan miehen joka on yksinhuoltaja. Lapsella on toki äiti jonka luona hän vierailee säänöllisesti.
Alussa toitotin että lapsen etu tulee aina ensin. Arkipäivästä se tekee joskus hankalaa. Lasta ei voi jättää yksin, isä on arkisin kohtuullisen (vars.iltaisin) sidottu kotiin. Siispä minä olen se joka matkustaa, tai ainakin pitäisi matkustaa. Asumme eri kaupungeissa, itselläni on koira, ja työpaikkani vielä kolmannessa kaupungissa. Ja sotku on valmis...
Välillä huomaan ajattelevani (jopa ääneen) kuinka paljon helpompaa kaikki olisi ilman lasta.
Kasvun paikka meikäläiselle....ja ilmeisesti myös yhteenmuuton.