Kirjoitin jo aiemmin aiheesta. On äärettömän surullista, ettei voi olla ihmisen ystävä, jonka kanssa on elämästään osan jakanut ja rakastanut enää eron jälkeen.
Minulle kävi näin. Olin itse se, joka halusi lopettaa suhteen, vain yhden vuoden jälkeen. Yksinkertaisesti siksi, että rakkaus haaleni, tunteet muuttuivat, valmiin elämän kaava pelotti.
Erotessamme päätimme, että olisimme silti ystäviä, mutta miten kävi. Entinen poikaystävä ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Tämä sattuu, vaikka ymmärränkin hänen tunteensa ja halunsa jättää minut elämänsä ulkopuolelle.
Asiaa ei helpota se, että entiselläni on jo uusi tyttöystävä, vaikka itse seurustelu ei sinänsä minua liikuta. Minua häiritsee se, ettei hän näe muuta vaihtoehtoa kuin pukata minut kaikesta pois. Sillä en haluaisi sitä. Rakastin häntä ja hän oli minulle tärkeä, siksi haluaisin edes silloin tällöin kuulla hänestä.
Hänen mielestään leikin kotista ja testasin häntä, mikä ei ole totta, mutta en saa häntä uskomaan saatika näkemään asiaa oikealla tavalla. Hän ei halua keskustella, hän ei halua nähdä. Hän ei myöskään halua minun tapaavan yhteistä (kaipa se sitten nykyisin on hänen) koiraamme, sillä se ei tuntuisi hänestä hyvältä.
Joidenkin mielestä varmasti olen sellainen roikkuja, mutta en haluaisi menettää ihmistä, joka syvällä sisimmässään on yksi hienoimmista koskaan tapaamistani ihmisistä. Tiedän, että loukkasin häntä, mutta en tahtonut sitä.
No, elämä jatkuu. Enkä, ihme kyllä, ole suuremmin katkera. Toivon (ja uskon), että jonain päivänä hänkin haluaa kuulla minusta.
Minulle kävi näin. Olin itse se, joka halusi lopettaa suhteen, vain yhden vuoden jälkeen. Yksinkertaisesti siksi, että rakkaus haaleni, tunteet muuttuivat, valmiin elämän kaava pelotti.
Erotessamme päätimme, että olisimme silti ystäviä, mutta miten kävi. Entinen poikaystävä ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Tämä sattuu, vaikka ymmärränkin hänen tunteensa ja halunsa jättää minut elämänsä ulkopuolelle.
Asiaa ei helpota se, että entiselläni on jo uusi tyttöystävä, vaikka itse seurustelu ei sinänsä minua liikuta. Minua häiritsee se, ettei hän näe muuta vaihtoehtoa kuin pukata minut kaikesta pois. Sillä en haluaisi sitä. Rakastin häntä ja hän oli minulle tärkeä, siksi haluaisin edes silloin tällöin kuulla hänestä.
Hänen mielestään leikin kotista ja testasin häntä, mikä ei ole totta, mutta en saa häntä uskomaan saatika näkemään asiaa oikealla tavalla. Hän ei halua keskustella, hän ei halua nähdä. Hän ei myöskään halua minun tapaavan yhteistä (kaipa se sitten nykyisin on hänen) koiraamme, sillä se ei tuntuisi hänestä hyvältä.
Joidenkin mielestä varmasti olen sellainen roikkuja, mutta en haluaisi menettää ihmistä, joka syvällä sisimmässään on yksi hienoimmista koskaan tapaamistani ihmisistä. Tiedän, että loukkasin häntä, mutta en tahtonut sitä.
No, elämä jatkuu. Enkä, ihme kyllä, ole suuremmin katkera. Toivon (ja uskon), että jonain päivänä hänkin haluaa kuulla minusta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla sama juttu, paitsi että olin kaiken lisäksi jätetty osapuoli :(. Kun exä löysi oman kämpän, niin sen jälkeen hän ei halunnut nähdä ollenkaan, eikä olla yhteyksissä. Itse jonkin aikaa muutamia kertoja soittelin ja kyselin kuulumisia ja pyytelin jos vaikka nähtäiskin, mutta ei. Kuulema pääsee nopeemmin toisesta yli kun ei ole missään tekemisissä. Meillä oli kuitenkin viiden vuoden suhde, oltiin toistemme parhaat kaverit ja tultiin hyvin juttuun. Suhteen päättymiseen ei liittyny myöskään mitään tramatiikkaa, kuten pettämistä yms. Exäni alkoi myöskin seurustelemaan aika pian uudestaan eromme jälkeen, oon miettiny jos hänen uusi kultansa on kieltänyt tapaamasta vanhaa, mutta en voi olla varma.
Mulla on siis ikävä häntä ihmisenä, eikä meidän suhdetta ! Ei meistä kavereita enää saisi, mutta kuulumiset oisi kiva vaihdella vaikka kuukauden välein. En halua kuitenkaan olla mikään vonkaaja ja häirikkö, joten en ole sitten itekään enää pitänyt yhteyksiä. Erosta nyt jo melkein vuosi. Välillä mietin, pitäiskö vielä koittaa laittaa vaikka yksi tekstiviesti, mutta tuskin hän siihen välttis vastaisi mitään, ei vastannut silloinkaan.
Niin. Ymmärrän kyllä entiseni kannan, joka on sama kuin sinun entiselläsi, että toisesta pääsee helpommin yli, jos ei nähdä. Tätä vaikeuttaa se, että olen maailman huonoin odottelija ja ajan antaja. :) Tahtoisin, että asiat selvitettäisiin nyt, eikä 15. päivä, mutta en voi muuttaa hänen näkemystään asiasta.
Minun entiseni vaikuttaa katkeralta, vaikka sanookin, ettei ole. Kaikki hänen käytöksessään kuitenkin kielii aivan toista.
" Mulla on siis ikävä häntä ihmisenä, eikä meidän suhdetta ! Ei meistä ... -- "
Aivan! Täysin minun tuntemukseni. Kaipaan minäkin entistäni IHMISENÄ, en rakastettuna, en partnerina. Ainoastaan sinä ihmisenä, johon aluksi tutustuin. Tiedän minäkin sen, ettei meistä koskaan ystäviä tule, mutta tarvitseeko olla niinkuin ei koskaan olisi tuntenutkaan? Sekin sattuu. Enemmän kuin ihmiset edes uskovat.
Minäkin mietin tuota yhteydenottamista, mutta tulin siihen tulokseen, että ei kannata. Hänellä on omat (painavat ja varmasti hyvät) syynsä, miksei hän halua minua enää edes ohimennen nähdä kaupungilla kulkiessaan. Minä olen hänelle menneisyys, ja siihen on tyytyminen. :/
Olisipä tilanne mieheni exän kohdalla sama. Olen itse sitä mieltä, että yli ei pääse, jos ei ota etäisyyttä, ja on vain hyväksyttävä, että joskus menettää rakkaitakin ihmisiä. Mieheni exä roikkuu hänessä edelleenkin, soittelee jatkuvasti.. Olen yhteisiltä tuttavilta kuullut, että hän on minusta erittäin mustasukkainen. He erosivat kuitenkin yhteisestä päätöksestä. Mies on niin kiltti, ettei halua katkaista häneen suhteita kokonaan. Sanokaa ihmiset, mikä oikeasti on hyväksyttävää yhteydenpitoa exään? Oleno kamala nalkuttava eukko, jos minua häiritsee, että nainen soittelee miehelleni melkein kerran päivässä. Mies ei ymmärrä hermostumistani, omien sanojensa mukaan siksi, ettei todellakaan halua exäänsä takaisin. Uskon, mutta sittenkin...
.. Mutta sanon siltikin. :)
Näin kun olen molemmat osat nähnyt, että olen ollut se ex, joka pitää yhteyttä ja se, jonka ei anneta pitää ja vielä sekin, jolla ärsyttää se ex, joka pitää sitä yhteyttä. (sekavaa, tiedän.)
Mutta sanon silti, en itse näe omaa tilannettani ihan samaksi kuin sinulla. Minulla ei ole haluja soitella exän perään joka päivä. Ei edes joka viikko, kuukausikaan. Haluaisin, että voisin kävellä kaupungilla ja moikata, vaihtaa sanan, jos siltä tuntuu. En halua sabotoida exäni uutta suhdetta ja siksipä vetäydyn takavasemmalle.
Puhu miehellesi ja selitä tunteesi. :)
Joo, en luullutkaan, että sulla olisi kyse samasta asiasta, tuli vain exä-aiheesta oma tilanteeni mieleen. Onhan se, että exä haluaa pitää yhteyttä, merkki siitäkin, että minulla on todella ihana mies, minkä kyllä jo tiesinkin:) En vain ylipäänsä oikein usko, että rakkaus voi muuttua ystävyydeksi. Omallakaan kohdallani. Ja jos yhteydenpito exään on niin tärkeää, että vaikka loukkaa sen vuoksi nykyistä, niin ehkä minunkin pitäisi vetää tilanteestani päätelmiä...
Mun tilanteeni on hieman kuin Lilalla. Tuossa keväällä poikaystäväni sai eräs ilta puhelun hänen ollessaan luonani. Äänensävystä arvasin heti, ja epäilyni vahvistui puhelun edetessä. Exähän se siellä soitti - ja vielä sellainen, jonka kanssa poikaystäväni oli asunut avoliitossa kolmisen vuotta siinä vaiheessa kun hänet tapasin. Tulin siihen väliin toiseksi naiseksi hyvin pitkäksi aikaa, aiheuttaen mielipahaa kaikille osapuolille, lopputuloksena se, että poikaystäväni ja tämän ex erosivat (näin olisi poikaystäväni mukaan pitänyt käydä jo paljon aikaisemmin, jo ennen kuin meidän välillä ehti tapahtua mitään). Muutaman kuukauden kuluttua tästä aloimme seurustella, kun emme muutakaan voineet :). Ja siis monen kuukauden päästä tästä poikaystäväni ex soittaa ja seuraa äkäinen sananvaihto (jota en halua kuulla, mutta en pääse minnekään joten yritän vain vetää peittoa korville). Poikaystäväni lopettaa puhelun ja pyytää minulta anteeksi - ex kuulemma soittelee aina välillä ja tuollaiseksi vänkäämiseksi se aina kuulemma menee. Poikakaverini haluaisi kyllä olla yhteydessä exäänsä, mutta ei jaksa tämän käytöstä. En tuolloin kysellyt, enkä ole kysellyt myöhemminkään (heidän suhteensa kulkuun en ole puhumalla puuttunut kertaakaan koko historiamme aikana - ehkä olisi pitänyt), mistä he kinastelevat ja mitä ex oikein haluaa. Kuitenkin asia pelottaa ja vaivaa minua. Enkä tiedä miksi. Tunnenko vieläkin olevani 'se toinen nainen', jonka on väistyttävä ensimmäisen tieltä ja elettävä varjoissa? Tämän tuntemuksen kerroin poikaystävällenikin, joka sanoi ettei tuollaiseen ole kyllä mitään syytä. Hän on minun ja minä hänen ja sillä siisti. Mutta silti... pieni epävarmuus kalvaa mieltä. Mitä ex haluaa ja kuinka paljon poikaystäväni hänestä vielä välittää? Itse tahtoisin uskoa, että ystävyys voi jatkua eron jälkeenkin, jos molemmat osapuolet sitä haluavat. Haluaisin uskoa näin käyvän meilläkin. Pelkäänkö siis enemmänkin sitä, että mahdollisen eromme tullessa poikaystäväni vastaa puheluihini samalla ärtyneellä äänellä eikä haluaisi olla tekemisissä kanssani?
Se jaksaa aina vain ihmetyttää, miten ihmisen tunteet jotakuta toista kohtaan voivat/voisivat muuttua niin täydellisesti - rakkaudesta vastenmielisyyteen ja välinpitämättömyyteen (vihahan ei välinpitämättömyyttä ole). Kun voisikin välttää joutumasta tämän uhriksi puolin ja/tai toisin!
Tuttuja tilanteita ja tuntemuksia.
Tosin siinä mielessä eri juttu mun kannalta, että itse olen se osapuoli, joka pisti kaiken yhteydenpidon poikki.
Meillä suhde päätyi melkoiseen draamaan, kun selvisi että oma ex oli käynyt vieraissa. Ensireaktio oli tietysti viha ja pettymys. Suhde oli loppu siihen paikkaan, mutta alkujärkytyksen jälkeen jätettiin sitten kuitenkin ovi auki jonkinlaiselle ystävyydelle ajan kuluessa.
No minä jäin nuolemaan haavojani ja aloittamaan uutta elämää. Exä aloitti uuden suhteen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa oli minua pettänyt.
Kuukausia kului eikä yhteyttä juurikaan pidetty.
Sitten exä yhtäkkiä melkein vuoden päästä otti yhteyttä ja päädyimme jopa juttelemaan pitkään. Exä yritti herätellä ystävyyttä henkiin ja oli kovasti halukas tapaamaan. Osa minusta halusi vastata myöntävästi mutta kuitenkin jokin omassa pääkopassa harasi vastaan.
Tajusin kai sillä hetkellä, että mitään oikeata ystävyyttä ei voi enää tulla. Luottamus siihen ihmiseen vain yksinkertaisesti meni sen pettämisen myötä. Edes ne kaikki exän hyvät puolet eivät paina vaakakupissa niin paljon että sitä luottamusasiaa voisi sivuuttaa. Jotenkin näen asian niin että ilman luottamusta ei voi olla ystävyyttäkään, ja pelkkä tuttavuus ja kuulumisten vaihtaminen tuntuu jotenkin tyhjänpäiväiseltä ja masokistiselta, koska se tuo mieleen vaan sen menneen suhteen, jonka jo haluaisi jättää lopullisesti taakse, tarjoamatta tilalle mitään uutta.
En tiedä sitten olisiko tilanne toinen jos suhde olisi aikanaan päättynyt vähemmän dramaattisesti.
Kaiken lisäksi exän yhteydenoton motiiveissa epäilytti melkoisesti se, että hänellä heräsi kiinnostusta lämmittää meidän välejä heti kun hänen oma uusi suhteensa oli kariutunut. Jos luottamusta hänen suuntaansa olisi ollut jäljellä, olisin ehkä pitänyt sitä sattumana tai ainakin antanut sille ystävyydelle mahdollisuuden, mutta nyt jäi vain kyyninen epäilys siitä, mitkä ne exän todelliset motiivit mahtoivatkaan olla.. Vaikka hänessä onkin paljon hyvää, niin ainutlaatuinen ihminen hän ei kuitenkaan ole, että jaksaisin rypeä vuositolkulla jossain epämääräisessä mennen suhteen riekaleiden varassa.
Parempi vaan antaa menneiden olla ja jatkaa elämää, vaikka läheisen ihmisen pyyhkiminen omasta elämästään tekeekin kipeää, ja tosiaan toivon, ettei toista kertaa tarvitse yhdenkään exän suhteen mennä niin pitkälle.
Hyvän pointin heitit.
"Vaikka hänessä onkin paljon hyvää, niin ainutlaatuinen ihminen hän ei kuitenkaan ole, että jaksaisin rypeä vuositolkulla jossain epämääräisessä mennen suhteen riekaleiden varassa."
Se riippuu varmaankin paljon ihmisestä. Itse en näe kohtalaisten välien säilyttämistä roikkumisena saati rypemisenä ja siksi kai haluaisinkin pitää "hyvät" välit entisiini.
Mutta pakon sanelemana teen, kuten parhaaksi sinäkin näit. Lopetan tämän jahkaamisen ja jatkan elämääni.
Kiitos.
Usko tai älä, myös miehelläni ja hänen exällään meni poikki siksi, että nainen petti häntä useaan kertaan. Siksikään en ymmärrä jatkuvaa yhteydenpitoa...
Olepa hyvä. :)
Sen verran tarkennuksena, että tarkoitus ei ollut vihjata, että kaikki jotka haluavat pitää exiinsä yhteyttä olisivat roikkujia tai rypeäjiä. Riippuu tosiaan hirveästi ihmisistä ja tilanteista, jotka siihen eroon johtivat.
Itsellä on vaan sellainen tunne, että omalla kohdalla se vanha suhde nousisi väkisinkin kummittelemaan sinne taustalle ja että siitä painolastista ei kokonaan pääse eroon, vaikka itsekin sitä haluaisi. Ystävyys vaatisi sen että mitään isompia luurankoja, kuten juuri sitä pettämistä, ei sieltä kaapista löytyisi.
Se meidän viimeiseksi jäänyt keskustelu oli ihan asiallinen ja tapahtui ihan ystävällisissä merkeissä, joten tavallaan meilläkin on 'hyvät' välit, vaikka emme yhteydessä enää olekaan.
Nämä ovat kyllä niin monimutkaisia asioita, että mitään yksiselitteistä oikeata vastausta ja toimintatapaa ei taida olla.
Hienoahan se on, jos ihan aidosti pystyy säilyttämään välit läheisinä ja ratkomaan ne ikävätkin asiat mitä siellä taustalla saattaa olla.
Oudolta tuntuisi omalla kohdalla kuitenkin ajatella, että olisin päivittäin yhteydessä ihmiseen joka on useasti pettänyt minua, ja kyllä itse kokisin sen jo omia parisuhteen rajoja loukkaavaksi jos nykyinen seurustelukumppani olisi jatkuvasti läheisesti tekemisissä exänsä kanssa.
Kyllä sellainen tietty välimatka kuitenkin omasta mielestä kuuluu exien välille, ja ainakin niin että tilanne 'nollataan' ensin, eli heti suhteen päätyttyä ei jäädä roikkumaan siihen toiseen kiinni kovin tiukasti - eikä nyt ainakaan niin läheisesti että se jo tunkeutuu häiritsemään uutta parisuhdetta.
Hirveän vaikea sanoa mitään konkreettista, kun en haluaisi olla ruokkimassa mitään perusteettomia epäilyksiä tapauksesta, josta en kuitenkaan tiedä mitään, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyllä ne sinun miehesi exän pyrkimykset hieman arveluttavat ja pistävät epäilemään motiiveja, etenkin jos hän on sinkku ja roikkuu miehessäsi tuolla tavoin.
Tulee ihan mieleen se oma exä joka tosiaan yhtäkkiä halusi niin innokkaasti lämmittää välejä heti kun hänen uusi suhteensa oli loppunut. Yhtäkkiä melkein vuoden tauon jälkeen hän olisi halunnut seuraani baariin, elokuviin, kahvilaan.
Sinuna kyllä ottaisin asian oikein vakavasti puheeksi miehen kanssa silläkin uhalla, että leimaudut mustasukkaiseksi noita-akaksi. :)
Tyttöystäväni jätti minut äskettäin, samoista syistä kuin sinäkin exäsi. Itselleni ei tulisi edes mieleen jäädä roikkumaan "ystävänä", siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla on edelleen tunteita exääni kohtaan. En kerta kaikkiaan kestäisi sellaista tilannetta, että uuden miehen löydettyään hän jaarittelisi minulle loputtomasti siitä, että kuinka ihana tämä Pertti, Make tai Jari on. Se olisi liian tuskallista. Itsetuntoni ei ole parhain mahdollinen (kenellä jätetyksi tulleella sitten olisi?), johtunee varmaankin siitä.
Vaikka itsekin löytäisin uuden kumppanin, en välttämättä sittenkään haluaisi pitää mitään yhteyttä. Miksi repiä vanhoja haavoja auki?
Ja jos suhde ei ole toiminut silloin kun se oli, että kumppanin oli haettava jotain puuttuvaa muualta. Miten se nyt sitten alkaisi toimimaan parin "vaihdokin" jälkeen. Kun luottamusta ei enää ole.
Unohtakaa exänne ja katsokaa eteenpäin. Minusta on ihan turha vatvoa mokomaa jossittelua... Ainoa selitys asiaan on se, että teitä on jäänyt vaivaamaan se... Vieläkö saisitte hänen mielenkiinnon heräämnään...
"Roikkuvat" exät ovat yleensä tälläisiä narsisti-tyyppejä, jotka koettavat saada hovinsa hallittua, ja se on ainoa asia mikä tuottaa heille tyydytystä...