Sanotaan että rakkaus lentää uskottomuuden myötä ikkunasta ja rakkaudeton avioliittohan on pelkkää kulissia.
Mutta eikö se rakkaus ole lentänyt ikkunasta jo siinä vaiheessa, kun toinen petti? Tällä mittarilla mitaten avioliitto on ollut kulissia jo niin kauan kuin toinen on ollut uskoton.
Parisuhdetta ylläpitävä rakkaus on rakkauden lajeista kaikkein haurainta. Se on romanttista rakkautta. Vahvinta rakkautta, eli rakkautta omiin lapsiin voi pitää ikuisena, mutta romanttinen rakkaus ei ole koskaan ikuista. Joku uskovainen voi myös pitää jumalan rakkautta ikuisena ja sellaisesta rakkaudesta raamatussakin puhutaan, eli se kappale jossa höpötetään siitä, kuin rakkaus ei pöyhkeile, ei muistele kärsimäänsä pahaa ja antaa anteeksi. Mutta romanttinen rakkaus muistaa kaiken ja sen on hyvin hankala antaa anteeksi.
Romanttisen rakkauden tekee hankalaksi sekin, että siinä on kaksi vaihetta. Ihastuminen ja rakastuminen jaksaa kantaa suhdetta ehkä maksimissaan 2 vuotta. Tämän jälkeen rakastumisesta tulee rakastamista. Rakastaminen voi kestää hyvinkin koko avioliiton aina hautaan saakka, mutta ei estä sitä, etteikö tulisi taas kaipuuta rakastumisen tunteeseen ja usein juuri tämän takia ihmiset ovat uskottomia. Tunne uudesta rakastumisesta vie mennessään.
Oma veikkaukseni on, että jokaisessa parisuhteessa on vaiheita jolloin rakkaus on koitoksella. Kukaan ei silti kutsu tuota aikaa kulisseissa elämiseksi. Kulissi muodostuu vasta, kun toisella ei ole enää mitään väliä. Jos alkaa tuntua siltä ja se tunne toistuu usein, että toisella ihmisellä ei ole väliä ja olisi aivan sama olisiko ihminen paikalla vai ei, voidaan alkaa puhumaan kulissista.
Kokonaan eri asia onkin se, onko uskottomuus synnyttänyt kulissin vai kulissi synnyttänyt uskottomuuden. Monta tarinaa olen nähnyt ja tämä on yleisin avioliiton kiertokulku suomalaisperheissä:
1. Mies ja nainen rakastuu
2. Menevät naimisiin
3. Hankkivat lapsia ja yhteisen kodin jättiveloilla
4. Lapset alkavat olla naiselle miestä tärkeämpiä
5. Naisen kaikki aika menee kotitöihin ja lasten hoitamiseen
6. Miehen kaikki aika menee töihin
7. Mies ja nainen vieraantuvat toisistaan
8. Nainen ei enää tunne rakkautta miestä kohtaan, mutta on lasten takia yhdessä
9. Mies pettää naista, kun ei saa kotoa seksiä
10. Nainen ottaa eron pettäjämiehestä ja laittaa eron syyksi uskottomuuden
11. Eron syy ei ole kuitenkaan uskottomuus, vaan se, että kumpikaan ei jaksanut hoitaa parisuhdetta

Vastaukset 3
Vanhimmat
Noin se homma menee oikeasti, pettämisestä saa vain kätevän "syyn" eroon ja mukavan marttyyrinviitan harteilleen. Kuitenkin totuus on se, että toimivaan parisuhteeseen ei mahdu kolmatta pyörää JA parisuhteen tilaan on molemmat puolisot osallisia.
Kauneusvirheenä muotoilisin toisin kohtia 9 ja 10:
9. Pettäjä pettää, koska henkinen yhteys on kadonnut omaan puolisoon.
10. Petetty ottaa eron pettäjästä ja laittaa eron syyksi uskottomuuden.
että kohdassa 9. myös nainen voi pettää miestään. Ja se ei yksinomaan johdu siitä, että nainen ei saisi seksiä.
-
Ja kohta 10. mies ei saisi ottaa eroa, koska nainen rakastaa häntä kaikesta huolimatta kuitenkin...?
menevät aivan tälläisen kaavan mukaan. Pettämistä on niin monenlaista. Miten tähän kaavaan istuvat tapapettäjät ja hetken seikkailunhalu. Aika usein olen pannut merkille, että kun ihastuminen on ohi,ja alkaisi se rakastamisenvaihe, kakkonen jää ja palataan ruotuun puolison kanssa. Samoin olen huomannut, että jos todella molemmat pettäjä ja kolmas pyörä rakastuvat, on se menoa. Ei silloin odoteta, että puoliso loukkaantuneena ottaa eron. Nämä jotka ruikuttavat, että puoliso ei ota eroa ja roikkuu, eivät itse sitä halua. Puhutaan liian löysästi kulissiliitoista. Sävyjä, välittämistä, rakastamista ja huolenpitoa on monenlaista. Samoin uskottomuutta.