Jätin juuri ensimmäisen poikaystäväni, jonka kanssa tuli oltua yli kuusi vuotta. Asuimme yhdessä muutaman vuoden, mutta syksyllä muutin opiskelujen vuoksi kauemmas. Viikonloppuna tajusin viimein, etten rakasta häntä, ja tänään pääsin sanomaan sen hänelle. Järkytys oli karmea, kun mies itki ja selitti, että hän rakastaa minua, on nähnyt pahan oloni mutta pitänyt minusta kiinni. Hän puhui viimein asioista, pahasta olostaan, masennuksesta, siitä, mistä olisin halunnut kuulla jo kauan sitten.
Lähdin lopelta itkien pois. Mies ei rakasta itseään. Pyyteli vain minulta anteeksi. Soitin hänen siskolleen ja lähetin viestin miehen parhaalle ystävälle, pyysin pitämään miehestä huolta.
Tiedän tehneeni oikein. Olenko tehnyt tarpeeksi miehen, jota en enää rakasta mutten vihaakaan, onnen eteen? Saanko olla onnellinen?
Lähdin lopelta itkien pois. Mies ei rakasta itseään. Pyyteli vain minulta anteeksi. Soitin hänen siskolleen ja lähetin viestin miehen parhaalle ystävälle, pyysin pitämään miehestä huolta.
Tiedän tehneeni oikein. Olenko tehnyt tarpeeksi miehen, jota en enää rakasta mutten vihaakaan, onnen eteen? Saanko olla onnellinen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joten jos olet sinä, kiitos kun hajotit minut kappaleiksi!! ja sen verran vielä että teidän överi-koulutetut kermaperseet saavat lillua siellä idyllisessä kulissiperheessä, tämä mies on duunari ja sillä sipuli! jos ei normi duunarin tulot kelpaa niin on se jumalauta!!! "Et rakasta enää.." hohhoijjaa.. "voidaan olla ystäviä" - Älä valehtele minulle tuollaisia.. en yllättyisi yhtään vaikka sinulla olisi uusi jo valmiiksi, joku hyvin koulutettu.
Aivan! :( Tuollaiset saatanan lutkat... menee hermot! "Joo en mä enää rakasta sua". Täh? Ai miksi "no kun tunteet vaan ykskaks lopahti, sori ja hyvästi"
> jos ei normi duunarin tulot kelpaa niin on se jumalauta!!! en yllättyisi yhtään
> vaikka sinulla olisi uusi jo valmiiksi, joku hyvin koulutettu.
Hei, mä en tienaa käytännössä yhtään mitään - tulen juuri ja juuri toimeen. Olen opiskellut useita vuosia yliopistossa ja olen ns ikiopiskelija :)
En usko, että kyse olisi oikeasti koulutuksen puutteesta tai rahasta, mä uskon, että kyse on enemmänkin ihmisenä kasvamisesta sekä luonteiden erosta. Itse voisin hyvin seurustella duunarin kanssa, jos tämmöinen olisi aikoinaan eteen tullut.. osittain ehkä johtuen siitä, että olen itsekin tehnyt duunarin hommia paljon :)
Mietipä, jos olisitte ehtineet naimisiin ja hankkimaan kersoja.. ja sitten karu totuus olisi tullut julki. Näin oli oikeasti parempi, näin molemmat voivat vielä olla onnellisia.. joskus.. vaikka siltä ei nyt tunnukaan, ehkä. Kyllä se oikea vielä löytyy :)
ajattelua kuuden vuoden juuri lopetetun suhteen jälkeen... Noin pitkän suhteen lopettamisen läpikäyminen vie pitkän ajan, ei siihen kannata uutta kumppania sotkea laastariksi. Koska se ero on pakko käydä joskus väkisinkin läpi,jos haluaa päästä irti menneestä.
Itse lopetin usean vuoden suhteen ja aluksi tunsin itseni tosi vahvaksi, koska olin miettinyt eron loppuun saakka. Mutta kyllä mulle suru tuli sitten myöhemmin vastaan ja se oli vaan pakko käydä läpi...
Nimim.Kokemusta on.