Moikka kaikki!
Etsin laihdutusseuraa ihmisistä, jotka ovat tosissaan laihduttamassa. Tarvitsen tällä palstalla pitkäaikaista seuraa, ihmisiä, jotka kirjoittavat palstalle USEIN kuulumisiaan ja tsemppejään.
Olen ollut useammassakin ryhmässä, jossa ihmiset kirjoittavat kerran ja sitten homma tyssää siihen. Tähän ryhmään haen siis nimenomaan ihmisiä jotka kirjoittavat usein ja ovat erittäin tosissaan laihtumisensa kanssa.
Oma tavoitteeni on pudottaa noin 10 kiloa. Ajallista tavoitetta ei ole, kunhan ensi kesänä olisi edes jonkinlaisessa rantakunnossa. Olen jo laihtunut kymmenisen kiloa viime syksystä. Kuitenkin vielä tuo kymppi vyötäröllä ja käsivarsissa painaa liikaa... Ja nuo omat mittanihan ovat siis 167/67. Ja ikää 24.
Teidän muiden tsemppiryhmäläisten painolla ja tavoitteella ei sillä tavalla ole väliä, kun tavoite on kuitenkin kaikilla sama: ELI LAIHTUA!
Viestiketjussa voitas päivittäin vaihtaa oloja, ajatuksia ja vaikka reseptejä.
Tule mukaan!
Etsin laihdutusseuraa ihmisistä, jotka ovat tosissaan laihduttamassa. Tarvitsen tällä palstalla pitkäaikaista seuraa, ihmisiä, jotka kirjoittavat palstalle USEIN kuulumisiaan ja tsemppejään.
Olen ollut useammassakin ryhmässä, jossa ihmiset kirjoittavat kerran ja sitten homma tyssää siihen. Tähän ryhmään haen siis nimenomaan ihmisiä jotka kirjoittavat usein ja ovat erittäin tosissaan laihtumisensa kanssa.
Oma tavoitteeni on pudottaa noin 10 kiloa. Ajallista tavoitetta ei ole, kunhan ensi kesänä olisi edes jonkinlaisessa rantakunnossa. Olen jo laihtunut kymmenisen kiloa viime syksystä. Kuitenkin vielä tuo kymppi vyötäröllä ja käsivarsissa painaa liikaa... Ja nuo omat mittanihan ovat siis 167/67. Ja ikää 24.
Teidän muiden tsemppiryhmäläisten painolla ja tavoitteella ei sillä tavalla ole väliä, kun tavoite on kuitenkin kaikilla sama: ELI LAIHTUA!
Viestiketjussa voitas päivittäin vaihtaa oloja, ajatuksia ja vaikka reseptejä.
Tule mukaan!
Vastaukset 45
Vanhimmat
Heippa! Olwn itse ollut laihiksella nyt 7 kuukautta. Kiloja on lähtenyt 10,5 kg. Ajattelin tiputtaa vielä ainakin vähän omien tuntemusteni mukaan. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi laihduttamisesta. Oma pituuteni on 170 ja painoa tänä aamuna 66,7 kg. Tottakai sitten, kun saavutan painoni haluan tsemppata myös muita saavuttamaan omat painonsa, ja tietenkin on kova työ saada painonsa pysymään haluamassa lukemassa.
Oman laihikseni aloitin tuossa elokuussa. Laihdutan ihan kotikonstein. Eli katson tarkkaan mitä syön, ja liikun joka päivä noin tunnin. Vaalean leivän olen vaihtanut tummaan. Kevytleikkeleitä suosin myös. Minä olisin ainakin valmis vaihtamaan kuulumisia sinun kanssasi kolmisen kertaa viikossa. Oma punnituspäiväni on perjantai.
Onneksi olkoon tosi paljon kadonnesita kiloistasi. Kyllä meistä kaikista vielä hoikkia tulee. Tsemppiä sinulle tässä projektissa.
Minä voisin myös liittyä keskusteluun. Juuri tänään päätin taas kerran, että nyt aloitan kunnon laihiksen. Mulle käy aina niin, että ensin aloitan innoissani ja jatkan vähä aikaa, ja sitten into menee ja alan syömään vain enemmän lihoten. Nyt pitää yrittää tosissaan ettei noin käy.
Paino on nyt noin 66kg ja pituus 165cm. Tavoite nyt olis ainaki tuohon 60 kiloon, ja parempi olis, että vielä enemmänki.
Osa syy siihen ettei laihdutukseni ikinä onnistu, on se, että kaikki sanovat, että ei minun tarvitse ja olen todella laiha plaaa. Se ärsyttää ihan eniten kun he sanovat minun olevan heitä paljon laihempi vaikka asia ei todellakaan ole niin. Ainut joka kertoo totuuden on äitini joka on jo pitkään sanonut, että miks en tee itselleni mitään.
Mäkin tahtoisin liittyä keskusteluun :) Mittani ovat 173/73 Että ollaan kaukana siitä mitä haluaisin. Ois ihanaa laihtua 60 kiloseks. Mutta mullakin on käynyt niin että jaksan viikon urheilla ja syyä terveellisesti mutta sitten lyssähtää seuraavaan viikonloppuun. Niitä laihdutus resepstejä yms ois kiva tietää myös :)
Tsemppiä kaikille teille! :))
Moikka kaikille!
Hyvä että porukkaa löytyy:)
Todellakin luulen että tsemppaamisella on iso osa laihtumisessa. Omassa ystäväpiirissä on monia jotka painiskelevat paino-ongelmien ja huonon fyysisen kunnon kanssa. Varsinaisella laihiksella ei kukaan taida kumminkaan olla. Paitsi tietysti minä. Vaikka en mielellään tätä laihdutuskuuriksi kutsukaan vaan elämäntapamuutokseksi.
Oma tyylini on yksinkertaisesti syödä vähemmän. Esimerkiksi kun ennen söin aamulla kaksi ruisleipää päällysteineen, niin nyt syön vain yhden. Eli kalorimäärä tippuu puoleen. Tällä keinolla olen sen kympin jo tiputtanut:)
Pyrin myös olemaan syömättä karkkia, sipsejä, kakkuja, pullia, kermakastikkeita yms kalori/rasva/sokeripommeja. Ja vaalean leivän olen vaihtanut ruisleipään jo vuosia sitten.
Tietysti aina välillä tulee herkuteltua, mutta sen jälkeen taas uudella tarmolla parempiin elämäntapoihin kiinni.
Kertokaan tekin kikkojanne ja tapojanne muuttaa elämäänne.
Unohtui kertoa noista liikuntatottumuksistani. Eli hengailen askelmittarin kanssa ja tavoitteena on 70 000 askelta viikossa. Lisäksi käyn kerran viikossa pelaamassa sulkapalloa ja pilateksessa sekä satunnaisesti jumpassa.
Rehellisesti sanoen, en joka viikko pääse tuohon tavoitteeseeni, mutta toisilla viikoilla tulee enemmänkin liikuntaa:)
Moikka! Haluan kertoa hieman tästä laihduttamisestani. Elikkä ensimmäisen kerran laihdutin yli kymmenen vuotta sitten. Laihdutin silloin 20 kiloa vuodessa. Silloin aloitin myös lenkkeilyn. Jätin kaikki makeat pois myös makkaroita söin siloin aniharvoin. Pystyin pari vuotta pitämään painoni alhaalla, mutta sitten tuli takaisin painoani selaliset 10 kiloa.
Elokuussa tosiaan aloitin taas tämän laihikseni. Nyt on sitten kiloja lähtenyt noin 10. Katson tosi tarkkaan mitä suuhuni laitan, ja lenkkeilen joka päivä noin tunnin. Kalorit yritän pitää 1500. Ruokapäiväkirjaa pidän myös. Minä olen myös vaihtanut vaalean leivän tummaan. Tottakai on hyvä välillä relata tämän laihiksen kanssa. Sitten taas jaksaa puurtaa uudella innolla eteenpäin. Salaatteja ja hedelmiä syön paljon tätä nykyään.
Minä uskon myös, että toisia tsemppaamalla pääsemme varmasti kaikki tuloksiin. Minulla on myös ystäviä, jotka painiskelevat ylipaino-ongelman kanssa. He eivät kuitenkaan laihiksella ole ainakaan tällä hetkellä. Kakkostyypin diabetesta on myös eräällä ystävälläni. Olen yrittänyt hänelle hienovaraisesti huomauttaa, että sinun pitäisi katsoa hieman mitä syöt. Tietenkään hän ei minua usko.
Kirjoittelen toisella kertaa enemmän laihtumisestani. Toivottavasti saadaan tämä porukka pysymään kasassa pitkään. Tsemppiä kaikille tähän projektiin. Me onnistumme tässä kyllä.
t: Kirsi 3
mäkin haluaisin laihtua, painoa on 79kg ja pituutta 179. Joskus 15-16 vuotiaana laihdutin 25kg. Sit pari vuotta sitten onnistuin pudottamaan painoni 68 kiloon, mutta nyt paino on siis noussut kymmenisen kiloa ja se on todella alkanut häiritsemään minua. Tuntuu että en osaa enää laihduttaa! Se ei vaan onnistu millään! Toivoisin todella vertaistukea ja hyviä vinkkejä, ja mielelläni kertoisin tuntemuksestani täällä teille, jos joku jaksaa kuunnella. Tänä aamuna paino oli siis 79kg, ja tapanani on käydä puntarilla jopa 5 kertaa päivässä. Nyt en ole kuukauteen lihonut ainakaan, mikä on toki hyvä juttu. Tavoitteenani on laihduttaa 10kg toukokuun loppuun mennessä..eli rantakuntoon :)
Olen jo tuolla kymppi pois -ryhmässäkin, mutta liitytään nyt tähänkin, jos vaikka toinen kuivuu kasaan.
Olen tällä hetkellä 74kg, 164cm ja 23v. Olen laihtunut jo vuoden alusta reilut 5 kiloa, ja vielä pitäis ennen kesää saada 14 kiloa pois, eli sinne kuuteenkymppiin. Vielä siitäkin varmaan jatkan, mutta lopulle ei ole aikatavoitetta.
Laihdutan laskemalla kaloreita ja syön 1000 kcal päivässä. En kirjaa mitään ylös, vaan syön tietyllä aterialla aina ennalta suunnitellun kalorimäärän. Mulla on keittiövaaka, mutta osa ruuista menee jo tällä kymmenen vuoden kokemuksella :)
Oon siis yläasteen alussa ekan kerran laihduttanut n. 8 kg (en muuten ollut lihava silloin, ja laihiksen jälkeen painoin 45 kg :I)ja sen jälkeen aika monta kertaa suunnilleen samanlaisia määriä.
Edellinen kunnon laihdutus oli vuonna 2004, jolloin laihduin jostain 72kg:sta 63kg:aan ja vielä 2005 59:ään. Sitten tapasin mieheni ja aloin lihoa :I Nyt olen sitten käynyt paljon isommissa lukemissa kuin koskaan ennen.
Tämän jälkeen ajattelin, että on ehkä aika opetella hallitsemaan sitä painoa, ettei taas parin vuoden päästä löydä itseään samasta tilanteesta. Ei mulla koskaan ole "laihdutuksen seurauksena" alkanut lihominen heti, vaan se on pysynyt poissa niin kauan, kunnes olen alkanut mussuttamaan taas oikein toden teolla.
Niin ja liikun myös tietysti. Tammikuussa päästin itseni vielä vähällä liikunnalla, eli koiran lenkitystä ja muutama jumppa silloin tällöin. Tässä kuussa lenkkien lisäksi käyn 3 kertaa jumpassa, ja ne on ihan kunnon kyytiä. Kohta varmaan lisään vielä kotipilatesta joillekin välipäiville, koska se ei pahemmin tunnu kuin mahassa, eikä mahalihakset ole ikinä kipeät. Jalat ja perse oli ekan ohjatun jumpan jälkeen niin kipeät ettei meinannut pystyä nousemaan ylös :D Johtunee siitä, että se oli joku superhyperpowerbody, joka oli jotain aivan käsittämätöntä. Oli mulla silti hyvä olo sen jälkeen, mutta jos olisin ollut 20 vuotta vanhempi, mut ois varmaan saanut kantaa sieltä ruumishuoneelle.
Mulla oli pitkään totaalinen motivaationpuute, mutta nyt sain kipinän tähän hommaan ja se on hyvin vauhdissa. Se kipinä oli varmaan se, kun löin vetoa avoni kanssa että 60 ennen kesää.
Olo on nyt jo ihan älyttömästi parempi. Ennen laihiksen alkua mulla oli aika hirveä olo ihan fyysisestikin, kun ei jaksanut mitään ja oli jossain "pöhnässä" koko ajan. Nyt on jopa näkö kirkastunut ihan selvästi. Tämä ei siis varmaan johdu laihdutuksesta, vaan siitä, että syön nyt terveellisesti ja liikun.
Välillä huvittaakin, kun ihmiset sanoo, ettei tästä mun 1000 kcal dieetistä saa tarpeeksi ravintoaineita. Taatusti saan paljon enemmän kuin entisillä huonoilla tavoilla, koska silloin tuli syötyä vaan kaikkea höttöä ja hyvin vähän oikeeta ruokaa, vihanneksista puhumattakaan. Olin niin pitkään siinä tilanteessa, että oikeesti alkoi jo ällöttämään, ja muistan vieläkin elävästi, millainen olo mulla oli. Toivottavasti muistan jatkossakin, etten varmasti ikinä enää palaa siihen.
Käyn täällä päivittäin tsekkaamassa viestit, ja olen todellakin tosissani. Tällä hetkellä motivaatio on huipussaan, ja siitä on vaikka jakaa muille. Jossain välissä voi olla kuitenkin hankalampaa, varsinkin jos tulee kauheesti opiskelustressiä. Silloin on yleensä tullut turvauduttua karkkipussiin, koska se on auttanut ahdistukseen, jos tuntuu ettei selviä jostain jutusta ajoissa (tai ollenkaan). Esim. tiistaina oli hankala ohjelma CAD-tunnilla (computer aided design)ja olin pihalla kuin lumiukko. Meinasin alkaa itkemään siellä ja oli pakko lähtee pois. Onneksi pystyin kuitenkin korvaamaan karkin shoppailulla :D
Mielitekoja ei mulla oikeastaan ole ollenkaan. Syöminen liittyy siis lähinnä negatiivisiin tunteisiin.
Mistä sitä motivaatiota saa? Kertokaa mitkä teillä on niitä motivaation lähteitä, ja mitä teette kun oikein paha syömisen himo iskee? Kiitos!
No mulle se motivaatio on lähinnä vaan tunne, että nyt jaksaa ja pystyy. Onhan niitä kaikenlaisia ajatuksia mitä voi ajatella, mutta harvemmin mulle ainakaan on niistä iloa.
Nyt mut sai alkuun vedonlyönti laihtumisesta. Saan 50 e avoltani jos painan max 60 kg kesäkuun eka päivänä, ja jos en, joudun maksaan sen sille. Lähinnä kai tässä painaa se kunnia, kun on pakko voittaa se veto, eikä se raha. Mutta ois se kyllä perseestä joutua antamaan se sille...
Sitten on kuvat itsestä hoikkana, muiden hoikkien naisten kuvat esim. postimyyntikuvastoissa ja telkkarissa, vaatteet joita haluais pitää, esim. lyhyet hameet ja shortsit, ja tietenkin bikinit. Ylipäätään ajatus kesästä hoikkana.
Täällä käyminen auttaa myös, samoin esim. painonvartijoiden sivuilla menestystarinoiden lukeminen ( myös muiden maiden weight watchereissa) yms.
Muuttunut peilikuva ja vaa'an sekä mittanauhan lukemat auttavat kaikista eniten pysymään motivoituneena, kunhan niihin tuloksiin ensin pääsee.
Muutenkin, kun on saanut laihdutuksen kunnolla käyntiin, siihen tottuu(ainakin minä) eikä tule helposti mieleenkään mikään herkkujen syöminen, kun on asennoitunut niin, ettei niitä syö. Useimmat ilmeisesti syövät enemmän tai vähemmän herkkuja laihduttaessaankin, mutta itse en osaisi silleen tehdä. Mulla on ihan nollalinja. Musta se on helpompaa. Himon iskiessä voi esim. lähteä liikkumaan tai vaikka shoppailemaan tms. että saa ajatuksen syömisestä pois.
Minulla motivaatio pysyy parhaiten näin:
-Ajattelen, että mitä hitaammin paino tippuu, sitä varmemmin menetän rasvakudosta, enkä lihasta (jonka pyrin säilyttämään liikunnan ja ruokavalion avulla). Näin saan kauniimman ja kiinteämmän kehon!
- Mielikuvaharjoittelu: kuvittelen kuinka hyvältä näytän sitten joskus...
- Liikunnasta saamani hyvä olo pitää motivaatiota yllä
- En ole nälkäkuurilla, enkä siis kärsi nälästä/mielihaluista. Motivaatio pysyy yllä, kun syö riittävästi, eikä "totaalikieltäydy" mistään (kokeile vaikkapa yhtä herkkupäivää viikossa)
Motivoitunutta painonpudotusta sinullekin!
kiitti motivaatiovinkeistä!:) Tänä aamuna paino 78kg, eli -1kg, jes!! Kummasti se piristää tuollainen kilonkin pudotus! Ja antaa motivaatiota. Välitavoitteeni: sunnuntaiaamuna 77kg, eli -2kg lähtöpainosta! :) Nyt on paljon motivoituneempi olo kuin eilen! Kiitos tän keskustelupalstan! Tuetaan toinen toistamme tavoitteissamme!
Onneksi olkoon tosi paljon kilon laihtumisesta. Tästä se lähtee. Motivaatio tottakai lisääntyy, kun huomaa, että kilot karisevat, ja saa vielä muilta kannustusta.
Mulle itselle vaaka näytti tänä aamuna 66,5 kg eli 200 grammaa lähtenyt parissa päivässä. Nyt olen ajatellut niin, että tiputan 65,7, ja sitten yritän pitää painoni suurinpiirtein siinä lukemassa. Yleensä sanotaan, että viimeiset kilot on tosi tiukassa. Mutta eiköhän se onnistu pikkuhiljaa. Enkä ainakaan periksi aio antaa. Ensi viikolla ilmoitan varmasti painoani jo torstaina, koska siloin lähden illalla pois koneeni ulottuvilta, ja palaan kotiin vasta maanantaina.
Eipä muuta kuin mukavaa viikonloppua kaikille, ja tsemppiä tähän ihan kivaan projektiin. Kannustetaan toinen toistamme hoikempaan loppuelämään.
t: Kirsi 3
Moikat kaikille!
Mulla tuli vähän typeräkömmähdysmoka-juttu. Ärsyttävään väliin, ku viikko on muuten menny niin hyvin. Eli siis opiskelijaelämän kirot pahimmillaan päälle. Eli olusille retkahdin. Aika monta siideriä ja olutta eilen meni ja sitten tänään vielä limpparia, pitsaa ja suklaata:( INHOTTAVAA.
Mutta enhän mä tästä lannistu. Vaan jatkan taas nyt heti terveempää menoa!
Mulla motivaatio on löytynyt erittäin hyvin ihan peilin kautta. Kun se kymppi lähti vähän sillä tavalla vahingossa, niin sit oli IHANINTA huomata että vanhat vaatteet roikkuu päällä eikä ainoa peilistä vastaatuleva asia ollut enää se maha.
Tietty myös se että muut ihmiset huomaa sun laihtuneen ja sanoo sun näyttävän hyvinvoivalta, se tuntuu niin hyvälle. Ihan mieletön fiilis ja hyvä olo itsestä.
Mulla ei ole vaakaa ollenkaan, enkä siis pääse punnitsemaan itteäni usein. tietty silloin tällöin kylässä hyppään vaa´alle ja pistän lukemat mieleen muistiin. Onneksi tunnen oman kroppani sen verta hyvin, että huomaan heti jos on jotain lähtenyt tai tullut lisää. Ja vaatteista sen huomaa tietty kans.
Valitettavasti nyt on ihan sairaan ällöturvonnutkrapulaolo. No huomenna onneksi tiedossa paljon hyötyliikuntaa asioiden hoitamisen muodossa, ja jospa sitä vaikka jaksais tuota pilatestakin heti aamusta vääntää. Pilates on muuten ihan mieletön laji. Ite oon tehny sitä muutaman kuukauden ja heti huomaa ryhdissään muutoksia. Ja kyllä se pilates muuten tuntuu muussakin kun vatsalihaksissa. Itsellä ainakin rankkojen jalkatreenien jälkeen reisilihakset niiiiiin tukossa ettei meinaa portaita alaspäinkään päästä:) Mutta onneksi sekin on hyvä tunne.
Ainiin, erittäin hyvä tapa tutkiskella omaa kaventumistaan ja pienentymistään ilman vaakaa, on se että menee vaatekauppoihin kokeilemaan kokoa pienempiä vaatteita. Itse mahtuisin nyt kahta numeroa pienempiin housuihin:) Eli 42sta 38in! Vielä kun olis varaa mennä ostamaankin ne ihannat farkut... huokaus.
Noh kyllä tää taas tästä lähtee lutviutumaan! Viikonlopppuja ja ahkeraa itsensätutkiskelua kaikille!
Moi! Hienoa että et luovuta, vaikka repsahditkin. Sitä sattuu kaikille,joten pää pystyyn vaan ja entistä tarmokkaampana eteenpäin! Itse painiskelen täällä itseni kanssa yrittäen hillitä syömiseen repsahtamista. Illat ovat minulle kaikista pahimpia. Oikeasti minulla ei ole nälkä, mutta kun tekee mieli vaan syödä! Tiedän miten paha olo mulle tulee jos nyt syön, mutta silti on vaikeaa olla syömättä. Mutta se palkitsee kun aamulla vaaka näyttää eilistä pienempää lukemaa :) Itsekuria vaan kehiin ja motivaatio ylös!
Toivottavasti sun motivaatio ei lopu jos aina ei aamulla vaaka näytä eilistä pienempää lukemaa. Mulla ei ainakaan mee niin, vaan pysyy jonkun aikaa samassa ja yhtäkkiä sitten revähtää alaspäin. Tänään oli lähtenyt 600g eilisestä, mutta sitä ennen oli näyttänyt 5 päivää samaa. Tai siis en joka päivä punninnut, mutta oli sama jo viis päivää sitten. Nyt on kyllä monsuunitkin, että saa nähdä mitä niiden jälkeen vaaka näyttää.
Sulla on varmaan erilainen pilates-ohjelma. Mulla on Winsor pilates. Siinä on kyllä joitakin jalka- ja perseliikkeitä, mutta ne ei kestä kuin yhteensä varmaan 10 minuuttia eikä ole kovin rankkoja niin ei niillä kipeäksi itteään saa. Eikä mikään tunnu oikeestaan reiden takaosassa, joka on mulle pahiten kipeytyvä lihas. Toiseksi pahin on perse. Vatsoja voi tehdä vaikka kuinka, mutta ei ne silti mitenkään hullun kipeäksi tule.
Lähinnä tuo pilates on hyvä ryhdin, tasapainon, vartalonhallinnan ja mahan epäpömpöttymisen kannalta.
Ei tietenkään lopu motivaatio niin pieneen :) Tarkoitin vain että painonlasku nostaa motivaatiota entisestään..Taisin ilmaista itseni vähän väärin :) Esim. tänään paino sama kuin eilen, eikä vaikuttanut todellakaan negatiivisesti motivaatioon. Päinvastoin! Mutta nyt siivoamaan, kauhea tiskivuori ja villakoirat odottaa... :D
Mulla on alkanut tosissaan näkyä kasvoissa laihtuminen. Posket on paljon litteämmät ja leukalinja erottuu ihan selvästi kaulasta (siis sivustapäin katottuna, eestäpäin on erottunut ennenkin :)). Ei enää sellasta pehmeää linjatonta fuusioitunutta leuka-kaulaa :)
Koko ajan pitää kytätä itteänsä peilistä :D (tossa vieressä on seinäpeili)
onneks olkoon Eve84 tosta huomiosta. Se tuntuu siistille, kun huomaa jonmin tuollaisen muutoksen itsessään.
Ja joo, toi Pilates on varmaan erilainen. Ite käyn ohjatulla tunnilla, jolla semmoinen pilates/jooga-guru-ukko ohjaa todella syvävenyttelyn omaista pilatesta. Hirveen tehokasta. Ja joka tunnilla sarja on vähän erilainen, toisinaan keskitytään alavartaloon, toisinaan pelkältään keskivartaloon ja toisinaan kaikkia yhdistellään. Tunnilla käyn siis kerran viikossa ja lisäks pyrin tekee sarjoja himassa iltaisin.
Onneks sain itteni tänään aamulla hyvin liikkeelle ja askelmittari näyttää nyt jo yli 8000. Ja iltalenkki vielä tekemättä:D Kohta alan paistamaan kalaa ja valmistamaan ihanaa tuoretta salaattia ruuaks. Kevyehköä ainakin.
Palaillaan.
Musta tuntuu että mun motivaatio on ihan parin päivän sisällä noussut huimasti laihduttamisen suhteen. Vielä tällä viikolla ajattelin surkeana että en laihdu ikinä. Mut oon jotenki saanu luotua uskoa itseeni ja nyt todella uskon että pystyn laihtumaan! Viikonloppu on menny ihan kivasti, liikuttua on tullu paljon hyötyliikunnan muodossa ihan hikeen asti. Voi että mä ootan sitä että voin ostaa itselleni sellaset aivan ihanat farkut joita oon ihaillu jo pitkään! Pitäis melkeen ostaa ne nyt jo niin sais kotona katsella niitä kohottamassa motivaatiota!
Juuri tuskailin mitenkä vatsa onkin kasvanut ja kaksoisleukaakin tullut aivan yhtäkkiä. Vaa'assa en ole käynyt, mutta luulenpa sen näyttävän enemmän kuin pitkään aikaan. Käyn huomenna, sittenpä sen näkee.
Olen halunnut laihduttaa jo pitkään ja yrittänytkin, mutta aina epäonnistunut. Josko ryhmän tuki auttaisi pääsemästä vatsamakkaroista eroon. Kurjaa kun kilot ovat kerääntyneet juuri vyötärölle. Vatsa näkyy pyöreänä kumpuna jokaisen paidan alta vaikka en ole raskaana! En kehtaa bikineissä esiintyä kun ihra hyllyy kävellessä.
Niin, toivottavasti vielä voi tulla mukaan... Ei tuota painoa nyt ollutkaan niin paljon tullut. Mitat nyt 167/63,9. Tavoite olisi laihduttaa vähintään 3 kiloa eli paino olisi sitten 61 kg. Rasvaa on kehossani yllättävän paljon. Saisi nyt tuota vatsaa pienemmäksi. Niin ja paljon tsemppiä kaikille viikon alkuun!
Tulipa käytyä Amarillossa syömässä äitin synttäreiden kunniaksi. Onneksi menusta löytyi suht kevyttäkin ruokaa, eli pariloitua broileria, bataattia ja ananasta. Eikä ollut mikään iso annos. Kastikekin oli kevyttä tyyppiä, eikä mitään kermaista. Hieman jäätelöä näykin avoni kanssa yhteiseksi tilatusta annoksesta. Tuon satsin lisäksi söin vaan aamulla puuron ja nyt illalla salaattia, joten ei varmasti mennyt kalorit yli. Olen myös kävellyt tänään yli 8 km.
Hienoa huomata, että motivaatio on nyt tosiaan niin korkealla, ettei se kaadu mihinkään ravintolailtaan. Ja vaikka säännöstelikin syömisiään, siellä oli silti kivaa, eikä tullut sellainen olo, että ois jäänyt jostain paitsi.
äh.
Nukuin taas pommiin aamun jumpan. ÄRSYTTÄVÄÄ! No ehkä tää tästä kumminki lähtee. Huh.
Viime viikko ei menny millään tavalla suunnitellusti. Askelmittari näyttää 44 678, vaikka tavoitteena on tuo 70 000. Luulenpa ettei painoa ole tullut lisää, muttei sitä ole mihinkään lähtenytkään. Se on varma. Vanhat housut sais roikkua päällä enemmänkin;)
Nuo herkuttelut ja kaljanjuominen näkyvät tietysti turvotuksena (eli nesteen kerääntymisenä) varsinkin kasvoissa. Lisäks se että ei tullu paljoa liikuttua tuntuu selässä ja jaloissa jäykkyytenä. Pakko saada ittensä liikkeelle nyt ja nopeesti! Muutenhan tässä raihnaistuu ihan kokonaan.
Onnea Eve hyvistä valinnoista ravintolassa ja Roosalle tervetuloa mukaan keskusteluun!
Vaaka näytti tasan 73! Pääsin tämän viikon tavoitteeseeni ja tähän mennessä kokonaistavoitteeseeni just eikä melkein! 6 kiloa on jo lähtenyt, jos alkupainoksi määrittelen 79. Näytti se silloin hieman päälle 80, mutta nestettä lähti reilu kilo heti, joten en laske sitä, koska se ei ollut oikeaa painoa.
Lantionympärys pienentynyt 113->107 eli myös 6 cm! Toinen mokoma, niin alkaa olla jo kohtalainen perse :)
Mulla on siis aika tilava lantio luustoltaan, eli ei se perse nyt ihan niin läski ole kuin vois kuvitella lukemista. Ihan hoikkana sen ympärys on ollut n. 96 cm ja siihen on nytkin pyrkimys. Pidän muuten 40-kokoisia housuja, vaikka mittataulukoiden mukaan pitäis olla ainakin 44, eli ei ihan tuo mun fysiikka sovi niihin kaavoihin. 96-senttisenä menee 36-koko.
Kertokaa nyt muutkin tuloksia! Tämähän on TOSISSAAN-ryhmä ;)
Painoa on nyt lähtenyt viikossa 1,5 kiloa :) Varmaan nesteitä, mutta on se silti ihan kiva aloitus. viikonloppuna oli yhden sukulaisen synttärit, niin siellä tuli otettua pala kakkua, mutta en mä siitä mitään hirveetä stressiä ota.. Ostin nyt ne hieman liian pienet farkut, jotta voin vaikka parin viikon välein kokeilla, että josko ne jo nyt mahtuis vähän paremmin päälle.. Tavoitteena että huhtikuussa ne farkut istuis jo täydellisesti:) (ovat pientä kokoa 38, tällä hetkellä olen kokoa 40 tai 42). Motivaatio on pysynyt ylhäällä, ja uskon todella tällä kertaa pystyväni tähän! Uskomatonta miten tällainen ryhmän tuki JA painostus auttaa laihtumaan! Kumma etten ole aikaisemmin tällaista mahdollisuutta tajunnut..
Mutta oikein sinnikästä viikkoa kaikille ja toivottavasti kaikilla on positiivinen mieli laihduttaa!:)
Eipä täällä kovin vilkkaasti kirjoitella...
Mulla on jälleen viikko alkanut hyvin. Eilen kävin jumpassa, oli tosi rankkaa mutta hauskaa, ja kävelin lisäksi n.4,5 km. Tänään kävelin jotain 8 km. Huomenna taas jumppaan. Mukavaa tuo liikkuminen, vaikka jumpissa vois toivoa, ettei tarvis siirrellä näin isoa painoa, näkyy se nimittäin olevan ihan tarpeeksi rankkaa niille laihoillekin :)
Tänään leivoimme täytekakkua avoni isän 60-vuotispäivän vuoksi, mutta en lähtenyt anoppilaan syömään sitä. Kinuskikastike unohtui pöydälle, mikä joskus ennen ois voinut tarkoittaa tuhoa laihikselleni, mutta nyt on vaan niin hyvä tsemppi päällä, ettei sen läsnäolo edes häiritse. Avoni sisko toi myös tullessaan hirveän laatikon karkkia, eikä sekään aiheuttanut mitään himoja. Ihme ja kumma mitä mulle on tapahtunut. Nyt vois lähteä katsomaan totuus ruoasta -ohjelmaa.
Kyllä täällä mun mielestä aika useasti kirjoitellaan :D Ei vaan kaikki varmaan voi olla joka hetki katsomassa josko tänne olis tullu viestiä.. Mutta joo..
Aivan ihana auringonpaiste täällä päin suomea, saa haaveilemaan jo kesästä..ihanaa..!
Motivaatio on ja pysyy korkealla, luovuttamisen merkkejä ei ole siis ilmassa, vaikka paino pariin päivään ei ole tippunutkaan! Hei oisko jollain jotain ihanaa kasvisreseptiä? Lämpimäks ruoaks? Tai kana..? Ois kiva kokkailla tänään jotain kevyttä, mutta hyvää.
Mut tsemppiä taas kaikille ja kirjoittelemisiin! :)
Juu, on nuo kirjoittelut jääny eiliseltä väliin, kun oli niiiiiin huono päivä. Törmäsin ihmiseen, jota en olis halunnu nähdä ja koko päivä meni pilalle. Sorpat siitä teille kaikille.
Mutta! Tänään on ollut kellossa ihan eri ääni. Tein aamulla pilatesta ja kävin pelaamassa kaverin kanssa sulkapalloa. Tuli hyvät fiilikset:) Ruokapuoli on pysyny tän alkuviikon hanskassa oikeinkin hyvin. Kerran, oisko ollu maanataina, tuli kaupungilla ihan hirvee pyörrytys, sokerit siis alhaalla ja oli pakko mennä kahvilaan sämpylälle. Yleensä välttelen vaaleita leipiä viimeiseen asti, mutta toi oli pakkorako, eikä siellä ollu ruisleipää. Järki oli mukana enkä alkanu mitään pullaa tai leivosta kumminkaan kiskomaan. Onneks.
Bella88 kyselit jotain kasvisreseptiä? Niin kyllähän niitä on, itte oon ollut kasvisten ystävä aina:) Lapsuudenkodissakaan ei pahemmin lihoja syöty, niin on penskasta asti tottunu vetää parsakaalia naamaan.. Omituinen lapsi?
Niin sitä reseptiä. Ite tykkään hirveesti tomaattipohjaisista ruuista. Usein heitän pataan tomaattimurskaa (chilillä tai valkosipulilla maustettua), porkkanaraastetta, sipulia, paljon valkosipulia ja esim tölkkipapuja tai vihreitä papuja. Mausteet matkaan. Sitten vaan haudutellaan. Usein syön ihan pelkiltään tai sitte tumman pastan tai riisin kanssa. Paprikat, purjo, kukkakaali, parsakaali, ruusukaali, erilaiset pakastevihannekset, oikeestaan melkein mikä rehu vaan käy tuohon ruokaan. Kohtuuhintaista ja kevyttä ja itselle ainakin maistuu, kun tykkään tosiaan tomaattipohjaisista jutuista ja mausteisesta ruuasta.
Kanajuttuja kyselit kans, niin ite tykkään hirmusesti kanakeitosta. Teen sitä joko filesuikaleista tai broilerin jauhelihasta. Ensin paistetaan pannulla (maustettu)broileri. Sit vaan kattilaan kiehumaan porkkanaa, sipulia, valkosipulia, pakastekeittojuureksia ja jotain muuta rehua vielä ja sinne mukaan se kana. Sit liemikuution heitän kans messiin ja mausteita. Esim currya ja kurkumaa oman maun mukaan. Perunaa en tuohon keittoon laita, kun ei se mielestäni sitä kaipaa. Tääkin on kevyt ja aika terveellinen perussafka.
Vähän erikoisempi kasvisruoka, joka on ihan omia suosikkejani on kasviscurry. Siihen tulee kukkakaalia, sipulia, valkosipulia, porkkanaa ja paprikaa (vihreä ja punainen). Joskus myäs (keitettyä) perunaa. Eli kaikki kasvikset leikataan semmoisiksi krouvin kokoisiksi paloiksi ja paistetaan öljyssä wokkipannulla tai isohkolla paistinpannulla. Mausteeksi tulee vaikkapa jotain intialaista maustesekoitusta, tai sitten ihan curryä, chiliä ja kurkumaa. Valkosipulijauhe sopii kans hyvin. Tietty myös mustaa pippuria. Kasvikset paistetaan rapeiksi ja tarjotaan ruuanlaittojugurtin kanssa. Myös esim bulgarian jugrtti on hyvä tässä, jossei ruuanlaittojugurttia lähikaupasta löydy.
Toivottavasti sait näistä jotain ideoita kokkailuusi. Ja laittakaa muuten muutkin jotain kivoja reseptejä, voisin kokeilla ainakin viikonloppuna jotain uutta:)
Tuli vielä mieleen, et ootteko kukaan tutustunu smoothieitten ihmeelliseen maailmaan? Ite sain joululahjaksi blenderin ja sillä on ahkerasti tullu aamupalasmoothieita tehtyä. Teen usein banaanista, jugurtista ja jostain marjoista. Myös appelsiinia, mandariiniä ja omenaa oon hyrränny sillä ja heittäny sekaan vedellä laimennettua omppumehua, on ihan kiva vitamiinijuoma aamuks.
jos joku on smoothieitä tehny ni vois kertoo jotain omia sekotuksia.
Nyt alkaa muuten jo himottaa päästä vaa´alle... Voishan sitä koulun terkkarilla tietty käydä hakemassa varsin luetettavat tulokset. Siellä on semmonen ikivanha käsikäyttönen "tasapainovaaka":D
Nyt on niin energinen olo, että taidanpa alkaa siivoomaan! Tai soittamaan kitaraa... hmm...
Moikka! Päätin minäkin sitten tänään ilmoitella tuloksiani. Vaaka näytti tänä aamuna 66,2 eli 300 grammaa taas lähtenyt. Ihan olen tyytyväinen. Viikko on mulla sujunut tosi hyvin. Lenkkeillyt olen joka päivä, ja olen tietenkin ollut tarkka syömisieni suhteen.
Huomenna lähden muutaman päivän matkalle. Tulen kotiin takaisin suununtaina. Päätin, että unohdan tämän laihikseni nyt sitten matkani ajaksi. Palaan sitten takaisin opittuun ruotuun ensi maanantaina. Se tekee välillä ihan hyvää unohtaa tämä kaloreitten laskeminen.
Ilma täälläpäin on tällä hetkellä muuten ihan kiva, mutta on hirveä tuuli. Minun on joka päivä päästävä ulos lenkille. Sillä jos olen päivän vain sisällä minulle tulee armoton päänsärky illalla. Mutta eipä tässä kummenpaa tällä kertaa.
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille hieman jo etukäteen. Tsemppiä myös tähän ihan kivaan projektiin. Toivottavasti minulle ei hirveästi tule painoa takaisin matkani aikana. Minä ilmoittelen taas itsestäni ensi viikolla, kun pääsen koneelleni.
terv. Kirsi 3
Kirjoitin aluksi tonne laihdutus ketjuun.. mutta siirryin nyt kehoituksesta tänne! =)
Elikkäs aloitin vasta laihdutuksen, joku viikko sitten.. Ennen harrastin urheilua paljonkin, eikä sen harrastaminen minulle tuota ongelmaa. Enemmänkin tuon syömisen kanssa pitää taistella mitä syön ja mitä en.
Herkuttelen tosi harvoin, mutta olisi silti kiva saada vinkkejä mitä syödä ja miten paljon.
Syön mielestäni tosi vähän. Aamupalaksi puuroa ja vadelmia. Opiskelen niin syön mitä koulussa saattuu olemaan, onhan niissäkin vaihtoehtoja, yritän puoli lautasellista salaattia syödä ja sitten vähän muuta.. Kotona illalla syön ehkä leivän tai jonkun hedelmän tai jogurtin.
Eli mielestäni en edes paljoa..
Toisaalta minua huolettaa se, että joskus syön vielä vähemmän, että entäs jos elimistö menee säästöliekille ja en laihdu kun elimistö kerää energiaa talteen.
Mutta vinkkejä olisi kiva saada.
(Olen 160 ja painan 80, ihan järkytyin kun kävin puntarilla, joskus pari vuotta sitten vaaka näytti vielä alle 55 XD )
MOikka, ja tervetuloa tosiaan mukaan!
Luulenpa että sun elimistö tosiaan on säästöliekillä. Syöt aika vähänlaisesti painoosi nähden. Luulen etä sun peruselintoiminnot kuluttaa jo aika paljon kaloreita, mistä en kyllä niinkään hirveesti ymmärrä, enkä niitä omassa elämässäni yhtään laske. Kärsivällisyys ei taitaisi riittä:D
Mutta kuitenkin. Sinuna lisäisin tuohon ruokavalioosi jonkin päivällisentapaisen. Vaikka salaatin. Kanaa/tonnikalaa/kalaa/katkarapuja/lihaa paljon salaattia. Sitten iltapalaksi just toi joku jugurtti ja hedelmä.
Sit tietty kannattaa kiinnittää huomiota sen ravinnon laatuun. Että noinkin vähästä ravinnosta saa irti kaikki elimistön tarvitsemat ravintoaineet. Eli vaihtaisin heti kättelyssä leivät oikeiksi ruisleiviksi (siis ei mitään perunajauholla tai vehnäjauholla jtkettua mössöä, vaan kunnon ruista). Lisäksi valitsisin siellä koulussa (jos olet kaikkiruokainen) lounaalla sen vähiten rasvapitoisen ja vähiten hiilareita sisältävän. Ei ainakaan mitään pitsoja! Kasvis- ja kana- ja kalavaihtoehdot on usein aika terveellisiä. Ainakin mun opiskelupaikan ravintolassa. Ja saalaattia tosiaan puolet lautasesta. Leivät jätän itse ruualla syömättä, kun mun mielestä se ei lämpimän ruuan kanssa kuulu, eikä koulussa muutenkaan oo muuta ku niitä mössöleipiä...
Mutta mutta.. Nyt sekos ajatus. Niin siis sun ruokavaliosta uupuu mun mielestä siis yksi kokonainen ateria. Ja se voisi olla mun näkemyksen mukaan aika kevyt, mutta proteiinipitoinen. Eli just tota jotain salaattia. Siihenkään ei sitten kannata mitään kastikkeita liikoja lorotella, eikä mitään suolapommeja, kuten vaikka oliiveja tai juustoja.
Ainiin ja lisäks sinuna söisin enemmän hedelmiä. Appelsiini joskus iltapäivällä koulussa välipalana tekee terää. Pysyy verensokeri tasaisena ja saa vitamiineja.
Näillä mennään, moikka!
Moikka,
Olen 18-v 165/65! Viime helmikuussa painoin 53kg ja nyt helmikuussa 65kg. Mita tassa pitaisi ajatella? Sairastuin helmikuussa ja sen jalkeen en osannut hillita syomisiani. Heinakuussa painoin 60kg ja ajattelin ettei tasta voi nousta enaa. Heinakuussa lahdin vuodeksi toisellepuolelle maailmaa opiskelemaan. Taalla minulla ei ole juttu seuraa ja siita syysta masennuin ja aloin syoda. Suuri tekemisen tarve ja ulos ei saa yksin liikkua vaarallisuuden takia. EI ketaan kenen kanssa halaisi lahtea ulos kavelemaan tai sellaista ihmista ei ole. Palaan Suomeen ensi kesakuussa ja en todellakaan voin nayttaa talta. Kun katson itseani peiliin, en tieda keta siina on. Asun taalla host-perheessa ja host-perheeni aiti purkaa minuun kiukkunsa, huutamalla "mika sinunkin ongelmasi on kun et laihdu?". Nain tapahtuu 3 kertaa kuussa ja se vie mielen ihan maahan. Voisi luulla, etta tassa kohtaa tulisi stemppi ja haluaisin laihtua, mutta nain ei tapahdu. Vanhempani ovat tulossa katsomaan minua maaliskuun viimeisina paivina ja pakko ryhdistaytya sita ennen. Jos saisin 7kg siihen mennessa pois olisin huippu tyytyvainen. Kayn joka paiva ma-pe jossain jumpassa. Syomisten kanssa ei ole ongelmaa, ennen kuin tulee ilta.
Todellakin haluan mahtua vanhoihin vaateisiin ja haluan nayttaa host-aidille etta musta on tahan!
Lahdin tanne kirjoittelemaan tanaan, koska han sai taas kohtauksen ja huuteli havyttomia.
MUKANA!
mina kirjoitin tuon nimettoman jutun. olen mukana vaikka en nyt kirjoittele viikkoon kun lahden matkalle, mutta sen jalkeen ihan messissa!
Tsemppia meille!
Hyvää sellaista kaikille laihiskavereille!
Mulle on kyllä tullut taas nettiaddiktio. Koko ajan vaan roikun jossain foorumissa. Pitäis tehdä kouluhommia, mutta ei saa alotettua. Laihdutukseen riittää kyllä motivaatiota, mutta muuten olenkin sitten superlaiska :(
Oli kiva käydä aurinkoisella aamukävelyllä koiran kanssa, vaikka olikin hirmu tuulista. Mahtavaa, kun on taas vaihteeksi valoa, sen pimeän kauden aikana on aina niin vaikea jaksaa mitään.
Noniin, ihan oikeesti, nyt alan kirjottamaan sen saakelin jutun.
Hei kaikille, ja hyvää ystävänpäivää!
Olisin vielä tulossa mukaan ryhmään! Aloitin maanantaina laihdutuskuurin, tai oikeastaan uuden elämäntavan. Tällä hetkellä tavoitteena on tosin enimmäkseen laihtua tuonne toukokuun alkuun mennessä ja PALJON. Olin myös vuoden vaihto-opiskelijana juuri ja lihoin vuoden aikana reilusti.
Olen nyt keskittynyt lähinnä syömistottumuuksiini, jotka olivat aikaisemmin todella huonot (pahinta oli se, että tiesin niiden olevan epäterveelliset, mutta jatkoin silti samaa linjaa). Käyn aina välillä jumpissa tai salilla, kuten tänään ja huomenna, ja välillä käyn iltaisin kävelyllä.
Olen ihmetellyt, miksi ihmiset mittaavat painoaan niin usein. En itse yleensä käy vaa'alla; mielestäni se on hieman turhaa, kun paino voi heilahdella jo nesteenkin vuoksi jopa kilon. Saunomisen jälkeen painoa voi olla parikin kiloa vähemmän. Näin ollen en uskalla ottaa kilon-kahden painonpudotusta ikinä tosissani, etten innostuisi tyhjästä. Toivon myös salillakäynnin kasvattavan lihaksiani hieman - ja lihaksethan painavat enemmän kuin läski.
Tietäisikö kukaan noista valmismarinoitujen esim. kanafilesuikaleiden energiapitoisuuksista? Olen miettinyt, ovatko esimerkiksi ne Kariniemen (?) hunajamarinoidut kanasuikaleet epäterveellisiä. Ne ovat ihan mainioita moneen ruokaan; helpon kastikkeen saa esimerkiksi paistamalla niitä (ei tarvitse maustaa), sitten lisää sipulia, maissia ja ananasta. Mausteiksi sopivat ihan perus pippuri, suola ja mikäli tykkää niin curry. Siitä toki saa enemmän kastikemaisen, jos lisää vaikka jotain kevyt-ruokakermaa tms, mutta tuollaisena patana se on myös aivan herkullista. Parasta mielestäni riisin kanssa.
Sen lisäksi erilaiset kasvissosekeitot ovat kokeilemisen arvoisia, terveellisiä ja eivät mitään järkyttäviä energiapommeja! Sellaisia hyvinvointikeittoja. (:
Broilerin filesuikaleissa (marinoiduissa) on noin 115 kcal/100g eli tosi kevyitä ja terveellistäkin broileri on, lihaksi. Käytän itse paljon just niitä kariniemen, niitä on muutama paketti pakkasessa, kun tammikuussa olivat K-kaupassa alennuksessa :)
Sulla on aika samanlaisia ruokaideoita kuin mulla. Syön myös paljon kasvissosekeittoja, esim. parsakaali-kukkakaali-porkkana, johon laitan hieman 5% ruokakermaa. Nytkin ajattelin tehdä sitä lounaaksi. Hernekeitto ja pinaattikeitto on myös kovassa kulutuksessa.
Ihan totta, ettei se vaa'alla ravaaminen jatkuvasti ole kovin mielekästä. Itelläkin tulee kyllä käytettyä aika paljon, mutta enemmän kyttään mittanauhaa ja vaatteiden löystymistä.
Niin ja tervetuloa mukaan!
Heippa!
Vieläkö teidän joukkoon voisi liittyä. Olen tällainen 17 vuotias tyttönen ja varsinaista ylipainoa ei ole, mutta vatsan seudulle on kertynyt hiukan ylimääräistä :( Mitat olisi 168/66... Ja tuota terveellisempää syömistäkin voisi alkaa harrastamaan kun tässä opiskellessa tulee syötyä vähän miten sattuu :S
Hei!
Olen 21-vuotias tyttö ja haluaisin liittyä tähän ryhmään.
Olen todellakin päättänyt nyt tiputtaa vielä muutaman kilon. Mittani ovat 171cm/63kg, mutta haluaisin kesään mennessä painaa alle 60 kiloa.
Syy siihen, etten ole saanut vedettyä oikein kunnon loppurutistusta on se, että tuttavani ja perheeni aina sanovat kuinka sopusuhtainen ja hoikka jo olen. Haluaisin tiputtaa nämä pari viimeistä kiloa vain ihan itseäni varte, jotta voisin katsoa itseäni tyytyväisenä peilistä.
Tarvitsin tukea viimeisiä kiloja tiputellessa ja haluaisin myös auttaa sellaisia ihmisiä, jotka ovat vielä pitkällä tavoitteestaan. Itse olen parin vuoden sisällä tiputtanut 15 kiloa, joten tiedän miltä tuntuu miettiä tuskaisena, että en pääse ikinä tavoitteeseeni.
Kyllä varmasti me saamme tsempattua toisemme hoikiksi! Toivottavasti joku ymmärtää minun tilanteeni, tiedän etten ole lihava, vaan haluan vain olla tyytyväinen itseeni...
Ja hyvät ystävänpäivät kaikille hiukka myöhäisesti!
ON niin superhuippufiilis! Pääsin eilen vihdoin vaa´alle ja hupsansaa! Taas oli tippunut paino. Nyt vaaka näytti HUIMAAVAA 62kg!!!!! Uskomatonta mun mielestä. Mutta niin se vaan oli. Ja vaa´an omistajalta kyselin vaa´an tarkkuutta ja hän ainakin sanoi että se on ihan luotettava, hänelle näyttää ihan samoja lukemia kuin muutkin vaa´at. Pakko kai se siis on uskoa että painoa oli lähtenyt viisi kiloa. On siitä kyllä aikaa jo monta viikkoa kun mittasin tuon 67 kiloa, joka tuolla ekassa viestissä on. VITSIT MIKÄ FIILIS!!!
Ja toinen ihan huippujuttu eiliseltä oli, kun sain kaveriltani ihanan viestin kännykkään että hän lahjoitti mulle ystävänpäivälahjaksi viikon tutustumispaketin käyttämälleen salille. Siellä on kuntosali, jumpat, saunat, spinnigit, kaikki. Huomenna olis tarkotus lähteä sinne vähän kikkailemaan. Katsella paikkoja, tutustua hommiin, kun en oo pahemmin ikinä millään salilla pyörinyt. Hyväntuntuinen jännitys päällä:)
Kaikille uusille muuten, tervetuloa vaan mukaan ryhmään! Kyllä musta tähän ketjuun voi tulla ja kirjoitella missä vaiheessa vaan. Täytyy muuten varmaan huomenna avata jo uusi ketju samalla otsikolla, että pysytään ekalla sivulla...
Juttelitte tuolla myös noista ruuista. Musta kans kasvissosekeitot on tositosi hyviä ja kanan fileesuikaleet on kans jees, vaikkakin niitä on tullu joskus syötyä ihan hulluna, niin vähän oon kyllästyny jo..
Ite oon nyt syöny tosi paljon rahkaa, kun on ollut sellanen olo, että haluun jotain makeeta. Tein hyvää rahkaa niin että lisäsin siihen vatkattua tai siis vaahdotettua vanilijakastiketta (9% rasvaa) ja omppua ja päärynää. Ihan hullunhyvää:) Eikä tarvinnu sokeriakaan lisätä, kun se vanilijakastike on kumminki aika makeeta.
Vitsit on ihan mieletön voittaja-olo kun oon sen viis kiloa taas tiputtanu ihan ku vahingossa... Vähän kyllä mietityttää se että kun noi kaikki kilot on jotenki hupsansaa, sattumalta kadonnu, niin et tuleeko ne sit hupsansaa, sattumalta takasinki.. Toisaalta oon kyllä muuttanu elintapojani tosi radikaalisti ja PYSYVÄSTI, että eikai ne mitään takaisin tule.
Ja noita elintapojani oon oikeasti muuttanut terveellisemmiksi tosi radikaalisti. Ennen söin rasvaa, sokeria, vaaleita jauhoja ja kaikkea muuta sontaa todella paljon. Erilaiset valmisruuat, mikroateriat, pakastepitsat, nuudelit ja roskaruoka oli ihan arkipäivää. Ruokamäärät oli valtavia. Aamulla söin leipää, jugurttia, munakasta, mysliä, puuroa tai kaikkia näitä. Välillä en mitään. Koulun lounaalla meni helposti pikkulautasellinen salaattia, kukkurallinen lautasellinen jotain makaronilaatikkoa ja kolme leipäviipaletta. Sitten parin tunnin päästä kahvilla joku pulla, viineri, donitsi tai munkki. Kaupasta kannoin kotiin karkkia, sipsiä, jätskiä. Usein tein ruokaa hirveitä määriä ja söin kaiken. Iltapalaksi sitten vielä jotain pientä... Eli esimerkiksi metwurstileipiä, lämpimiä voileipiä, hampurilainen, mikropitsa. Hyi hitto. ihan kuvottaa.
Nykyään täytän vatsani aamulla hedelmillä. RUISleipää syön vain yhden. Kahvia kuluu, mutta ei se mitään. Banaania, appelsiinia, omenaa. Koulussa lounaalla lautasesta puolet täyttyy salaatilla, perunaa otan vain yhden tai puolitoista. Leipä ei enää kuulu mun lämpimiin aterioihin. Kahvilla juon vain kahvia, tai ehkä jonkin yhden pienen suklaakarkin, jos on pakko saada jotain makeaa. Välipalaksi menee banaani tai ihan vaan sitruunavichy. Kotiin en kanna karkkia tai muita herkkuja. Joskus harvoin pienen askin salmiakkia. Ruuaksi teen jotain ihan tavallista kotiruokaa, terveellisemmistä raaka-aineista. Syön vain yhden annoksen, joka koostuu puoliksi kasviksista, puoleksi ruuasta. Iltapalaksi dippailen kasviksia tai syön ruisleivän.
Nyt kun tuota kirjoittamaansa katselee, niin ei se ole ihme että paino on tippunut kuin vahingossa. Liikunnasta nautin sen tuoman hyvän olon takia, en siksi että se niinkään vaikuttaisi laihtumiseen. Tuon viiden kilon karisemisen myötä on kyllä alakanut kyteä päässä toive lihasmassasta, eli kiinteytymisestä. Alleille kyytiä!
ihanaa :D vihdoinkin joku perusti tälläisen :)
hei haluaisiko joku vastata, olen erittäin nirso enkä syö kouluruokaa vaan yleensä omenan tai kaksi päivällä, oliso hyvä syödä kananmunaa sisältävää ruokaa aamulla kun pitää kylläisenä kauemmin lihottaako se paljon?
milloin olisi hyvä mitata vyötärön ympärystä niin että tulos olsisi kohdallaan vatsani pullistuu ja kutistuu koko ajan välillä näyttää 5 senttiäkin enemmän helposti :D
Onneksi olkoon tuloksista Pallurainen! Oot jo aika pienissä lukemissa. Mullakin oli maanantaina kauheet hehkutukset, kun olin laihtunu 73:een vaikka koko viikon oli vaaka näyttäny 74,x. Se lähti sitten yhtäkkiä. Nyt on vähän sama homma, kun näyttää koko ajan 72,9. Pitää jännittää millon se taas nytkähtää alaspäin. Ois ihan hyvä jos ei ois tuota vaakaa kotona niin ei tulis punnittua jatkuvasti. Ei siltä kuitenkaan malta pysyä pois, kun se siinä on.
Mulla oli vuosi sitten ihan hirvee rahkavillitys, ja söin koko ajan varsinkin mangorahkaa. Siihen tuli sitten totaalinen kyllästyminen. Nyt oon tehnyt pari kertaa marjarahkaa. Sellanen pirtelö on myös hyvää, jossa on rahkaa, mehukeittoa, mansikoita ja banaania. Nyt ei oo tullu tehtyä pitkään aikaan, pitäis tehdä joku päivä. Oon myös aatellut paistaa rusinarahkaa uunissa sellaseksi, kuin on rahkapiirakan täyte. Se vois olla aika hyvää. Pitäis vaan laittaa munaakin sekaan.
MOikka moi!
Laitan tonne uuden keskustelun samalla nimellä, että pysytään etusivulla.