Jeesukseen

uskovat tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta. Rakkaudettomuus siis on hedelmä epäuskosta.

Rakkaus ei kerskaa,
ei kadehdi,
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei käyttäydy sopimattomasti
kaikki se peittää...

Miten pyöristäisin tämän, tai käytäntöön laittaisin?

No, ehkä niin, että on anteeksiantava, ei muistele pahalla, yrittää käsittää asiat parhain päin, on oikeudenmukainen ja toisen huomioiva, ei omaansa itsekkäästi etsivä käytöksessään, ei haasta riitaa, anteeksiantaa kaikki rakkautta rikkoneet asiat, omalta osaltaa pyrkii säilyttämään rakkauden hengen. Mutta niinhän se on, että yksipuolisesti ei voi mitään tehdä. Jos toinen on uskoton, niin ei toisen puolesta voi uskoa. On myös yritettävä "jättää" menneet, jos toiset haluavat ns irti "kaveruudesta", lähimmäisenkin rakkaudesta. Kaveruudessa sitä esimerkiksi tarvitaan todella paljon.

Niin ja pyytää anteeksi, kun on tehnyt väärin. Ihan itsestään!
41958
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Hienoa;))

Siis keskinäinen rakkauden sanoma on ihmisiä yhdistävä tekijä.

Mutta sanoisin vielä, että ei vain Jeesukseen uskovat vaan kaikkia uskontoja edustavat aidossa uskossa olevat tunnistaa keskinäisestä rakkaudesta.
Sinun ja minun sanoman peruspilari on Jeesus, mutta muissakin uskonnoissa on tuo samainen rakkauden sanoma perustana.
Siksi pitäisi rakastaa yli rajojen.

Vasta se on täydellistä rakkautta ja lähtöisin Jumalasta.

Kiitos Leena;))

1Äänestä

Rakkaudettomuudesta harva huolissaan; riittää kun löytää samanmielisiä? Jumalan rakkaus kuitenkin niin valloittavaa&valtavaa, että se kaukaakin, sanoittakin rakastaa!

*Hän on ääneti, sillä Hän rakastaa sinua.* Koska parhaakseen katsoo. Koska niin näkee.

Hyvä nimi sulla; jatkan kirjoittelua tästedes nickillä 'witness'. Jumalan siunausta elämääsi, Leenu! :))

1Äänestä

Hyvä kirjoitus.

1Äänestä

Hyvin kirjoitit ja hyvä aihe.

Rakkaus on helppoa silloin kun toinen on rakastettava ja toimii niin kuin minä parhaaksi näen. Vaikeammaksi se muuttuu sitten kun vastapuoli on jotenkin vastenmielinen tai törttöilee. Itse olen ajatellut asian niin, että se Jumalan tarkoittama rakkaus on tekoja, että esim. menen juttelemaan yksin istuvalle henkilölle, vaikka hän ei minua miellyttäisikään. Tai kohtelen täällä kirjoittajia ystävällisesti.

Äänestä
  • Rakkaus on varmaan monelle uskovalle se hankalin asia. Keskinäistä rakkautta ei täällä juurikaan näy.

    Toisaalta uskovat "tunnistaa" myös siitä, että heidän merkkeinään seuraa koko ajan, että he käsittelevät käsin käärmeitä, voivat juoda kuolettavaa, parantavat sairaat, ajavat pahat henget pois. Vai onko Raamattu valekirja alusta loppuun?

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Rakkaus on varmaan monelle uskovalle se hankalin asia. Keskinäistä rakkautta ei täällä juurikaan näy.

    Täällä on valitettavan vähän keskinäistä rakkautta näkyvissä. Tulee sellainen tunne, että pitäisi olla kaikissa asioissa täsmälleen samaa mieltä kuin vastapuoli, muuten ei kunnian kukko laula ja rakkaus piiloutuu.

    1Äänestä

  • Olemalla ystävällinen toisille, myös sinulle, "ääliölle", riippumatta siitä, ollaanko minulle ystävällisiä vai epäystävällisiä. :)

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Rakkaus on varmaan monelle uskovalle se hankalin asia. Keskinäistä rakkautta ei täällä juurikaan näy.

    Toisaalta uskovat "tunnistaa" myös siitä, että heidän merkkeinään seuraa koko ajan, että he käsittelevät käsin käärmeitä, voivat juoda kuolettavaa, parantavat sairaat, ajavat pahat henget pois. Vai onko Raamattu valekirja alusta loppuun?

    "uskovat tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta."
    Miten sinä siihen liityt?

    1Äänestä

  • ööööööööööö kirjoitti:

    "uskovat tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta."
    Miten sinä siihen liityt?

    En liity mitenkään, mutta tunnen ja tiedän uskovia. Heidän rakkaudestaan kerron, ja siitä miten pitäisi olla "Raamatun mukaan".

    Äänestä

Jos joku tarvitsee vaikka apua, niin pitääkö auttaa, vai pitääkö odottaa että se hirveän suuri rakkaus tulee jostakin ? Ja jos ei tule, niin saako vain mennä pois, koska ilman rakkautta on vain helisevä ja kilisevä jotain?

Kun palomies pelastaa, ihan vain palkkaduunina, niin onko se mitään ?

Äänestä
  • Ajatteletko, että palomies pelastaa vain palkan vuoksi?
    Jotenkin ajattelisin, että kaiken välittämisen ja hoivaamisen ja auttamisen takana on muutakin kuin halu saada rahallinen korvaus tai maitetta ja kunniaa. Mitä sinä ajattelet asiasta?

    Äänestä

  • Se, että auttaa odottelematta mitään sitä tukevia tunteita, on sitä rakkautta. Näin minä ajattelen.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ajatteletko, että palomies pelastaa vain palkan vuoksi?
    Jotenkin ajattelisin, että kaiken välittämisen ja hoivaamisen ja auttamisen takana on muutakin kuin halu saada rahallinen korvaus tai maitetta ja kunniaa. Mitä sinä ajattelet asiasta?

    Minä vain kysyin, että pitääkö sitä rakkautta odottaa, vai pitääkö auttaa vaikka veetuttaisi ja olisi kiire jonnekkin, tai myähästyisi jostakin. Ihan vain sen takia, että se toinen tarvitsee sitä. Auttais' vaan, ihan kylmän viileesti.

    On sanonta, että ellei sinulla ole rakkautta, olet vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Joten kannattaako se helistä, jos ei sillä ole merkitystä.

    Olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat, että koska se oli silloin sellainen ja tuollainen, niin miksi mun nyt pitäisi auttaa. Usein sillä tarkoitetaan omia vanhempia, kun välit on mennyt poikki.

    Äänestä

  • fari.g kirjoitti:

    Tietenkin jokainen miettii kohdalla milloin auttaa ja ketä auttaa. Kuten Kuusenjuuret kirjoitti tukevat tunteet eivät ole rakkauden koko kuva.

    Äänestä

Tällä palstalla se Jessen rakkaus suorastaan roihuaa uskovaisten välillä. Ymmärrettävästi me atet jäädään hieman saamapuolelle vaikka rakastammekin palstan hihhuleita. Jesse on siis vahvasti palstalla läsnä.

1Äänestä

Korjaisin otsakkeen oikeaan muotoon Jeesusta uskova....

Jolla on korvat se kuulkoon!

Äänestä
  • "No, ehkä niin, että on anteeksiantava, ei muistele pahalla, yrittää käsittää asiat parhain päin, on oikeudenmukainen ja toisen huomioiva, ei omaansa itsekkäästi etsivä käytöksessään, ei haasta riitaa, anteeksiantaa kaikki rakkautta rikkoneet asiat, omalta osaltaa pyrkii säilyttämään rakkauden hengen. Mutta niinhän se on, että yksipuolisesti ei voi mitään tehdä. Jos toinen on uskoton, niin ei toisen puolesta voi uskoa. On myös yritettävä "jättää" menneet, jos toiset haluavat ns irti "kaveruudesta", lähimmäisenkin rakkaudesta. Kaveruudessa sitä esimerkiksi tarvitaan todella paljon."

    Anteeksiantava... ei muistele pahalla... parhainpäin... on oikeudenmukainen... ottaa toiset huomioon... ei ole itsekäs....ei riitaisi... on rakkauden hengessä...

    Aivan kuin Jeesus temppelissä heitellessään rahanvaihtajien pöytiä ja ajaessaan karjanmyyjät ruoskalla pihalle, ja kieltäessään tekemästä isänsä taloa markkinatoriksi!!!!

    Oikeudenmukaisuudessa ei todellakaan käännellä toista poskea ja taas toista, vaan toimitaan, tehdään, ollaan olemassa, puolustetaan, omataan arvomaailma ja taistellaan.

    Rakkaudenhyminäsi mahdollistaa vaikka rakkauden nimissä pään pensaaseen laittamisen ja oman egon korottamisen jakamalla julkisesti köyhille almuja. Ja tietysti kaikki tapahtuu rakkauden nimissä.

    Jeesuksen mukaan muutetaan itseä voittamalla alhaiset tunteet - viha, kauna, katkeruus, kateus, itsekkyys ja vain rakkauden hymistelyllä se ei todellakaan onnistu, koska me osaamme erinomaisen hyvin olla tajuamatta omaa itsekkyyttämme tai kateuttamme tai mitään muutakaan alhaista tunnetta - sitä tukkia sorkkivat meidän silmistämme vain omasta mielestämme pirulliset vihamiehet!

    Mutta tämän muutoksen ohella, kun valkaistaan vaatteita - sitten kun ollaan valmiita - ryhdytään taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta.

    Ongelma on vain se, että me emme ole ne, jotka mittaamme oikeudenmukaisuuden, vaan se on Jeesuksen Isän Tahto, joka on sitten se tie sinne ikuisen elämän puulle, ja sillä tiellä on entistä vähemmän rakkauden hymistelyä. Se on kovaa ja raakaa työtä.

    Ottakaa rukkaset ja ryhtykää hommiin - ensin itsenne kanssa ja vasta sitten vaikka koko paremman maailman.

    Äänestä

  • eionnistuhymistelyllä kirjoitti:

    "No, ehkä niin, että on anteeksiantava, ei muistele pahalla, yrittää käsittää asiat parhain päin, on oikeudenmukainen ja toisen huomioiva, ei omaansa itsekkäästi etsivä käytöksessään, ei haasta riitaa, anteeksiantaa kaikki rakkautta rikkoneet asiat, omalta osaltaa pyrkii säilyttämään rakkauden hengen. Mutta niinhän se on, että yksipuolisesti ei voi mitään tehdä. Jos toinen on uskoton, niin ei toisen puolesta voi uskoa. On myös yritettävä "jättää" menneet, jos toiset haluavat ns irti "kaveruudesta", lähimmäisenkin rakkaudesta. Kaveruudessa sitä esimerkiksi tarvitaan todella paljon."

    Niin. Raamatussa yritetään saada jopa uskovat paremmiksi kuin he ovatkaan. Raamatussa valehdellaan niin hyvin mucho.

    Tuo rakkauden määritelmä on kuitenkin Raamatusta. Vuorisaarnakin on aika lailla samassa hengessä olevaa tekstiä.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Tuo rakkauden määritelmä on kuitenkin Raamatusta. Vuorisaarnakin on aika lailla samassa hengessä olevaa tekstiä.

    Paavali antoi "rakkauden määritelmän"? Ja Jeesus?

    He eivät Raamatun mukaan olleet naimisissa. He eivät ehkä ole kovin hyviä rakkauden asiantuntijoita. Heh.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Paavali antoi "rakkauden määritelmän"? Ja Jeesus?

    He eivät Raamatun mukaan olleet naimisissa. He eivät ehkä ole kovin hyviä rakkauden asiantuntijoita. Heh.

    Ajatteletko että vain naimisissa olevat tietävät jotain rakkaudesta?

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ajatteletko että vain naimisissa olevat tietävät jotain rakkaudesta?

    No avioliitossa rakkaus punnitaan. No, kyllä rakkautta voidaan hyvin muutenkin osoittaa. Paavali oli tuittupää, ja hyväksyi vain ne, jotka olivat hänen puolellaan. Hän on huono sanomaan muille mitään rakkaudesta.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    No avioliitossa rakkaus punnitaan. No, kyllä rakkautta voidaan hyvin muutenkin osoittaa. Paavali oli tuittupää, ja hyväksyi vain ne, jotka olivat hänen puolellaan. Hän on huono sanomaan muille mitään rakkaudesta.

    Rakkaus punnitaan ihan joka elämän alueella.
    Paavali ei varsinaisesti kerro omia käsityksiään rakkaudesta, hän jakaa Jumalan sanaa sen mukaan kuin hän sitä jaettavaksi on saanut.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Rakkaus punnitaan ihan joka elämän alueella.
    Paavali ei varsinaisesti kerro omia käsityksiään rakkaudesta, hän jakaa Jumalan sanaa sen mukaan kuin hän sitä jaettavaksi on saanut.

    Vaikea uskoa. Raamatussa kun Jumala ei puhu mitään rakkaudesta. Käskee vain rakastamaan itseään ja lähimmäisiä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Vaikea uskoa. Raamatussa kun Jumala ei puhu mitään rakkaudesta. Käskee vain rakastamaan itseään ja lähimmäisiä.

    Ei puhu mitään rakkaudesta, mutta käskee rakastamaan itseään ja lähimmäistä, melko ristiriitainen lausahdus, ei oikein avautunut minulle , pahoittelen.

    Äänestä

Rakkaus ei ole aina helppoa , varsinkin jos on tottunut kilpailemaan..
Miten voisi rakastaa , jos ei ole.. kiinostunut( toisista ..?)
Pakottamalla ei onnistu, ei edes positiivisella pakottamisella...(päinvastoin )
Lisäksi paikalliseen kansanluonteeseen kuuluu , että ei turia hötkyillä..
mieluummin ollaan kateellisia, ja mustasukkaisia ..

Totuus on , että ihminen ei voi rakastaa toisia , jos ei rakasta itseään.
Raamatun mukaan ihminen oppii rakastamaan anteeksiantamuksen ja armon kautta.
Se liittyy myös syyllisyyteen, sillä ilman sitä ei voi kokea anteeksiantoa.

Mutta jos saa synnintunnon kautta anteeksiannon ja armon kokemisen , rakkaus tulee kuin itsestään tilalle..
Joskus opetetaan vain ns. "hyviä" asioita ( uskonasioissa) mutta vähän kuulee puhuttavan syyllisyydestä tässä mielessä,. jos siitä puhutaan , yleensä siitä puhutaan pelkästään negatiivisessa mielessä.
mutta ilman syyllisyyttä kukaan ei tarvitsisi anteeksiantoa..
"se joka saa paljon anteeksi, se rakastaa paljon"

Äänestä
  • Tiedätkö, että syyllisyyden tunne/ kokemus psykologiassa liittyy masennukseen? Eli masentunut ihminen kokee selittämätöntä syyllisyyden tunnetta.

    Äänestä

  • Juu+,++jonkin+verran+on+tullut+luettua+aiheesta..+ja+tosiaan+liittyy+usein+masennukseen..Joskus+myös+käsittelemätön++syyllisyyden+tunne+voi+johtaa+masennukseen.Jossain++tutkimuksessa+(olen+vähän+huono+tilastoissa+ja+linkeissä..+)+sanottiin+että+jopa++75-80+%kaikista+sairauksista+johtuisi+käsittelemättömistä+syyllisyyden+tunteista.Mutta+kun+masennuksen+alkusyy+selviäisi+,+(esim,+anteeksiantamattomuus+tai++katkeruus+tms.)+ja+myönnettäisiin+oma++vastuullisuus,+(+tunnustettaisiin+oma+syyllisyys+)niin++silloin+myös+masennus+ei++saisi+samalla+tavalla++"polttoainetta"..Tässä+mielessä+kristinuskon+"pitäisi+olla"+..+terapeuttinen,+ajatellen+evankeliumia,+ja+anteeksiantamusta.Mutta+jos+sanomaa+"vesitetään"liikaa++niin,++että++(psyykeen+ja+koko+ihmisen+)+tärkeimmät+kysymykset+jäävät+käsittelemättä,.++silloin+on+vaarana+että+ongelma+pysyy+samanlaisena.+On+sanottu,++että+ihmisen+"tulisi+olla++vapaa+syyllisyydestä".+Mutta++se+ei+ole+kuitenkaan+helppoa++silloin++jos++syyllisyydellä++olisi+oikeasti++sanottavaa+ihmiselle.+Raamattu+sanoo+että++kun+ihminen+murehtii+ja+joutuu++prosessiin+jossa+hän+kohtaa+niitä++käsittelemättömiä+asioita+,+niin+sen+jälkeen+ja+jo+prosessin+aikana++voisi++kokea++vapautumista+(synnistä+ja+syyllisyydestä+)+niin+että+tapahtuu++muutosta.Eli+ihminen+vapautuu+"syyllisyyden+kautta+syyllisyydestä..

    Äänestä

  • ..toisin sanoen siitä väärästä syyllisyydestä joka on painanut,
    Sana sanoo että ihminen saa uuden identiteetin ja muuttuu sisäisesti ( lapseuteen )

    Äänestä

Toden totta. Tälläkin palstalla on niitä jotka sanovat olevansa uskossa Jeesukseen, mutta ovat koko ajan raatelevina susina uskovien ja Raamatun kimpussa.

2Äänestä

Minä nautin vihan hekumasta. Luulenpa, että moni muukin nauttii. Yksi syy lukea tätä(kin) palstaa on närkästymisen nautinto. Rakkaudessa ei ole samanlaista kihelmöivää hekumaa. Rakkaus on tylsää.

Äänestä

Minä olen eritääin rakastunut Juudakseen, henkisesti, Minulla on aina tapana rakastaa niitä, joita muut vihaavat tai eivät voi sietää.

Tämä on joku yliluonnollinen rakkaus, mahtaisko olla jumalallista, että nostaa viimeisen ensimmäiseksi.

Äänestä

päinvastoin keskinäisestä rakkaudesta näet mihin hän uskoo ja mihin itse uskot.
Voi ajatella aivan itse ja suo sen saman kaverille. Siitä on hyvä aloittaa. Rakkaus on päätös.
Sanaleikki - Päätös - siihen kaikki päättyy. Hauska tämä suomenkieli!
Sen ohella se on päättäväisyyttä antaa hänen olla mitä hän on jolloin lopulta saan sen saman häneltä. Silloin meillä on yksi mieli, sama kuin hänellä, keskinäinen rakkaus.

Äänestä

Tuntuu, ettei Jeesukseen uskomisella eikä hänen opetuksien uskomisella ole mitään yhteyttä monienkaan uskovien kohdalla. Onhan Jeesuksen esim. monet mammonajutut niin kiusallisia toteuttaa että helpompi on unohtaa ne ja paasata vain loputtomiin seksipuolen synneistä. Ihmetyttää vain kun samalla ilmoitetaan että koko Raamattu on Jumalan sanaa ja kaikkia sen sanoja pitäisi tasapuolisesti noudattaa.

Äänestä
  • Rakkaus alkaa sitä että rakastat itseäsi vaikka et ymmärrä tai hyväksy jonkun puheita raamatusta.
    Raamattu on Jumalan sanaa niiltä osin joita minä ymmärrän, muun jätän Jumalan asiaksi, ei Totuus tarvitse puolustajaa, aika mahtavaksi kuvittelisin itseni jos totuus olisi minun vastuullani, riittää että rakastan itseäni tietoisena puutteistani, sen saman uskon jokaisesta.

    Raamattua voi lukea esoteerisena, hengen ohjekirjana, fysinen - mamona-- seksi jne.. ovat fyysisiä juttuja jotka saa jäädä niille joiden on niiden kanssa kiva mellastaa.

    Äänestä

  • enkelipallo kirjoitti:

    Rakkaus alkaa sitä että rakastat itseäsi vaikka et ymmärrä tai hyväksy jonkun puheita raamatusta.
    Raamattu on Jumalan sanaa niiltä osin joita minä ymmärrän, muun jätän Jumalan asiaksi, ei Totuus tarvitse puolustajaa, aika mahtavaksi kuvittelisin itseni jos totuus olisi minun vastuullani, riittää että rakastan itseäni tietoisena puutteistani, sen saman uskon jokaisesta.

    Raamattua voi lukea esoteerisena, hengen ohjekirjana, fysinen - mamona-- seksi jne.. ovat fyysisiä juttuja jotka saa jäädä niille joiden on niiden kanssa kiva mellastaa.

    Tuon minäkin ymmärrän uskovassa jos hän sanoo ettei ymmärrä kaikkea mitä Raamattu sanoo mutta tuosta olen eri mieltä etteikö mammonalla olisi Raamatussa mitään merkitystä esim. lähimmäisen rakkauden välineenä ja etteikö se kuuluisi myös uskovankin elämään sellaisena kuin Raamattu tässä kohdassa oikein opettaa.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    kyllä toki,- niillä fyysisillä toimilla sen pyhimmänkin rakkauden osoittaa.
    Ajattelen niin että oma asenteeni on kaikki mitä on. Katsomalla rakkauden ajatuksin lähimmäistäni eli jokaista vastaantulijaa, silloin minulla on rakkaus ja silloin saan vastarakautta.
    Kun jokaisessa on taivasten valtakunta eli rakkaus. Vaikkei aina esille loista kuten Leino sanailee. Jos suinkin egoltani pystyn jätän tuomion ja mittaamisen Jumalalle, tietenkään en aina pysty, siksi on anteeksianto.

    Äänestä

Sitä kristillistä rakkautta onkin osoitettu sangen omituisin menoin. Tuskin minkään muun perusteella on historiassa järjestetty enemmän ihmisiä ennen aikojaan tapaamaan jumalaansa.

Äänestä
  • Tiesitkö, että kommunistit ovat tappaneet 100miljoonaa ihmistä poliittisissa vainoissaan😳❓
    Kristityt eivät pääse lähellekään tuota määrää. Mistä se johtuu😳❓

    Äänestä

  • .....historiassa järjestetty enemmän ihmisiä ennen aikojaan tapaamaan jumalaansa......''

    Ja minä kun luin tappamaan jumalaansa....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Leenu kirjoitti:

uskovat tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta. Rakkaudettomuus siis on hedelmä epäuskosta.

Rakkaus ei kerskaa,
ei kadehdi,
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei käyttäydy sopimattomasti
kaikki se peittää...

Miten pyöristäisin tämän, tai käytäntöön laittaisin?

No, ehkä niin, että on anteeksiantava, ei muistele pahalla, yrittää käsittää asiat parhain päin, on oikeudenmukainen ja toisen huomioiva, ei omaansa itsekkäästi etsivä käytöksessään, ei haasta riitaa, anteeksiantaa kaikki rakkautta rikkoneet asiat, omalta osaltaa pyrkii säilyttämään rakkauden hengen. Mutta niinhän se on, että yksipuolisesti ei voi mitään tehdä. Jos toinen on uskoton, niin ei toisen puolesta voi uskoa. On myös yritettävä "jättää" menneet, jos toiset haluavat ns irti "kaveruudesta", lähimmäisenkin rakkaudesta. Kaveruudessa sitä esimerkiksi tarvitaan todella paljon.

Niin ja pyytää anteeksi, kun on tehnyt väärin. Ihan itsestään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu