Eli ongelmaksi on muodostunut (minulle, ei tyttöystävälleni) se ettei hän saa sängyssä käytännössä koskaan orgasmia. Ei kuulemma koe tarvetta itsekään itseään tyydyttää sormilla, eikä niinkään kuulemma välttämättä saa O:ta. Olemme siis seurustelleet 2 vuotta, olemme vasta 20-vuotiaita.
Muuten parisuhteessa menee kaikinpuolin hyvin, emme oikeastaan riitele, vietämme paljon aikaa keskenämme mutta myös kavereiden kanssa. Olemme yhteisymmärryksessä "pelisäännöistä" eikä kummallekaan ole tullut edes mieleen pettää toista. Eli en usko että vika on parisuhteessa. Seksiä harrastamme kuitenkin usein ja se on tyttöystävänikin mielestä todella nautinnollista vaikka hän ei orkkua saakaan. Itsekin luonnollisesti nautin. Olemme kokeilleet aika rohkeasti erilaisia asentoja ja juttuja, ei vain perinteistä lähetyssaarnaajaa pimeässä.
Eli nyt sitten näitä foorumeita lukiessani olen päätynyt siihen tulokseen että vika on minussa:
a) en täsmää ulkonäöllisesti tyttöystäväni tarpeeseen
b) ehkä kaluni ei vaan riitä (15cm mutta suht paksu)
c) en vaan osaa esileikkejä ja muita tarpeeksi hyvin
d) en ole seksuaalisesti haluttava
eli joku noista lienee syynä, ainakin sen verran olen näistä palstoista onkinut että yleensä se on joku näistä miehen ominaisuuksista. En vaan tajua ku ei tuo kultaseni sano että pitäis jotain tehdä eritavalla sängyssä, kuitenkin usein kyselen koska orgasmittomuus häiritsee minua. Emme siitä juuri puhu koska en tietenkään halua paineita aiheuttaa :S
Muuten parisuhteessa menee kaikinpuolin hyvin, emme oikeastaan riitele, vietämme paljon aikaa keskenämme mutta myös kavereiden kanssa. Olemme yhteisymmärryksessä "pelisäännöistä" eikä kummallekaan ole tullut edes mieleen pettää toista. Eli en usko että vika on parisuhteessa. Seksiä harrastamme kuitenkin usein ja se on tyttöystävänikin mielestä todella nautinnollista vaikka hän ei orkkua saakaan. Itsekin luonnollisesti nautin. Olemme kokeilleet aika rohkeasti erilaisia asentoja ja juttuja, ei vain perinteistä lähetyssaarnaajaa pimeässä.
Eli nyt sitten näitä foorumeita lukiessani olen päätynyt siihen tulokseen että vika on minussa:
a) en täsmää ulkonäöllisesti tyttöystäväni tarpeeseen
b) ehkä kaluni ei vaan riitä (15cm mutta suht paksu)
c) en vaan osaa esileikkejä ja muita tarpeeksi hyvin
d) en ole seksuaalisesti haluttava
eli joku noista lienee syynä, ainakin sen verran olen näistä palstoista onkinut että yleensä se on joku näistä miehen ominaisuuksista. En vaan tajua ku ei tuo kultaseni sano että pitäis jotain tehdä eritavalla sängyssä, kuitenkin usein kyselen koska orgasmittomuus häiritsee minua. Emme siitä juuri puhu koska en tietenkään halua paineita aiheuttaa :S
Vastaukset 14
Vanhimmat
kiinni, älä ota pattia...
Eihän se nyt sinusta johdu! Varmasti olet kiihottava (tyttösihän nauttii myös!) eikä kalussasi ole moitteen sijaa. Toki taidot kehittyvät vuosien mittaan ja nainenkin oppii itsestään enemmän ja pystyy kertomaan, mikä on se ehdottoman parhain juttu.
Tässä sinulle kuitenkin uutinen: suurin osa naisista ei saa koskaan orgasmia yhdynnässä, eikä välttämättä miehensä kanssa ensinkään. Monelle itsekseen nauttiminen onnistuu, mutta kaikki naisethan eivät tätä harrasta (vanhemmat siis ainakaan).
Mistä se sitten johtuu, että orgasmi on naisille niin vaikea juttu? Ehkä siinä on jotakin fyysistä alkuperää, sillä naisen orgasmi ei ole välttämätön lisääntymiselle.
Jokaisen yksilön oma käsitys seksuaalisuudestaan tietysti vaikuttaa ja tilannekohtaiset jutut (stressi, hormonikierron vaihe, pelot, häpeäntunteet...jne.) ja varmasti naisella on paljon kulttuuripohjaista taakkaa kannettavanaan. Ei siitä ole kovin kauan aikaa, kun seksiin suostuminen oli vain "naisen velvollisuus".
Älä siis ota paineita äläkä aiheuta niitä toiselle. Teillähän on mukavaa yhdessä! Läheisyys voi olla palkitsevaa ilman orgasmiakin ja tyttösi voi innostua vielä etsimään sitä itselleen, kunhan aika on kypsä.
Mä sain ekan orgasmin miehen kanssa vasta yli 30-vuotiaana. Omin käsin sen kyllä osasin jo aika nuorena, mutta noinpa antoi odottaa itseään. Ja kyllä se enimmäkseen minusta oli kiinni, että sen sitten sain. Miehen suosiollisella avustuksella, toki - mutta että samanlaista seksiä saman miehen kanssa ennen ja jälkeen sen ekan yhdyntäorkun.
Se oli tietysti mulle iloinen asia, mutta kyllä mä nautin seksistä jo ennen sitä. Hiukan eri tavalla vain.
... tai luo paineita itsellesi saati naisellesi. Meillä naisilla kun tosiaankin voi olla orgasmin saanti normaalissa yhdynnässä "kovan" takana ja jos sen puutetta aletaan vielä ihmettelmään, niin sinne se jää takaraivoon kummittelemaan vaikka miten koittaisi olla sitä ajattelematta.
Iän ja kokemuksen kautta itsekin olen vasta kunnolla aikuistuttuani löytänyt asennot joissa se on mahdollista. Paras on se, kun saan itse olla päällä ja säädellä tahdin ja "kulman"...:) Kiirettä ei saa olla! Nauttikkaa vaan toisistanne ja pitäkää leikkimielikin yllä.
Kuten joku aikaisemminkin kirjoitti, vain harva nainen saa orgasmin pelkässä yhdynnässä. Tässä pari vinkkiä, jotka toimivat ainakin omalla kohdallani: hiero sormilla klitorista yhdynnän aikana tai sitten kokeile suuseksiä, niin varmasti saat tyttöystäväsi kiemurtelemaan onnesta.
Minä en ole saanut kuin kaksi kertaa yhdessä olo aikanamme ja ollaan oltu jo 12v yhdessä. Miestäni se kanssa häiritsee suunnattomasti. Ja ihmettelen mikä siinä vaivaa?
Jos miehet ajattelee, että heissä on vika jne...eli vaipuvat itse sääliin vaikka heillähän pitäisi olla kaikki hyvin. Jos siihen asiaan ottaa tuon kannan, niin nainen ei välttämättä koskaan saa. Onko se joku miehisyyden mitta?
Yksi asia, minkä olen todennut, kannattais jättää noi pornokuvat väliin, ne antaa varsinkin miehelle vääristyneen kuvan seksistä. Niissä nainen on aina valmis ja kiimainen.
Ja jos mies kuitenkin yrittää "liikaa" niin, ainakin henk.koht siitä tulee turhauttavaa koko seksistä. Ei se orgasmi sieltä väkisin tule eikä ainakaan painostamalla.
Minä saan joka ainut kerta mieheni kanssa yhdynnässä. Ja avioliittommenkin on jo kestänyt 15v-joten vahingosta ei voi olla kysymys. En pidä itseäni mitenkään erikoisena naisena, täytyy meitä saaviakin olla lisää.
Orkun saaminen ei minulle ole koskaan ollut ongelma, sitten 14 vuotiaasta lähtien.
Ja ihan tavallinen kolmen lapsen äiti olen.
Tuo varmaan helpottikin aloittajaa suuresti.
Jotkut naiset saavat helposti ja jotkut ei, mutta myös vaikeammin saavat nauttivat seksistä. Mielestäni orgasmi ei ole se tärkein asia vaan tärkeintä on nauttiminen matkalla orgasmiin. Orgasmi ainakin mulle on seksin lopetus ja sitä loppua mielellään myös pitkittää.
orgasmin saaminen on ihan naisesta itsestään kiinni. Toiset saa sen helpommin, toiset joutuu oikeesti opettelemaan asian. Eli periaatteessa tyttös on todennäköisesti orgasmikykyinen, mut ei saa jos häntä ei kiinnosta nähdä vaivaa ja opetella asiaa. Edes itsekseen, silloin sen ehkä helpoiten oppisi.
En mäkään saanu orkkuja vuosikausiin miesten kans, enkä oikein itseksenikään muka osannut. Sit vaan joskus rupesin kunnolla perehtymään masturbaation iloihin, ja kas kummaa, johan alkoi toimia. Sitten opettelin siirtämään laukeamisrutiinini miehen kanssa olemiseen, ja nyt saan ihan helposti miehenkin kanssa. Pitää vaan tuntee itsensä ja omat niksit hommaan. Jos nainen ei saa "luonnostaan" niin sitten voi nähdä vähän vaivaa ja opetella asia! Itse pystyn laukeamaan huononkin miehen kanssa, tosin henkisesti se ei tunnu järin tyydyttävältä, mutta teknisesti kyllä voin orkun saada. Eli miehellä ei ole sinällään vaikutusta naisen orgasmikykyyn. Kohdat a-d eivät haittaa eivätkä estä naisen orgasmin saantia jos nainen itse osaa ja haluaa orkkunsa saada.
Usko nyt vaan kun tyttöystäväsi sanoo että hän nauttii seksistä vaikka ei orkkua saakaan. En minäkään saa koskaan muuten kuin itsekseni, mutta asia ei vaivaa minua pätkän vertaa. Nautin seksistä suunnattoman paljon muutenkin. Joillekin orgasmin saaminen on tosiaan vaikeampaa kuin toisille. Älä itseäsi syyllistä kun nainen kuitenkin vakuuttaa olevansa tyytyväinen. Tähän orgasmin saamisen vaikeuteen voi kyllä olla syynä myös jännitys, joka voi olla tiedostamatontakin.
Tai sitten naisesi on tosiaan aika pinnallinen. Itse olen harrastanut seksiä muutaman aika ruman miehen kanssa ja jokainen on saanut minut laukeamaan ;) Sano naisellesi että laittaa silmät kiinni, kyllä se siitä
Arvelusi a, b, c ja d.
KAIKKI VÄÄRIN.
Jos olisit a, c tai d, niin naisesi ei enää menisi kanssasi sänkyyn.
b) hyvän kokoinen se on :)
Tässä on OIKEA VASTAUS
>Ei kuulemma koe tarvetta itsekään itseään tyydyttää sormilla, eikä niinkään kuulemma välttämättä saa O:ta.
Miten sinä voisit saada naisellesi O:n, jos hän ei saa sitä itse itselleen ja ei osaa neuvoa sinulle, miten voit sen hänelle tuottaa?
Voi olla että hän ei vain osaa, halua tai tarvitse O:ta.
Kehota ja rohkaise häntä itse etsimään itseään tai tehkää yhdessä, mutta naisesi pitää pystyä rentoutumaan ja kertomaan, mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei.
Naiset ovat erilaisia ja eri päivänäkin on erilainen tarve ja mahdollisuus o:hon.
Ei kukaan mies pysty tyydyttämään maailman kaikkia naisia arpapelillä vaikka kuinka hyvä olisikin, siksi voi kysyä, että mistä nainen itse pitää. Jos osaat tuottaa o:n yli sadalle naiselle, ei se takaa, että saat myös sen 107. naisen tyytyväiseksi, jos nainen itse ei O:ta tiedosta ja ei tunne itseään...
Jos naisesi on tyytyväinen, usko häntä :D
en minäkään saanut parikymppisenä - jonkinasteinen estoisuus ja kokemattomuus vaikuttivat eniten silloin. Yksinään sain tuolloin mastuboidessani, mutta en sitä ihmeemmin muille huudellut.
Nykyään saan aina halutessani :). Yksinkertainen vinkki: osta tyttöystävällesi vaikka lahjaksi sopivainen suristin seksikaupasta. Ei kande ostaa mitään valtavaa dildoa, vaan paras on semmoinen pikkanen suriseva ja tärisevä vehje johdolla ja ohjausyksiköllä (voi vaihtaa erilaisia päitä). Tätä on näppärä käyttää yhdynnän aikana - oma lemppari on sellainen et mies tulee takaapäin ja itse suristelen etukautta - kyllä O irtoaa, ja mikä parasta, hyvä sellainen :)
Jos ostat seksilelun lahjaksi, kannattaa antaa toisen tutustua sen käyttöön aluksi omassa rauhassaan. Ihmisillä on kullakin estoja joillain alueilla, eikä kannata painostaa toista sellaiseen mitä hän ei halua. Lahjan voit siis ostaa, mutta tyttöystäväsi päättää haluaako hän sitä käyttää.
Kivoja seksihetkiä toivotellen :)
1. hanki penispumppu ja anna tyttöystäväsi käyttää sitä (huumorimielessä)
2. lainaa häntä minulle niin koulutan sinulle naisen joka on peto sängyssä (tosissani)
3. se hassu näppylä rei'än navan puolella ei ole finni vaan aivonystyrä. Pyydä naistasi istumaan päällesi ja hieromaan aivonystyrää sinua vasten kunnes ajatus kirkastuu ja hengistys kiihtyy. Älä anna lopettaa ennen kuin oma "häpyluusi" on niin kipeä, että et voi viikkoon kunnolla liikkua! (koemielessä)