Sanottehan että tein tässä tilanteessa oikein (auttakaa sekavaa mieltä!):
Tarina lyhyesti.
Olin 4,5v yhdessä miehen kanssa, puolet ajasta avoliitossa. Vakava suhde: erittäin paljon rakkautta ja naimisiinmenoa yms puhuttiin ihan vakavasti. Kunnes alkoivat vähitellen suuret riidat ja jatkon arvaattekin – mies päätti elämässä olevan muutakin vielä siinä iässä (hän 25v, minä 23v). Ero molemmille vaikea; hain heti yliopiston vaihtoon ja lähdin 6kk:ksi ulkomaille. Mies katui eroa jo lähtiessäni ja sydän rikki sovimme tämän olevan vain tauko ja katsoisimme tilannetta pian. Olimmehan liian nuoria suhteen alussa ja tarvitsimme ajatusaikaa.
2kk päästä hankin typeryyttäni laastarisuhteen ulkomailla. Mies alkoi myos tapailla naista. Vietin riehakkaan sinkkuvaiheen, mies muutti naisensa kanssa yhteen asumaan. Mies itki edelleen sitä että tapailen toisia. Olimme edelleen yhteydessä, mutta suutuspäissäni (itkien) ilmoitin 5kk päästä suhteen olevan ohi, “minulla ei leikitä”. Tyypillinen itsenäinen vesimiehen luonteeni.
Palasin kotimaahan 1.5v sitten. Mitä tänä aikana (1.5v) on tapahtunut: asumme edelleen samassa kaupungissa. Mies erosi naisestaan viime kesänä ja aloitti samaan aikaan tapailemaan uutta naista joka on läpikäymässä avioeroa. Muuttivat 4kk kuluttua yhteen asumaan koska nainen muutti samaan kaupunkiin. Itse olen tapaillut paria miestä, en tavannut ketään mukavaa, nauttinut sinkkuudesta, ollut ehkä liiankin varovainen koska sydämeni särjettiin niin pahoin hänen kanssaan etten kykene luottamaan.
Koko tämän ajan (2 vuotta kulunut erosta) mies on halunnut minut takaisin. Olen ollut tiukkana. Ei. Minulla ei leikitä. Kerran rikkinäinen suhde on aina rikkinäinen. Kaivannut kyllä olen, paljon, mutta sisu (vaiko ylpeys?) ei ole antanut periksi. Viime 2kk aikana mies on todella alkanut yrittää. Pyytänyt “uutta mahdollisuutta”, “korjata virheensa”, “näyttää muuttuneensa”, “näyttää itsellemme että olemme molemmat kasvaneet” jne. Asunut samaan aikaan naisensa kanssa edelleen yhdessä. Sanoen ettei ole onnellinen. Ei tiedä mitä haluaa elämältään. Haluaa kanssani naimisiin. Lapsia. Vanhuuspäivät yhdessä. Olen erilainen kuin muut. Ei saa mielestään. Halannut. Yrittänyt suudella. Olen halunnut läheisyyttä, kaiken vanhan takaisin, mutta sisulla/ylpeydellä tyontänyt miehen aina pois.
Tänään hän soitti taas. Haluaa tavata. Saako tulla käymään. Haluaa kanssani lapsia. Kaipaa minua. Haluaa yrittää uudelleen. Tai ainakin kokeilla. “Ehkä”. Ei tiedä. Haluaa kokeilla tuleeko sama loiste vielä takaisin kanssani. Asuu edelleen naisen luona. Kysyy miksi edes mietin koko naista jos en tunne hanta. Sain tarpeekseni. Kilahdin. Ilmoitin etten ole enää mikään kokeilukappale jonka saa lähettää takaisin halutessaan. Ilmoitin etten halua enää ikinä tavata – olenhan muuttamassa 6kk kuluttua kaupungista kauas poiskin.
SANOKAA että hyvin tehty, fiksusti tehty. Tiedän, on helppoa ajatella että selkeä tilanne, mies on kusipää, mutta yrittäkää ajatella mukaan kaikki ne tunteet jotka sisälläni velloo – suhde oli todella ihana silloin kun oli, ja olen ollut pitkään sinkkuna (lyhyistä jutuista ei saa kaipaamaansa läheisyyttä), kaipaan rakkautta, tekisin mitä vain saadakseni takaisin sen mitä meillä joskus oli hänen kanssaan. Tulemme edelleen toimeen, meillä on hauskaa, nauramme, tunnemme toisemme.
Sanokaa että on parempi olla (olen nyt 25v) ja odottaa sita oikeaa kuin kuluttaa aikaa ihmiseen keneen en pysty luottamaan. Että jossain on oikeasti joku joka ei leiki kanssani samalla lailla.
Että pystyn vielä joskus luottamaan toiseen ihmiseen.
Että tein oikein.
Kiitos :’(

Vastaukset 6
Vanhimmat
niin kauan kun mies ei pysty vanhaa suhdetta pistämään poikki ja olla yksin (eli ottaa riskiä sinun suhteesi) ennen kun alkaa lirkuttelemaan sulle niin teidän juttu ei voi toimia. Niin ainakin ymmärsin jutustasi että hänellä on koko ajan ollut joku nainen kierroksessa. Jos kerta haluaa sinut niin mitä roikkuu muissa? Onko hänen nykyisensä joku korvike joka pysyy kuvioissa jos sinulta tulee pakit? En ymmärrä... kuulostaa läheisriippuvuudelta.
Laita sille viesti että miksi hän ei ole itsekseen jos niin paljon kuitenkin haluaa sinut? Mitä hän silloin tekee niillä toisilla? Vai haluatko että teidän roikkuminen jatkuu hautaan? Eikö olisi hyvä saada tilanteelle piste?
Olemme kyllä puhuneet asioista paljonkin. Hän on käynyt luonani pari kertaa (ihan siis kahvilla vaan kaverina ja ollut ihan luonnollista meille) ja olen laittanut hänet puhumaan asioista sen sijaan että vain vinkuisi minua takaisin. Hän on selittänyt että koki silloin ainoaksi vaihtoehdoksi eron, mutta että on katunut asiaa ja myontää että teki virheen, vaikka sinänsä molemmat tiedämmekin että suhde EI olisi kestänyt enää kauaa (kaikki vain repeili - emme osanneet elää suhteessa, minullekin ensimmäinen kunnon suhde, en vain osannut käsitellä asioita oikein). Olemme myos avoimesti nauraneet aikaisimmille riidoillemme ja huomanneet että molemmat ovat miettineet asioita ja tajunneet mistä riidat johtuivat (typeriä asioita, en nyt jaksa selittää niitä tässä). Molemmat myos kaivanneet niitä hyviä aikoja. Tottakai.
Elämänsä muista naisista emme oikein ole saaneet keskustelua aikaan - kun kysyn mitä hän sitten tekee naisensa kanssa jos sanoo ettei ole onnellinen, hän yleensä sanoo ettei tykkää käsitellä suhdeongelmiaan kanssani koska ei haluaisi kuulla minunkaan suhdeongelmia koska ei halua ajatella minua kenenkään toisen miehen kanssa. Olen sanonut ettei minua mitenkään häiritse ajatus hänestä toisen kanssa (ja se on täysi totuuskin). Olen yrittänyt sanoa hänelle tuhat ja sata kertaa että miksi hän sitten on suhteessa jos ei ole onnellinen, eikä hän suoraan sanoen ole koskaan vastannut suoraan tähän. Kerran, kun ilta alkoi mennä myohään ja keskustelimme meni syvemmäksi ja syvemmäksi, hän selitti että hän haluaisi asettautua, hankkia perheen, lapsen, mennä naimisiin, mutta että hän ei tiedä miksi hänellä on aina naisen kanssa olo että "jotain puuttuu". Annoin hänen puhua rauhassa, kun kerrankin sain miehen avautumaan. Hän selitti että jotenkin aina hänellä on sellainen olo naisen kanssa että jotain tarvitaan lisää. Hmm.
Luulen siis että hän ei ole elänyt sitä suuresti mainostettua sinkkuutta jonka minäkin jo olen elänyt tässä. Hän meni 17-vuotiaana suhteeseen josta erosi 21-vuotiaana minut tavattuaan. Minusta erottuaan, 25-vuotiaana, hän tunsi jo tulevan avopuolisonsa (tapasivat eromme aikoihin), josta erosi 27-vuotiaana tavattuaan kuukausi ennen eroa tämän nykyisen naisensa (mutta ei pettänyt naistaan tämän uuden kanssa suhteen aikana, ja sen uskonkin, olemme puhuneet pettämisistä ja hän kyllä sanoisi jos olisi pettänyt).
Hän siis kai pelkää sinkkuna oloa, luulee sen jotenkin "huonoksi" olotilaksi koska sanoi minullekin kerran että miksen halua yrittää uudelleen, eiko se olisi parempi kuin olla yksin (viittasi sinkkuuteeni). Sanoin että olen onnellinen juuri nyt ja juuri näin. Hän kysyi että olenko siis onnellinen yksin. Sanoin että olen, koska tiedän että tulen taas jossain vaiheessa tapaamaan jonkun.
En vain pystyisi luottamaan enää tämänlaisen sotkun jälkeen, ja ymmärrätte varmasti hyvin miksi. Tottakai haluaisin käpertyä kainaloon ja sanoa että pidä hyvänäsi niinkuin pidit aina ennenkin, me tunnetaan toisemme niin niin hyvin.
Mutta jotenkin vaan tuntuu että se ei olisi lopullista. Taaskaan.
Teit ihan oikein, jos tuo ratkaisu sinusta itsestäsi tuntui oikealta. Itsekin olen sinkku, erosin vuosi sitten ja mies ruikutti puoli vuotta perään. Yhteydenpito loppui kuin seinään hänen puoleltaan, kun hän tapasi uuden. Ja luulen,että miksi sun exän suhteet teidän eron jälkeen ei ole toiminut, on siksi että hän ei ole käsitellyt eroaan sinusta.
Mä siis jätin exäni, koska en pystynyt luottamaan. Ja itselläni ei mitään mieskuvioita nyt,menevän syksyn jälkeen ja hyvä niin...
Mun mielestä kannattaa ehdottomasti odottaa niin kauan että tapaa ihmisen, johon voi luottaa!!!Vei se sit kuinka kauan aikaa tahansa...Ei niitä hyviä miehiä hankita tai oteta, vaan saadaan jos saadaan, vähän kuten lapset... Mun vanhempi ystävätär(jolla jo perhe)sanoi juuri eilen, että kyllä sen sitten tietää kun se oikea tulee kohdalle,että ei sitä voi enempää selittää...
T:Tyttö -85 (ja onnellinen sellainen =) )
Mitä sinä voitat ylpeydellä, jos rakastat tuota miestä?
Entä jos sinä et enää silloin saa häntä mielestäsi ja hän elää jo eteenpäin?
jos vähänkään vielä haluaisit olla hänen kanssaan ja ylpeytesi antaa periksi, sano miehelle, että lopettaa nykyisen suhteen, vasta sitten voitte katsoa teidän jatkon loppuun asti.
Jos haluat olla julma, anna sille aikaraja. kuukausi, kaksi. jos hän ei ole mukana, voit unohtaa hänet samantien ja sitten kehun sinun toimineen oikein.
tiedän vain, että sitä oikeaa voi olla vaikea löytää, sinäkin haaveilet vielä entisestäsi.
oletko aidosti onnellinen nyt yksin sinkkuna?
jos olet, jatka matkaasi vaan :D
..onnellisempi sinkkuna kuin miehen kanssa johon en pysty luottamaan 100%.
On kahdenlaisia ihmisiä: ihmisiä jotka pysyttelevät surkeassakin suhteessa vain koska eivät ole onnellisia ollessaan hetken sinkkuna (kuten tekstistäsi kävi ilmi) ja ihmisiä jotka pyytävät toiselta puoliskoltaan samaa mitä itse pystyvät antamaan - luottamuksen.
Ehkä välillä kaipaan läheisyyttä sinkkuna ja yksinäisinä koti-iltoina, mutta mitä voittaisin pidemmän päälle silläkään että ripustautuisin mieheen uudelleen vain koska pelkään olla yksin?
Jos antaisin miehelle aikarajan jättää naisensa, hän jättäisi. Koska ei ole tämän kanssa onnellinen, kuten jo sanonut useasti. Mutta eihän asiassa olisi mitään riskiä, koska hän tietäisi että olen jo odottamassa häntä. Ja jos kanssani ei sujuisi, voisi taas etsiä uuden kohteen.
Ehkä olen sitten "liian ylpeä", mutta oletan että jos hän on tosissaan kanssani, hän jättää naisen joka tapauksessa koska tietää että minulla ON tunteita jäljellä ja siispä haluaisi todella tehdä kaikkensa että saisi meidän suhteen toimimaan (lue: todistaa olevansa tosissaan. Koska tällä hetkellä hän tietää etten voi luottaa häneen koska hän on vielä toisen naisen kanssa ja olen kysynyt että miksi ette eroa).
Ei se ole niin yksinkertaista. Enkä vain yksinkertaisesti ole yksi niistä naisista joka ripustautuu vanhaan "mieluummin kuin on sinkku". Sorry vaan. Mieluummin sitten vaikka 10v yksin kuin suhteessa jonka kuitenkin tietää kaatuvan 10v päästä luottamuspulaan (ja sitten edessä lasten huoltajuuden hakeminen, yksinhuoltajuus ja avioero).