viuhahti taas kerran:( Lähtee suurella todennäköisyydellä vielä yksi tehdas etelä suomesta. Ihmeitä voi toki tapahtua, mutta epäilen suuresti.
Karvisen
viikate
8761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt pitäs ihmisten herätä ja nousta Barrigaadeillee vastustaan tätä eri yhtöiden vähennys/sulkemis politiikkaa vastaa.Lähes joka päivä saa lukea että jostain päin vähennetään työntekijöitä tai uhataan laittaa tehtaita kiinni,mihin viduun tää pojaton voitontavoittelu oikeesti johtaa
Osakkeisiin sijoitus kannattaa.Viimeistään nyt.
Järkevät yritysjohtajat saavat kurssit huimaan nousuun.
Miten kun kansa on niin erimielinen voisi saada aikaiseksi yhteistä päämärää ja liikettä yrityspolitiikkaa vastaan.
Ermielisyydellä tarkoitan sitä että toisaalla pilkataan oman työpaikan puolustajia ja toisaalla itketään miksei kukaan tee mitään.
Surkein puoli tässä yritysten henkilösaneeraus politiikassa on sen ns lumipalloilmiö siis ostovoiman heikennys ja julkishallinnon ylläpitämiseen tarvittavien varojen puute ajaa pienet kunnat heikoille ja ennen pitkää valtion talouden kuralle ja sitä ei ainakaan bryssell pelasta.
Lumipallo ilmiö alkaa aluksi näkymään taksiasiakkaiden katoamisessa tämä on siis melko varmailmiö 90 luvulta
ja pikkun hiljaa pienissä alihankinta firmoissa jotka ovat toimittaneet tavaraa esim veneen rakentajille ja tai isompiin lopputuotetta valmistaviin yrityksiin. Pientä hiljaisuuta ja sitä oikeaa pakollista lomautusta ja lopuksi kuljetus alalle syntyy hiljaisuus.
Aina ollaan kateellisia toisten palkka-ansioista ja työoloista,mutta vientiteollisuus tuo rahaa suomeen olkoon se ikinä mitä tahansa ja työtä PK yrityksille, sillä jos me aletaan kaikki palvelualalle ja ojennellaan takkeja narikassa toisillemme niin raha ei paljoa kunnassa tai kaupungissa lisäänny.
Siis kuinka koota kansa yhtenäiseksi siinä 1000e paikka.
On todella hyvä kysymys miten saadaan tämmä kansa niin yhtenäiseksi että voitaiiin ruveta vastustaan yhteisellä päämäärällä jotain irtisanomis politikkaa vastaan.
Kun se peri Suomalainen tapa on nurista hiljakseen ja iskeä nurkkapöydässä nyrkkiä pöytään nurista kuika vittumaista elämä on
Mut jotain tarttis tehrä tälle työnantajan harjoittamalle riistopolitiikalle,jos kaikki seisoo tumput suorina niin nehän vie meitä työntekijöitä 100-0
viikate tavoittaa.
Itseasiassa noin ainakin periaateasolla se "viikate" saattaa Karvisenkin kohdalla olla keskimäärin ihan yhtä lähellä kuin tehtaan paperimiehellä tai kenellä muulla tahansa palkansaajalla, sellainenhan hän itsekin toimitusjohtajana on.
Yleensä tuppaa unohtumaan, että esimerkiksi Karvinenkin on "renki" ja jos tulosta ei tule, saattaa lähtö todennäköisesti olla ainakin lähellä. Näistä "palkkarenkitoimitusjohtajista" - joille lähtö on tullut tavalla tai toisella - saamma harva se viikko lukea medioista näinä(kin) päivinä. Silloin isäntä (tai isännät) on puhunut.
Toisenlainen esimerkki on esimerkiksi Suomestakin tehtaita yhdessä muiden sijoittajatahojen kanssa hankkinut Dermot Smurfit, hän ei ole "palkkarenki" - hän on "isäntä", joka on omistamassa tehtaita. Tämän tyyppiset henkilöt esiintyvät yleensä rennon oloisesti, antavat itsestään välittömän kuvan ja usein "solmiokaan ei ole kaulassa kiristämässä".
Kovia businessmiehiä tällaisetkin persoonat usein kuitenkin ovat ja tulosta he(kin) kyllä vaativat - eivät tosin välttämättä aivan yhtä nopeasti kuin kvartaalitasolla elävät pörssimaailman yritykset. Ja täytyy muistaa, että tämän tyyppisillä "patruunoilla" on omatkin rahansa pelissä sijoituksiensa kautta: täten tuloksen vaatiminen tavan palkollisilta on tavallaan "ymmärrettävämpää.
Sitoutuminen on usein myös avainasia, joita tämäntyyppiset henkilöt painottavat - sitähän he itsekin tekevät omistuksiensa kautta. He osaavat myös monesti käyttää hyvin "keppi - porkkana" keinoa motivoidakseen ja saadakseen tulosta syntymään.
On sääli, että esimerkiksi Dermot Smurfitin kaltaisia patruunoita ei Suomessa oikein ole omasta takaa. He ovat loistavia esimerkkejä siitä, jotka nostavat suuryhtiöiden mahdollisesti "hyljeksimät yksiköt" vielä uuteen nousuun.
rengit nappaavat vain potkujen yhteydessä miljoonat mukaansa,rosvoja kun ovat.Viikatteella tarkoitin ihan toisenlaista viikatetta,sitä lopullista.
Ei antanut edes vettä juoda koko päivänä. Minä kiipesin piikkilankaaidan yli ja juoksin karkuun. Securitas yritti vielä ottaa kiinni, mutta hyppäsin ohikiitävään junaan.