Mutta eihän miestä isketä?

Eihän naiset edes iske miehiä joten miksi tällainen palsta ylipäätänsä on olemassa? Missä muka joku nainen on joskus iskenyt miehen? Kertokaa heti.
112668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tehneensä niin tai ympäristö on kuvitellut niin tapahtuneen

Äänestä

nainen iskee hakemalla katsekontaktin.

siinä se, paketissa

siis näin suomessa

ulkomaissa voi olla ihan eri juttu, missä naisetkin aktiivisia, näin kuullut puskaradiosta.

Äänestä
  • Jos tuo on totta niin sitten minua on koitettu iskeä joka päivä noin 10-20 kertaa.

    Äänestä

Ainakin minun naispuolinen ystavani iski taysin nykyisen kihlattunsa. Mies on ujomman puolinen ja nainen taas rohkeampi. Olivat samassa yliopistossa, tiesivat toisensa kaverinsa kautta. Nainen etsi miehen nron kasiinsa, laittoi tekstiviestin, pyysi kahville. Tapasivat.

Kylla sille silloin naureskeltiin mutta nyt avoliitossa ja kihloissa. Ja ihan suomalaisia ovat.

Itse en kylla alkaisi iskemaan miesta, olen liian ujo siihen.

Äänestä
  • "Nainen etsi miehen nron kasiinsa, laittoi tekstiviestin, pyysi kahville. Tapasivat."

    Joopa joo. Naiset eivät toimi tuollain.

    Äänestä

se minultakin.

Äänestä

se on ihan koko päivä homma. täytyy tuunata kroppa päivisin ja kämppäkin, kaiken varalta. aika menee sopivien iskureplojen harjoitteluun ja tapausten analysointiin: 80/20 sääntö pätee tässäkin... Ei silloin jouda tänne amatöörien sekaan jaarittelemaan!

Äänestä

venaan kunnes joku nainen uskaltaa iskeä :)
Rohkeat naiset on jees.

Äänestä

Kyllä iskee! mutta enpä näistä kotimaisista takuuseen mene :(

Voi, kun vielä kokisin edes kerran samanlaista huomiota elämässäni.

Äänestä
  • edelleenkin. Esim. tiesin missä mies on ja kävin sujauttamassa lappusen kouraan jossa oli mun puhelinnumero. Ja sitten soittoa odottelemaan. Kyllähän se puhelu sieltä jossain vaiheessa iltaa tuli.

    Äänestä

  • ja isken... kirjoitti:

    edelleenkin. Esim. tiesin missä mies on ja kävin sujauttamassa lappusen kouraan jossa oli mun puhelinnumero. Ja sitten soittoa odottelemaan. Kyllähän se puhelu sieltä jossain vaiheessa iltaa tuli.

    Kyllä mies voi tulla isketyks, jos edustaa ulkoisesti sitä 5% koko miesosastosta suomessa jota ne 100 naista piirittää, tosin naisille niitä iskijöitä on jonoksi asti (vaikka ei kuuluisi 5% missi kiintiöön), jos ei nyt ihan toivottoman näköinen ole, eli muistuttaa enemmän miestä.Fakta ja vääristymä nyt edelleen tasaarvonkin aikana on että se on niinsanotusti miehen homma, tosin niinkuin tossa aiemmin mainittiin, ole rohkea ja odota ja näin aion toimia, saa nähdä vaan tapahtuuko tämä ennen vanhainkotia, kun ei sitä ole 32 vuoteen tapahtunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vai mitä? kirjoitti:

Eihän naiset edes iske miehiä joten miksi tällainen palsta ylipäätänsä on olemassa? Missä muka joku nainen on joskus iskenyt miehen? Kertokaa heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu