Keronpa millä laihdun ja laihduin alkujaankin:
ensinnäkin, heitin vaa´an helvettiin. sillä ei ole mitään merkitystä. vaatteista sen parhaiten näkee tapahtuuko jotain vai ei. kun sain ylleni vaatteen jonka olen ostanut -94 tajusin, että olen oikealla tiellä. mutta yhtä tuskaa se on kyllä ollut: vuodessa laihduin 32 kiloa. kerronpa vielä millä: ensin söin ihan tavallisesti, mutta helvatan pienempiä annoksia kuin tavallisesti. kilot lähti. löysä läski jäi roikkumaan. pisti vihaksi. jumppasin. pyöräilin. harrastin liikuntaa mutta ei auttanut. sitten TAAS sisuunnuin. nyt olen sairaalla dieetillä JA harrastan liikuntaa taas eli näin teen, mutta En suosittele keskenkasvuisille nuorille enkä varsinkaan lapsille muistakaa se! lapset ja nuoret saavat olla vähän pyöreitä, kyllä se siitä tasaantuu. eli täten syön nyt, tehodieetillä kun olen, tiedän, että se ei ole terve dieetti mutta who cares? aamulla= kuppi kahvia, kaurapuuroa 60 grammasta hiutaleita. thats´it. lounas =riisiä 200 g. herneitä.40 g. välipala jos ei pärjää ilman: purkki ananasta. päivällinen= 200 g riisiä, kananmunaa ilman keltuaista 1-2. vihanneksia. takaan ja alleviivaan että kilot lähtee, mutta sitten täytyy pitää huolen siitä, että ne myös pysyvät poissa. jokainen voi lisätä tähän mitä haluaa, minä en syö leipää, en perunaa, en makeita en siis mitään muuta kuin yllä mainitsemani, vähän rankkaa se on, mutta jos on päättänyt niin on päättänyt ja laihdutan vielä about 15 kg, sitten " lopetan" eli jatkan samaa linjaa, mutta lisään jotain. kun huomaan, että vaatteeni alkavat kiristää kiristän myös syömistäni, ja tosiaan - heitin vesilintua vaa´ alla jo kauan, kauan sitten, vaaka vain masentaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu lähteehän se paino vaikka millä ruokavaliolla, jos vain saa energiaa vähemmän kuin kuluttaa. Mutta jos vähääkään kiinnostaa vitamiinien yms. saanti ja haluaa säilyttää edes vähän lihaksiaan voi tuollaisen ruokavalion unohtaa tyystin. Proteiinia saat aikas sairaan niukasti tuollaisella ruokavaliolla. Enemmin proteiineja kuin hiilihydraattia riisistä, joka valkaistuna versiona ei sisällä oikein mitään muuta kuin nopeita hiilareita.
Niin ja löysän läskin roikkuminen kilojen lähdettyäkin selittyy ruokailu- (ja urheilu-) valinnoillasi...