Tyttöystävä Turkissa...

Tyttöystävän kanssa katseltiin hänen vanhoja valokuvia. Hän oli ollut 15-vuotiaana kaverinsa ja tämän mummun kanssa Turkissa. Kun he menivät kahdestaan ilman mummoa uimarannalle uimapuvuissa, heitä seurasi lauma paikallisia nuoria miehiä. Miehet jäivät istumaan heidän ympärille ja vilkuilivat. Osa siirtyi hiljalleen lähemmäksi ja syntyi juttua.

Tytöille tarjottiin autokyytiä ja pian he olivatkin jossain pikku-Fiatissa kahden karvaisen miehen kanssa. Nuorempi miehistä alkoi hiplaamaan, mutta lopetti, kun tyttöystäväniä pyysi vanhempaa miestä komentamaan hiplaajaa.

Kaikki päättyi lopuksi hyvin eikä mitään pahaa tapahtunut. Heräsikin kysymys, että ovatko paikalliset miehet tosiaan näin kiinnostuneita nuorista tytöistä ja kuinka he kunnioittavat naisia, onko esimerkiksi väkisinmakuun vaara olemassa?

(Itse jouduin Thaimaassa 17-vuotiaan tytön ihastuksen kohteeksi eikä minulla ollut aikomustakaan tehdä mitään. Ei houkuttele noin nuoret pätkääkään.)
7922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pistä pari 15- vuotiasta ihan missä päin maailmaa vain keskenään rannalle, risteilyn discoon jne..niin eiköhän aina jostain hilpaise jotain miespuolisia ihailijoita.. Ja kyllä, kaikki pojat/miehet eivät varmasti ole ihan täyspäisiä, eli riskejä löytyy aina.
T. Kielikurssilla Ranskassa ja risteilyllä
teininä käynyt.

P.S. Omia tulevia (toivottavasti) kakaroitani en esim. Hietsuun päästäisi ilman valvontaa noin keskipäivän jälkeen kesäisin..

Äänestä

Eli oliko siis tyttöystävälläsi kuvia koko episodista? Vai ymmärsinkö ihan väärin!

Tarinen opetus: Älä päästä omia teini-ikäisiä lapsia mummon kanssa ulkomaille. Kyllä tuon ikäisillä lapsilla jo hormoonit hyrrää melkoista vauhtia!

Äänestä

Riippuu siitä miten sukukypsältä 15-vuotias näyttää. Itse olin jo 12-vuotiaana 16-kesäisen näköinen. Jopa sen ikäiset tytöt luulivat minua ikäisekseen. Sitten oikeasti 16-vuotiaana olin jo ihan nuori nainen. Matkustelin paljon vanhempien kanssa ulkomailla ja sain paljon huomionosoituksia miehiltä, mikä tuntui sisäisestä pikkutytöstä pelottavalta. Mutta niin myös Suomessa, ällötti kun isäni ikäiset miehetkin hakkailivat, itseäni kiinnosti korkeintaan sileäposkiset pojat...

Ihmettelen kyllä suuresti että vaimosi on 15-vuotiaana päästetty Turkissa autokyytiin kahden ventovieraan miehen kanssa ilman vanhempia. Minua ei olisi vanhemmat edes kotosuomessa päästäneet. Poliisikin kävi säännöllisesti koulussa varoittamassa tyttöjä liftaamisen vaaroista.

Uskon, että yleensä mies ottaa mitä on tarjolla... Nykyään jo 14-vuotiaat kulkevat puolialasti ja vahvasti meikattuina. Ei sen kuoren alle voi nähdä, onko siellä sisimmässä naivi pikkutyttö vai elämää kokenut ja seikkailunhaluinen esikypsä nainen. Alaikäisten discoilu ja alkoholinkäyttö on entisestään lisääntymässä. 14-vuotiaat teinityttöset ovat seksuaalisesti aktiivisia ja heidän ikäisten teiniraskaudet ja aborttitilastot ovat järkyttävää luettavaa. Monesti teini ihan tyrkyttää itseään, sillä tämän tekee mieli testata omaa viehätysvoimaansa. Leikin mahdollisista seurauksista ei kuitenkaan ole vielä ihan tietoinen.

Eli, "väkisinmakuun vaara" on olemassa, varsinkin jos tytön pää ei ymmärrä vielä täysin mitä kroppa tekee. Tyttöystäväsi mielestäni suorastaan hankkiutui riskitilanteeseen, miksi ihmeessä hän oli näiden vieraitten miesten autossa? Onneksi miehet tajusivat, ettei tyttönen tajunnut mitä oli tekemissä. Ymmärsivät ilmeisesti ja onneksi siinä vaiheessa, että tämä oli vielä ihan lapsi.

Äänestä

on se, että pikkulikat päätyivät samaan autoon tuntemattomien (karvaisten) miesten kanssa. Vietiinkö heidät sinne väkisin? Eikö heille ollut opetettu, ettei vieraitten autoihin saa mennä? Oliko heillä tapana mennä tuntemattomien miesten autoihin myös Suomessa?
Miksei mummu vahtinut kakaroita paremmin?

Äänestä
  • olisiko mummosta kenties kuoritunut hätätilassa aziiz the comab fighter, ja pelastanut lapsoset murjaanien kyydistä?

    Eiköhän toi retki ollut alunperinkin huonosti suunniteltu, jo silloin, kun päätettiin et mummo lähtee vahtiin?

    Tulipa mieleen, et entisen työpaikkani pomon tytär oli luokkaretkellä Turkissa, en muista olivatko jo kenties ylioppilaita. Kuitenkin seurueesta oli kaksi tyttöä baarissa huumattuja tytöt olivat 2 päivää kateissa.Sen jälkeen oli tuoto hotelille.

    Kumpikaan ei muista mitään, mitä tapahtui näin 2 yönä.

    Tätä saa jokainen miettiä mielissään. Itse ajattelen positiivisesti, että he vain makasivat jonkun ystävällisen henkilön asunnossa tässä tokkurassa muutaman päivän ja sen jälkeen pääsivät hotelliin ja mitään, ei mitään pahaa tapahtunut tällöin?

    Äänestä

Kaikki ei ole mitään väliä minkä ikäinen olet .

Äänestä
  • Kyllä täälä kotoSuomessakin kelpaa ketkä tahansa, ovat muuten aina kelvanneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ja turkkilaismiehet kirjoitti:

Tyttöystävän kanssa katseltiin hänen vanhoja valokuvia. Hän oli ollut 15-vuotiaana kaverinsa ja tämän mummun kanssa Turkissa. Kun he menivät kahdestaan ilman mummoa uimarannalle uimapuvuissa, heitä seurasi lauma paikallisia nuoria miehiä. Miehet jäivät istumaan heidän ympärille ja vilkuilivat. Osa siirtyi hiljalleen lähemmäksi ja syntyi juttua.

Tytöille tarjottiin autokyytiä ja pian he olivatkin jossain pikku-Fiatissa kahden karvaisen miehen kanssa. Nuorempi miehistä alkoi hiplaamaan, mutta lopetti, kun tyttöystäväniä pyysi vanhempaa miestä komentamaan hiplaajaa.

Kaikki päättyi lopuksi hyvin eikä mitään pahaa tapahtunut. Heräsikin kysymys, että ovatko paikalliset miehet tosiaan näin kiinnostuneita nuorista tytöistä ja kuinka he kunnioittavat naisia, onko esimerkiksi väkisinmakuun vaara olemassa?

(Itse jouduin Thaimaassa 17-vuotiaan tytön ihastuksen kohteeksi eikä minulla ollut aikomustakaan tehdä mitään. Ei houkuttele noin nuoret pätkääkään.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu