Kaksi uskovaista nuorta ihastuu ja alkaa seurustella ensimmäistä kertaa elämässään. Seksuaaliset halut ovat huipussaan tuossa iässä, mutta asiaa voi auttaa mitenkään, koska esiaviollinen seksi on syntiä ja masturbaatio jos ei syntiä, niin paheksuttavaa kuitenkin. Puhtauden säilyttämisen keinona on kaiken läheisyyden ja hellyyden vältteleminen. Varminta on, että kosketa toiseen muuten kuin kädestäpitämisen verran. Toista ei opi lainkaan tuntemaan fyysisesti, mutta ehtiihän sitä sitten jos naimisiin asti päästään. Halut vellovat ja lopulta mies kosii. Onhan tässä jo seurusteltukin puoli vuotta ja kun molemmat ovat herraan uskovia, niin asiathan ovat mitä parhaiten. Häissä hehkutetaan morsiamen ja sulhasen "puhtautta" ja sitä kuinka hyvä on perustaa perhe uskon lujalle kalliolle. Hääyönä seksi ei meinaa millään onnistua morsiamelta, kun ujostuttaa niin kovasti ja jotenkin koko homma tuntuu likaiselta. Itse asiassa morsian ei kovasti seksistä pidäkään ja voisi hyvin elää ilman sitäkin. Seksi on ollut kielletty ja likainen asia ja nuoren tytön on pitänyt ennen mitään muuta ajatella puhtautensa säilyttämistä. Avioliitossa seksi toki on ihana jumalan antama lahja yhdessä nautittavaksi, mutta kun on niin vaikea yhtäkkiä siirtyä nauttimaan aiemmin niin likaisena pidetystä asiasta. Ei se elämä toisen rinnalla osoittaudu muutenkaan niin hohdokkaaksi. Alkaa nopeasti tuntua siltä, että ei toinen tainnutkaan olla se unelmien puoliso. Ehkä ei sittenkään tunnettu tarpeeksi ennen naimisiinmenoa. Tilanne ajautuu siihen, että on kaksi vaihtoehtoa, joko pitää herran edessä annettu lupaus voimassa ja jatkaa yhteiseloa. Voidaan hankkia pari lasta elämää ilostuttamaan ja eihän se monien muidenkaan pariskuntien yhteiselämä niin hirveän lämpöistä ja tunnerikasta ole, jote eiköhän se siinä mene. Ero olisi toinen vaihtoehto, mutta se tietäisi sitä, että loppuelämä pitäisi pyhittää yksinelolle, ettei tulisi tehneeksi huorin. Vaikeita valintoja parikymppisille nuorille, mutta tärkeintähän on, että elää pyhityselämää herran tahdossa ja saa sitten sen suurimman palkinnon taivaan kotona, jossa ei ole miestä eikä naista vaan henkiolentoina leijaillaan ikuisessa autuudessa.
Uskovaisten rakkaustarina
se tavallinen tarina
222983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
monelle. Itseni mukaan lukien. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että jäädäkö tähän ilmiselvästi ei toimivaan suhteeseen ja jatkaa eloa kulissina mutta ihmisten hyväksymänä vai lähteä, elää omaa elämää, mutta tulla "yhteisön" hylkäämäksi. Taidamme kallistua tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Mitään järkeä ei tunnut olevan siinä, että molemmat tässä kärvistellään eikä kumpikaan ole onnellinen, kun homma ei vaan toimi.
Muut ihmiset! Miksi hitossa me aina elämme elämäämme ajatuksella "mitä muut ihmiset ajattelevat" "miten muut minut tuomitsee".
V**** mitä muut ajattelevat, Jumala on luonut aivot (jos niin uskoo) ajattelemista varten.
Niin, ei tuossa vaiheessa enää kannattaisi miettiä muita ihmisiä vaan omaa onnellisuuttaan...
Uskolla ei nimenomaan ole mitään tekemistä järjen kanssa, joten uskovainen ei voi käyttää aivojaan, vaikka hänellä sellaiset sattuisivat olemaan;) Moni on myös kasvatettu uskoon pienestä pitäen, joten koko ajatusmaailma rakentuu sen maailmankuvan perusteella. Siinä ei järjen sana paljoa paina, ellei sitten aikuistuessa tulee suuri romahdus ja joudu rakentamaan koko elämää uudestaan. Se on rankkaa, kun joutuu tyhjästä kehittämään elämän tarkoituksen, moraalisen koodiston sun muut asiat lähipiirin eläessä ihan toisessa todellisuudessa.
varsinkin kun mieskin elää siinä todellisuudessa.
Me menimme mieheni kanssa naimisiin harrastamatta seksiä ensin. Seurustelimme tosin reilun vuoden ennen naimisiinmenoa & yhteistä kotia. Oli tosi vaikea pitää näppejä erossa toisesta, mutta samalla olimme tyytyväisiä siitä, että kemiat todistivat olevansa kohdillaan;) Hellyyttä ja suudelmia sen sijaan emme rajoittaneet. Vasta siinä vaiheessa kun kädet kävivät liian levottomiksi, veimme ne ristiin ja pyysimme yläkerrasta voimaa olla menemättä rajojen yli. Ja voimaa annettiin!
Hääpäivä oli mahtava. Ja hääyö....muistelemme sitä vieläkin hymyillen:) Se oli niin ihanaa. Opettelemista toki, mutta uutta, kiihkeää ja niin kaunista! Seksi on tietysti parantunut koko avioliittomme ajan, mitä enemmän olemme oppineet tuntemaan toisiamme ja itseämme myös tällä saralla. Keskustella olemme voineet koko ajan, jo seurustellessa. Seksi ei ole koskaan ollut likainen asia, päin vastoin. Uskomme silti vahvasti jo oman kokemuksemmekin perusteella, että se on tarkoitus jättää turvalliseen, sitoutuneeseen liittoon, avioliittoon. Siltä pohjalta näin syvällä ja tärkeällä asialla on parhaimmat mahdollisuudet onnistua myös loppuelämää ajatellen.
Tässä yksi versio uskovaisten avioliitosta. Älkää uskoko vain toisenlaisia tarinoita. Kyse on rakkaudesta ja tahdosta. Ja Jumalasta jolle kaikki on mahdollista.
"Keskustella olemme voineet koko ajan, jo seurustellessa.." Siis tarkoitin tässä nimenomaan seksistä ja seksuaalisuudesta keskustelemista. :)
ihan täysin ymmärrä, koska jos olette olleet noin läheisiä ja varmoja siitä, että menette naimisiin joka tapauksessa, miksette voineet harrastaa seksiä ennen avioliittoa? Muut suhteet ovat pannassa, tottakai, mutta jos kerran olitte jo henkisesti lupautuneet toisillenne, niin miksi ei? Vai oliko vaihtoehtona sittenkin se, ettette lopulta menekään naimisiin, ja siksi lykkäsitte sitä seksin harrastamista?
Minusta on aika erikoinen syy mennä naimisiin, pelkkä "luvansaanti" seksin harrastamiselle. Tai jos kerran rakkaudesta mennään naimisiin, niin miksei sitten rakkansa kanssa voi harrastaa esiaviollista seksiä? Vai väitätkö, että ainoastaan avioliitossa elävät rakastavat "oikeasti"?
...uskomme tosissamme, että Jumala on olemassa ja vaikuttaa tämän maailman touhuihin ja meihin ihmisiin. Tahdoimme Jumalan kasvojen edessä saada liittoomme meitä suuremman voiman siunauksen ja avun, ennen kuin päästimme toisemme niin lähelle. Raamatussa selkeästi kerrotaan ,että Jumala antaa nimenomaan liitolle siunauksensa, eikä esim.avoliitto sitä Raamatun valossa ole.
Olet ihan oikeassa siinä, että olimme "varmoja siitä että tiemme vie avioliittoon", mutta koska uskomme että Jumala on olemassa todellisesti, tahdoimme tehdä asian niin kuin hän on opettanut. Mikään ulkoaohjattu "naimalupa" avioliitto silti ei meille ollut. Kyse on paljon syvällisemmästä asiasta.
Jos saisin vallan päättää nuorille suunnatun seksuaalivalistuksen sisällöistä, haastaisn nuoria uskaltamaan odottaa todellista sitoutumista. Kertoisin, että seksissä on kyse kropan lisäksi vähintään yhtä paljon sielusta, mielen syvyyksistä. Seksillä on rikottu ja haavoitettu liian montaa ihmistä tässä maailmassa, siitä voimme varmasti ainakin olla yhtä mieltä. Silti se ei tee itse seksistä pahaa tai likaista. Käyttöohjeet tähän iloon vain pitäisi päivittää.
Ja oikeasti, kukaan ei seksin odottamiseen kuole. Mekin olimme naimisiin mennessämme lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, ja yhä elossa ja hyvissä voimissa;) On ihanaa,kun ei tarvi miettiä, vertaako rakas(tai itse), edes alitajuntaisesti, johonkin toiseen. On ihanaa kun tutkimusretket ja toisen salaisuuksien löytyminen on niin uniikkia ja erityislaatuista.
Uskaltaisin väittää, että seksin maku säilyy pidempään, kun seksi on niin erityistä.
> Seksillä on rikottu ja haavoitettu liian montaa ihmistä tässä maailmassa.
Aika syvällistä. Niin on veitsilläkin ja puukoilla, kielletään nekin. Hitto, jumalan olis pitänyt luoda androgyynejä ja jakautumalla lisääntyviä ihmisiä.. miksei se tullut sille mieleen.
> Ero olisi toinen vaihtoehto, mutta se tietäisi sitä, että
> loppuelämä pitäisi pyhittää yksinelolle, ettei tulisi tehneeksi huorin.
Joo, ja kaikki 'ystävät' sekä sukulaiset sulkisivat nuoret yhteiskunnastaan.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/
Sitä minäkin, että turhat sukupuolisuhteet ovat kertakaikkisen tarpeettomia, ja on mukavaa, jos aviopuolisolla ei ole (liikaa) vertailukohteita..
Ajan takaa vain sitä, että jos oikeasti, OIKEASTI on löytänyt sen tulevan aviomiehen/-vaimon, niin miksi ihmeessä piinata itseään sillä odottelulla? Ei siihen kuole, ei, mutta lähinnä tulee mieleen, että naimisiinmenoa kiirehditään ihan näistä syistä. Minun Jumalani ei katsoisi pahalla esiaviollista seksiä "Sen Oikean", tulevan aviopuolison kanssa.
kommentoitiin? Vai ihan tarkoituksellisesti meitä kumpaakin, sekä ketjun aloittajaa että minua? Oli nimittäin lainattu tekstiä kummaltakin.
Ja tuohon että veitset ja aseetkinko pitäisi kieltää... onko joku puhunut seksin kieltämisestä? En minä ainakaan. Käyttöohjeet sen sijaan on ihan hyvä ajatus, niille veitsillekin.
En ymmärrä, mitä kiirehtimistä on mennä naimisiin vuodenkin seurustelun jälkeeen. Monet muuttavat avoliittoon paljon lyhyemmän tuttavuuden ja tutustumisen jälkeen. Jos on oikeasti, OIKEASTI, löytänyt sen tulevan puolison, miksi ei voi mennä naimisiin, sitten kun haluaa alkaa elämään yhdessä?
Kuka muuten sinun Jumalasi on? Miten tunnet Hänet, mistä tiedät mitä Hän sanoo ja ajattelee asioista? Monilla ihmisillä on nimittäin ikioma minun Jumalani, joka on sopiva niihin minun juttuihini,sellainen tuunattu mukava pikkujumala. Minun Jumalani on suuri. Hän puhuu Raamatussa suoraan sopivia sanoja myös tähän päivään. Keskustelen Hänen kanssaan joka päivä, juttelemme myös mieheni kanssa yhdessä Hänelle. Me emme voi muokata Häntä, mutta Hän voi muokata meitä. Sellaisen Jumalan kanssa on hyvä elää.
> En ymmärrä, mitä kiirehtimistä on mennä naimisiin vuodenkin seurustelun jälkeeen.
> Monet muuttavat avoliittoon paljon lyhyemmän tuttavuuden ja tutustumisen jälkeen.
Ja ne avoliitot eivät aina kestäkään. Olen jossain määrin samaa mieltä, että avioliittoon saa mennä juuri niin nopeasti kuin haluaa - mä näen sen vain kirjallisena sopparina, jossa on 6kk irtisanomisaika. Ja syy miksi menisin naimisiin olisi lähinnä lainnäkökulmalliset etuudet. Ei se, että näyttäisin hyvältä jonkun jumalan silmissä.
Mun mielestä se, että tekisin jotain sen takia, että se miellyttää jotain muuta, on aika tekopyhää jo ajatustasollakin.
> Kuka muuten sinun Jumalasi on?
http://lyhytlinkki.net/?uku7fm8p
> Miten tunnet Hänet, mistä tiedät mitä Hän sanoo
> ja ajattelee asioista?
No usko tai älä, ei raamattuakaan jumala kirjoittanut. Nää tarinat liikkuivat oraalisina pitkän aikaa.. leikitkö ala-asteella semmosta leikkiä, missä istuttiin ringissä hiljaa ja opettaja kuiskas yhdelle tarinan korvaan, tämän sitten piti kuiskata se seuraavalle ja niin tarina kiersi ringin.. ja sitten kun vika sanoi sen äänen niin se oli aika lailla erilainen lähtötilanteeseen verrattuna :)
kirjoittanutkaan, vaan ihmiset Jumalan inspiroimina. Uskon sen olevan Jumalan puhetta ihmisille juuri näin ilmoitettuna. Se on tietysti jokaisen henkilökohtaisen uskon asia, uskooko että Jumala voi näin toimia.
Raamattu on todellakin kirjoitettu paljolti silminnäkijätodistusten perusteella. Kuten muutkin tuon ajan historialliset dokumentit. Jos Raamattua pidetään epäluotettavana syntytapansa perusteella, voi samalla hylätä kaikki muutkin tuon aikakauden totuutena pidetyt historialliset kirjoitukset. Raamattu on ehkä maailman eniten tutkittu teos, eikä silti kukaan ole vielä tähän päivään saakka voinut todistaa pitävästi sitä vääräksi. Sen sijaan se täsmää monien hyvin luotettavina pidettyjen historiallisten lähteiden kanssa. Mutta nyt taitaa juttu jo mennä väärälle palstalle, oikea paikka olisi tuolla hengellisten juttujen kohdalla..
Palatakseni takaisin alkuperäiseen aiheeseen, kyse ei nyt ole mistään "jonkun jumalan silmissä hyvältä näyttämiseltä", kuten totesit. Entä jos yksinkertaisesti onkin niin, että se joka on meidät tänne maailmankaikkeuteen luonut, tietää vain parhaiten myös meidän ihmisten käyttöohjeet?
myös sulle! Menee ihan sekaisin nämä kirjoitukset, mä olen tuo joka otsikoi edellisen "njoo" :)
Aika tyly kysymys sulta tuo "kuka on sinun Jumalasi?" Minun Jumalani on se, joka antaa minulle anteeksi tekemäni synnit. Ja ihan totta, Hän on minun oma pienisuuriJumalani. Raamattua ei voi lukea sanatarkasti, vaan jokainen tulkitsee sitä omalla tavallaan. Ihan oikeasti.
Asenteesi on turhan ylimielinen. Syntinen olet itsekin, ehkä et tässä asiassa, mutta monessa, monessa muussa. Et varmasti ole niin ylevä, kuin mitä annat ymmärtää.. jos luet Raamattua, ymmärrät kyllä miksi näin sanon.
No kirjoitustyylistä tai jostain arvelinkin, että vastaaja oli ehkä eri.
En ymmärrä ollenkaan, mitä tylyä kysymyksessäni on? Jos joku minulta niin kysyisi, mielelläni kertoisin! Sillä Jumala sanana merkitsee ihmisille niin monenlaista eri asiaa. Esim. eri uskontojen jumalat eivät ole sama asia. Minä uskon Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen. Ja kyllä, minun Jumalani on armollinen, anteeksiantavainen. Ja minä olen heikko syntinen, todella. En mitenkään voisi kieltää sitä.
Ikävää mutta outoa, että ajattelet minun olevan ylimielinen. Mihin perustat tuon väitteen? Siihenkö, että kerron miten koen oman Jumalani? Vai kysymykseen siitä, millainen sinun käsityksesi Jumalasta on? Se, miksi hieman provosivaan sävyyn kirjoitin "tuunatusta kivasta pikkujumalasta", johtuu siitä, että monet sanovat uskovansa Raamatun Jumalaan, mutta ikään kuin poimivat Raamatusta vain sellaisia kohtia, jotka sopivat heidän mielestään Jumalaan. Anteeksiantavainen, armollinen jne. Kyllä, Raamatun Jumala on kaikkea tätä, kuten sanoinkin jo, mutta Raamatun Jumala tuomitsee myös synnin synniksi. On omituista, että monet muut Jumalakäsitykset voidaan yleensä suvaitsuvaisuuden nimissä hyväksyä, mutta kun uskovainen kertoo omasta Jumalastaan, se leimataan usein ylimieliseksi, toisen yläpuolelle asettumiseksi.
Minun Jumalani silmissä kaikki ihmiset ovat ihan samalla viivalla syntisyytensä kanssa, niin minä kuin sinäkin. Minun Jumalani on antanut armon silti käydä oikeudesta, Jeesuksen kuollessa Häneen uskovien puolesta. Sen sijaan, en koe, että voisin Jeesuksen kuoleman vuoksi tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka omassa tunnossani tiedän Raamatun vastaisiksi. Olen vakuuttunut, että Jumala haluaa meille pienille ihmisilleen vain parasta ohjauksellaan. Miksi siis en tekisi niinkuin Hänen uskon minua neuvovan?
Jos sinun omatuntosi on puhdas Jumalan edessä, etkä koe tekeväsi mitään väärää, kaikki on ok. En minä eikä kukaan muu ihminen voi lähteä tuomitsemaan sinua. Joskus vain tuntuu, että Totuus paljastaa kipeästi jotain omantunnon valon tarkastelemattomia paikkoja ihmisessä. En tiedä, onko kohdallasi kyse sellaisesta. Jos ei, voimme kumpikin olla rauhassa eri mieltä eikä toinen ole uhkaksi toiselle. Mutta jos oma totuus sen sijaan ei kestä horjumatta erilaisen totuuden "tykitystä", eikö sitä silloin pidäkin tarkastella uudelleen krittisesti?
on kirjoittanut ketjun toisen kommentin, juurikin näin kävi meille. Tarkoitukseni ei tosiaankaan ollut väittää, etteikö olisi olemassa onnellisiakin suhteita näissä, on ja toivottavasti enemmistö! Meille nyt vaan ei käynyt niin. Alussa luulimme mekin, että kemiat pelaa kohdalleen jne, mutta ei. Paineen alla kun päätös naimisiin menosta tehtiin, se ei ollut järkevää. Kyllä, silloin ei olisi pitänyt miettiä mitä muut haluaa jne jne, mutta se on helppo sanoa näin jälkeen päin. Yhteisön paine voi olla todella suuri, vaikkakaan ei oikein.
"Kyse on rakkaudesta ja tahdosta. Ja Jumalasta jolle kaikki on mahdollista." Joo, mutta kuinka pitkälle on pakko tahtoa, jos kumpikaan ei ole onnellinen? Eikä kannata sanoa, että rukoilkaa ja yrittäkää, näin on tehty ja yritetty. On vaan aikaa myöntää, että virhevalintoja on tullut tehtyä paineen alla. Mutta onnea ja pitkää ikää teille!
Surullista, että teille on käynyt näin. Ei kuulosta kovin tervehenkiseltä "yhteisöltä", jos ihmiset siinä ovat painostaen saaneet jäseniään tekemään hätiköityjä ratkaisuja. Erityisesti kun on kyse nuorista ihmisistä joiden identiteetti on vielä ihan hakusessa, tulisi vanhempien tuntea vastuunsa siitä, miten nuoriaan käsittelee.
En tahdo sinua mitenkään omalta osaltani painostaa tai syyllistää, mutta uskon, että Jumala voi tehdä ihmeitä ylivoimaiseltakin näyttävässä tilanteessa. Erilaiset kristilliset avioliittotyömuodot ovat todistetusti saaneet ihmeellisiä tuloksia aikaan. Oletteko sellaisia kokeilleet? Yleensä ongelmat avioliitossamme johtuvat omista haavoistamme, jotka alun alkaen eivät ole mitenkään liittoon tai puolisoon liittyviä. Avioliiton ongelmien hoitaminen on näin ollen aika lailla omien sisäisten kipujen kartoittamista ja niistä eheytymistä. En usko, että kukaan ihminen välttämättä voikaan toisen kipua hoitaa. Mutta Jumala voi. Jumala vihaa hylkäämistä, ja uskon että siitä syystä sitoutuu auttamaan avioliitossakin. Silti siihen tarvitaan myös kaksi lihaa ja luuta olevaa ihmistä, jotka rehellisesti haluavat tehdä töitä liiton eteen. Eli jos toinen puolisoista ei halua, on tilanne jo ihan toinen.
Olipa tulos tässä kriisissänne mikä tahansa, Jumala ei ketään hylkää. Uskon hänen surevan surevien kanssa ja olevan käsi ojennettuna auttamaan omiaan. Voimia teille.
Sattuu vaan olemaan niin, että silloin joooskus muinoin ei käyty hakemassa sitä papin aamenta. Silloin nainen yksinkertaisesti muutti miehen luo ja näin heidät katsottiin aviopariksi.
On se ihmeellistä ihmisten manipulointia. Ilmeisesti jeht.todistajista kyse?
Masturbaatiokin on sellaista että ilmoittaa pitäisi seurakunnan vanhimmille jos sattuu erehtymään.. (miten lie jos sitä ukkonsa tai akkansa kans tekee yhdessä tuumin?)
Kuinkahan moni tehnee muuten kuten kehotetaan, vai oliko se käsky?
Ei opita tuntemaan fyysisesti mutta kovinko paljoa muutenkaan!?
Koska aina on oltava typerä "esiliina", kaksistaan ei sais olla. Ei siis ensinnäkään minkäänlaista ns luottoa ihmiseen?
Sitä pidetään "kaksistaan" olona, jos istutaan jossain seuroissa jne vierekkäin.
Paljonpa niissä saakin sitten keskustella?
Niissähän on tarkoitus kuunnella korva tarkkana ohjelmaa lavalta, ei suinkaan "höpötellä" omiaan.
Seurakunnan taholta kannustetaan avioitumaan mahdollisimman pian. Hekin isoiset kun sisimmässään tietävät miten luonnotonta on rakastavaisten olla yhdessä ilman lopullista täyttymystä.
Kuitenkaan sellaista täyttymystä ei välttämättä sen nuoren tytön kohdalle tulekaan. Mieshän kyllä "saa aina."
Kun se "seksi" (käyttäisin mieluummin nimitystä rakastelu!) on määriteltyä sekin, että MITÄ siellä vällyjen välissä saa puuhata.
Periaatteessa ei saisi olla "liian" hanakkaakaan hommaa, ettei kaikkein tärkein unohtuisi, niinhän;)
Ja ettei esim oltaisi kovin väsyneitä sitten seuraavan päivän saarnahommissa jne. Ja ettei oltaisi seksin "orjia."
Ja mitenpä sitä yhtäkkiä "osaisi" hommat? Kun on siinä tekemistä, vaikkei olisi tuollaiseen yhteisöön syntynytkään.
Tiedetäänkö välttämättä - ainakaan tarpeeksi - ehkäisystäkään jne.
Ja onko mitään järkeä alkaa lapsen tekoon jos muu pohja täysin luomatta ja tutustuminen alkutekijöissään ylipäätään?!
Sääliksi käy kun kattelee kuinka aivan lapset hakevat kauhealla kiireellä partneria. Se kun pitää löytää seurakunnasta vieläpä.
Ja mistä muualta sen löytäisikään, koska muiden kanssa ei saisi periaatteessa olla tekemisissä kovin paljoa.
Erota ei saa, ei muuta kuin "haureuden" perusteella, tai jos toinen kuolee.
Eli vähissä on vaihtoehdot.
Ja jos menet eroamaan, niin ainakaan uutta ei sitten ole lupa hommata ainakaan.
Plus että karsaasti sua aletaan uskovien taholta katsomaan.
Asumuseroakaan ei voi ottaa niin vaan sitäkään. On oltava painavat syyt.
Eli siinähän olet sitten. Voi surkeus sentään.
Joskushan nuo onnistuukin..mutta entäs kuinka monesti eivät onnistukaan?..
niin ja jos sillä rakkaalla puolisolla sattuu olemaan joko hirveän iso tai sitten naurettavan pieni. olepa sitten siinä tuomiopäivään asti.
Meidänkin seurakunnassa (es.les.) on paljon pareja jotka ovat menneet nuorina naimisiin. Tosin jotkut pareista ovat seurustelleet teini-iästä asti, toise t ei.
Saarnaajat ovatkin puhuneet nuortenilloissa että tutustukaa toisiinne kunnolla, eikä tarvi pitää kiirettä. Se on paljon pahempi juttu purkaa kätiköiden Jumalan edessä solmittu liitto kuin joskus hairahtaa syntiin.
Itse olen samaa mieltä, tietysti pyrin olemaan mahdollisimman nuhteeton ja vastustan esiaviollista seksiä. Ihmiset ovat kuitenkin syntisiä, virheitä sattuu. Sillon toivoisi ettei ne virheet ole liian kohtalokkaita.