Olin vuosikausia työpaikkakiusattuna.
Onnekseni pääsin työkyvyyttömyyseläkkeelle.
Traagillisen koomista oli se että en kaikista
karmeista kokemuksistani pystynyt kertomaan edes
psykiatrille.
Enkä todellakaan terapeutille. Parisen vuotta
terapiassa käytyäni lopetin koko turhalta tuntuvan
touhun. Terapeutti toki kaikkensa teki.
Olisikin varmasti helpottavaa jos olisi olemassa edes yksi
ihminen jolle kaiken kokemani karmeuden pystyisin
juurtajaksain kertomaan. Mutta kun ei ole.
Onnetonta ..
Onnekseni pääsin työkyvyyttömyyseläkkeelle.
Traagillisen koomista oli se että en kaikista
karmeista kokemuksistani pystynyt kertomaan edes
psykiatrille.
Enkä todellakaan terapeutille. Parisen vuotta
terapiassa käytyäni lopetin koko turhalta tuntuvan
touhun. Terapeutti toki kaikkensa teki.
Olisikin varmasti helpottavaa jos olisi olemassa edes yksi
ihminen jolle kaiken kokemani karmeuden pystyisin
juurtajaksain kertomaan. Mutta kun ei ole.
Onnetonta ..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehkä terapeuttisi ei vain ollut oikeantyyppinen sinulle ja/tai sopiva käsittelemään tämäntyyppisiä asioita? Ehkä tunsit vaistomaisesti epäluottamusta, kun hänestä ei ilmennyt aivan ehdoton antipatia kiusaamisilmiötä kohtaan, vaan hän alkoi kiemurrella tuolillaan ja toppuutella kesken vuodatuksen? Tai jotain.
elämme ja olemme pienessä maassa jossa loppujenlopuksi
pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät "kaiken".Kaunis nuori terpaeutti-tyttö useinkin haukotteli, ei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa minä..
Kuitenkin jaksan yhä vanhana (60-vuotta) surra, -
ei ole yhtään ihmistä kenelle kaiken voisin kertoa.
Onnetonta ...
Ehkä se olisikin jokin vertaistukiryhmä paikkakunnan ulkopuolella tai sielunhoitaja, jonka kanssa soittelisi? En itsekään voisi kuvitellakaan puhuvani kenellekään oman kotipaikkakuntani ihmiselle, ja juoruthan nyt leviävät tuulen mukana pidemmällekin, jos niin halutaan (en tahdo tuottaa vainoharhoja, lienet kuitenkin maan hiljaisia). Sama tilanne siis. Kyllähän Suomesta on vaikea suuruutta löytää. Leinokin totesi: "Miks' meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta ja suuri surkastua alhaiseen? Miks' meillä niin on monta mielipuolta ja vähän käyttäjiä kanteleen?" Kirjoita kuitenkin tänne tuntojasi aivan avoimesti, ja muiden tarinoiden lukeminenkin auttaa.
Kun sanoo, että olen ajatellut ottaa auton tästä suurempaan sairaalaan, kun en täältä saa apua, niin alkaa jo apua löytymään.
takana ja varmaan vielä puoli vuotta edessä.
En tyytynyt pienen paikkakuntani palveluihin. Sain lääkärin lähetteen isoon sairaalaan.
Terapiassa olen nyt käynyt pian vuoden, se ei voi muuttaa menneitä mutta asioista puhuminen jollekin on kuin venttiilin avaisi.
Asiani on nyt sekä poliisilla että työsuojeluviranomaisilla, prosessi on hidas koska tämäntyyppinen rikos on "ystävällisempi". Henkinen väkivalta on toista kuin hengen riistäminen.
Koska koko maailmani on muuttunut - tapahtuneiden takia - menen nyt eteenpäin kunnes oikeus voittaa. Tämä on aika yksinäistä tietä, mutta kerään voimia, näen yhteiskunnan nyt toisenlaisena kuin ennen, osaan priorisoida, en ole kenenkään orja ja tiedän kuka jaksaa valehdella - mutta ei pidä enää tarkkaa huolta siitä miten valehdellaan.