Antakaa nyt kokeneemmat ja elämää enemmän nähneet neuvoja! Parisuhde ei taida sittenkään olla ihan helppo juttu.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa kolme vuotta, josta kaksi vuotta asuneet yhdessä. Yhteiselo on sujunut mukavasti ja olen luullut että molempien on hyvä olla. Tottakai olemme riidelleet vakavista ja vähemmän vakavista asioista, mutta aina olemme pystyneet sopimaan pienen kiehahduksen jälkeen eikä mitään ole jäänyt hampaan koloon. Yllättäen erään riidan aikana mies ilmoittaakin, että ei tiedä rakastaako minua enää ja on miettinyt sitä jo jonkin aikaa. Hän on alunperin ollut meistä se joka on ollut enemmän tosissaan, itse olen hieman hitaasti lämpenevää sorttia. Omasta mielestäni kaikki on hyvin, eikä mikään ole muuttunut. Oma rakkauteni on syventynyt pikku hiljaa koko suhteen ajan, mitä paremmin olemme oppineet toisemme tuntemaan. Meillä on hauskaa yhdessä, seksi ja läheisyys on ihanaa. Puhumme paljon, myös vaikeista asioista ja ymmärrämme toisiamme. Teemme paljon asioita yhdessä jne. Kun kysyn, mikä suhteessamme on vikana, mies ei osaa sanoa mitään syytä tai varsinaista vikaa. Sanoo vain, että haluaisi tuntea vielä syvempää rakkautta. Ilmeisesti hän haluaisi kokeilla jos joku muu olisikin vielä parempi kumppani. Suoraan hän ei tunnusta tähän liittyvän muita osapuolia, enkä usko olevan kolmansia osapuolia (tätäkin olen tietysti alkanut epäillä). Ihmettelen vaan, miksi minun on ollut koko ajan niin hyvä olla. Jos meillä menisi kamalan huonosti, niin kai minäkin olisin sen kumppanistani huomannut?!
Sanokaa nyt, meneekö tässä vaan oma elämä hukkaan toista odotellessa? Tuntuu todella epätoivoiselta rakastaa ihmistä, joka ei pysty antamaan rakkautta samalla tavalla takaisin. Tai siis, vaikka nämä asiat leijuvat ilmassa, on yhteiselomme yhtä mukavaa kuin ennenkin. Mies paijaa ja hellii minua samalla tavalla edelleen.
Yritän ymmärtää että parisuhde on vuoristorataa, jokainen päivä ei voi olla yhtä mahtavaa ja välillä täytyy miettiä omia tunteitaan jne. Onko tämä siis vain ohimenevä vaihe, ehkä mies huomaa pian kuinka hyvin kaikki oikestaan on?
Emme ole toistemme ensimmäiset seurustelusuhteet, joten ei pitäisi olla kyse siitä, että ei ole muita kokemuksia. Haluaisin itse mennä elämässä eteenpäin (ei tietysti mikään kiire ole), mutta mies ei nyt pysty ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta kun pohtii näitä asioita.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa kolme vuotta, josta kaksi vuotta asuneet yhdessä. Yhteiselo on sujunut mukavasti ja olen luullut että molempien on hyvä olla. Tottakai olemme riidelleet vakavista ja vähemmän vakavista asioista, mutta aina olemme pystyneet sopimaan pienen kiehahduksen jälkeen eikä mitään ole jäänyt hampaan koloon. Yllättäen erään riidan aikana mies ilmoittaakin, että ei tiedä rakastaako minua enää ja on miettinyt sitä jo jonkin aikaa. Hän on alunperin ollut meistä se joka on ollut enemmän tosissaan, itse olen hieman hitaasti lämpenevää sorttia. Omasta mielestäni kaikki on hyvin, eikä mikään ole muuttunut. Oma rakkauteni on syventynyt pikku hiljaa koko suhteen ajan, mitä paremmin olemme oppineet toisemme tuntemaan. Meillä on hauskaa yhdessä, seksi ja läheisyys on ihanaa. Puhumme paljon, myös vaikeista asioista ja ymmärrämme toisiamme. Teemme paljon asioita yhdessä jne. Kun kysyn, mikä suhteessamme on vikana, mies ei osaa sanoa mitään syytä tai varsinaista vikaa. Sanoo vain, että haluaisi tuntea vielä syvempää rakkautta. Ilmeisesti hän haluaisi kokeilla jos joku muu olisikin vielä parempi kumppani. Suoraan hän ei tunnusta tähän liittyvän muita osapuolia, enkä usko olevan kolmansia osapuolia (tätäkin olen tietysti alkanut epäillä). Ihmettelen vaan, miksi minun on ollut koko ajan niin hyvä olla. Jos meillä menisi kamalan huonosti, niin kai minäkin olisin sen kumppanistani huomannut?!
Sanokaa nyt, meneekö tässä vaan oma elämä hukkaan toista odotellessa? Tuntuu todella epätoivoiselta rakastaa ihmistä, joka ei pysty antamaan rakkautta samalla tavalla takaisin. Tai siis, vaikka nämä asiat leijuvat ilmassa, on yhteiselomme yhtä mukavaa kuin ennenkin. Mies paijaa ja hellii minua samalla tavalla edelleen.
Yritän ymmärtää että parisuhde on vuoristorataa, jokainen päivä ei voi olla yhtä mahtavaa ja välillä täytyy miettiä omia tunteitaan jne. Onko tämä siis vain ohimenevä vaihe, ehkä mies huomaa pian kuinka hyvin kaikki oikestaan on?
Emme ole toistemme ensimmäiset seurustelusuhteet, joten ei pitäisi olla kyse siitä, että ei ole muita kokemuksia. Haluaisin itse mennä elämässä eteenpäin (ei tietysti mikään kiire ole), mutta mies ei nyt pysty ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta kun pohtii näitä asioita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä oli tänään töissä parisuhdeneuvoja puhumassa ja kertomassa vinkkejä. Hän sanoi että 25-vuotisen uran aikana on tullut vastaan paljon pareja joille yhteinen arki on ollut ns. "pettymys". Eli siis se rakastumisen huuma on laskenut, ja parit alkanut pitää toisiaan itsestäänselvyytenä. Ihmiset kuulemma yleensä kuvittelevat että rakkaus on loppunut, kun toinen ei enää tunnukaan niin ihmeelliseltä ja ihanalta. Uskon että avosi vain kuvittelee ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka niin ei varmastikaan ole. Ehkä hän haluaa kokea taas sen rakastumisen tunteen, mikä on aivan eri asia kuin rakkaus. En tiedä, vaikea ja kipeä tilanne varmasti, ainakin jos omalle kohdalle tuollaista ajattelisi. Parisuhdeneuvoja sanoi, että rakastaminen on enemmänki taito kuin tunne, se vaatii kuuntelua, puhumista ja noteeraamista. Ehkä teiltä kummaltakin on nuo jäänyt huomaamatta pois, en osaa sanoa? Tai sitten miehesi seikkailumieli ei ole vielä menneen talven lumia, jotkut kun ei ikinä kasva aikuiseksi.
3v seurustelua,yhtä vuoristorataa,kerran hän jättiki mut,just et ei rakastanut vissiin ja hommas uuden,kuukaus myöhemmin se palas ja pyysi anteeksi tyhmyyttä.oli huomannut että olen hänelle kumminki se tärkein. 4kk myöhemmin sain sormuksen ja puhuimme häistä. nyt seki ajatus perutiin. siis en todellakaan tiedä miten suhtautua asiaan.lopetanko suhteen tai koitan jaksaa,mut ei se nyt normaalia ka ole et aluks kositaas ja sit 6kk myöhemmin sanotaas päin naama,et ei haluakaa mitän häitä. ihan perseest.
Ehkäpä olette taas menossa yhä syvemmille ja vakavimmille vesille toistenne suhteen - se voi joskus pelottaa, vaikka on jo pitkään kimppailtukin. Ehkäpä miehelläsi on jotain naruja, joista hän ei oikein sittenkään uskalla päästää kokonan irti? Ei kenenkään muunkaan kanssa.
Pyydä häntä puntaroimaan suhteenne hyviä ja huonoja puolia ja kerro, että on epäreilua heittää jotain noin epämääräistä pöytään. Jäsentäköön tunteensa ja mielipiteensä nyt paremmin ja kertokoon niistä sitten viipymättä sinulle.
Toivottavasti pääsette asian yli, jotain kriiseilyä vaan varmaan. Oikeasti sopivia ja ihania ihmisiä ei ihan oikeasti ole liiaksi, ja jos kerran teillä on hyvä olla yhdessä, tehkää myös töitä sen eteen ja olkaa kiitollisia toisistanne. Hiiteen tuommoset hömpötykset ja halit päälle!