Tyhjä

Rakastan miestäni yli kaiken ja tekisin mitä vain, että hän rakastaisi minua ja elämä olisi onnellista;että kaikki olisi hyvin. Miksi hän ei voi olla niinkuin muiden miehet? Mikä hänellä on? Kun vain pääsisi toisen pään sisälle katsomaan mitä siellä liikkuu, kun muuten ei voi eikä jaksa ymmärtää. Toinen halaa ja huolehtii, mutta jotain on hävinnyt. Välillämme on tyhjyys. Hellyydenosoitukset ovat tyhjiä, lämpimiä, mutta vailla sitä jotain.Toisinaan hän on ihana ja toisinaan aivan kamala. Toisinaan tuntuu, että hän rakastaa, mutta toisinaan hän tuntuu vihaavan minua. Mitä suhteessa tapahtuu, kun toinen on välillä yhtä ja välillä toista? Mitä minun pitäisi tehdä?
1460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä ihmettelin koko syksyn ihan samaa ja tilanne vaan meni ja ajutui niin että en voinut lopulta kun vaan luovuttaa ja hyväksyä etten saa vastakaikua mihinkään...jokin kumma oli välissä.Ja sen kylmyyden viereltä olin jo halukas lähtemään pois,kun se sattui niin paljon.

Erottiin joulukuussa ja nyt mieheni on haluamassa takasin.En tiedä vaan kuinka luottaa ja uskaltaa enää rakastaa ettei satuta itteään uudelleen.Ollaan nyt sen verran juteltu että kesään asti ainakin katotaan näin ja mitä siitä tulis sitten.Mutta vieläkin ihmettelen mikä voi toiseen ihmiseen mennä että osaa olla toista kohtaan tosi kamala ja joskus vähän oli lämpöäkin,mutta se jokin puuttui kokonaan.Mieheni mukaan se yhteinen side oli katkennut,mutta nyt asiasta ei olla puhuttu mitään,vaikka monesta tulevasta on paljon puhuttu.

Miehelleni oli vaan karu opetus kun yksinäisyys ei ollutaan herkkua ja mä olinkin lasten kanssa erittäin onnellinen ja vapaa.Se toisen kylmyys oli niin karmeaa että nautin tosissaan kun pääsin siitä tuskasta.Mutta nyt sitä ikävää onkin ja kai se jokin side ei sitten täysin ollukkaa katkennu kun on valmis tulemaan takasin...??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läheisyys kirjoitti:

Rakastan miestäni yli kaiken ja tekisin mitä vain, että hän rakastaisi minua ja elämä olisi onnellista;että kaikki olisi hyvin. Miksi hän ei voi olla niinkuin muiden miehet? Mikä hänellä on? Kun vain pääsisi toisen pään sisälle katsomaan mitä siellä liikkuu, kun muuten ei voi eikä jaksa ymmärtää. Toinen halaa ja huolehtii, mutta jotain on hävinnyt. Välillämme on tyhjyys. Hellyydenosoitukset ovat tyhjiä, lämpimiä, mutta vailla sitä jotain.Toisinaan hän on ihana ja toisinaan aivan kamala. Toisinaan tuntuu, että hän rakastaa, mutta toisinaan hän tuntuu vihaavan minua. Mitä suhteessa tapahtuu, kun toinen on välillä yhtä ja välillä toista? Mitä minun pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu