Satuttaa

sulla olevan varmaan nytkin naisseuraa :( Useimmitenhan sulla on ja nyt on perjantai-ilta. Kumpa suudelmasi olisivat olleet vain minulle. Olisin voinut niitä ainutlaatuisina pitää ja vaalia kaunista muistoa. Tiedätkö, ettei satuta eniten se, etten kelvannut sulle. Vaan se, ettei minulle jäänyt kauniita muistojakaan.
41839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

n->m

Äänestä

Mulle kävi ihan samalla tavalla. Mies jätti ja oli tekemisissä muiden naisten kanssa melkein koko suhteen ajan. Eron jälkeen otti yhteyttä ja itki ikäväänsä. Sitten katosi. Nyt mua suututtaa. Miksi hän teki niin? Osaako kantaa vastuutaan omista tekemisistään yhtään? Enää mä en aio vastata sen viesteihin, se menetti makunsa koko ihminen. Poistan viestit ennen kuin edes luen. Tai sitten vain kylmetän itseni. Miten joku voi toimia noin? Hänelle riittää että olen narun jatkeena mutta elämään mukaan mua ei haluta. Silloin minä en tarvitse koko tyyppiä!

Oon miettinyt että mistä ihmeestä voisi löytyä kunnon mies, sellainen joka tietää mitä tahtoo ja osaa olla rehellinen ja yhden naisen mies ja haluaa perheen, sellaisen normaalin ja kivan elämän?

Äänestä
  • No ei sellaista kai ole olemassakaan, olen tullut siihen tulokseen. Ne etsii ja vaikka löytää, silti ne etsii ja mikään ei kelpaa.

    Äänestä

..outoa.. ilman muistoja ei voi kaivata!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää kirjoitti:

sulla olevan varmaan nytkin naisseuraa :( Useimmitenhan sulla on ja nyt on perjantai-ilta. Kumpa suudelmasi olisivat olleet vain minulle. Olisin voinut niitä ainutlaatuisina pitää ja vaalia kaunista muistoa. Tiedätkö, ettei satuta eniten se, etten kelvannut sulle. Vaan se, ettei minulle jäänyt kauniita muistojakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu