Mietittekö koskaan jos olette olleet johonkuhun ihastunut, että puhutteko hänen seurassaan tarpeeksi fiksusti? Eli mietittekö sanomisianne vai annatteko mennä vaan? Minä pelkään että kuulostan tyhmältä hänen seurassaan.
Onko kyse vain ihastuksen aiheuttamasta luulosta vai onko tässä kyse huonosta itsetunnostani? Miten teillä muilla on ollut?
Onko kyse vain ihastuksen aiheuttamasta luulosta vai onko tässä kyse huonosta itsetunnostani? Miten teillä muilla on ollut?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja tämä nyt ei ollut mikään teinitytön kirjoitus, vaikka siltä saattoi kuulostaakin... Olen siis aikuinen ja ihan tosissani.
Olen enemmän huolissani, että puhun liian viisaita ja kuulostan tylsältä, kuivalta tai peräti snobbailevalta.
että ihastukseni pitäisi minua tylsänä... Pelkoni jopa estää minua tutustumasta häneen.
Naiset ylensä keksivät jonkun syyn olla tekemättä aloitetta. Ei mitään uutta auringon alla.
Olin ihan tosissani tuossa asissa!
Kyllä minä uskon, että kaikki eri syihin vedoten aloitteen tekemättä jättävät ovat aivan tosissaan. Jopa sinkkuuden aiheuttama yksinäisyys ei aja pakkejen pelon edelle. Että kyllä minä uskon sinunkin olevan tosissasi. Valitettavasti se on vain sinun omaksi tappioksesi.
Normaali pelko. Menee ohi, tai sitten ei. Kaikkihan riippuu sen toisen fiiliksistä sinua kohtaan.
että kaikki riippuu sen henkilön fiiliksistä minua kohtaan???
Ihastuessani musta tuntuu katoavan kaikki itsevarmuus. Mä oon aina ollut huono lähestymään miehiä juuri sen takia, etten vain kertakaikkisesti hallitse sitä. En osaa käyttäytyä luonnollisesti, punastelen ja hermoilen kuin heikkopäinen hömötiainen. Enkä ole tuosta vielä tähänkään ikään mennessä päässyt eroon... Joten et ole ainoa, kuka painii tuollaisen ongelman kanssa :)
Mä kyllä oon muuten todella sosiaalinen ja pystyn juttelemaan kenelle tahansa, mutta tuo ihastusvaihe on mulla ollut aina vähän haasteellinen. Onneks on tielle sattunut sellaisia miehiä, joiden kanssa tuo ominaisuus ei ole mitenkään korostunut vaan siitä ollaan selvitty ihan kunnialla.
että se osaako jutella vai ei, riippuu siitä miehestäkin? Eli jos toisen kanssa pystyy juttelemaan helposti mutta jonkun toisen kanssa ei, niin silloin tämä vaivautumista aiheuttava tapaus ei ole se oikea? Itse en oikeastaan niin ajattelisi, sillä alkujännitys voi olla niin suuri.
Uskoisin, että Ratikkakuskin kommentti
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000032672162
Siitä hiljaisuudesta, joka ei olekaan vaivaannuttava on varmaan parempi merkki kuin se, että pystyykö heti keskustelemaan vaivattomasti. Kun se jännitys voi vetää niin puihin, että pää on ihan tyhjä eikä keksi mitään sanottavaa tai ainakaan mitään järkevää. Mutta jos se hiljaisuus ei häiritsekään, vaan se tuntuu luontevalta, niin se on se merkittävä juttu. :)
jutussa voi olla perää. Voi kun tulisikin tuollainen tilanne joskus eteen. Tuo vain vahvisti olettamustani, että sen oikean kohdalla ei pitäisi esiintyä vaivautuneisuutta... Siis sellaista pahaa vaivaantuneisuutta. Mutta minä ainakin olen kuten Aurinkokin, eli jännittäisin niin että menisin ihan puihin... Silti kuitenkaan en luopuisi toivosta vaikka jonkun kanssa ei juttu heti luistaisikaan, se voi myöhemmin luistaa kun alkujännitys väistyy.
Sanotaanko niin, että jos en keksi mitään puhuttavaa miehen kanssa eikä hän minun kanssa, niin sitten tuskin ollaan oikeita toisillemme. Yleensä juttua on aina riittänyt, mutta se jännitys ja hermoilu näkyy jonkinlaisena kömpelyytenä, suusta tuleekin jotain aivan muuta kuin mitä oli ajatellut... :) Tai sitten kaadan jotain, hame jää kiinni johonkin, pudotan kengän jalasta, törmään pylvääseen, en osaa päättää minkämakuista jäätelöä otan tms.
Mä luotan kuitenkin siihen tunteeseen, mikä miehen seurassa on. Jos kaikesta tuollaisesta pienestä sähläyksestä huolimatta fiilis on tiivis ja lämmin ja jopa luonnollinen, niin sitten siinä on mun mielestä jotain mitä kannattaa lähteä viemään eteenpäin.
Nämähän riippuu tosi paljon ihmisestä, jotkut saattaa jännittää todellakin niin paljon tutustumisvaiheessa etteivät pysty antamaan itsestään lainkaan todellista kuvaa toiselle.
Alkujännitys voi olla hyvästäkin, koska se kertoo siitä, että on tosissaan ja on valmis laittamaan omia tunteita likoon. Että sillä toisella onkin merkitystä. Kun löytää sellaisen, jonka seurassa on hyvä olla ilman sanojakin, on aika hyvä pohja suhteelle. :) Etköhän sinäkin sellaisen löydä.