Mietittekö koskaan jos olette olleet johonkuhun ihastunut, että puhutteko hänen seurassaan tarpeeksi fiksusti? Eli mietittekö sanomisianne vai annatteko mennä vaan? Minä pelkään että kuulostan tyhmältä hänen seurassaan.
Onko kyse vain ihastuksen aiheuttamasta luulosta vai onko tässä kyse huonosta itsetunnostani? Miten teillä muilla on ollut?
Onko kyse vain ihastuksen aiheuttamasta luulosta vai onko tässä kyse huonosta itsetunnostani? Miten teillä muilla on ollut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ihminen on ihan riittävä sellaisenaan. Olisipa sitten kirjaviisas tai perusduunari. Jos ei miellytä toista, niin ei miellytä. Asia on silloin vain hyväksyttävä, koska vaikea sitä on muuttua miksikään muuksi kuin mitä on.
Normaalisti ihminen ei mieti sanomisiaan, vaan antaa suustaan pulpahtaa niin sammakot kuin fiksutkin kommentit. Kokonaisuushan se ratkaisee, onko kiinnostava vai ei. Ei muutama hölmö toteamus.
Parempi treenata itsetuntoaan ennenkuin lähestyy ihastustaan. Tiedän tämän, koska olen itsekin aika samanlainen. Ei ole itsetuntoa rentoutua ja nauttia olostaan hurmaavan miehen seurassa, vaan jatkusti yritän päteä. Se rasittaa ja tekee minut vielä epätoivoisemmaksi (ajatus omasta tyhmyydestä vain kasvaa). Niinpä on kaksi vaihtoehtoa: Joko antaa ihastuksensa olla tai sitten tehdä kaikkensa parantaakseen minäkuvaansa. Yleensä se on niin, että jos väkisin yrittää jotakin, ei yhtikäs mitään synny aikaiseksi.
...ainakin minulle tuttua. Kyse voi olla myös huonosta itsetunnosta, etenkin jos kokee ettei kuitenkaan osaa sanoa ihastukselleen mitään järkevää. Ihastuksen aiheuttaman luulon muotoilisin siten, että luulon omaava voi ihan vain pelätä mokaavansa tutustumisyrityksessä kärsimättä muulloin sen huonommasta ¨itsetunnosta.¨