Tänä viikonloppuna lapset isällään. Olen lueskellut näitä ero juttuja netistä. Tuntuu niin pahalta omasta ja muiden samassa tilanteessa olevien puolesta.
Miksi elämä on näin kovaa ja rajua.Mistä voisi saada lohdutusta ja uskoa tulevaisuuteen.
Meillä mies muutti joulukuussa pois kotoa. Ihmettelen miksi hän ei hae avioeroa, vaikka on täysin varma että takaisin ei tule.(Johtuuko elatusmaksuista. Ei tarvitse maksaa kun on naimisissa kuulemma).
Minä reppana kuvittelen että tämä on ohi menevä vaihe. Kunhan mies on saanut "huilailla" vähän aikaa se tulis takaisin.
Mieheni sanoo minulle suoraan että se ei tule takaisin. Miksi en voi tai halua uskoa siihen.
Tämä on rankkaa ylä ja alamäkeä. Nyt etsin netistä eropaperit jotka täytän ja teen sen itse vaikka rakastankin miestäni edelleen. En jaksa enenpää huijata itseäni.
Kevään odottelua ja jaksamista kaikille.
Miksi elämä on näin kovaa ja rajua.Mistä voisi saada lohdutusta ja uskoa tulevaisuuteen.
Meillä mies muutti joulukuussa pois kotoa. Ihmettelen miksi hän ei hae avioeroa, vaikka on täysin varma että takaisin ei tule.(Johtuuko elatusmaksuista. Ei tarvitse maksaa kun on naimisissa kuulemma).
Minä reppana kuvittelen että tämä on ohi menevä vaihe. Kunhan mies on saanut "huilailla" vähän aikaa se tulis takaisin.
Mieheni sanoo minulle suoraan että se ei tule takaisin. Miksi en voi tai halua uskoa siihen.
Tämä on rankkaa ylä ja alamäkeä. Nyt etsin netistä eropaperit jotka täytän ja teen sen itse vaikka rakastankin miestäni edelleen. En jaksa enenpää huijata itseäni.
Kevään odottelua ja jaksamista kaikille.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Voi!Voimia sinulle oikein paljon,niitä tulet tarvitsemaan....
Tiedän mitä käyt läpi tai ainakin luulen tietäväni. Minun mieheni lähti heti joulun jälkeen ja sanoi myös, ettei takaisin koskaan tule. Tosin muutaman viikon päästä mieli oli toinen ja kertoi ikävöivänä perhettä. Takaisin muutosta puhuttiin, mutta ajan kanssa, koska miehellä oman kriisin käyminen kesken. Kuitenkin samat asiat sain uudelleen silmilleni, mitä laukoi joulun jälkeen lähtiessään. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä ilmeisesti. Pienestä asiasta sai mies taas syyn haukkua minut ja syytää kaiken minun syykseni. Nyt mietin aivan samaa kuin sinä... laitanko vaan eropaperit menemään itse ja otan sen askeleen eteenpäin. Toisaalta haluaisin antaa mahdollisuuden ja yrittää, mutta tuntuu aikalailla yksin yrittämiseltä. Enkä tällaista ees taas huopaamista kauaa kestä. Lastenkaan vuoksi en koe tätä hyvänä.
Sinun juttu kuulostaa tosi tutulta. Minä en jaksa ymmärtää mitä miesten päässä liikkuu. Miten ne voi jättää lapset ja lähteä pois.
Mistä ne saa siihen voimia että ne pystyy tekemään sen. Meilläkin on 3 lasta (12, 10 ja 3).
Ainoa asia mikä tulee mieleen on toinen nainen. Mutta miksi mies valehtelee. Onko vai ei ?
Minä olen luekellut parisuhdeoppaita ja kaiken maailman itsetunto kirjoja. Minulla on silmät auennut .
Meidän suhde ei olisi voinut jatkua samaan tapaan. Olimme molemmat väsyneitä.
Mutta nyt tietäisin mitä tehtiin väärin ja mitä jäi tekemättä.
Mutta se näyttäisi olevan myöhäistä.
Minä täytin avioero paperin ja tein valmiiksi huoltajuus sopimuksen.
Kunhan mies palauttaa lapset illalla , aion antaa ne hänelle.( Jos olen tarpeeksi vahva).
Pahintahan tässä meidän tilanteessa on tämä löysässä hirressä roikkuminen. Sitä odottaa armopaloja mieheltään, suorastaan kerjää niitä. Tekee muuten itsetunnolle hyvää.
minäkään ja samoin meillä on myös kolme lasta ( 10v, 8v ja 5v ). Välillä tuntuu, että mies tosiaan ikävöi meitä, mutta välillä olemme hänelle pelkkää ilmaa. Viettää aikaa kanssamme silloin kun haluaa ja kun ei huvita niin menee omia menojaan. Työ on miehelle tärkeämpää kuin perhe. Tätä ei vaan itse näe. Mutta koskaan ei lomaa esimerkiksi voi ottaa perheen vuoksi, ei kuulema voi olla poissa. Rahan vuoksi minun pitäisi riistää lapsilta nyt harrastukset. Sitä en tee kuitenkaan.
Itse hämmennyin, että kuinka vahva oikeasti olinkaan. Jaloilleni pääsin melko pian ja tulevaisuus ei pelota. Totuus on, että haluan rinnalleni kumppanin, joka kantaa vastuun kanssani ja ihmisen joka rakastaa meitä pyyteettömästi. En vaan enää tiedä täyttääkö mieheni näitä kriteerejä. Siksi mietin samaa kuin sinä, tekisinkö vaan päätöksen itse ja antaisin miehelle sen vapauden ja yksinäisyyden mitä hän ilmeisesti haluaa. Vaikka eroa hänkään ei tahdo, suurin osa hänen tavaroistaan on vielä täällä meidän kodissa jne... Mutta tosiaan tässä löysässä hirressä roikkuminen on ajoittain tuskaista.
...en jaksa ymmärtää, mitä naisten päässä liikkuu...tämä kirjoituksesi oli kuin minun kynästäni!!!
kirjoja olet lukenut? Pitäisi varmaan itsekin tehdä jotain parisuhteensa eteen, vaikka minä nainen taidankin olla meidän perheessä se, joka käyttäytyy kuten teidän miehenne (elän itselleni, harrastan itselleni jne.).
Minulla vähän samanlainen juttu. Lapset isällä tämän viikonlopun, eli tässä sitä yritetään miettiä elämää eteenpäin. Ei minunkaan mieheni hakenut avioeroa, , vaikka miehellä jo monta vuotta toinen nainen. Minä sitten hain. Miehillä on näköjään jotenkin ne kuuluisat putkiaivot. Minun mieheni sanoo nyt kun hain eroa, että häneltä on koko elämä jäänyt elämättä, että minun syytäni kaikki, että minä ansaitsin tämän. Mielenkiintoisia lausahduksia, ihmettelen miksei sitten hakenut eroa? Kaipa miehelläsi on vielä joku tarve pitää sinua kuin varalla. Jospa kummiskaan ei uusi elämä tuokaan onnea.
Sinun vaan täytyy miettiä tarkoin, haluatko elää tällaisessa "koukussa". Tiedän ettei mikään ratkaisu tunnu selvältä, mutta mieti nyt vaan itseäsi ja lapsia. Miehesi on oman tiensä jo valinnut...
Ja muista vaikeina hetkinä, kuinka monta ihmistä käy läpi tätä samaa, se ehkä antaa jotakin lohtua.
Lämpöä ja valtaisa rutistus sinulle!
samassa tilannteessa olevia äitejä!! näköjään. Meidän eropäätös on aivan tuore ja tässä mietitäänkin käytännön asioita, asumista jatkossa yms. Minua kiinnostaa kuitenkin teidän lasten suhtautuminen asiaan? Meidän lapset (3 kpl) ovat aivan järkyttyneitä siitä että meidän pitää jossain vaiheessa muuttaa pois tästä yhteisestä kodista, olisko vinkkejä miten asiaa parhaiten voisi hoitaa?
minä jäin taloon asumaan lasten kanssa ja mies etsi itselleen asunnon. Helpotti lapsia kun saivat jäädä omaan kotiin asumaan. Lisäksi muuten olen pyrkinyt pitämään elämän suht muuttumattomana. Me ollaan totuttu lasten kanssa olemaan paljon keskenämme, joten ei tämä lapsille uutta ole tämä yhden vanhemman arki. Esikoinen reagoi alkuun öisin, pelkäsi, näki pahoja unia ja aivan selvään häntä ahdisti. Nyt on helpottanut hänellä, mutta en tiedä johtuuko se siitä, että isä on viettänyt aikaa kanssamme. Siksi en tätä ees taas vouhkaamista halua mieheltä, koska minusta se on lapsille vahingoksi. Minä muuten otin koulupsykologiin yhteyttä, kun esikoinen oireili niin voimakkaasti. Auttoi tyttöä kovasti saatuaan psykologin kanssa jutella. Puhuttu ollaan myös kotona paljon tilanteesta ja rakkauteni lapsille näytän päivittäin.
ajateltiin, että jään lasten kanssa kotiin ja mies etsii itselleen asunnon, mutta kun on velkainen koti ja itsellä pienehkö palkka niin en varmaankaan pysty kovin kauaa jatkamaan näin, vaikka mies onkin luvannut maksaa "avustusta". En kuitenkaan haluaisi jättää asioita (omaisuuden jako) roikkumaan kovinkaan pitkäksi aikaa, jotenkin tuntuu ettei pääse elämässä ennen eteenpäin jos asiat roikkuvat .. ajattelin myös että otan yhteyttä koulukuraattoriin ja tytöt saa halutessaan käydä juttelemassa siellä. Meillä on muuten paljon samanlainen tilanne, että olemme lasten kanssa tottuneet pyörittämään arkea keskenään, (isä ei ole siihen paljonkaan osallistunut; työ ja harrastuskiireet) joten käytönnössä elämä ei paljonkaan muutu, vaikka hän piakoin muuttaakin täält pois...
Mies kun lähti joulukuun 15 pv.Kukaan ei reagoinut siihen ihmeemmin. Tammikuun ekalla viikolla , minä vasta heräsin ja tajusin että mieheni on mennyt. Sitä tuskaa ja epätoivoa kesti koko tammikuu. Nyt välillä jo helpompaa.
Entä lapset. Ne ei ole reagoinut mitenkään. Ne on niinkuin ennenkin. Kolmivuotiaskin on innoissaan kun pääsee isän asuntoon lomaileen.
Minä olen jutellut paljon Lasteni kanssa. (3 tyttöä).Kysellyt miltä tuntuu jne.Ei niillä näy olevan huolia, vielä. Ehkä meillä on kotona nyt vapaampi ilmapiiri kun ei isä ole kiukuttelemassa.
Olihan lapset huolissaan josko pitäis muuttaa.
Minä olen nyt päättänyt eron hetkellä lunastaa talon puolikkaan itselleni. Vaikkakin tuntuu typerältä maksaa taas tätä taloa, niin kuin toiseen kertaan.
Velkaa pitää ottaa rutkasti. Mutta otan pitkän laina-ajan.
Kun asutaan kotona lasten kanssa. Lasten elämä ei hirveästi muutu. Vanha koti luo lapsille turvan vaikka isä puuttuu.
Miksi sinun pitäisi muuttaa pois kotoasi lasten kanssa?
varmasti vielä mitä teemme. Mutta en halua vetää omaa taloutta liian tiukalle sen takia että saan lunastettua tämän talon mieheltä. Meillä on yhteistä velkaa noin 70000 ja talon arvo noin kaksinkertainen ja itsellä tosiaan pienehkö palkka ... Lapset tietty haluisi jäädä omaan kotiin, mutta liian tiukka talouskaan ei innosta, sitä on senttiä venytetty tässä elämässä jo ihan riittämiin.
Tosin olen varmaan viel vähän shokissa tästä päätöksestä enkä ehkä ajattele kovin järkevästi. Olen kyllä ajatellut mennä pankkiin selvittelemään vaihtoehtoja, siellähän ne osaa sanoa mitä mulla on mahdollisuuksia.
Koti on tietty tuttu ja turvallinen paikka, mutta mikä sen kodin tekee??? Seinätkö ympärillä??? Ei suinkaan, kodin teette te itse tuttuine tavaroinenne ja tapoinenne, ei lapset siitä miksikään muutu vaikka koti muuttuisi, aikuinen pystyy siitä huolen pitämään.
Tottakai lapset saattavat sellaista surra...saattavat ne surra autonkin vaihtoa jopa itkeä sellaista...mutta ei se niin vaarallista ole.
Pahempaa on vetää huonoilla ratkaisuilla oma talous ja samalla hermot niin kireälle, että se alkaa vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin.
Lopettakaa se voivottelu!!! Jos ei miehellä ole "munaa" hoitaa asioita loppuun asti niin miksi ihmeessa siihen tyydytte ja sivusta akatselette ja odotatte! Elämä jatkuu....putsatkaa pöytä, selvittäkää peli ja jatkaka elämäänne.
Voimia tarvitsette ehkä vanhasta totutusta luopumiseen, ehkä myös tunteista, mutta muuten elämä jatkuu yh:näkin ihan kuin ennenkin, ainoa ero on se, että voi tehdä asiat itse omala painollaan ei tarvitse odottaa toisen hoitavan.
Vaikeampaa on tietty, jos miehen osa perheessä on ollut tulolähde.....
Joo olet ihan oikeassa. Pitäis lopettaa tämä itsesääli.Ottaa ja puhdistaa pöytä, vaikkakin se tekee kipeää.
Tänään olikin tarkoitus antaa eropaperit allekirjoitettavaksi sekä huoltajuuspaperit.
Eiköhän se siitä.
Sitä vaan tuntee itsensä pieneksi ja yksinäiseksi ja haluaa takertua vanhaan ja tuttuun kynsin ja hampain.
Siitä kotiasiasta. Kodin voi tehdä tosiaan mihin vain. Minä ajattelin näin aluksi asua tässä pari vuotta lasten kanssa ja katsoa sitten tilannetta uudelleen.( En minäkään halua rahattomana elää, aina penniä venyttää.)
Ajatuksena ettei tulisi liikaa muutoksia kerralla itselle eikä lapsille.
Olisiko se jonkinlaista toipumisaikaa.
Saatan olla pikkuisen jyrkkä, mutta pieni kiukku ehkä auttaa joskus enemmän, kuin käpertyminen. Sureminen on ihan inhimillistä ja tottakai on pakko käydä mielessään asiat läpi päästäkseen eteenpäin. Välillä vain kauhistuttaa ihmiset, jotka jäävät rypemään itsesääliin tai kaunaan tuhoten sekä oman mielensä että myös lasten mielet.
Varmasti kannattaa ottaa hetki aikaa itselleen ja
rauhassa katsoa eteenpäin. Me ihmiset olemme niin erilaisia, toisille voi olla se parantava tekijä juuri se uuteen pääsy (pois vanhoista muistoista ja kuvioista) luomaan jotain omaa ja uutta....lapsethan loppujen lopuksi ottavat uudet tilanteet myös seikkailuna, eikö siinä ole se merkittävin asia juuri se miten äiti tai isä asiaan suhtautuu. Jos muutto on ahdistava ja surullinen se heijastuu lapsiin.
Ja oikeasti......surra saa, mutta ei kannata jäädä surkuttelemaan.
Minun mieheni muutti pois toukokuussa mutta eropapereita ei ole saanut täytettyä. Muutti suoraan uuden naisensa luokse asumaan eikä aikaa ole muuton jälkeen jäänyt edes lasten (3kpl) tapaamiseen. Vielä kesällä toivoin ja rukoilin, että mies tulisi järkiinsä ja jatkaisimme perhe-elämää yhdessä. Syksyllä järkiinnyin ja ajattelin, että miestä en enää edes takaisin ota. Jäin odottamaan eroilmoitusta, turhaan. Arkea olen pyörittänyt aina yksin lasten kanssa joten tilanne ei ole meille uusi. Tänä viikonloppuna mulla "repesi". Tulostin erohakemuksen netistä, täytin sen ja vein kirjeen postiin. Samalla lähetin miehelle sähköpostia, että erohakemus on lähetetty.
Lasten kanssa asutaan omassa kodissa ja tämä talo pidetään tuli eteen mitä tuli. Toisaalta en halua muuta kuin talon ja auton, pitäköön mies kaiken muun. Mulle ihan sama saanko puolet omaisuudesta vai en. Pääasia on, että minä ja lapset saamme elää onnellista elämää.
Kyllä kuulostaa pahalta sinunkin tilanteesi. Ei voi kun ihmetellä noita miehiä. Toisaalta sitä ihmettelee omaakin käytöstään,miten sitä vaan odottaa toista takaisin vaikka se sanois miten rumasti.
Lapset tuli kotiin. Juteltiin tästä meidän tilanteesta.Mies vähän hermostui kysymyksistäni. Sano tekevänsä eropaperit ensiviikolla. Minä yllätin sen täysin antamalla sille valmiiksi täytetyt eropaperit sekä huoltajuuspaperit.
No saa nähdä milloin ne palautuu allekirjoitettuna takaisin. Mies lähti ovet paukkuen.
Että se siitä, Nyt voi sitten keskittyä tulevaisuuteen.
Kiitos kun olette jaksaneet kirjoitella.Pelastitte yksinäisen päiväni.Kiitos
...ratkaisu. Pääset itse myöskin ajattelemaan elämääsi eteenpäin. Kuinka monta kuukautta olisit valmis uhraamaan siihen että odotat paluuta ja jos palaisikin niin ehkä siinä vaiheessa jo itse miettisit mitä ja miksi ylipäätään vaivaudut odottamaan.
Taisi olla miehellesi pieni yllätys, kun tartuit itse asioihin.... mies varmasti onnistuu elämään hyvinkin pitkään "vaiheessa" ja miksipä ei, säästyy rahaa...
...hiukkasen silmään, tuo lausahdus "ihan sama, saanko puolet"...itse ajattelin aivan samoin, silloin erotilanteessa...onneksi lakimies sai puhuttua minulle "järkeä" kun tahkottiin osituksia...kaikki meni tasan ja ei tule nokankoputtamisia koskaan...
Et sitten paljon vaadikkaan! Mitä muuta teillä mahtaisi ollakkaan? Olisko äijän lähdön syynä luontainen "vaatimattomuutesi"? Jos akalle ei mikään riitä äijällä on seinä pystyssä! Pakko siitä on johonkin paeta. Aina olet "yksin" tehnyt ihan kaiken kotona... Korjannut katon, huoltanut auton ja kaikki koneet... Lumityöt varmaan ovat suurinta herkkuasi? Väitän että olet tehnyt vain sellaista missä ei tule hiki! Katso peiliin niin näet sen minkä takia äijä lähti. Jos olisit niin ihana kuin itse luulet niin miksi se olisi lähtenyt? Hulluhan se olisi!
Talo ja auto on pieni osa yhteisestä omaisuudesta. Miehellä on hyvin menestyvä firma ja monta autoa. Noista minä en halua mitään koska en ole firman menestyksen eteen mitään tehnytkään. Mies on pyörittänyt sitä ensin täysin yksin ja pikkuhiljaa pystynyt palkkaamaan siihen työntekijöitä. Hän on tehnyt pitkää päivää omassa työpaikassaan ja siitä syystä olen tehnyt kotona hommat. Ajattelin, että miksi vaatisin miestä tekemään kahta työpäivää koska minä teen töitä kotona ja kotona olevat hommmat hoituvat siinä sivussa.
Talon korjaukset on teetetty ulkopuolisilla, samoin auton huollot. Minä en ole koskaan vaatinut korkeaa elintasoa vaan kyllä se mies on aina ollut se, jolle raha on ollut tärkeintä elämässä. Joten pitäköön rahansa ja nauttikoon niistä.
"Johtuuko elatusmaksuista. Ei tarvitse maksaa kun on naimisissa kuulemma"
Ei siviilisääty sinänsä tarkoita mitään siinä, että pitääkö maksaa elatusmaksuja vai eikö pidä. Lakiteksti toteaa "Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta taikka jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempiensa luona."
(Laki lapsen elatuksesta, 2:4
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750704).
Sikälimikäli jos miehesi on muuttanut myös virallisesti pois luotasi (tehnyt muuttoilmoituksen uuteen osoitteeseen) asiassa ei ole mitään epäselvää, ja LISÄKSI olet oikeutettu lapsilisän yh-korotukseen. Jos taas muutto on epävirallinen, niin asia on kimurantimpi: millä todistat viranomaisille, että toinen ei enää oikeasti asukkaan samassa taloudessa?
Eropaperit vaan käräjääoikeuteen, löytyy googlella helposti. Riittää, että haet yksin eroa jos miehesi ei halua yhdeessä sitä hakea. Yksin haettaessa miehesi tulee saamaan käräjäoikeudelta postia eli saantitodistuksen, jonka hänen pitää allekirjoittaa ja palauttaa käräjäoikeuteen, tästä siis alkaa eron 1-vaihe eli harkintavaihe. Jos ei allekirjoita määräaikaan mennessä, niin haastemies lähtee liikenteeseen ja todnäk menee työaikana työpaikalle asiansa kanssa... mitä ei moni mielellään halua kokea.
Yhtäkaikki siviilisääty ja elatusmaksut eivät liity toisiinsa juridisesti oikein mitenkään.
Sitä mieltä minäkin olen elatusmaksuista, että ne pitäis maksaa. En vaan halunnut siitä asiasta riitaa. Nyt ei tarvitse pelätä riitaa eikä uhkailua eropapereilla. Olen itse tehnyt eropaperit. Joten eiköhän se siitä.Täytyy mennä soskuun tekemään paperit, sitten on sekin asia hoidettu.