Helpottavaa lukea näitä teidän tekstejä eroista. Itse harkitsen jättäväni avomieheni kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen. Olen harkinnut jättämistä ainakin kolme vuotta, vituttaa tämä oma jankkaus ja saamattomuus. Siis omaa raukkamaisuuttani en uskalla lähteä. En osaa itsekään selittää miksi roikun tässä, lapsia meillä ei ole. Ongelma on se, etten voi luottaa mieheen. Itse suhde jo perustui pikku valheille, jotka hän katuvana tunnusti vasta vuoden yhdessä olon jälkeen. Hänellä ei ollutkaan ammattia, ei luottotietoja. Tosin ammatin hän on hankkinut ja vakituisen hyvän työpaikan, sekä saanut luottotiedot takaisin.
Hän on ääliö kännissä, junttien juntti. Pahinta oli seurata sivusta muutama vuosi sitten kuinka tuttavapariskuntamme naispuolisko lääppi häntä haaroista. Mieheni oli siinä kunnossa, ettei tajunnut mitään, vastasi kuitenkin innostuen naisen lähentelyihin. Se oli niin nöyryyttävää ja varsinkin tästä olen katkera hänelle, vaikka mitään ei ehtinyt tapahtuakkaan. Kännissä hän on seuramiesten seuramies, jonka juttuja saan hävetä. Mielellään hän myös aloittaa uhoilun jos joku sattuu pikkaisen vittuilemaan. Pelkään aina milloin hän joutuu tappeluun tai tekee itse jotain kamalaa. Väkivaltainen hän ei ole minua kohtaan koskaan ollut, enkä sitä pelkääkkään.
Olemme täysin erilaisista perheistä. Minulla on ns. normaali tausta. Hänen lapsuuteen kuuluu alko vanhemmat, väkivaltaa, valehtelua ja kaikenlaista pettämistä mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Tämä siis selittää paljon hänen käytöstään ja kovasti hän on yrittänytkin muuttua ja tehdä itsestään parempaa ihmistä. Terapiassa hän on käynyt puhumassa laspuudestaan, katkeruudestaan ja vihasta, valitettavasti siitä ei kuitenkaan ollut hirveästi hyötyä. Minä olen yrittänyt kuunnella ja kuunnella, enhän voi muuttaa tai pelastaa kuitenkaan ihmistä itseltään. En siis kuvittele, että ihmeellinen rakkauteni parantaisi hänet.
Hän valehtelee silloin tällöin, pikku juttuja, mutta kuitenkin. Tai sitten hän jättää kertomatta joitakin asioita. Kuukausi sitten aukaisin hänelle tulleen laskun, josta selvisi hänen ottaneen pikavippilainaa. Tappeluiden jälkeen selvisi, että hän oli viimeisen vuoden ajan pelannut rahapelejä netissä ja ottanut tuhansien eurojen lainan ja pelannut ja tietysti hävinnyt kaikki! Hän itki ja itki, pitää itsekin itseään pohjasakkana, turhana miehenä joka pilaa aina kaiken. Nyt meillä on järjestely, että tarkkailen hänen tiliään ja hän siirtää suuriman osan palkastansa minun tililleni. Rahapelit on siis pelattu! Kai?
Jostakin syystä hän aina hommaa itselleen jonkin ongelman. AINA! En voi luottaa häneen, en voi. Tämä on niin surullista, koska pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen, joka rakastaa lähimmäisiään ja toivoo kaikille hyvää. Jostakin hänen sisältään vaan kaivautuu mies/poika hänen menneisyydestään joka tulee sotkemaan asiat. En voi tietää nytkään
onko hänellä jotain salaisuuksia tai mitä hän puuhailee.
Epäilen häntä kaikesta koko ajan. Tämä on väärin häntäkin kohtaan, koska ei hän aina ole syyllinen. Olen romuttanut hänen itsetuntonsa haukkumalla häntä toilailuistaan. Jotenkin niin surullista, että hän itsekin pitää itseään luuserina. Tämä kaikki paska on siis painanut mieltäni pari vuotta ja tässä sitä vielä ollaan - samassa jamassa.
Jos nyt vihdoin pystyisin lähtemään.. Toivon, että hän pärjäisi ja löytäisi jonkun jonka kanssa aloittaa puhtaalta pöydältä. Pelkään, että lähtöni jälkeen hän sotkee asiansa vielä suuremmin. Tiedostan toki, etten ole hänen teoistaan vastuussa! Kuitenkin mietin, että onko lähteminen oikea ratkaisu. Hänessä on niin paljon hyvääkin, hän on kaikesta huolimatta paras ystäväni, joka kuuntelee ja tukee. Kuitenkin aavistelen pahinta ja tuntuu, että kohta taas tapahtuu jotain ikävää.
Olen itsekin säälittävä, kun luen tätä tekstiäni.. En vain osaa tehdä päätöstä.
Hän on ääliö kännissä, junttien juntti. Pahinta oli seurata sivusta muutama vuosi sitten kuinka tuttavapariskuntamme naispuolisko lääppi häntä haaroista. Mieheni oli siinä kunnossa, ettei tajunnut mitään, vastasi kuitenkin innostuen naisen lähentelyihin. Se oli niin nöyryyttävää ja varsinkin tästä olen katkera hänelle, vaikka mitään ei ehtinyt tapahtuakkaan. Kännissä hän on seuramiesten seuramies, jonka juttuja saan hävetä. Mielellään hän myös aloittaa uhoilun jos joku sattuu pikkaisen vittuilemaan. Pelkään aina milloin hän joutuu tappeluun tai tekee itse jotain kamalaa. Väkivaltainen hän ei ole minua kohtaan koskaan ollut, enkä sitä pelkääkkään.
Olemme täysin erilaisista perheistä. Minulla on ns. normaali tausta. Hänen lapsuuteen kuuluu alko vanhemmat, väkivaltaa, valehtelua ja kaikenlaista pettämistä mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Tämä siis selittää paljon hänen käytöstään ja kovasti hän on yrittänytkin muuttua ja tehdä itsestään parempaa ihmistä. Terapiassa hän on käynyt puhumassa laspuudestaan, katkeruudestaan ja vihasta, valitettavasti siitä ei kuitenkaan ollut hirveästi hyötyä. Minä olen yrittänyt kuunnella ja kuunnella, enhän voi muuttaa tai pelastaa kuitenkaan ihmistä itseltään. En siis kuvittele, että ihmeellinen rakkauteni parantaisi hänet.
Hän valehtelee silloin tällöin, pikku juttuja, mutta kuitenkin. Tai sitten hän jättää kertomatta joitakin asioita. Kuukausi sitten aukaisin hänelle tulleen laskun, josta selvisi hänen ottaneen pikavippilainaa. Tappeluiden jälkeen selvisi, että hän oli viimeisen vuoden ajan pelannut rahapelejä netissä ja ottanut tuhansien eurojen lainan ja pelannut ja tietysti hävinnyt kaikki! Hän itki ja itki, pitää itsekin itseään pohjasakkana, turhana miehenä joka pilaa aina kaiken. Nyt meillä on järjestely, että tarkkailen hänen tiliään ja hän siirtää suuriman osan palkastansa minun tililleni. Rahapelit on siis pelattu! Kai?
Jostakin syystä hän aina hommaa itselleen jonkin ongelman. AINA! En voi luottaa häneen, en voi. Tämä on niin surullista, koska pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen, joka rakastaa lähimmäisiään ja toivoo kaikille hyvää. Jostakin hänen sisältään vaan kaivautuu mies/poika hänen menneisyydestään joka tulee sotkemaan asiat. En voi tietää nytkään
onko hänellä jotain salaisuuksia tai mitä hän puuhailee.
Epäilen häntä kaikesta koko ajan. Tämä on väärin häntäkin kohtaan, koska ei hän aina ole syyllinen. Olen romuttanut hänen itsetuntonsa haukkumalla häntä toilailuistaan. Jotenkin niin surullista, että hän itsekin pitää itseään luuserina. Tämä kaikki paska on siis painanut mieltäni pari vuotta ja tässä sitä vielä ollaan - samassa jamassa.
Jos nyt vihdoin pystyisin lähtemään.. Toivon, että hän pärjäisi ja löytäisi jonkun jonka kanssa aloittaa puhtaalta pöydältä. Pelkään, että lähtöni jälkeen hän sotkee asiansa vielä suuremmin. Tiedostan toki, etten ole hänen teoistaan vastuussa! Kuitenkin mietin, että onko lähteminen oikea ratkaisu. Hänessä on niin paljon hyvääkin, hän on kaikesta huolimatta paras ystäväni, joka kuuntelee ja tukee. Kuitenkin aavistelen pahinta ja tuntuu, että kohta taas tapahtuu jotain ikävää.
Olen itsekin säälittävä, kun luen tätä tekstiäni.. En vain osaa tehdä päätöstä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Muista että jokainen ihminen oikeasti elää vain itseään varten ja on vastuussa omasta elämästään. On toki hyvä välittää läheisistään, mutta silti ihmisen pitäis välittää ensimmäisenä itsestään.
Sulla on vaan yks elämä, ei sitä kannata tuhlata vetkutteluun ja tyytymättömänä elämään. Sun pitää tehdä omasta elämästä sen näköistä että voit katsoa sitä ylpeänä. Valitettavasti erotaksesi sinun täytyy olla itsekäs. Ei sovi yhteen että ajattelet miehen hyvinvointia ja eroa samaan aikaan. Mies on vastuussa omasta elämästään, ja päätös lähteä suhteesta on sinun elämäsi. Voit toivoa että miehelläsi tulee eron jälkeen menemään asiat hyvin, mutta se ei ole sinun käsissäsi ja sinun vastuullasi.
Jos ja kun päätät lähteä , niin voimia sinulle!
kun luin tekstiäsi, säihkähdin kuinka paljon tuttua tunnetta se sisälsikään... Olen alkanut viime kuukausina punnitsemaan suhteeni hyviä ja huonoja puolia... katson vielä hetken aikaa kumpia löytyy enemmän... Mutta helppoa ei ole jättää kun niin paljon rakastaa!
minäkin tunnistin itseni tekstistäsi. itse asiassa kirjauduin tänne tänään koska tarvitsisin apua tai neuvoja. sama tilanne kuin sinullakin.
ollaan oltu yhdessä kolme vuotta ja asuttu yhdessä hieman yli vuoden.mies muuten mukava mutta niin paljon ongelmia. meilläkin on ihan eri taustat, hänen vanhemmat molemmat kuolleet jo nuoruudessa.ei yhteisiä lapsia, hänellä yksi edellisestä suhteesta.
se känninen sekoilu mistä kerroit niin samoin kävi meilläkin, tosin tässä tapauksessa mies aloitti eikä tuttava nainen. samankaltaisia tapahtumia on sattunut monta ja kuin sanoit niin vaikka ei johtanut mihinkään ( TIETÄÄKSENI) niin koen etten pysty luottamaan. aina kun alkaa luottamaan taas niin jotakin tapahtuu ja ollaan takaisin nollassa taas. on ollut valehtelua, tavannut entisensä ja jäi siitä kiinni, muiden naisten vilkuilua ja ällöttävia kommentteja, jättänyt kesken talven ulos seisomaan moneksi tunniksi kun unohdin avaimet sisälle ym. juuri nyt tultiin laivalta. olimme hänen sukulaisten kanssa matkalla. kesken illan mies vaan häipyy, ei sanonut mitään eikä vastaa puhelmineen. jätti minut sinne hänen sukulaistensa kanssa. ei soittanut eikä vastannut eikä tullut meidän hyttiin yöksi. aamulla hän tulee vastaan ja kaikki on kuin ei mitään ollut tapahtunut, hän oli KUULEMMA mennyt meidän toiseen hyttiin. ja se siitä. ei anteeksipyyntöä tai selitystä. nyt tosissaan ollaan kotona, hän makaa sohvalla ja minä kirjoitan tätä. en tiedä miten minun pitäisi olla että hän ymmärtäisi kuinka paljon mua loukkaa.
nämä kaikki tapahtuu aina kun hän on humalassa. voisin antaa anteeksi jos tulisi itse pyytämään anteeksi ja parantaisi tapojaan. juttu on kuitenkin niin että tällaisen jälkeen hän ei tee mitään. ei hän ole tehnyt mitään.
mietin ja mietin eroamista mutta kun olen niin monta kertaa lähtenyt ja aina sitten tullut takaisin niin en tiedä miten pystyisin nyt oikeasti tekemään jonkun muutoksen?!
en tiedä osaako joku tiestä auttaa, ajattelin kuitenkin yrittää. mukavaa sunnuntaita kaikille!
Tässä nyt on jonkinlaisia ajuksia kaikille. En tosiaankaan ole mikään expertti tuollaisessa asiassa. Alkoholin käyttö on mulla aina ollut hallittua ja naisen kunnioitus ja etenkin suhteen aikana puolisoni kunnioitus on ollut yli 100% eli en ole pelaillut ollenkaan muiden kanssa en edes kännissä. Siltä pohjalta voin sanoa, että ei se alkoholi niin paljon ihmistä muuta päin vastoin omasta mielestä se vain vahvistaa niitä tunteita mitkä ovat syvällä sisällä. Minussa alkoholi saa aikaan jonkilaista aktiivisuutta sosiaalisissa taidoissa olen aika ujo arkielämässä. Kuten sanoin en ole mikään psykologi tai tutkija tuo oli tollanen musta tuntuu vastaus.
Toinen juttu, jos nuo ongelmat vaivaa, niin aika varmasti ne tulee vaivaamaan koko elämäsi ajan, jos elät siinä parisuhteessa. Ihmiset voivat muuttua, mutta kannattaa miettiä, että pitäisikö sinun tai hänen vai molempien muuttua. Sain jotenkin sen vaikutelman, että sinä otat muutoksen vastuullesi ja alennat hieman rimaa. Ja parisuhde porskuttaa taas eteenpäin. Se saattaa onnistua tai sitten ei. Mutta voi olla että vuoden parin päästä olet jo niin täynnä kaikke, niin loppu, että kuihdut, et jaksa lähteä enää pois suhteesta, vaikka kuolet siinä suhteessa sisältä päin. Parisuhteessa pitäisi tietää niin paljon omasta itsestään, tehtävä matka omaan sisimpään. Mitä oikeasti haluaa ja mihin tyytyä. Ja onko mahdollinen yksinolo ja uuden elämän löytäminen sen arvoista, että kannattaa lähteä pois suhteesta, missä kuitenkin on jonkinverran niitä hyviä juttuja.
Kiitos sinulle. Niin tuota minäkin olen yrittänyt ymmärtää, että jos seurustelee ihmisen kanssa ja todellakin välittää, niin ei tällaista pitäisi tapahtua?! Kaikki mokaa joskus, se on normaalia, mutta kai silloin pitää osata myöntää omat mokat ja osata pyytää anteeksi jos näkee että toista sattuu..
Pahoin pelkään että hän ei tule muuttumaan ja niinkuin sanoit niin taidan tosissaan alentaa rimaa ja samalla nöyryyttää itseäni. Ottaa vaan niin paljon päähän että minä aina yritän saada kaikki kuntoon tällaisen jutun jälkeen. hänen ei ikinä tarvitse tehdä mitään.
Huh, että menee vilunväreet pitkin selkää, nin tutulta kuulosti. Elin samanlaisessa suhteessa 5 vuotta, viimeiset kaksi-kolme vuotta vain yrittäen repiä itseäni irti, yrittäen sanoa, että haluan pois. Tunteeni olivat kuolleet. Yritin viestittää sitä hänelle, että hän olisi se, joka lähtisi, etten minä olisi se paha.Asuimme minun omistamassani asunnossa, ja minä maksoin kaiken. Hänellä oli isänsä velkoja, mitä piti maksella. Asuimme myös hetken toisella paikkakunnalla, ja hänen oli pakko päästä joka viikonloppu "kotiin" ja känni päälle. Alkoholisti-isä, ja samanlainen poika. En enää lähtenyt hänen mukaansa, koska kerrankin sain olla kotona ilman tappelua. Olin kahdessa työpaikassa, aloin taas harrastaa vanhaa harrastustani, joka vei paljon aikaa iltaisin ja viikonloppuisin. Keksin mitä vain, jottei minun tarvinnut olla kotona. Ja silti en saanut sitä sanottua. Sanoit, ettei hän ole väkivaltainen sinua kohtaan. Niin minäkin luulin, kunnes niitä merkkejä alkoi ilmaantua.Hän alkoi syyttelemään minua uskottomuudesta. Olenkin myöhemmin todennut, että niitä merkkejä oli ilmassa hänen puoleltaan, mutta hän käänsi ne minua vastaan, ja purki kiukun minuun. Lopuksi sain itsestäni irti sen verran, että ilmoitin hänelle, että se on loppu. Olimme tuolloin muuttaneet uuteen asuntoon, jonka minä ostin, ja hän ei osallistunut mihinkään kustannuksiin, taaskaan. Viimeisen tönäyksen asia sai, kirjaimellisesti, kun lentelin hänen toimestaan pitkin seiniä. Sieltä se piilevä väkivaltaisuus tuli. Älä päästä tilannetta niin pitkälle. Olin pitkän aikaa yksin, parantelin haavoja. Nyt elän uudessa suhteessa, oloni on hyvä ja turvallinen. En vieläkään halua kohdata exääni, jonka mielestä minun olisi pitänyt antaa hänelle uusi mahdollisuus.
Ystävä hyvä, lopeta suhde, ennen kuin pelissä on enemmän.Ei se ihminen siitä muutu.
Pitkässä ihmissuhteessa on paljon muutakin mietittävää, tehtävää ja paranettavaa kumppanin kanssa, kuin kertomasi ongelmat.
Suhde, kun voi päättyä vaikka kaikki peruasiat on kunnossa: talous on vakaalla pohjalla, pettämistä tai salailua ei ole, puhua voi vaikka mistä, jne.
Kokemusta on.
Miten energia voi riittää suhteen ylläpitoon, jos jatkuvasti pitää selvitellä toisen ongelmia, epäillä ja varautua pahimpaan. Jokaisella, kun on lisäksi vielä omat ongelmansa kannettavana. Kukaan ei jaksa loputtomiin vetää toista pyynteettömästi perässä.
Kännissä moni on ääliö, mutta siihen sentään voi vaikuttaa, jos haluaa.
Mitä pettämiseen tulee niin se on kyllä omasta päätöksestä ja moraalista kiinni. On aivan turha puollustella humalalla, tms. pettämistä, selkärangattomuutta se on.
Erota vai ei, itse tiedät parhaiten.
Aina voi miettiä mitä elämältään haluaa, mitä tavoitteita on, miten niihin pääsee ja pääseekö tai ylipäätään haluaako niihin kumppanin kanssa.