Pelottaa

lukea tuollaisia viestejä, jossa kakkonen kertoo halailevansa ja nauravansa paljon miehen kanssa. Teemme sitä paljon kotona ja nauramme myös sängyssä. Hän on ainut jolle voin kertoa kaikki mieltäni painavat asiat ja painautua lohdutettuna lähelle turvallisesti nukkumaan. Voiko sitten tällainen mies pettää? Kyllä voi, näin on meille käynyt. Ei hän muuttunut miksikään kylmemmäksi minua kohtaan, ehkä vaan oli enemmän omissa ajatuksissaan ja poissa kotoa eri tekosyillä. En edes huomannut asioiden muuttumista. Nyt on asiat puitu, mutta sittenkin. Voi kunpa olisi elämä niin reilua, ettei tarvitsi murehtia tällaisia asioita omissa mielissään.
3461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi pettää ja monessa tapauksessa pettäjä joka pitää vuosiakin yllä salasuhdetta, on juuri tuollainen kiltti perheen isukki!! Sellainen josta ei kukaan ikimaailmassa uskoisi että pystyy petokseen ja valehteluun! Nämä miehet ovat juuri oikein työteliäitä,kunnollisia,kunnianhimosia jne jne...Vaimolle varsinkin tulee todella yllätyksenä kun kuulee että mies vehdannut selän takana vuosia ja sekstaillut koko ajan myös toisen naisen kanssa. Itseäni petettiin näin ja minä hain avioeron. En kestänyt sitä kun luottamus meni ja mielestäni mies joka tuollaiseen kykenee, ei rakasta ja kunnioita omaa vaimoaan niin kuin pitäisi. En ole päätöstäni katunut kertaakaan!

Äänestä
  • olet vahva ihminen ja olen iloinen että teit päätöksen, josta olet ollut tyytyväinen. Minä taas tiedän olevani hyvin onneton, jos jätän mieheni. Kenties en pääse koskaan jaloilleni takaisin. Pelkään ainakin, etten enää koskaan rakastuisi. Rakastan häntä sillä tapaa jotenkin vakaasti. Olen epätoivoinen koska tiedän, etten voi tarjota hänelle sellaisia intohimoisia ja jännittäviä hetkiä kuin joku uusi nainen. Alkusuhteemme oli todella intohimoinen, alkuhuumakin kesti kolme vuotta minun puoleltani. En voinut uskoa onneani todeksi. Joskus alkuaikoina näin painajaisia, että olin menettänyt hänet. On vain repivää ajatella, että siinä missä hän pystyy olemaan minulle niin ihanana, siinä hän pystyisi olemaan sitä samaa jollekin toiselle naiselle. Ehkäpä hän on vielä suurempi taivaanlahja sellaiselle naiselle, joka on tottunut entisten miehensä puolelta kestänyt kaikenlaista ikävää.

    Äänestä

Sehän se juuri onkin, että ne meidän kiltit,myötäelävät, vastuuntuntoiset, nauravat isukit ja miehemme juuri pettävätkin. Sellaiset, joista ei ikinä uskoisi sellaista. Ja sitten käryttyään vannovat, etteivät ikinä tee enää niin, kunnes...
Ei miehistä ota selvää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin eksyksissä kirjoitti:

lukea tuollaisia viestejä, jossa kakkonen kertoo halailevansa ja nauravansa paljon miehen kanssa. Teemme sitä paljon kotona ja nauramme myös sängyssä. Hän on ainut jolle voin kertoa kaikki mieltäni painavat asiat ja painautua lohdutettuna lähelle turvallisesti nukkumaan. Voiko sitten tällainen mies pettää? Kyllä voi, näin on meille käynyt. Ei hän muuttunut miksikään kylmemmäksi minua kohtaan, ehkä vaan oli enemmän omissa ajatuksissaan ja poissa kotoa eri tekosyillä. En edes huomannut asioiden muuttumista. Nyt on asiat puitu, mutta sittenkin. Voi kunpa olisi elämä niin reilua, ettei tarvitsi murehtia tällaisia asioita omissa mielissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu