Elämme tällä hetkellä avioliitossamme kolmatta vuotta jälkeen pettämisen. Miehelläni oli suhde muutaman kuukauden ajan. Tuota suhdetta ja tietysti pääosin meidän suhdettamme puitiin sittemmin pariterapiassa ja kotona neljän seinän sisällä. Alkuperäinen kuvio pettämisen jälkeen oli tälläkin palstalla moneen kertaan kuvattu. Minä petettynä halusin ottaa jalat alleni ja erota ja mieheni ei. Meillä on klassinen tapaus eli kaksi lasta, omakotitalo ja jonkin verran muutakin omaisuutta. Kummallakin oma työkuvio, emme siis ole toisistamme riippuvaisia.
Jos me kaikki tämän kolmiodraaman osapuolet kirjoittaisimme tarinan elämästämme noiden salarakas kuukausien aikana, kukaan tuskin osaisi kuvitella, että niillä on jotain yhtymäkohtia. Itse kuvaisin tuota aikaa tavallisena perhe-elämäaikana, minähän en tiennyt salasuhteesta mitään sen ollessa käynnissä. Mieheni varmaan täydentäisi kuvaa muutamilla ihanilla hetkillä salarakkaansa kanssa. Hänenkin elämästään kuitenkin pääosa oli työtä ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Hän ei esimerkiksi ollut koskaa yötä pois kotoa. Salarakas taas kuvaisi rakastumistaan ja hänen tarinassaan nuo parin tunnin pikataapamiset saisivat varmaan huomttavasti isomman osan.
Pettämisen jälkeisessä ajassa taas minun ja salarakkaan kuvaukset olisivat varmaan lähempänä toisiaan kuin mieheni kuvaus kummankaan tarinaa. Miehelleni näyttää olevan vaikea käsittää, että minulle hänen salarakkautensa on huomattavasti enemmän kuin 5-10 kertaa parin tunnin tapaamisia. Minä ajattelen mieheni suhteesta aika tavalla samalla tavoin kuin monet tämän palstan kakkoset. Suhteella täytyi olla miehelleni iso merkitys ja naisen oltava kaunis, älykäs ja himoittava, koska mieheni riskeerasi koko elämäntapansa suhteen takia. Mies kuvaa suhdetta lähinnä elämäänsä täydentävänä asiana elämänsä pahimmassa aallonpohjassa (työ- ja terveysongelmia). Olisin halunnut sopuisan eron pettämisen jälkeen, mutta monen mutkan kautta asumme edelleen yhdessä. Jos mieheni olisi edes kerran vihjannut, että haluaa eron, olisimme eronneet. Siinä ei paljon paina talot ja "sosioekonomiset" asiat. Itse asia yhteinen maksettu talo vain helpottaa näinä aikoina eroa. Realisoimalla sen, kumpikaan ei joudu puille paljaille. Voi olla, että miehenikin kakkonen kuvittelee talon ja lasten olevan eroamattomuuden syy, mutta kaikki käytännön asiat olisivat olleet järjestettävissä. Tässäkin suhteessa tarinat eroavat.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sitten ole mitään ongelmaa. Asia on loppuunkäsitelty, ootte käyneet perheterapiassakin. Se nainen ei kaiken kertomasi mukaan merkannut miehellesi muuta kuin 2 tuntia kertaa 10 eli kahdenkymmenen tunnin verran, sinä sait 99.9% hänen ajastaan. Mitä sinä vielä valitat, kun kerran miehelle se ei merkannut yhtikäs mitään. Murheellista tietty sen entisen kakkosen kannalta, kun hän olivarmaan tunteella mukana, niin kuin naiset mukana. Mullakin oli kauan sitten suhde varattuun mieheen, me tapasimme about saman verran, mutta hän sanoi että olen koko ajan hänen ajatuksissaan, en sitten tiedä, josko oli pelkkää puhetta, taisi olla.
Tämän tarinan opetus olikin siinä, että aina on monta totuutta. Tässäkin tapauksessa kolme. Kukaan ei voi sanoa, ettei näin olisi ollut. Jokainen ihminen tuntee ja kokee omalla tavallaan.
Mun miehellä oli vuosia toinen nainen, mutta minäpä en tiennyt mitään. Kaikki meni kotona oikein hyvin ja olin onnellinen. Asia selvisi vasta mieheni kuoleman jälkeen. Emme siis voineet asiasta koekaan keskustella.
Oikein tulkittu. Meillä on ollut mieheni kanssa mahdollisuus puhua. Vaikka jatkaisimme keskustelua loppuelämämme ja vaikka se olisi pitkäkin, tuskin saamme koskaan täyttä yhteisymmärrystä tapahtuneesta. Järjen tasolla voimme asiasta puhua ja ehkä jopa ymmärtää tapahtunutta, mutta tunteiden ottaessa vallan, asiasta tuskin voi edes puhua. Ja kakkosella on asiasta oma käsityksensä. Jokaisella oma yhtä oikea käsityksensä tapahtuneesta.