Haluaisin tietää, että onko sielunkumppanuutta olemassa.
Eli tunnen kaverin, joka on nyt seurustellut varmaan toista tai kolmatta vuotta naisen kanssa.
Ei mitään ihmeellistä.
Kaverini on hyvä tyyppi, tutussa piirissä kekseliäs ja huumoriakin löytyy (tosin ei ihan samantyyppistä kuin minulta). Muutoinkin olemme tahoillamme hieman erilaiset. No kaverini on aivan normaali nuori mies, ehkä tosin liian kiltti, jos jotain negatiivista pitää kaivaa. Mutta ulkonäöltään ei todellakaan mitenkään poikkeava, ihan normaali. Hänen kumppaninsa toisaalta on hieman 'runsas', jos olen hieman ilkeä, eikä ehkä muutenkaan se kedon kaunein kukka, minun mielestäni. Olemme viettäneet yhdessä aikaa enkä hänen intellektuellistakaan sosiaalisissa tilanteissa ole vaikuttunut.
En saisi tuomita toisia ulkonäön perusteella, mutta itse en - huolimatta kuinka valloittavasta persoonallisuudesta - kiinnostuisi tästä naisesta muuten kuin ystävänä. Voitaneen sanoa, että saatan olla hieman pinnallinen, siis. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole yhtään kateellinen, mutta ihmettelen vain tätä suhdetta vähän.
Ovatko he sielunkumppaneita kun kaverini pystyy näkemään ilmeisesti tämän naisen 'pinnan' alle, jotain mitä minä en pysty hänessä näkemään..?
Olen itse seurustellut puolitoista vuotta luonteeltaan ihanan ja mukavan näköisen naisen kanssa. Olemme ulkonäöllisesti noin samaa luokkaa, omistamme molemmat paljon vaatteita ja olemme ihan hyvin toimeentulevia. Ei mitään ihmeellistä meissäkään. Mutta en pystyisi kuvittelemaan suhdettamme olevan, jos jompikumpi meistä olisi 'iso' tai muuten vähän poikkeava. En luultavasti olisi silloin lähestynyt tätä seurustelukumppaniani ja suhteemme ei olisi syntynyt.. heräsin vain miettimään.. tätä..
Ilmeisesti ystäväni on minua parempi ihmisenä, joka ei kyllä toisaalta taida paljoa vaatia.

Vastaukset 17
Vanhimmat
on moneen lähtöön ja näköjään jää vielä asemallekin jokunen...
hyvin pinnalliselta ihmiseltä...Ajatteleppas ystävääsi ja hänen tyttöystäväänsä 70v pariskuntana...Siinä ei taida mitkään läskit paljon enää haitata:)Ja ajatteleppas että heillä on sitä molemminpuolista kunnioitusta toisiaan kohtaan ja he voivat jopa seittemänkymppisinä olla vielä yhdessä...Sitä taas epäilen sinun ja kumppanisi kohdalla jos et ala nähdä pintaa syvemmälle...Niin ja tämä ei ole mikään läskien puolustuspuhe...Laihduttaakin voi mutta ei siksi koska muut sanovat vain koska itse haluaa...Taas pitää mennä pinnan alle.
Olet lukenut liikaa Cosmopolitania ja katsellut liikaa Kauniita ja Rohkeita.
Niin... ehkä he siis tosiaan rakastavat toisiaan aidosti.
Kysyt jo heti alussa, onko sielunkumppanuutta olemassa. Tämä kertoo sen, ettei sitä ainakaan löydy sinun omasta parisuhteestasi. Toisekseen, en usko, että sinunlaisen tyypin kanssa kukaan voisikaan sellaista löytää. Miksikö? Koska perustat näköjään kaiken pinnallisiin asioihin. Sinun elämäsi ohjekirja ja juoni löytyvät suoraan median antamista normeista ja muoteista. Sieltä sinäkin olet tullut, ja siihen sinä PERUSTUT. Niin kauan kun vietät elämääsi "valmiin muotin" mukaan, sinun on aivan turha tulla analysoimaan muiden elämää, kun et tunne itseäsikään. Rakastat tyttöystäväsi vaatteita ja ulkonäköä ja sitä pinnallista persoonaa, mitä te molemmat varmastikin omistatte. Teidänlaisenne ihmiset tekevät yhteiskunnasta täysin pinnallisen paskan, että simpanssitkin menevät kohta ihmisen kehityksen edelle. Hanki oma elämä tutustumalla ensin itseesi, ja hankkimalla aivot, jotka osaavat ajatella kriittisesti median luomia arvoja vastaan.
Tässä hieman sinun pinnallisia ja kehitystasolta vajaita näkemyksiäsi:
"Hänen kumppaninsa toisaalta on hieman 'runsas', jos olen hieman ilkeä, eikä ehkä muutenkaan se kedon kaunein kukka, minun mielestäni. Olemme viettäneet yhdessä aikaa enkä hänen intellektuellistakaan sosiaalisissa tilanteissa ole vaikuttunut."
"Ovatko he sielunkumppaneita kun kaverini pystyy näkemään ilmeisesti tämän naisen 'pinnan' alle, jotain mitä minä en pysty hänessä näkemään..?"
"Olemme ulkonäöllisesti noin samaa luokkaa, omistamme molemmat paljon vaatteita ja olemme ihan hyvin toimeentulevia. Ei mitään ihmeellistä meissäkään." :D!!!!!!
"Mutta en pystyisi kuvittelemaan suhdettamme olevan, jos jompikumpi meistä olisi 'iso' tai muuten vähän poikkeava. En luultavasti olisi silloin lähestynyt tätä seurustelukumppaniani ja suhteemme ei olisi syntynyt.." Todella syvällinen suhde teillä sanoisin!!
"Ilmeisesti ystäväni on minua parempi ihmisenä, joka ei kyllä toisaalta taida paljoa vaatia." No ainakin hänellä on aivot ja sydän paikoillaan, kun taas sinulla niitä ei ole ollutkaan.
...tuollaisen analyysin tuosta aloittajan tekstistä?
Minusta se oli vain ahdasmielinen kommentti, en ikinä olisi saanut siitä tuollaista vastausta aikaiseksi vaikka kuinka olisin yrittänyt.
oletko sä joku psykologi ammatiltasi?
..nyt tarvitsee psykologi olla, että tajuaa nuo asiat aloittajan tekstistä. Olen kuitenkin samaa mieltä "analyysistaan".
Voidaan miettiä, oliko aloitus provosointimielessä kirjoitettu, mutta todennäköisesti aloittaja pohti asiaa ihan vilpittömästi ja tosissaan. Luulen että häneltä puuttuu tuikitarpeellinen tunneäly. Ilman sitäkin elämässä pärjää, mutta kovin on köyhät puitteet...
Suosittelen lämpimästi aloittajalle, että koettaisit hiukan vapautua lukkiutuneesta ajatusmaailmastasi, ja tutustu rohkeasti "outoihin" ja erilaisiin ihmisiin! Saatat vaikka oppia itsestäsikin samalla jotain!
joiden on selvästi vaikea ymmärtää muita ihmisiä, juuri siksi sinun ei ole syytäkään arvioida tutun kaverisi suhdetta. Teillä on aivan eri maailma. Kaverillasi on jalat maassa ja sinulla ei.
Vai on sinulle mm.vaatteet noin tärkeitä ? Hmm..... No, hyvä, että olet sitten löytänyt sielunkumppanin, mutta veikkaan kaverillasi olevan edellytyksiä paljon pidempään suhteeseen kuin sinun edustamallasi pintaliidolla.
Sielunkumppanuus on lapsellisten romanttikkojen, ja rumien ihmisten keksintö.
Todellisuudessa ihmiset ymmärtävät toisistaan sen mitä itsestään kertovat, kaikki muu on arvailua.
Naisten kauneuden rajaa voi vain kuvailla sillä
miten pinnallisia ja sisältä mätiä ne ovat.
Sitten ihan viimeisessä lauseessasi.
Ihmeen negatiivisia vastauksia sait, tekopyhaa hymistelya. Olet ketjun ainut rehellinen.
Itsekaan tuskin olisin mieheni kanssa jos kokisin hanet fyysisesti vastenmieliseksi. Luultavasti ei hankaan olisi minun kanssani. Nyt, kun toisen on oppinut jo tuntemaan, ei se ulkonako ole sillalailla tarkea. Tai sitten on oppinut rakastamaan sita toisen ulkonakoa, koska se on juuri han.
pitäisi kiinnostua siitä naisesta? Ja miksi sinua kiinnostaa kaverisi tyttöystävän ulkonäkö?
"itse en - huolimatta kuinka valloittavasta persoonallisuudesta - kiinnostuisi tästä naisesta muuten kuin ystävänä"
Kaverisi nainenhan hän on, ei sinun tarvitse kiinnostua siitä naisesta. Taidat olla vielä alle 18-vuotias, jos et tiedä että eri ihmiset pitävät kauniina hyvin eri asioita. Kaverisi mielestä tuo nainen voi olla tosi kaunis. Sinä taas pidät hoikista naisista. Yksinkertaista, eikö? Eikö ottaisikin päähän jos kaikki kaverisi pitäisivät sellaisista naisista kuin sinä? Siitähän tulisi tappelu.
"Olemme ulkonäöllisesti noin samaa luokkaa, omistamme molemmat paljon vaatteita ja olemme ihan hyvin toimeentulevia."
Öh, sinua ja tyttöystävääsi ei yhdistä mikään muu kuin vaatteet ja toimeentulo? Kuulostaa ihan siltä, että olet tyttöystäväsi kanssa vain sen takia, kun "pitää olla jonkun kanssa, ku kaikki muutkin on. Ja et voi näyttää jotakin sukulaisille."
"En luultavasti olisi silloin lähestynyt tätä seurustelukumppaniani ja suhteemme ei olisi syntynyt.."
Nimenomaan tähän vaiheeseen ulkonäkö vaikuttaa - paremman näköisiä lähestytään enemmän. Mutta jos vähemmän kauniiseen naiseen ihmisenä tutustuu esim. harrastuksessa tai opiskellessa, eikä baarissa, missä tutustutaan vain pantavimpiin, niin helposti voi rakastua.
"Mitä joku näkee jossakin on" monen kaverin iänikuinen kysymys ja sen pohtiminen on ajanhukkaa.
sielunkumppanuudesta ja rakkaudesta, kun omista pohdinnoistasi jää kaikki ulkokultainen ja pinnallisuus pois.
paistaa sinusta anteeksi vaan läpi.Ei meillä kellään ole oikeutta arvostella kenenkään rakkauden kohdetta,mikäli hän on kaikinpuolin muutoin kunnollinen ihminen.
Ulkonäkö seikka on minusta tyhmin arvostelun asia toisen parisuhteessa.
Jospa ystäväsi rakastaa juuri sen näköistä ja oloista naista ihan aidosti ja se nainen on hänelle kaikki kaikessa.
Aika kurjia ajatuksia sulla on ystävästäsi ja hänen naisestaan... =( Se mistä itse ei tykkää,ei tarkoita etteikö joku muu voisikin tykätä ja paljon!
joten älä välitä näistä urpoista ja tekopyhistä vastauksista. Tottakai naisen ulkonäkö pitää miellyttää, se on TODELLA TÄRKEÄÄ parisuhteen seksielämän ja tulevaisuuden kannalta! "Ulkokultaisuus" on vähemmän viehättävien keksimä nimitys sille, että sinä olet normaali mies, jolla on normaali tarve viehättyä tyttöystäväsi kauneudesta! Jos et pitäisi kumppaniasi ulkoisesti viehättävänä, et tod. näköisesti olisi onnellinen hänen kanssaan. Oli hänellä mensan paperit tai ei. Ystäväsi tod. näk. pitää myös tyttöystäväänsä viehättävänä, tai sitten he ovat yhdessä pelkästään sen vuoksi, ettei osaa olla yksin (hyvin yleistä nuorilla). Makuja on monia.
Sinä et taida olla muuta kuin mustasukkainen ja todella lapsellinen veikkaisin about 15 v;) Sielu sana on minulle pyhä...ja sen merkitys on jotain mistä sinulla ei ole hajuakaan. Voisin tietenkin vastata, jotta opit...sielun kumppanin voi löytää, mutta se on harvinaista. Itse olen löytänyt ja se on enenmmän kuin rakkaus..se on jotain ihan muuta tosiaan..se on täydellinen yhteenkuuluvuuden rauha ..sitä ei voi sanoin kuvata edes;)