miestä, johon ihastuisin. Olin viimeksi ihastunut vuonna 2004. Se ihastukseni oli minulle kaikki kaikessa. Sen jälkeen kukaan ei ole säväyttänyt. Niin ja samaa voin sanoa itsestäni: Tuskinpa minäkään olen mikään ihmeempi.
Se on niin vaikeata löytää ketään sellaista, joka oikeasti pitäisi minusta, kun minulla on pituutta sellaiset 178 senttiä. On mukavia miehiä, joiden kanssa käydä leffassa/kahvilla, harrastaa petipuuhia, mutta ei ole ketään sellaista, joka saisi sydämeni villisti tykyttämään, kämmeneni hikoilemaan, ja ajatukseni sekaisin. Minulla oli viimeksi perhosia vatsassa neljä vuotta sitten.
Ikää on vasta 21 vuotta, joten kaipaan miestä, johon voisin tuntea intohimoa. Miestä, joka olisi ihanannäköinen ja ajattelisi minusta samaa. Miehet eivät viehäty minusta. Siis tarkoitan: ihastu. On vaikea viehättyä yksipuoleisesti toisesta. Vaikka olisi ihan mukavannäköinen kundi, mutta jos tiedän ettei hän hyväksy minua kokonaisuutena, en koe ihastusta missään määrin. Vasta silloin kun tunnen oloni rennoksi ja pidetyksi, on mahdollisuus että voin katsoa miestä sillä silmällä. Eikä tietenkään pelkästään riitä se, että mies pitää minusta, vaan pitää myös minun pitää miehestä. Esim. vanha papparainen ei kelpaa, vaikka käytökseltään olisi kuinka ihana.
Meneeköhän vielä toiset neljä vuotta ennenkuin ihastun johonkuhun? Ehkäpä. Moni muu nainen kokee ihastumista sen sijaan juuri nyt parhaillaan. Onnekkaita ovat!

Vastaukset 6
Vanhimmat
"joka oikeasti pitäisi minusta, kun minulla on pituutta sellaiset 178 senttiä"
Mitäs toi nyt haittaa? : D Ite ainakin huolisin ton pitusen. Ei MITÄÄN ongelmaa. Oikeesti. Ite oon vähän vajaa 183cm. Sua ois paljo kivempi varmaan halaa kuin jotain 160cm pitkää. =)))
Meil on koulussa yks about 184cm pitkä tyttö joka on aika makee : D Kattelen aina välillä vaivihkaa...
Halaisin sua jos oisit täällä (=
Pituutesiko se ongelma on? Et huoli lyhyttä miestä
tai miehet eivät huoli sinua koska olet muka liian pitkä Näinkö tarkoitat?
Se ei ole varmaa! Inhoan "varmaa"-sanan käyttämistä. Edes se ei ole varmaa, etten jäisi huomenna auton alle. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma!!!
Otetaan otsikkosi uusiksi.
"tulet saamaan miehen se on varmaa"
"varmaa"-> "mahdollista"
Noin.
Vastaus viestiisi:
Eipä ne senttimetrit, vaan se asenne. Se, että mies siis hyväksyy minut sen mittaisena kuin olen. Haluan tuntea, että minulla on mies, joka ei katsele muita naisia, pitäen heitä viehättävimpinä. Niinpä niin.
Pituutesi ei voi olla ongelma kenellekään. 178cm, aivan loistavaa mun mielestä. Iteki oon seurustellu muutaman naisen kanssa, ketkä on ollu korkokengissä mua pidempiä, eikä mua oo haitannu, tuskin niitäkään. Lopetahan se huolehtiminen, kun se oikea sattuu kohdalle niin kyllä sen sit tietää. Jos luulet, etteivät miehet viehäty sinusta, oot varmasti väärässä. Ja oon samaa mieltä ton edellisen kirjoittajan kaa, munki teki pelkästään ton kirjotukses perusteel mieli halata sua :) Joten turhaan väität, etteivät miehet muka viehäty susta.
Mikäääääääääääääääääään ei ole niin varmaa kuin epävarma! Kiitos kun käytät "varmasti"-sanaa ja manailet mulle huonoa onnea. >:(
Korjataan viestiäsi.
"Jos luulet, etteivät miehet viehäty sinusta, oot varmasti väärässä"
"oot varmasti väärässä" -> "saatat olla väärässä"
Nyt sitten asiaan.
Minä en ihastu miehiin, jotka käyttäytyvät mulle epäromanttisesti. Asenteella: oon sun kanssa VAIKKA oot ton mittainen. Jos mies hyväksyy mut kokonaisuutena ja on vieläpä fyysisesti miellyttävä, ei kauaa kestä, kun alan jo uneksia hänestä. Niin se vain menee. Naiset eivät tykkää olla yhtään sen vähempää kuin muutkaan naiset. Jumalattareksi ei tarvitse "arvioida" (mielistellä), mutta kunhan on nyt selkein sanoin ihan "ok-viehättävä", "mukavannäköinen".
kuten itse kirjoitit "ikää vasta 21 vuotta". kyl se siitä, tulet kokemaan vielä monia sydämentykytyksiä.