Miksi

löytää sitä ihannemiestä? Itse olen 30 plus ja ihan nätti nainen. Aina kun tapaan kiinnostavan miehen niin hän on joko, varattu, ei kiinnostunut tai sitten epäluotettava. Missä ovat kaikki fiksut ja symppaattiset miehet??? En ole etsimässä mitään mallia tai kiiltokuvamiestä vaan ihan tavallista söpöä miestä. Viimeksikin ihastuin aivan tavalliseen lyhyen ja hieman ylipainoisenkin mieheen joka silti oli aivan äärettömän söpö! Rakastan sitä yhä mutta hän on varattu.
3617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on niin, että suurin osa parhaista on sun iässäsi jo varattuja :(
Jäljellä on hyvin usein enää ne kaikkien petissä peuhanneet pelimiehet, hyi olkoon.
Älä silti lannistu. Monesti hyvät miehet ei käy baareissa, vaan niitä löytyy harrastusten parista.
Onhan niitä toisella kierroksella oleviakin miehiä, jos sua ei lapset haittaa.

Äänestä

Hyviä miehiä on vapaillakin markkinoilla ja kaikki jotka ovat sinkkuna eivät ole pelimiehiä. Moniakaan ei vaan kiinnosta jatkuva ravintolassa pörrääminen. Elämä kuitenkin jyllää eteenpäin ja johonkin kohtaa on sinunkin elämän kaareesi osoitettu kohta, jossa kohtaat sen mukavan vapaan miehen. Uusia ilmaantuu rikkoontuneista suhteista uudelleen areenalle. Elämässä ei mitään saa ilmaiseksi, jokainen asia ottaa sen omansa tai aikansa.

Terveisin,
Sinkkumies.

Äänestä

Unohdit listasta työnarkomaanit, joilla ei ole aikaa seurustelulle. Rakastan sua oma Unelmani, vaikka sulla ei ole aikaa ja sitä myötä halua seurustelulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on niin vaikeata kirjoitti:

löytää sitä ihannemiestä? Itse olen 30 plus ja ihan nätti nainen. Aina kun tapaan kiinnostavan miehen niin hän on joko, varattu, ei kiinnostunut tai sitten epäluotettava. Missä ovat kaikki fiksut ja symppaattiset miehet??? En ole etsimässä mitään mallia tai kiiltokuvamiestä vaan ihan tavallista söpöä miestä. Viimeksikin ihastuin aivan tavalliseen lyhyen ja hieman ylipainoisenkin mieheen joka silti oli aivan äärettömän söpö! Rakastan sitä yhä mutta hän on varattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu