Ollaan seurusteltu 8 kk etäsuhteessa. Nähdään viikonloppuisin. Ennen en ole seurustellut, vaan tottunut olemaan yksinäinen susi. Minusta on kivaa, kun hän tulee luokseni tai minä menen hänen luokseen, ja meillä on kivaa yhdessä. Seksi pelaa. Olen pettynyt, jos hän ei jonakin päivänä soitakaan. Mulla on hyvä olla hänen kanssaan.
Mutta miksen ole onnesta sekaisin aina, kun hän soittaa tai kun nähdään? Eikä minua mitenkään hirveästi harmita, kun hän lähtee viikonlopun jälkeen pois, tai minä. Vähän tietysti, mutta en ole mitenkään itku kurkussa, en ole ollut kertaakaan koko suhteen aikana. No, pari kk sitten hän oli matkoilla, silloin kyllä oli ihan kauhea ikävä.
Ylipäätään voisin kuvitella, että mulla olisi suunnilleen yhtä mukavaa yksin kuin hänen kanssaan. Asia olisi todennäköisesti eri, jos hän jättäisi minut tai olisi ollut alussa haasteellisempi. Olen aina ollut metsästäjä, tätä miestä minun ei ole tarvinnut ikinä metsästää.
Tuntuu kuitenkin kivalta, kun ajattelen mahdollista yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Ajattelen häntä itsestään selvästi tulevien lasteni isänä, olen ajatellut niin melkein alusta asti.
Ja välillä hän tuntuu kuitenkin vain kaverilta.
Minusta vaan tuntuu, että tunteeni ovat jotenkin lukossa tai kohmeessa. Olen niin monesti joutunut pettymään rakkaudessa. Riidat mieheni kanssa ovat kuitenkin minun puoleltani todella myrskyisiä ja pahoitan mieleni tosi pahasti. En kai sitten voi kuitenkaan täyttä terästä olla.
Tää oli nyt tällainen pohdiskelu, mielipiteitä olisi kiva kuulla.
Mutta miksen ole onnesta sekaisin aina, kun hän soittaa tai kun nähdään? Eikä minua mitenkään hirveästi harmita, kun hän lähtee viikonlopun jälkeen pois, tai minä. Vähän tietysti, mutta en ole mitenkään itku kurkussa, en ole ollut kertaakaan koko suhteen aikana. No, pari kk sitten hän oli matkoilla, silloin kyllä oli ihan kauhea ikävä.
Ylipäätään voisin kuvitella, että mulla olisi suunnilleen yhtä mukavaa yksin kuin hänen kanssaan. Asia olisi todennäköisesti eri, jos hän jättäisi minut tai olisi ollut alussa haasteellisempi. Olen aina ollut metsästäjä, tätä miestä minun ei ole tarvinnut ikinä metsästää.
Tuntuu kuitenkin kivalta, kun ajattelen mahdollista yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Ajattelen häntä itsestään selvästi tulevien lasteni isänä, olen ajatellut niin melkein alusta asti.
Ja välillä hän tuntuu kuitenkin vain kaverilta.
Minusta vaan tuntuu, että tunteeni ovat jotenkin lukossa tai kohmeessa. Olen niin monesti joutunut pettymään rakkaudessa. Riidat mieheni kanssa ovat kuitenkin minun puoleltani todella myrskyisiä ja pahoitan mieleni tosi pahasti. En kai sitten voi kuitenkaan täyttä terästä olla.
Tää oli nyt tällainen pohdiskelu, mielipiteitä olisi kiva kuulla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä oikein odotat parisuhteelta? Valtavaa tunnekuohua kerta kerran jälkeen, kuukausi kuukauden jälkeen, ikuisesti? Kerrot selvästi pitäväsi miehestäsi ja viihtyväsi hänen seurassaan, ajattelet häntä jopa lastesi isänä! Samoin riidat hänen kanssaan ovat rajuja.. Kyllä sinulla tunteita miestä kohtaan on, todennäköisesti vielä vahvojakin. Se miksi tuntuu liian laimealta..johtuisiko niistä aiemmista pettymyksistä. Odotat vahvaa kokemusta rakastumisesta ja pettymisestä..?!
Suhde on parhaimmillaan toisen seurassa viihtymistä, toisen arvostamista, usein saman maailmankuvan jakamista, toimivaa seksiä, toveruutta. En ainakaan itse kaipaisi jatkuvaa tunnekuohua suuntaan tai toiseen, pitkässä parisuhteessa tasainen meno kantaa pisimmälle..