Korvattava...

Mulla on kyllä suht paljon kavereita ja aikamoinen läjä ihan oikeita ystäviäkin, mutta ei enää yhtään sellaista, jolle olisin jollain lailla ainutlaatuinen ystävä.

Tuntuu, että ihmiset kyllä ihan tykkää musta, mutta kaikilla on joku muu vielä parempi tai tärkeämpi ystävä. Eli jos syystä tai toisesta en enää olisikaan heidän ystävänsä, se tuskin hirveesti heidän elämäänsä muuttaisi, koska muita kivoja ihmisiä on niin paljon.

En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa, mutta viime vuosina pari kolme tosi läheistä ystävyyssuhdetta on viilentynyt niin paljon, että huomaan pohtivani tätä yhä useammin surullisena.

Mulla on todella hyvä parisuhde, joten se saattaa vaikuttaa asiaan, vaikka olen yrittänyt kaikille ystäville painottaa, ettei mulle riitä pelkkä parisuhde vaan tarvitsen ystäviä myös.

Teen siis kyllä asioita ystävieni kanssa säännöllisesti, joten siitä ei ole kyse, että linnoittautuisin kotiin. Ennemminkin koen surua siitä, että ystävyydestä puuttuu jokin erityisyys tai henkilökohtaisuus sen sijaan, että tehdään asioita yhdessä, kun se on kivaa, mutta yhtä hyvin voidaan tehdä niitä ihan missä tahansa ryhmässä, missä on kivaa.

Eikä siinäkään ole mitään vikaa, jos on edes yksi sellainen ystävä, joka haluaa nimenomaan mut ystäväkseen.

Olisi mukava tietää, vaivaako sama jotakuta muuta.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sait puettua sanoiksi sen mitä itsekin tunnen, tosin en ole suhteessa vaan ihan sinkku (kuten kaverinikin vielä ovat suurin osa). Kavereista puhun sen takia että minulle ystävä tarkoittaa juuri jotakin ainutlaatuista. Joskus sellainen tunne olikin, että oli vain se yksi tai kaksi juuri oikeaa ystävää ja kemiat toimivat täydellisesti. Nykyään kun tapaamme, nämä "ystävät" eivät edes vaikuta niin kiinnostuneilta vaikkei heidänkään elämänsä niin ole muuttunut. Tuntuu että minuun on kyllästytty jotenkin, en ole paha ihminen ja on minulla huumorintajua ja luonteessakin sopivasti särmää.

Olen tullut siihen tulokseen että minuun on vain kyllästytty. Todella raastava tunne sellainen, en tiedä mitä ajatella enää. Tällainen kertakäyttöihminen jonka voi unohtaa kevyesti. Viimeksi kun olin vanhan ystävän kanssa tekemisissä, väittelimme suurimmaksi osaksi makuasioista. Emme tietenkään tapelleet mutta sävy ei enää ole se lämmin ystävällisyys. Kemiat ei enää toimi kuten ennen, ei vaan jaksa ihmiset siihen ystävyyteen panostaa. Olen kerran ottanut asian ihan puheeksi yhden "ystäväni" kanssa, hän vakuutti että tahtoo todella paljon olla kanssani tekemisissä. Teot antaa kuitenkin ymmärtää muuta kuin sanat. Sille ei kai voi mitään, ihmiset muuttuvat vaikkeivät itsessään sitä tunnistaisi aina edes.

Toivottavasti en lannista sinua, uskon nimittäin että itse tunnemme tämän olon paljon ikävämmäksi kuin nämä ystävämme. Ehkä heillä on vaan tullut paljon uutta sisältöä elämäänsä tai he haluavat antaa sinulle tilaa tai aikaa. En halua uskoa että meitä on täysin unohdettu, ystävyys kestää kuitenkin aika paljon ja se lähimmäisenrakkaus tuskin häviää kovin helposti.

Kaikkea hyvää sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...ystävä kirjoitti:

Mulla on kyllä suht paljon kavereita ja aikamoinen läjä ihan oikeita ystäviäkin, mutta ei enää yhtään sellaista, jolle olisin jollain lailla ainutlaatuinen ystävä.

Tuntuu, että ihmiset kyllä ihan tykkää musta, mutta kaikilla on joku muu vielä parempi tai tärkeämpi ystävä. Eli jos syystä tai toisesta en enää olisikaan heidän ystävänsä, se tuskin hirveesti heidän elämäänsä muuttaisi, koska muita kivoja ihmisiä on niin paljon.

En ole ennen ollut tällaisessa tilanteessa, mutta viime vuosina pari kolme tosi läheistä ystävyyssuhdetta on viilentynyt niin paljon, että huomaan pohtivani tätä yhä useammin surullisena.

Mulla on todella hyvä parisuhde, joten se saattaa vaikuttaa asiaan, vaikka olen yrittänyt kaikille ystäville painottaa, ettei mulle riitä pelkkä parisuhde vaan tarvitsen ystäviä myös.

Teen siis kyllä asioita ystävieni kanssa säännöllisesti, joten siitä ei ole kyse, että linnoittautuisin kotiin. Ennemminkin koen surua siitä, että ystävyydestä puuttuu jokin erityisyys tai henkilökohtaisuus sen sijaan, että tehdään asioita yhdessä, kun se on kivaa, mutta yhtä hyvin voidaan tehdä niitä ihan missä tahansa ryhmässä, missä on kivaa.

Eikä siinäkään ole mitään vikaa, jos on edes yksi sellainen ystävä, joka haluaa nimenomaan mut ystäväkseen.

Olisi mukava tietää, vaivaako sama jotakuta muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu