pakko avautua jossain, alkaa hajottamaan niin pahasti nyt..
Olen seurustellut mieheni kanssa 4 vuotta, siitä 3 vuotta olemme asuneet yhdessä.
toki on ollut hyviä ja huonoja aikoja, riidat on kumminkin aina sovittu.
asumme nyt pirkanmaalla, ensi kuun alussa olisi muutto lappiin. mieheni on sieltä kotoisin ja itse haen sinne opiskelemaan..
tuntuu että kaikkia hajoaa käsiin.. stressi on aivan jumalaton, päivät vaan katoaa ja muutto lähestyy ja mitään ei tapahdu..
olen yksin pakannut kaikki tavarat mitä tähän mennessä on ollut mahdollista jo pakata (n.20 banaanilaatikkoa tähän mennessä ja jätesäkkejä päälle, olen purkanut kirjahyllyn ja keittiön pöydän osiin jne)
sen lisäksi olen hoitanut perusjutut kuten siivoamisen ja ruuan laiton.
yritän muistuttaa miehelleni että jos hän soittelisi asioita joita pitää hoitaa (esim. nettiliittymät, sähkösopimukset, olisi yhteyksissä sukulaisiinsa jotka lupasivat auttaa muuttokuorman kanssa) niin minä hoidan ns. arjen pyörittämisen.
mutta ei.. on se vaan niin vaikeeta.. mies mieluummin pelaa koko ajan, käsittelee ilmeisesti stressin noin että tyhjentää päänsä kokonaan..
ärsyttää kun muutenkin jatkuvasti saan olla potkimassa miestä eteenpäin, esim. työnhaun suhteen. kun hän ei siinä heti onnistunut, hän masentui ja lopetti yrittämisen. minä sitten etsin netistä avoimia työpaikkoja ja tulostin ilmoituksia miehelleni ja patistin soittamaan ja lähettämään hakemuksia..
joka asiaan vastaus on että "joo, huomenna.."
mutta kun aika loppuu!!
tuntuu että alan olla ihan loppu, nukkuminen on olematonta, makaan vain sängyssä ja tuijotan kattoa ja mietin että miten se ja se asia järjestyy.. Monta kertaa on tullut tunne että voisi vain itkeä ja huutaa ja kadota täältä, siinä vaiheessa olen kumminkin vain sulkenut silmät, hengittänyt syvään pari kertaa ja ajatellut että kyllä se tästä, kyllä mä pystyn tähän.
stressaa vielä sekin kun on muuttamassa toiselle puolelle suomea, tuntemattomaan, ei sukulaisia eikä ystäviä siellä.. olikohan tämä nyt ihan fiksu idea.. jne.. mutta nuo ajatukset olen vain yrittänyt kylmästi sulkea pois..
tiedän että kuulostan mieheni korvissa jatkuvasti nalkuttavalta ämmältä, mutta kun kokeiltu on vaihtoehtokin että annan olla, en sano mistään mitään. ei ne asiat siltikään hoidu, jäävät vain kokonaan tekemättä..
silti rakastan miestä kovasti, en tässä nyt hae mitään vahvistusta sille että kannattaisiko erota tms.. en ole eroamassa, stressiä vain.. helpotti tämä pienoinen avautuminen jonkin verran, kiitos niille jotka jaksoivat lukea loppuun asti..
Olen seurustellut mieheni kanssa 4 vuotta, siitä 3 vuotta olemme asuneet yhdessä.
toki on ollut hyviä ja huonoja aikoja, riidat on kumminkin aina sovittu.
asumme nyt pirkanmaalla, ensi kuun alussa olisi muutto lappiin. mieheni on sieltä kotoisin ja itse haen sinne opiskelemaan..
tuntuu että kaikkia hajoaa käsiin.. stressi on aivan jumalaton, päivät vaan katoaa ja muutto lähestyy ja mitään ei tapahdu..
olen yksin pakannut kaikki tavarat mitä tähän mennessä on ollut mahdollista jo pakata (n.20 banaanilaatikkoa tähän mennessä ja jätesäkkejä päälle, olen purkanut kirjahyllyn ja keittiön pöydän osiin jne)
sen lisäksi olen hoitanut perusjutut kuten siivoamisen ja ruuan laiton.
yritän muistuttaa miehelleni että jos hän soittelisi asioita joita pitää hoitaa (esim. nettiliittymät, sähkösopimukset, olisi yhteyksissä sukulaisiinsa jotka lupasivat auttaa muuttokuorman kanssa) niin minä hoidan ns. arjen pyörittämisen.
mutta ei.. on se vaan niin vaikeeta.. mies mieluummin pelaa koko ajan, käsittelee ilmeisesti stressin noin että tyhjentää päänsä kokonaan..
ärsyttää kun muutenkin jatkuvasti saan olla potkimassa miestä eteenpäin, esim. työnhaun suhteen. kun hän ei siinä heti onnistunut, hän masentui ja lopetti yrittämisen. minä sitten etsin netistä avoimia työpaikkoja ja tulostin ilmoituksia miehelleni ja patistin soittamaan ja lähettämään hakemuksia..
joka asiaan vastaus on että "joo, huomenna.."
mutta kun aika loppuu!!
tuntuu että alan olla ihan loppu, nukkuminen on olematonta, makaan vain sängyssä ja tuijotan kattoa ja mietin että miten se ja se asia järjestyy.. Monta kertaa on tullut tunne että voisi vain itkeä ja huutaa ja kadota täältä, siinä vaiheessa olen kumminkin vain sulkenut silmät, hengittänyt syvään pari kertaa ja ajatellut että kyllä se tästä, kyllä mä pystyn tähän.
stressaa vielä sekin kun on muuttamassa toiselle puolelle suomea, tuntemattomaan, ei sukulaisia eikä ystäviä siellä.. olikohan tämä nyt ihan fiksu idea.. jne.. mutta nuo ajatukset olen vain yrittänyt kylmästi sulkea pois..
tiedän että kuulostan mieheni korvissa jatkuvasti nalkuttavalta ämmältä, mutta kun kokeiltu on vaihtoehtokin että annan olla, en sano mistään mitään. ei ne asiat siltikään hoidu, jäävät vain kokonaan tekemättä..
silti rakastan miestä kovasti, en tässä nyt hae mitään vahvistusta sille että kannattaisiko erota tms.. en ole eroamassa, stressiä vain.. helpotti tämä pienoinen avautuminen jonkin verran, kiitos niille jotka jaksoivat lukea loppuun asti..
Vastaukset 7
Vanhimmat
hae tulea eroamiselle; sitä kuitenkin saat... Eipä voisi enempää hölmöltä kuulostaa idea muuttaa tuollaisen itsekeskeisen ja peliriippuvaisen kaverin kanssa toiselle puolelle maata vieraiden ihmisten keskuuteen.
Siellä olet kaiken lisäksi hänen omaistensa keskellä jihan yksin...miestäsi en osaa kuvitella läheiseksi tukihenkilöksesi missään tulevaisuudenkaan vaiheessa, jos asenne on jo nyt tuollainen!
Älä hyvä tyttö pilaa elämääsi...älä ainakaan muuta minnekään ennenkuin kaverilla on työpaikka ja edes jonkinlainen ote elämästä...muuten tulet olemaan koko ikäsi hänen elättäjänsä ja kotiorjansa!!
"Älä hyvä tyttö pilaa elämääsi"
Minkälainen ÄÄLIÖ sanoo jotain tuollaista, kun tietää ihmisestä ja hänen ratkaisuistaan vain lyhyen viestin verran, jossa kirjoittaja vieläpä nimenomaan ITSE sanoo, että ei halua erota! Varmaankin tämä "naishenkilö" ei itse ikinä ole ollut suhteessa jossa aidosti ollaan sitouduttu eikä eroa olla heti harkitsemassa stressitilanteissa. Muutto, varsinkin alottajan kuvaama, on kriisi, mies ei selvästikään osaa käsitellä asiaa. Kriisejä tulee vielä pitkän elämän aikana lisää, mutta ihan varmasti niistä selviätte! Kun tässäkään tilanteessa et kyseenalaista suhdettanne, se tulee kestämään ja palkitsemaan hyvinä ja huonoina aikoina. Loputtomiin ei tientenkään kannata toista sietää, mutta tässä nyt ei ole kyse alkoholismista, väkivallasta tai pettämisestä, joita ei sietää kannata yhtään. Keskustelemalla asiat hoituu, yritä puhua miehellesi hyvässä hengessä, rakentavasti ja ilman syyttämistä. Tsemppiä!
Kannattaisi nyt rehellisesti puhua miehelle tuntemuksistasi. Näytä vaikka tämä kirjoituksesi. Sinuna kyllä harkitsisin muuttoa vielä tarkkaan paitsi, jos opiskelut lapissa todellakin kiinnostavat.
Miehesi vaikuttaa passiiviselle. Onko kenties masentunut vai kertakaikkisen laiska? Kyllä parisuhteessa molempien pitäisi kantaa kortensa kekoon asioiden hoidossa. Tuntuu, että sinä olet perheen ainoa aikuinen. Nyt sinun pitää tosissaan laittaa mies selkä seinää vasten tai tilanne jatkuu ennallaan ja saat loppuikäsi ollakin se "äiti", joka asiat hoitaa.
näyttää siltä että miehes on alkanut latautua tulevaan elämäänsä harjottelemalla makaamista. Sen ne siellä lapissa osaa ne miehet. Makaavat, pierevät, lihovat ja pahimmassa tapauksessa vielä ryyppäävät päivisin baarissa koska töitä ei ole. Vaimot siellä pitää talon ja perheen kasassa. Ja tästä asiasta mulla on vankka kokemus. Älä hyvä nainen muuta!!
Vaikuttaa siltä, että sinä olet muuttamassa teidät lappiin eli vaikka idea on ollut alun perin miehen, sinä toteutat sen. Kysypä siltä mieheltäsi, haluaako hän loppujen lopuksi edes muuttaa sinne vai onko muuttanut mieltään. Jos haluaisi muuttaa, niin tekisi luultavasti jotakin asioiden eteen. Teoreettisesti voisi olla jopa mahdollista, että tätä menoa sinä muutat yksin pohjoiseen. Olisitko valmis siihen?
Minulla on myös vähän passiivisen sorttinen mies ja toimin hänen kanssaan niin, että jos hänellä on joku idea (joita riittääkin moneen lähtöön;), en ala auttamaan häntä sen kanssa ellei hän ole itse aktiivinen. Todellinen innostus saa laiskaankin mieheen liikettä, mutta jos idea on vähän kuolleena syntynyt, niin se tyssää heti alkuunsa...
ensin kiitos kaikista vastauksista, kaikki antoivat miettimisen aihetta..
Erota en nyt kumminkaan aio, stressitilanteet saavat miehen toimimaan näin, muuten on kyllä ihana ja huolehtiva mies..
esim. kun on töissä, niin todellakin hoitaa ne työt tunnollisesti, ehkä tunnollisemmin kuin itse hoitaisin :D
eilen tuntui että kaikki kaatui päälle, saatoin ehkä "hieman" ylireagoida tilanteeseen.. pakko sanoa kuitenkin että esim. lemmikkimme mies on hoitanut melkein kiitettävästi tässä muuttohässäkän keskellä..
se on vaan niin kun menee tarpeeksi yli, ei tahdo muistaa mainita niitä asioita missä toinen on sitten auttanut;)
lappiin muutosta olen sillä osin varma, että siellä on koulu mihin haluan ehdottomasti.. ja miehellä nyt todennäköisesti on töitä siellä jo tiedossa:)
josko tämä tästä, pakko vain avautua välillä..
miestä rakastan silti kovasti, erota en halua..
Niin tyypillistä naisille!
Kun tuntuu (huom, tuntuu, ei siis mitään faktaa) että mies on kurja, ei hoida hommiaan, maalima on mälsä, maha on kipeä ja ketuttaa, niin sitten avaudutaan ystävättärille (tai tässätapauksessa tänne), haukutaan mies jopa sellaisin sanoin, että herää kysymys, kuinka sellaista miestä voi kestää hetkeäkään!
No, sitten kun tunne tasottuu, on otettu buranaa, saatu haukkua miestä ystävättärien kesken ja nostettua verensokerit kohdalleen, kaikki onkin taas niin hyvin, lintuset laulaa ja ukko-kulta onkin kultaakin kalliimpi.
Olen niin monesti nähnyt tämän. Siis niin monesti, että en tosiaankaan tuossa ryöpytysvaiheessa ota kaikkea tosissaan, enkä toisaalta myöskään tuossa jälkitilassa kun olen taas kaikkein kultaisin mies mitä maa päällään kantaa. Tiedän etten ole, mutta tiedän etten ole myöskään täysmänttiurpo, vaikka unohtaisinkin käydä kaupassa ja jouduttaisiin pitsalle.
Niin ja rakastanhan minäkin temperamenttista kumppaniani kaikesta tuosta huolimatta.