mitä tehdä

mieheni on "jäänyt kiinni" pettämisestä aika useasti... niin sanotusti.
ensimmäiset kaksi kertaa tapahtuivat aika nopeaa seurustelumme alettua. toinen näistä naisista on mieheni entinen tyttöystävä, joka on roikkunut miehessäni kolme vuotta ja yrittänyt terrorisoida suhdettamme. tästä tapauksesta sain tietää vasta nyt, viisi vuotta myöhemmin. toisen sain tietää melkein heti tapahtuneen jälkeen. nainen oli itse kertonut siitä ystävälleni. tästä silloinen poikaystväni, nykyinen mieheni, kieltää kaiken. "nainen valehtelee", mieheni oli kuulemma niin humalassa, ettei olisi edes kyennyt mihinkään fyysisesti.
toinen kerta minkä sain tietää tapahtui vuotta myöhemmin. löysin koneelta salaisia kuvia hänen ulkomaan matkaltaan, ja ne olivat sellaisia joita minun ei olisi kuulunut nähdä. niissä mitä näin ei tapahtunut vielä mitään "erikoista". muka leikki pusuja yhden naisen kanssa ja videokuvaa missä he makaavat sylikkäin sängyllä ja flirttailevat toisilleen. valitettavasti aloin siinä vaiheessa itkeä ja täristä niin hysteerisesti, etten katsonut loppuja kuvia. mieheni poisti ne ja sanoi, että kaikki oli vain vitsiä.
sitten menikin jo monta vuotta seuraavaan. pieniä juttuja (minun mittapuullani nykyään) saunomisia muiden naisten kanssa (voin olla vanhanaikainen, mutten salli kimppasaunoja puolin enkä toisin) jne. kerran löysin hänen kotoaan käytetyn kondomin lattialta sängyn takaa. poikaystväni säikähti silloin ja yritti selvittää sen alkuperää ja vannoi hädissään ettei se ole häneltä jäänyt, liekö kämppis.
mutta nyt uusin... mieheni on alkanut kännissä baarista toisinaan tekstailemaan työkaverilleen. missä nainen on, voiko tulla samaan baariin jne. nyt yhtenä yönä odotin miestäni kotiin työpaikan juhlista ja hän soittikin baarin jälkeen ettei tule yöksi kotiin. sanoin, että haen hänet heti, ja että hän tulee kotiin. parin päivän päästä luin hänen viestinsä ja sain tietää, että hän oli ollut menossa kyseisen naisen luo. ja taas tärinä ja hysteerinen itku... en taaskaan saanut luettua loppuun. samaan aikaan kun tätä käytiin läpi (versio illan tapahtumista on vähän vaihdellut) hänen sähköpostinsa aukesi koneella itsestään. se oli tiukka paikka. pidin sähköpostia hyvin yksityisenä asiana. päätin kuitenkin katsoa postit siltä ajalta kun olimme alkaneet seurustella vuosia sitten, että pettikö hän minua sen entisensä kanssa. ja kyllä oli pettänyt.. ja ilmeisesti haukkuneet päälle. nauraneet minulle jne. taas itku ja hampaiden kiristys... aluksi mies myönsi, mutta nyt kieltää...

eli tämän hetkinen ongelma... olenko typerä ja sinisilmäinen? tiedän, etten ainakaan ole se ihminen kuka haluaisin olla.en halua olla hullu joka lukee sähköpostit ja kännykät. nythän olen pelkkä vitsi. naurettava typerys. ja häpeän tapaani. lopetin sen nyt kokonaan. toinen ongelmani on, että mies kieltää aina kaiken. hän on hyvin hurmaava, ihana mies muuten (siksihän kaikki muutkin naiset häneen rakastuu palavasti), hän sanoo monille naisille, ettei kiinnosta ja jumaloi minua. jos hän myöntäisi pettäneensä jokaisella edellä mainitulla kerralla, ratkaisuni olisi helppo. mutta hän kieltää ne kaikki. joten jos hän kovaonninen ja "kärähtää" aina turhista, en halua häntä menettää. mutta mielenterveyteni ei kestä enää yhtään tällaista. yritän muuttua, mutta pelkään ettei mieheni siihen pysty. muut tapahtuneet on silloin kun olimme nuoria ja suhde kestänyt vasta parisen kuukautta, ettei niillä niin väliä, mutta tämä nykyinen työkaveri herättää kysymyksen, että onko mikään todella muuttunut.

saisinko asiallisia vastauksia?
ei mitään "joo, kyllä miehesi on uskollinen. kannattaa uskoa kun kotiin tullessasi hän harrastaa seksiä makuuhuoneessanne ja sanoo sinulle mittaavansa kuumetta kyseiseltä neidolta"

ja hän on hyvä mies, rakastan häntä edelleen syvästi. se tekee tästä niin paljon vaikeampaa.
9774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mielestäni mies ei ole rakastamisen ja kunnioittamisen arvoinen! Tuhlaat vaan aikaasi kun olet hänen kanssa! Mutta kuulostele nyt tarkkaan itseäsi ja omia tunteitasi ja sitä vastaako mies samalla lailla tunteisiin! Eli aistitko välittämisen ja rakkauden välillänne? entä luottamus ja toisen kunnioitus? Mun mielipide on se että jos toista aidosti rakastaa,ei koske toiseen! Mutta tämä on minun mielipide ja jokainen itse tietää omat tuntonsa ja tuntemukset!

Äänestä

minä en ainakaan jatkaisi, olipa mies kuinka "ihana" tahansa. Eihän hän kuitenkaan arvosta sinua koska ei pidä sinua uskollisuuden arvoisena.

Roiku hänessä niin pitkään kuin haluat, oman elämäsihän siinä tuhlaat. Et sinä saa miestä muuttumaan, olisihan hän jo muuttunut jos haluasi hyvän parisuhteen kanssasi.

Äänestä

Olet itse lukenut asioita hänen viesteistään. Vaikka hän vannoo sinulle, ettei mitään ole tapahtunut, niin tiedäthän sinä sen valheeksi. Mies manipuloi sinua miten tahtoo. Älä hyvä ihminen anna enää hänen pitää sinua kynnysmattona.

Tiedän kokemuksesta mille tuntuu kun haluaisi uskoa kauniit sanat ja rehellisen katseen kertoman, mutta samalla tietää, että hän valehtelee. Se on kova paikka. Siitä on vaikea päästä yli. Miten toinen ihminen voi niin häikäilemättömästi valehdella!!!

Ota nyt vaan hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja ravistele itsesi irti. Olet onnellisempi hetken kuluttua kun pääset hieman asioiden yli. Jonakin päivänä itsekin ihmettelet, kuinka jaksoit ja uskoit tuon kaiken.

Äänestä

pettää ja luulen, että sulla on se tilanne, niinkuin monella petetyllä, että haluaa kuulla totuuden, koska silloin olis helpompi hyväksyä tapahtumat ja jatkaa eteenpäin:).. Itsekkin hakuaisin kuulla totuuden ja alkaa läpikäymään sitä. Mun mielestä miehes on todella törkee valehtelija ja on ilmeisesti huomannut, että sulle voi valehdella ja siks tekee sen näinkin luontevasti ja osaa tietty olla ihana jne. Sinuna jättäisin hänet joka tapauksessa, mutta jos haluut saada vielä häneltä kuulla sen. niin kokeiles tällästä: sanot miehellesi, että, että nyt riitti ja todellakin muista olla tiukkana viimeiseen saakka!!! Sanot, että suostut vasta sitten edes puhumaan hänen kanssaan, kun hän itse tunnustaa ja kertoo tapahtuneesta.. Ole tiukkana, siihen voi mennä jonkin aikaa, mutta sanot vaan tiukasti, että tiedät hänen pettäneen sen työkaverin kanssa ja haluat kuulla sen häneltä ja ennen sitä et suostu edes puhumaan mitään hänelle ja teidän juttu on ohi!

Silloin hän saattaa tunnustaa, kun tajuaa, että olet tosissasi, mutta jos annat tollaselle miehelle, edes hiukan siimaa, niin hän huomaa, että voi edelleen luritella sulle kauniisti ja kaikki on sillä kuitattu.. No jos hän vaikka sitten tunnustais sulle, niin saisit tietää häneltä itseltään totuuden ja se helpottais sua.. Älä silti ota enää takaisin sitä miestä, jos haluat arvostavan miehen, koska tollanen mies ei ihan oikeesti muutu miksikään:( Löydät vielä joskus miehen joka arvostaa sua.
Yhden kerran voi vielä pettämisen antaa anteeksi, mutta jos se on elämäntapa ja valheet kasaantuu noin monta kertaa, niin ei näytä lupaavalta.. Hyviähän noi on puhumaan tiedetään..

Äänestä

Voin kertoa sinulle siitä lisää, jos haluat. Itse päädyin jättämään sen naisen joka petti minut aikalailla täysin. Kirjoita jos huvittaa, voin kertoa lisää. [email protected] . Älä anna ton mailin nimen hämätä, en oo mitään täältä hakemassa, se vaan on mun anonyymi maili.

Äänestä

Hei, älä viitti! ei tollasessa suhteessa voi olla hyvä olla. Ehkä kannattais jo lähtee pois, tilanne vaikeutuu vaan päivä päivältä

Äänestä

..sun silmät taitaa olla oikeesti siniset....voi jessus...

Äänestä

Hei, eihän se ole missään tapauksessa sinun häpeäsi, jos toinen ei osaa pitää näppejään irti muista naisista tai ei tajua, minkä aarteen heittää hukkaan seikkaillessaan maailmalla! Heräsin itse vasta kun yksi ystäväni sanoi, että miksi et halua uskoa miehesi pettävän vaikka aivan varmasti sen tiedät. Nyt on eropaperit laitettu ja kohta olen vapaa tuosta nilviäisestä, joka saa pian uittaa muniaan missä haluaa...

Äänestä

Ja kaikista vaikeintahan on juuri se, kun toinen ei tunnusta mitään! Eikö niin?!? Itse olen eroamassa juuri samantyyppisestä ihmisestä ja vaikeaa tämä on mutta ei ole muuta vaihtoehtoa. Itse tiedät milloin olet valmis jättämään petturin, siihen voi mennä aikaa. Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häpeä kirjoitti:

mieheni on "jäänyt kiinni" pettämisestä aika useasti... niin sanotusti.
ensimmäiset kaksi kertaa tapahtuivat aika nopeaa seurustelumme alettua. toinen näistä naisista on mieheni entinen tyttöystävä, joka on roikkunut miehessäni kolme vuotta ja yrittänyt terrorisoida suhdettamme. tästä tapauksesta sain tietää vasta nyt, viisi vuotta myöhemmin. toisen sain tietää melkein heti tapahtuneen jälkeen. nainen oli itse kertonut siitä ystävälleni. tästä silloinen poikaystväni, nykyinen mieheni, kieltää kaiken. "nainen valehtelee", mieheni oli kuulemma niin humalassa, ettei olisi edes kyennyt mihinkään fyysisesti.
toinen kerta minkä sain tietää tapahtui vuotta myöhemmin. löysin koneelta salaisia kuvia hänen ulkomaan matkaltaan, ja ne olivat sellaisia joita minun ei olisi kuulunut nähdä. niissä mitä näin ei tapahtunut vielä mitään "erikoista". muka leikki pusuja yhden naisen kanssa ja videokuvaa missä he makaavat sylikkäin sängyllä ja flirttailevat toisilleen. valitettavasti aloin siinä vaiheessa itkeä ja täristä niin hysteerisesti, etten katsonut loppuja kuvia. mieheni poisti ne ja sanoi, että kaikki oli vain vitsiä.
sitten menikin jo monta vuotta seuraavaan. pieniä juttuja (minun mittapuullani nykyään) saunomisia muiden naisten kanssa (voin olla vanhanaikainen, mutten salli kimppasaunoja puolin enkä toisin) jne. kerran löysin hänen kotoaan käytetyn kondomin lattialta sängyn takaa. poikaystväni säikähti silloin ja yritti selvittää sen alkuperää ja vannoi hädissään ettei se ole häneltä jäänyt, liekö kämppis.
mutta nyt uusin... mieheni on alkanut kännissä baarista toisinaan tekstailemaan työkaverilleen. missä nainen on, voiko tulla samaan baariin jne. nyt yhtenä yönä odotin miestäni kotiin työpaikan juhlista ja hän soittikin baarin jälkeen ettei tule yöksi kotiin. sanoin, että haen hänet heti, ja että hän tulee kotiin. parin päivän päästä luin hänen viestinsä ja sain tietää, että hän oli ollut menossa kyseisen naisen luo. ja taas tärinä ja hysteerinen itku... en taaskaan saanut luettua loppuun. samaan aikaan kun tätä käytiin läpi (versio illan tapahtumista on vähän vaihdellut) hänen sähköpostinsa aukesi koneella itsestään. se oli tiukka paikka. pidin sähköpostia hyvin yksityisenä asiana. päätin kuitenkin katsoa postit siltä ajalta kun olimme alkaneet seurustella vuosia sitten, että pettikö hän minua sen entisensä kanssa. ja kyllä oli pettänyt.. ja ilmeisesti haukkuneet päälle. nauraneet minulle jne. taas itku ja hampaiden kiristys... aluksi mies myönsi, mutta nyt kieltää...

eli tämän hetkinen ongelma... olenko typerä ja sinisilmäinen? tiedän, etten ainakaan ole se ihminen kuka haluaisin olla.en halua olla hullu joka lukee sähköpostit ja kännykät. nythän olen pelkkä vitsi. naurettava typerys. ja häpeän tapaani. lopetin sen nyt kokonaan. toinen ongelmani on, että mies kieltää aina kaiken. hän on hyvin hurmaava, ihana mies muuten (siksihän kaikki muutkin naiset häneen rakastuu palavasti), hän sanoo monille naisille, ettei kiinnosta ja jumaloi minua. jos hän myöntäisi pettäneensä jokaisella edellä mainitulla kerralla, ratkaisuni olisi helppo. mutta hän kieltää ne kaikki. joten jos hän kovaonninen ja "kärähtää" aina turhista, en halua häntä menettää. mutta mielenterveyteni ei kestä enää yhtään tällaista. yritän muuttua, mutta pelkään ettei mieheni siihen pysty. muut tapahtuneet on silloin kun olimme nuoria ja suhde kestänyt vasta parisen kuukautta, ettei niillä niin väliä, mutta tämä nykyinen työkaveri herättää kysymyksen, että onko mikään todella muuttunut.

saisinko asiallisia vastauksia?
ei mitään "joo, kyllä miehesi on uskollinen. kannattaa uskoa kun kotiin tullessasi hän harrastaa seksiä makuuhuoneessanne ja sanoo sinulle mittaavansa kuumetta kyseiseltä neidolta"

ja hän on hyvä mies, rakastan häntä edelleen syvästi. se tekee tästä niin paljon vaikeampaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu