ystävät

Vielä pari vuotta sitten laskin, että mulla on yli 10 hyvää ystävää. Nyt niitä on enää yksi tai kaksi. Uskomatonta miten esimerkiksi parisuhteen aloittaminen voi muuttaa ihmisen elämää. Lähes kaikki ystävät ovat löytäneet kumppanin, eikä niistä sen koomin ole kuulunut. Kai se elämä sitten rakentuu parisuhteen ympärille, eikä muuta sosiaalista elämää tarvita.
Kaikki juhlat (uudet vuodet, juhannukset ym) vietettiin ennen yhdessä, mutta niitä aikoja ei tule enää. En halua edes ajatella miten nuo juhlat jatkossa vietän. Olisi tietysti mukava löytää itsekin elämänkumppani. En vain oikein tiedä missä sellaisen voisi mahdollisesti tavata. Baareissa pyörii vain yhden illan tyyppejä, harrastuksissa kukaan ei uskalla jutella ja harvoin keskellä kirkasta päivää kukaan tulee juttelemaan. Pitäisi itse olla se lärppä, mennä juttusille eikä sekään silti välttämättä tuota tulosta. Tuiki tuntemattomille juttelu voi vaikuttaa joistakin hölmistyttävältä. Nettitreffejä en ole vielä kokeillut, enkä tiedä onko se edes kannattavaa.
Olen alkanut ajatella välinpitämättömästi asioista ja turvautunut luotettavaan seuraan perheen ja läheisten kautta. Haluaisin silti elämääni muutosta, mutta luottamus ihmisiin on mennyt jo monta kertaa.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotkut alkaessaan seurustelemaan unohtavat ystävänsä, mutta ei kaikki! Ja onhan hyvä että
sinulla on vielä muutama kaveri. Mihin niin montaa edes tarvitset?

Mullakin on mennyt luottamus jo monesti ihmisiin. En niiltä niin hirveästi enää odotakaan, ainakaan heti. Aika yksin tässä maailmassa loppujen lopuksi on. Kun ei hirveästi odota niin ei pety. Kun ei niiltä ihmisiltä voi hirveästi odottaa. Ja sitten kun joku tekee mukavasti tai auttaa niin se on positiivinen yllätys! Ja sellaisesta frendistä kannattaa pitää kiinni! Myös itse voi olla toisille reilu niin toisetkin yleensä ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katoava luonnonvara kirjoitti:

Vielä pari vuotta sitten laskin, että mulla on yli 10 hyvää ystävää. Nyt niitä on enää yksi tai kaksi. Uskomatonta miten esimerkiksi parisuhteen aloittaminen voi muuttaa ihmisen elämää. Lähes kaikki ystävät ovat löytäneet kumppanin, eikä niistä sen koomin ole kuulunut. Kai se elämä sitten rakentuu parisuhteen ympärille, eikä muuta sosiaalista elämää tarvita.
Kaikki juhlat (uudet vuodet, juhannukset ym) vietettiin ennen yhdessä, mutta niitä aikoja ei tule enää. En halua edes ajatella miten nuo juhlat jatkossa vietän. Olisi tietysti mukava löytää itsekin elämänkumppani. En vain oikein tiedä missä sellaisen voisi mahdollisesti tavata. Baareissa pyörii vain yhden illan tyyppejä, harrastuksissa kukaan ei uskalla jutella ja harvoin keskellä kirkasta päivää kukaan tulee juttelemaan. Pitäisi itse olla se lärppä, mennä juttusille eikä sekään silti välttämättä tuota tulosta. Tuiki tuntemattomille juttelu voi vaikuttaa joistakin hölmistyttävältä. Nettitreffejä en ole vielä kokeillut, enkä tiedä onko se edes kannattavaa.
Olen alkanut ajatella välinpitämättömästi asioista ja turvautunut luotettavaan seuraan perheen ja läheisten kautta. Haluaisin silti elämääni muutosta, mutta luottamus ihmisiin on mennyt jo monta kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu