Igor, rakas tuntematon

Minulle tuli pakonomainen tarve kirjoittaa Igorista, koirasta, joka oli opetettu tappamaan rajalla venäläisiä. En oppinut tuntemaan tätä koiraa millään tavalla, mutta jostain syystä minulla on kokoajan pistävä tunne sydämessä, että sen koiran olisi kuulunut olla minun koirani. Menetin sydämeni Igorille.

====================================================

Istuin pieneläinlääkärin vastaanotolla. Olin viemässä hiirtäni sinne hisepunkkiongelman vuoksi. Odotushuoneessa oli minun lisäkseni nainen, jolla oli ilmeisesti jonkinlainen kultaisen noutajan ja labradorinnoutajan risteytys. Koira oli melko pelokkaan oloinen, enkä kiinnittänyt siihen enempää huomiota.

Aika tuntui kuluvan tappavan hitaasti ja yllättäen kuulin raskaiden kenkien äänen aulasta ja kovaäänistä läähätystä. En reagoinut siihen mitenkään ja kuuntelin, kun miesääni jutteli vastaanoton naisen kanssa jotain.

Vihdoin mies ja koira tulivat näkyviini. Koira kulki hienosti miehen oikealla puolella, läähätti ja katseli ympärilleen. Koirasta huomasi heti, että se oli vielä melko nuori. Ehkä 3 vuotias.
En tarkalleen muista minkä värinen se oli. Olisikohan se ollut ruskeanharmaa, melko vaalea. Sen silmät olivat meripihkan väriset. Koko sen olemus oli todella komea ja ylväs.
En edes tarkalleen muista sen rakennetta, vähän saksanseisojaa se taisi muistuttaa, turkki oli vähän pidempi ja loivalla kiharalla.

Mies löntysti edestakaisin ja tarkkaili minua ja vastapäätä istuvaa naista vuorotellen, vähän haastavan oloisesti.
"Osaako kukaa täällä puhua venäjää?" mies kysyi. Kumpikaan meistä ei vastannut, minä en kehdannut edes kääntyä katsomaan häntä.
"Noh, osaako kukaa venäjää? Tää koira ei ymmärrä kuin venäjää"
Paikalle tuli eläinlääkäri joka alkoi jutella miehen kanssa. En kuullut enkä edes yrittänyt kuunnella mistä he puhuivat. Ainoastaan yksi sana, rajakoira, kantautui korviini.
Sen jälkeen mies ja eläinlääkäri lähtivät kävelemään käytävää pitkin ja mies komensi koiraa nimellä Igor.

Hetken päästä sama mies tuli jälleen odotushuoneeseen, tälläkertaa mukanaan jätesäkki jossa oli jotain. Sehän selvisi pian mitä siellä oli, kun mies alkoi availla ja kaivella pussia ottaen sieltä esiin kuolleen suomenpystykorvan, joka oli varmasti maannut lumihangessa kauemminkin kuin hetken. En edes kehdannut katsoa sitä. Se kuvotti minua.

Kun pääsin pois eläinlääkäristä, mietin Igoria. Mietin sitä paljon, jokin siinä koirassa kiehtoi minua suuresti. En tiedä mikä se oli, en tiedä mitä se oli, mutta pidin siitä. Toistelin sen nimeä mielessäni ja koetin säilyttää sen kuvan, joka hitaasti kuitenkin mureni mielestäni.

Kolmen viikon kuluttuakin mietin Igoria. Tuolloin minä ja naapurini päätimme huvikseen käydä lähistöllä olevassa löytökoiratarhassa.
Ajettuamme pihaan, näin pitäjän. Hän näytti todella tutulta, en muistanut missä olin hänet nähnyt, minulla oli aavistus, mutten luottanut siihen aavistukseen.

Menimme sinne, missä eläimiä pidettiin.
Siellä oli ainoastaan yksi koira, joka oli juuri sinä päivänä sinne viety. Se oli sekarotuinen, mutta muistutti suuresti beaglea. Koira oli peloissaan eikä tainnut ihan ymmärtää mistä oli kyse. Mies kertoi, että kymmenen päivää hän pitää eläintä siellä ja sen jälkeen se tulee hänen omaisuudekseen ja hän myy sen jollekin, joka vaikuttaa olevan sopiva omistaja sille.

Jotain keskustelimme siinä sitten ja mies otti puheeksi, että vähän aikaa sitten hänellä oli toinen koira täällä, Igor.

Siinä vaiheessa minulta jätti sydän ainakin kaksi pysähdystä väliin. Kyllä, tuo oli se mies, joka oli ollut Igorin kanssa eläinlääkärissä.

"Siinä koirassa oli yks erityinen piirre. Se ei voinut sietää venäläisiä."
Katselin samalla paikassa olevia kissoja, kun kuuntelin miehen puhuessa naapureilleni.
"Se oli koulutettu tappamaan venäläisiä jotka yritti tulla rajan yli. Muuten se oli tosi upea koira, mutta loppupeleissä se alko oikein vahtimaan meikäläistä", mies kertoili.
"Kerran ku yks tuttu tuli tänne, sen vaimo on venäläinen, niin se koira meni ihan sekasin ja alko haukkua ja murista hurjan lailla. Onneks se oli sillon kiinni, helkkari sehän olis tullut tuosta aidasta läpi."
Mies jatkoi ja napautti tässä välissä pari kertaa verkkoaitaa josta häkit oli tehty.
"Mutta tosi hyvin koulutettu se oli. Kulki aina oikealla puolella ja kun siirsin sen vasemmalle puolelle, niin se siirty takasin oikealle. Mutta sitten ei sitä kukaan ostanu niin se oli pakko pistää viimeselle piikille. Oliskohan siitä nyt kolme viikkoa. Oli se kyllä ihan mielenkiintoinen otus."
En sanonut miehelle mitään siitä, että olin eläinlääkärissä

Kun lähdimme pois löytöeläintarhalta, mietin Igoria vielä enemmän. Se toi mieleeni elokuvan, jonka olin katsonut jonkin aikaa sitten, White Dog.

Nyt olen koko illan miettinyt Igoria.

Igor.

Igor.

Se olisi tietty ollut melko haastava, kun oli tappajakoiran koulutus. En vieläkään käsitä mitä varten kaikki sympatiani on sen koiran puolella.
Tuntuu, että minun olisi kuulunut ostaa se koira. Se oli niin omaperäinen ja upea. Mutta ehkä on parempi, että se pistettiin piikille, kuin että se olisi joutunut vääriin käsiin.

==================================================

Nyt en sitten taas käsitä, että miksi kirjoitin tämän. Se oli vain pakollinen tarve.