Suojeluskunnat ja lotat natseina

Moniko teistä muuten tietää, että lottajärjestö kielsi juutalaisilta pääsyn jäseneksi 20-30 -luvulla? Tällainen meno suomalaisilla natseilla silloin oli:

Suojeluskuntaliikkeen piirissä ilmennyt juutalaisvastaisuus näyttäytyi myös Lotta-Svärd Yhdistyksessä, mistä kertoi kielteinen näkemys juutalaisnaisista lottina. Esimerkiksi vuonna 1923 järjestön vuosikokous totesi käsitellessään juutalaisten jäsenanomuksia, että "juutalaisen lienee vaikeata sitoutua puolustamaan Lotta-lupauksessa ensimmäisenä mainittua kohtaa: uskontoamme", minkä vuoksi paikallisosastojen johtokuntien oli kussakin erikoistapauksessa lähetettävä anomus asianmukaisine lausuntoineen keskusjohtokunnan ratkaistavaksi. Kahta vuotta myöhemmin vuosikokous antoi ohjeeksi keskusjohtokunnalle, että tämä "harkitessaan juutalaisten ja venäläisten anomuksia päästä yhdistykseen jäseniksi, ne ylimalkaan epäisi." Nämä ajatukset kirjattiin myös vuoden 1925 lottasääntöjen sovellutusohjeisiin, joista keskusjohtokunta oli ensin hankkinut piirien lausunnot. Tällöin oli erityisesti Etelä-Pohjanmaan piirijohtokunta jyrkästi paheksunut juutalaisten pääsyä lotiksi.
Seuraavan kerran juutalaiset nousivat lottajärjestön vuosikokouksen puheenaiheeksi vasta talvisodan jälkeen, jolloin heitä oli dramaattisten tapahtumien innoittamina jälleen pyrkimässä jäseniksi. Kevään 1940 kokous piti kuitenkin jyrkän linjan voimassa ja hylkäsi ajatuksen juutalaisuskoisista lotista. Näin siitä huolimatta, että halukkaat olivat Suomen kansalaisia, joiden "isät ja veljet taistelevat Suomen armeijan riveissä", kuten keskusjohtokuntaan kuulunut ja juutalaisystävällistä linjaa edustanut rouva Verna Snellman muistutti. Vain muutamaa viikkoa vuosikokouksen jälkeen kesäkuussa 1940 keskusjohtokunta hyväksyi lotiksi kuitenkin kaksi muslimia siksi, että he olivat Suomen kansalaisia. Heitä ei siis koskenut vuoden 1923 epäilys kyvystä puolustaa "uskontoamme".

http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/valkoisensuomenurheilevatsoturit9710.html
18822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

sinä mikä on Natsi??

Äänestä

Tuskinpa se hakaristikään ihan aiheetta säilyi lottien tunnuksessa vielä natsien valtaantulon jälkeenkin. Muualla maailmassahan alettiin poistaa hakaristitunnuksia Hitlerin valtaantulon myötä.

Äänestä
  • Kansallissosialistisella puolueella (perustettu 1919) ja Lotta Svärdillä (v 1921) on ikinä ollutkaan minkäänlaista ideologista yhteyttä. Vain idiotiaan taipuvaiset ihmiset yhdistelevät asioita jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kansallissosialistisella puolueella (perustettu 1919) ja Lotta Svärdillä (v 1921) on ikinä ollutkaan minkäänlaista ideologista yhteyttä. Vain idiotiaan taipuvaiset ihmiset yhdistelevät asioita jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

    Sokeutta on monenlaista. Jotkut eivät vain halua nähdä. Syntyhetkellään niillä tuskin yleistä nationalismia kummempaa ideologista yhteyttä olikaan. Moni asia, juutalaiskysymyksen ohella, kuitenkin jatkossa vahvisti tuota yhteyttä. Lotat tuskin olivat sitä havaitsematta, mutta eipä niillä ollut kiirettä tai haluakaan tehdä pesäeroa esimerkiksi symboliikkansa kautta. Muualla Euroopassa esimerkiksi juuri hakaristitunnukset koettiin ongelmallisiksi ja niistä luovuttiin. Toisin Suomessa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kansallissosialistisella puolueella (perustettu 1919) ja Lotta Svärdillä (v 1921) on ikinä ollutkaan minkäänlaista ideologista yhteyttä. Vain idiotiaan taipuvaiset ihmiset yhdistelevät asioita jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

    Taidatpa puhua vastoin parempaa tietoasi - tai sitten et vain tunne historiaa:

    http://farm1.static.flickr.com/53/111268027_b21ab94204_o.jpg

    Äänestä

  • rouvat asialla kirjoitti:

    Taidatpa puhua vastoin parempaa tietoasi - tai sitten et vain tunne historiaa:

    http://farm1.static.flickr.com/53/111268027_b21ab94204_o.jpg

    näitä propagada tapaamisia ole järjestetty aina ja järjestetään tulevaisuudessakin. Kävihän se Hitlerkin täällä vaikkei se Mannerheim sen sydän ystävä ollutkaan. Sattuivat vaan leikkimään samalla hiekkalaatikolla. Eikä sotketa hakaristiä, joka oli suomen ilmavoimien tunnuksena ennen kuin se oli natsien tunnuksena, joka yhteyteen.

    Äänestä

  • "Muualla maailmassahan alettiin poistaa hakaristitunnuksia Hitlerin valtaantulon myötä." Toisitko jonkun esimerkin tuohon väitteeseesi. Hakaristi oli Suomella käytössä mm. ilmavoimilla alusta asti, ennen natsipuolueen perustamista. Samoin hakaristi löytyy toisesta gallen-Kallelan Ainotripyykistä kehyksen koristeaiheena, ja varmasti reilusti ennen natsipuolueita. Myös muualla maailmassa kyseessä on ikivanha merkki jolla ei ole ollut natsiyhteyksiä. Hakaristiä alettiin poistamaan tunnuksista vasta aika myöhäisessä vaiheessa, näppituntumalta sanoisin että ei ennen toista maailmansotaa, vaikka tätä aisaa en ole tarkistanutkaan. Nyt sinä voit osoittaa että minä olen väärässä tuomalla tähän ketjuun laajalti esimerkkejä tapauksista joissa hakaristi on poistettu Hitlerin valtaan tulon myötä. Mainittakoon vielä että olen nähnyt valokuvan jossa Kanadan joukkue marssii Saksassa urheilukilpailuihin ja jokainen tervehtii Hitleriä natsi-tervehdyksellä. Samaa ei tainnut tehdä Suomen joukkue missään kisoissa. Tämä vain osoituksena siitä että Hitlerin valtaannousu ei välittömästi aiheuttanut mitään suuria protesteja ja natsipuolueen eleiden ja merkkien torjumista.

    Äänestä

  • old_profile_8002 kirjoitti:

    "Muualla maailmassahan alettiin poistaa hakaristitunnuksia Hitlerin valtaantulon myötä." Toisitko jonkun esimerkin tuohon väitteeseesi. Hakaristi oli Suomella käytössä mm. ilmavoimilla alusta asti, ennen natsipuolueen perustamista. Samoin hakaristi löytyy toisesta gallen-Kallelan Ainotripyykistä kehyksen koristeaiheena, ja varmasti reilusti ennen natsipuolueita. Myös muualla maailmassa kyseessä on ikivanha merkki jolla ei ole ollut natsiyhteyksiä. Hakaristiä alettiin poistamaan tunnuksista vasta aika myöhäisessä vaiheessa, näppituntumalta sanoisin että ei ennen toista maailmansotaa, vaikka tätä aisaa en ole tarkistanutkaan. Nyt sinä voit osoittaa että minä olen väärässä tuomalla tähän ketjuun laajalti esimerkkejä tapauksista joissa hakaristi on poistettu Hitlerin valtaan tulon myötä. Mainittakoon vielä että olen nähnyt valokuvan jossa Kanadan joukkue marssii Saksassa urheilukilpailuihin ja jokainen tervehtii Hitleriä natsi-tervehdyksellä. Samaa ei tainnut tehdä Suomen joukkue missään kisoissa. Tämä vain osoituksena siitä että Hitlerin valtaannousu ei välittömästi aiheuttanut mitään suuria protesteja ja natsipuolueen eleiden ja merkkien torjumista.

    "Muualla maailmassahan alettiin poistaa hakaristitunnuksia Hitlerin valtaantulon myötä." Toisitko jonkun esimerkin tuohon väitteeseesi.

    No esimerkiksi ASEA poisti hakaristitunnuksen liikemerkistään 1934, joka varhemmin näytti tältä:

    http://svastika.navajo.cz/svastika-27.jpg

    Samoin partioliikkeen kunniamerkistä se tuolloin poistettiin. Alla vanha merkki:

    http://www.scouting.milestones.btinternet.co.uk/swastikaimages/swmerit.gif

    Lisäksi voisi mainita mm. Tuborgin panimon, joka myös siihen asti käytti ko. merkkiä. Valitettavasti en tähän hätään löytänyt siitä kuvaa.

    Kuten näistäkin esimerkeistä voi huomata, hakaristi ei Aatun valtaantulon jälkeen ollut erityisessä suosiossa. Noita firmoillahan oli taatusti yhtä vähän kuin Lotilla yhteyksiä natsien aatteeseen.

    Äänestä

  • siis muutama kirjoitti:

    Ok, eli esimerkkejä löytyy ja olit siinä asiassa oikeassa. Onko sinulla nyt tietoa että mistä syistä kyseiset tapaukset poistivat merkin käytöstään?

    Mitenkään laaja tuo ilmiö ei silti liene ollut. Onko sinulla mitään tietoa kuinka monessa tapauksessa merkkiä ei poistettu?

    En ole niin syvällisesti aiheeseen tutustunut että tietäisin kovin laajalti asiaan liittyneitä keskusteluja, mutta esimerkiksi ASEA:n tapauksessa logon muutos oli tj. Sigfrid Edströmin määräys ja perusteena oli että natsit olivat tehneet logosta käyttökelvottoman. Firman historiikki kertonee tarkemmin. Partioliikkeessä muutos tapahtui jäsenistön vaatimuksesta ja johtui kiusallisesta huomiosta jota merkki aiheutti maailmalla, etenkin kun partiolaisilla oli myös oma "sotilaspukunsa".

    Oli tietysti lukuisia tapauksia joissa merkki jäi, esimerkiksi Puolan armeijassa se oli käytössä useammassakin paikassa vuoteen 1939. Samoin USA:n armeijan joissakin yksiköissä merkkiä käytettiin 1940-luvulle asti, toisaalta jotkut yksiköt poistivat sen jo heti 30-luvun alussa. Jotkut kokivat sen kiusalliseksi, jotkut eivät.

    Äänestä

Suojeluskunnat ja lotat kielsivät jäsenyytensä hyvin monelta muultakin ryhmältä. Paikallisyhdistysten jäsenvalintoja seuratessa voisit hämmästyä monesta muustakin syystä kuin juutalaisten syrjimisestä.

Mitä noita vanhoja kaivelemaan? Ovatko juutalaiset jokin kärsimyksen referenssi vai yritätkö tienata itsellesi pointseja helluntailaisten taivaaseen?
Juutalaiset ovat kunnon kansalaisia, eikä heitä tiettävästi Suomessa syrjitä, vaikea kuvitellakaan. Haluatko nostattaa jotain vanhaa kaunaa ja lietsoa vihaa eri ryhmien välille?

Äänestä
  • Tätä puolta vain ei jostain syystä pahemmin esitellä nykyajan lotta-elokuvissa ja Ihantala-sarjakuvissa. Jos kyseessä olisi venäläisen järjestön antisemitismi, niin siitä pauhattaisiin kurkut suorina maailman kattoon asti.

    Äänestä

  • "Mitä noita vanhoja kaivelemaan?"

    Et ole sattumoisin huomannut eksyneesi historia-palstalle?

    Äänestä

Helsingissä juutalainen toimi suojeluskunnan upseerina, ja lottana toimiessaan ainakin yksi juutalainen sai saksalaisen kunniamerkin, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Syyn voinee ymmärtää?

Juutalaisen sk-upseerin nimeä en mainitse, ota itse selvää. Hän oli välillä taistelemassa Palestiinassa, en kerro sitäkään kenen joukoissa, ja oli yhteydessä Betar-nimiseen organisaatioon. Ota selvää, jos et tiedä.

Zev Jabotinsky, onhan sinulle tuttu nimi?, kävi muuten Helsingissä juuri tämän sk-upseerin porukoita tapaamassa ennen sotaa.

Äänestä
  • 20-30 -luvuilla juutalaisia ei ollut lottina, koska järjestön säännöt kielsivät sen. Suojeluskunnissa osa jäsenistä vastusti järjestön muutamaa juutalaista.

    Äänestä

aloittaja eikä kukaan muukaan kiinnittänyt huomiota sanaan natsi, vaan jäi vatvomaan hakaristiä jota syytetään kaikista ikävistä asioista ellei al-gaidaa voida syyttää, kysyn että kuinka moni suojeluskuntalainen tai lotta kuului kansallissosialistiseen puolueeseen (l. oli Nazi)??

Äänestä
  • Liekö niistä järjestöistä koskaan mitään tutkimusta tehty puoleujäsenyyksien kannalta, en usko. Ja tarttis varmaan määritellä että mitkä tai mikä puolue katsotaan natsipuolueeksi.

    Jäsenmäärät nyt tietysti on suomalaisessa politiikassa muutenkin hieman kehno lähtökohta millekään arviolle. Esimerkiksi kansallissosialistisella Suomen Kansan Järjestöllä oli parhaimmillaan jopa 20 000 jäsentä, eli enemmän kuin kokoomuksella. IKL oli jäsenmäärältään peräti Suomen suurin puolue 1930-luvun jälkipuoliskolla. Vaalikannatukseen nuo ei millään lailla korreloi.

    Äänestä

Joo kiinnostaa ihan v*tusti, etkö itse älyä, kuinka suuren työn lotat tekivät suomen hyväksi?! Todella tietämätöntä ja naurettavaa tällaiset väitökset. Aiheen tekijä taitaa olla vähän spede...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiljaa riipii kirjoitti:

Moniko teistä muuten tietää, että lottajärjestö kielsi juutalaisilta pääsyn jäseneksi 20-30 -luvulla? Tällainen meno suomalaisilla natseilla silloin oli:

Suojeluskuntaliikkeen piirissä ilmennyt juutalaisvastaisuus näyttäytyi myös Lotta-Svärd Yhdistyksessä, mistä kertoi kielteinen näkemys juutalaisnaisista lottina. Esimerkiksi vuonna 1923 järjestön vuosikokous totesi käsitellessään juutalaisten jäsenanomuksia, että "juutalaisen lienee vaikeata sitoutua puolustamaan Lotta-lupauksessa ensimmäisenä mainittua kohtaa: uskontoamme", minkä vuoksi paikallisosastojen johtokuntien oli kussakin erikoistapauksessa lähetettävä anomus asianmukaisine lausuntoineen keskusjohtokunnan ratkaistavaksi. Kahta vuotta myöhemmin vuosikokous antoi ohjeeksi keskusjohtokunnalle, että tämä "harkitessaan juutalaisten ja venäläisten anomuksia päästä yhdistykseen jäseniksi, ne ylimalkaan epäisi." Nämä ajatukset kirjattiin myös vuoden 1925 lottasääntöjen sovellutusohjeisiin, joista keskusjohtokunta oli ensin hankkinut piirien lausunnot. Tällöin oli erityisesti Etelä-Pohjanmaan piirijohtokunta jyrkästi paheksunut juutalaisten pääsyä lotiksi.
Seuraavan kerran juutalaiset nousivat lottajärjestön vuosikokouksen puheenaiheeksi vasta talvisodan jälkeen, jolloin heitä oli dramaattisten tapahtumien innoittamina jälleen pyrkimässä jäseniksi. Kevään 1940 kokous piti kuitenkin jyrkän linjan voimassa ja hylkäsi ajatuksen juutalaisuskoisista lotista. Näin siitä huolimatta, että halukkaat olivat Suomen kansalaisia, joiden "isät ja veljet taistelevat Suomen armeijan riveissä", kuten keskusjohtokuntaan kuulunut ja juutalaisystävällistä linjaa edustanut rouva Verna Snellman muistutti. Vain muutamaa viikkoa vuosikokouksen jälkeen kesäkuussa 1940 keskusjohtokunta hyväksyi lotiksi kuitenkin kaksi muslimia siksi, että he olivat Suomen kansalaisia. Heitä ei siis koskenut vuoden 1923 epäilys kyvystä puolustaa "uskontoamme".

http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/valkoisensuomenurheilevatsoturit9710.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu