Kerran pettäjä

näin minulle joskus sanottiin..

Mä en ole ollut ikinä yksin.
Mua ei ole ikinä jätetty.

Mutta minulla ei ole koskaan ollut kunnon ystävää.
Kaikki alkoi ala-asteelta. Minua syrjittiin ja kiusattiin. Yritin olla niin etten välittänyt, en näyttänyt että olisin välittänyt.
Seiskalle mennessä minun sen aikainen ala-asteen ystävä jätti mut kokonaan yksinääni, kaikki luokan tytöt jätti mut. Olin aivan yksin.
Mutta oli yksi poika Jarmo (nimi muutettu) meidän luokasta alkoi olla minulle hyvä ystävä. Selvisin siis sen vuoden.
No kun kesän jälkeen palasin koulun penkille, eräs luokkamme tyttö sanoi että: "Jätä se Jarmo rauhaan, mä näin sen ensin!"
Se oli viimeinen niitti. Heitin yli-isot sammarit ja hupparit kaappiin (joihin verhoilin itseni kun inhosin itteeni, kroppaani).
Ja siitä se alkoi, yhtäkkiä olinki suosituimpia tyttöjä meidän koulussa.
(olinkin kaunis)
Pojat jakoivat huomiotaan ja kilpailivat minusta, tunsin kerrankin olevani jotain...
Mutta...
Nykyään, 9 vuotta myöhemmin... en pysty pysähtymään miesten kanssa paikalleni. Himoan niitä aina vaan enempi ympärilleni. Olen pettänyt kaikkia poikaystäviäni, yhden tai useamman eri miehen kanssa. En ole ikinä katunu tekemisiäni, mutta nyt minua on alkanut painaa tekemiseni.
Ikinä en ole jääny kiinni pettämisestä, on kyllä epäilty, mutta hyvänä supliikkinaisena olen saanut asian näyttämään viattomalta.
Eräskin entinen löysi minut kylpytakissa toisen miehen sylistä, mutta ei jättänyt minua, kun puhuin paskaa tilanteesta.
Jotenki tuntuu että kiedon miehen sormeni ympärille ja sitten mennään. Ja lopuksi kun heidät petän ja jätän, ovat aivan romuna siitä että suhde meni poikki.
En todellakaan halua mahtailla tällä asialla. Haluaisin van löytää syyn siihen miksi olen tällainen.
Olen yrittänyt muuttua, mutta tilaisuus tekee varkaan.
7780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mistään muusta.

Äänestä

mennä psykologin juttusille...se varmaan osaa parhaiten ohjata sua näkemään syitä pettämisellesi. Usein jo lapsuudesta lähtee...ja elämänhistoriasta yleensä. Hienoa kun tiedostat jo ongelman, ja sen että se voi pilata elämäsi ellet tee asialle jotain.

Äänestä

"Haluaisin van löytää syyn siihen miksi olen tällainen."

Osa naisista nyt vain on puhtaita huoria ja sinä kuulut niihin.

Äänestä

nää anonyymit nymfot ja loput sexi-addiktit.... ni niillä on omat auttavat järjestöt.

Äänestä
  • en tee sitä seksin takia.
    en edes oikeemmin pidä seksistä.

    Äänestä

Kuule kyllä niitä tilaisuuksia on kenellä vaan melkeinpä. Kysymys onkin otatko itse vastuun parisuhteestasi vai oletko itse niin lapsen tasolla ettet ymmärrä mitä parisuhteessa oleminen tarkoittaa.. Nämä ovat niitä asioita, joita sinulla pitää itsellä miettiä. Ei kukaan sinua opeta käyttäytymään eikä ottamaan vastuuta.

Sinunlaisiasi naisia tarvitaan meille viriileille miehille, ei siinä mitään, mutta nauraisin päin näköä jos herkällä hetkellä panon jälkee selittäisit jotain tollaista.

Äänestä
  • Vaikka nyt olisikin hiukan ns. "kevytkenkäinen", "huora", tai no ihan miksikä vaan haluutte kutsuakkaan.
    Niin ei se tarkoita että on tyhmä.
    Vikaa ole sen enempää ku niissäkään jotka tulee aina petetyiksi. Sekin on muute itestää kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aina pettäjä? kirjoitti:

näin minulle joskus sanottiin..

Mä en ole ollut ikinä yksin.
Mua ei ole ikinä jätetty.

Mutta minulla ei ole koskaan ollut kunnon ystävää.
Kaikki alkoi ala-asteelta. Minua syrjittiin ja kiusattiin. Yritin olla niin etten välittänyt, en näyttänyt että olisin välittänyt.
Seiskalle mennessä minun sen aikainen ala-asteen ystävä jätti mut kokonaan yksinääni, kaikki luokan tytöt jätti mut. Olin aivan yksin.
Mutta oli yksi poika Jarmo (nimi muutettu) meidän luokasta alkoi olla minulle hyvä ystävä. Selvisin siis sen vuoden.
No kun kesän jälkeen palasin koulun penkille, eräs luokkamme tyttö sanoi että: "Jätä se Jarmo rauhaan, mä näin sen ensin!"
Se oli viimeinen niitti. Heitin yli-isot sammarit ja hupparit kaappiin (joihin verhoilin itseni kun inhosin itteeni, kroppaani).
Ja siitä se alkoi, yhtäkkiä olinki suosituimpia tyttöjä meidän koulussa.
(olinkin kaunis)
Pojat jakoivat huomiotaan ja kilpailivat minusta, tunsin kerrankin olevani jotain...
Mutta...
Nykyään, 9 vuotta myöhemmin... en pysty pysähtymään miesten kanssa paikalleni. Himoan niitä aina vaan enempi ympärilleni. Olen pettänyt kaikkia poikaystäviäni, yhden tai useamman eri miehen kanssa. En ole ikinä katunu tekemisiäni, mutta nyt minua on alkanut painaa tekemiseni.
Ikinä en ole jääny kiinni pettämisestä, on kyllä epäilty, mutta hyvänä supliikkinaisena olen saanut asian näyttämään viattomalta.
Eräskin entinen löysi minut kylpytakissa toisen miehen sylistä, mutta ei jättänyt minua, kun puhuin paskaa tilanteesta.
Jotenki tuntuu että kiedon miehen sormeni ympärille ja sitten mennään. Ja lopuksi kun heidät petän ja jätän, ovat aivan romuna siitä että suhde meni poikki.
En todellakaan halua mahtailla tällä asialla. Haluaisin van löytää syyn siihen miksi olen tällainen.
Olen yrittänyt muuttua, mutta tilaisuus tekee varkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu