asumusero

olen ollut avioliitossa yli kolmekymmentä vuottaa.Muutin eri osoitteeseen puolitoista vuotta sitten.Mieheni ainoa rakas oli viinapullo. Lähes kaikki viikonloput kului hänen juodesa ja minä yritin pitää liittoa koossa. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja katsoin että nyt on paras aika muuttaa.Pahinta aikaa olivat viikonloput. Jos olisin voinut olla töissssä perjantai illasta sunnuntai aamuun kaikki olisi ollut hyvin.Nyt asun yksin ja olen todella yksinäinen.Olin yksinäinen ennenkin.Minusta tuntuu etten voi mennä yksin minnekään. Istun vain kotona ja katson telkkaria.Haluaisin saaada ystävän jonka kanssa voisin mennää kävelylle, elokuviinn tai vaikka ulkomaille. Ei ole väliä olisiko ystävä mies vai nainen.Mieluummin ehkä nainen.En halua että kukaan enää koskaan koskee minuun.Olen ollut niin monta kertaa humalaisen hyväksikäyttämänä että kaikki halu seksiin on kadonnut.Haluan vain juttu seuraa ja ehkä seuraa muuhukin olemiseen.Tuletko ystäväksi minulle nimimerkki yksinäinen lohjalta
0429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yksinäine nmummeli kirjoitti:

olen ollut avioliitossa yli kolmekymmentä vuottaa.Muutin eri osoitteeseen puolitoista vuotta sitten.Mieheni ainoa rakas oli viinapullo. Lähes kaikki viikonloput kului hänen juodesa ja minä yritin pitää liittoa koossa. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja katsoin että nyt on paras aika muuttaa.Pahinta aikaa olivat viikonloput. Jos olisin voinut olla töissssä perjantai illasta sunnuntai aamuun kaikki olisi ollut hyvin.Nyt asun yksin ja olen todella yksinäinen.Olin yksinäinen ennenkin.Minusta tuntuu etten voi mennä yksin minnekään. Istun vain kotona ja katson telkkaria.Haluaisin saaada ystävän jonka kanssa voisin mennää kävelylle, elokuviinn tai vaikka ulkomaille. Ei ole väliä olisiko ystävä mies vai nainen.Mieluummin ehkä nainen.En halua että kukaan enää koskaan koskee minuun.Olen ollut niin monta kertaa humalaisen hyväksikäyttämänä että kaikki halu seksiin on kadonnut.Haluan vain juttu seuraa ja ehkä seuraa muuhukin olemiseen.Tuletko ystäväksi minulle nimimerkki yksinäinen lohjalta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu