Kertokaapas miten olette selvinnyt erosta. seurusteltiin 7 vuotta ja tehtiin pari lasta. nyt tuntuu todella pahalta. pienet vinkit vitutus käyrän laskemiseen ois tarpeen.
eroamassa
isi
132277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
pikkujutut tuovat hetkellistä helpotusta: puhuminen kavereille (varsinkin naisille)ja uuden naisen suukot. Vitutus kyllä kestää 1-2 vuotta, mutta paranee kuten haavatkin. Arvet vain muistuttavat eletystä elämästä. Oikotietä onneen ei ole. Ehkäpä tästä voisi jotain vaikka oppiakin???
Missään tapauksessa älä heti syöksy uutteen suhteeseen, anna itsellesi aikaa toipua edellisestä suhteesta ja sen mukanaan tuomista arvista, sekä siitä vitutuksesta.
Muuten saattaa käydä niin että kippaat ne edellisen suhteen karikot uuteen suhteeseen sekä huomaamattasi saatat syyttää uutta kumppaniasi edellisen tekemistä virheistä, ja se ei tosiaan ole millekkään suhteelle hyväksi.
Ainoa mikä auttaa on aika, ja anna sitä aikaa itsellesi.
Jos on tosi hyvä kaveri puhu asiasta hänelle niin kauan että olet varmasti käynyt koko asian perusteellisesti läpi, niin kauan että olet jo itsekkin kyllästynyt koko aiheeseen.
Tai jos on helpompi puhua vieraalle tee niin hommaa vaikka mailikaveri ja käy asiaa hänen kanssaan läpi.
Varmasti samassa tilanteessa olevia on enemmänkin ja hekin varmasti kaipaavat ihmistä kenelle purkaa koko helahoidon.
Vinnkkejä ei ole mutta kun omalla kohdalla asiaa ajattelen... Haluaisin erota kun ei huvita enää. Ei ole mukavaa, vituttaa, aivan sama mitä sanon tai teen, mikään ei koskaan muutu... Eikös siinä erossa ole just pointtina että vitutus lakkaa kun vitutuksen aihe lähtee?
Vaikka tuskin helppoa tulee olemaan jos lasten takia on oltava väleissä "kuin aikuiset ihmiset"?
Vaan kuten jo totesin mulla ei ole tästä kuin haave, ei todellist kokemusta...
Musta olisi vain ihana jatkaa mun elämääni ja kasvattaa lapseni ilman eriäviä mielipiteitä joka asiasta.
nyt vituttaa vielä enemmän kun avovaimo myönsi että sillä on toinen mies. Auttakaa PLEASE! nyt tarvii tosi kipeesti lisää neuvoja kohtalo tovereilta. Tästä ei tuu muuten yhtään mitään
Poistu takavasemmalle ja lähde juomaan kavereiden kanssa terassille pari. Tiedän, että tuo on erittäin ahdistava tunne. Meillä ei onneksi ole lapsia.
no ei sun ainaskaan viinaan kannata turvautua, aika on ainut joka tekee tehtävänsä,ero on pakko sulattaa, ja silloin kun on lapsia kannattaa laittaa heidät ykkös-sijalle ja siitä kautta ruveta rakentamaan omaa elämää eteen päin,silloin kun sulla asiat kunnossa on lastenkin hyvä olla, ja päin vastoin. Eletäänhän täällä vain kerran,rakenna ja kokoa elämäsi niillä"tarpeilla ja materiaaleilla joita jaksat käyttää tällä hetkellä,koskaan ei olla valmiita, aina on mahdollisuus parantamiseen ja parempaan.
Aurinkoa ja sisukkuutta heittää "vitutus"
Ottaa aikansa, mutta ihan varmasti selviää. Itse tosin olin 'poispotkija' ja omat kokemukset erosta helpommat. Älä ala kuitenkaan hankalaksi ja roiku, sillä silloin ei kenelläkään ole kivaa... varsinkaan lapsilla. Siinä menee hermot.
Tarkoitin vain, että jos lähtee parille kavereiden kanssa, niin voi ehkä hetkeksi unohtaa asiat.
Tietty suomalaiseen tyyliin se ei jää pariin.
Ryyppäämään ei kannata ryhtyä, sillä ei saa kun pään kipeäksi. Pidä etäisyyttä muijaan, ei kannata roikkua, lasten takia et pääse täysin eroon mutta muuten älä soittele sille. Vituttaahan se mutta ota vaikka lapset luoksesi niin on tekemistä ja jaksat.
Rakenna oma arki rutiineista ja oma kämppä, se vie oman aikansa, joku sanoi että pari vuotta ja sitten on omillaan erosta. JA PÄÄJUTTU: SINÄ ET OLE ERONNUT LAPSISTASI.
Kun rahoista on kyse, pidä puolesi, mutta mitä sovitaan se maksa. Ole lasten kanssa se isä mikä olisit itselläsi halunnut olevan. Jos ahdistaa ota lapset luoksesi ja tee niiden kanssa kaikkea. Silleen et ole yksin ja jaksat. Ja älä välitä vaikka muija saisi komean mersumiehen, ei niillä kuitenkaan seksi suju aikoihin kunnolla jos se sua rakasti.
Lohtusuhteita ei kannattane aloitella, ensin jaloilleen, lapsiin hyvä suhde ja elämässä eteenpäin. Ja mies jolla on lapset ja hyvät suhteet niihin on kyllä oikeesti haluttua kamaa eronneiden ja yli kolmekymppisten naisten silmissä. Se oikea löytyy ajallaan. Näillä eväillä ainakin minä tässä aloittelen pärjäämään....
oot muuten enemmän kuin oikeassa...
ensin kannattaa rakentaa oma uusi elämä.
Onko teidän mielestä oikein että ex-avovaimo menee uuden miehen luo kyläilemään vielä asuessaan saman katon alla. Minusta ei ole, tuntuu nimittäin jumalattoman pahalta. en tiedä mitenpäin olis. Kyllä ottaa pannuun!
Eihän se oo oikein.. enkä tied' mitään milla sua tossa auttais...
Itelläni oli tilanne aikanaan se miehellä oli oman tyttärensä tapaamisvkl ja tyttöhän tuli tietty meille, mutta mies lähtikin sillosen uuden suhteensa luo.
En sitä kyllä silloin tiennyt ja hyvä niin.. sitten kun tajusin olimme jo erilämme.
Mutta kyllä se silti korpesi...
Usko kuitenkin että aivan varmasti tästä selviät, meitä on niin paljon jotka ovat samoista asiosta päästy jaloilleen, vaikka se ei tällä hetkellä sua auta ei tippaakaan..
Yritä mahdollisimman pian saada oma asunto itsellesi.. ja sitä alat laittamaan oman mieleiseksesi niin siinä kuluu aika ja saat jotain muuta ajateltavaa..
Koita jaksaa, ja toki kirjoita tänne tuntemuksiasi.. saat varmaan vinkkejä muilta saman kokeneilta..
Ei ole olemassa mitään pika konstia, miten selvitä.
Itse olen saanut jo tuomion erosta ja eikä se tuntunut kivalta. Kyllä mullakin alussa oli kaikki niin vaikeaa, etten osannut muuta kuin itkeä. Eihän sitä niin helposti voi unohtaa niitä yhteisiä hetkiä ja eikä pidäkkään.
Tällä hetkellä nautin todella siitä ettei minun tarvitse olla sellaisessa suhteessa, missä minun oli paha olla. Lapseni tulee mielellään mun luona käymään ja ne hetket on minulle todella rakkaita.
Vaikka olenkin etä äiti, niin se ei saa mua huonommaksi kasvattajaksi.
Mieti mielessäsi mitä haluaisit tehdä ja toteuta unelmasi. Kokoa palapeli kasaan pikku hiljaa, niin osaat siitä myös nauttiakkin.
Äläkä välitä siitä ex,sästä vaikka sillä olisikin toinen, se ei tule kestämään kauaa!! Kokemuksen äänellä sanon tämänkin.
Voimia ja iloa elämääsi =)