Kirjoitin tämän ensin toiselle palstalle,mutta ehkä tämä sopii tänne paremmin kuitenkin.
Olen tässä viime aikoina miettinyt,sitä miksi en ole juurikaan saanut nauttia pitkäaikaisesta parisuhteen onnesta.Kaikki suhteeni ovat olleet jotenkin hankalia ja epäonnistuneet.
Usein olen kokenut,että minua ei ole hyväksytty tällaisena kuin olen,vaan olisi pitänyt olla jotain muuta.
Olen ollut 12v avoliitossa,josta on ainoa lapseni.Miestä ei kiinnostanut parisuhde-elämä.Hän kulki omia polkujaan,harrasti muita naisia ja eli elämäänsä poikamiehenä,kunnes lähdin lapsen kanssa.Sitte elelin yksin,seurustelin pari kertaa.Ensimmäinen oli eron tuskissa,haki itseään.Toinen oli ensin kiva,mutta myöhemmin sitten näytti oikean karvansa.
Elelin omillaan pitkään ilman suhdetta,opiskelin työn ohessa,harrastin.Elämä oli ihan ok.Kävin joskus tansseissa ja tuulettumassa,joskus jotain pientä juttua ,mutta ei sellaista vakavaa.Pitkä puhelinsuhde kaukana asuvan miehen kanssa.Taisi olla varattu,joten lopetin sen.Oli ihan mukava kyllä jutella,mutta ei siis mitään fyysistä.Poika kasvoi ja itsenäistyi,armeija ja muutti omilleen.
Nyt 3v on vireillä ollut suhde.Mies oli hiljattain eronnut ja exänsä kanssa vielä kiinni.Oli hänellä säätöä ex-vaimonsa kanssa ja erosimme välillä joksikin aikaa.Nyt meillä on sellainen suhde,jossa ollaan omillaan,ja käydään yötä toisissamme.Vika on siinä,että emme juurikaan harrasta yhdessä mitään,emme käy missään,ja näemme vain öisin.
Miettinyt tätä hommaa olen.Ymmärrän kyllä että mies haluaa olla nyt omillaan ja kestää aikansa,että entiset asiat saa päätökseen.Käy mielessä kyllä,että ei halua olla julkisesti koska toiveita on vielä entiseen.Kysyttäessä kieltää sen,mutta niinhän ne aina...
Joskus vaan tuntuu,että olen jotenkin kypsähtänyt tilanteeseen,että olisi mukava olla enemmänkin yhdessä.Viihdyn kyllä hänen kanssaan.
Meillä on ehkä nyt erilainen valmiustila tässä suhteessa.Miehen puolta vain yritän saada selville.
Aikahan sen näyttää,tuleeko siitä mitään.Kuinka paljon aikaa sitten voi käyttää suhdetta kohti,ikää kun tulee aina vaan lisää?Ennenkuin voi sanoa että yritetty on,ei kannata enää.
Miehen tarpeet ja naisen tarpeet.Näistä voisi keskustella yleisesti.Miesten odotuksista naisiin nähden ja päinvastoin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
haluaako mies olla sinun kumppanisi vai vain seksiä?
otapa selvää.
jatkossa kehotan karttamaan kaikkia vasta eronneita ihmisiä. parhaan kumppanin saattaa saada sellaisesta, joka on etsinyt sinua omillaan jo pitkään ja on onnellinen sinut löytäessään ja yksinäisyyden jäädessä taka-alalle...
huonoon suhteeseen ei kannata varsinkaan sinun tapauksessasi jäädä.
olethan jo onnesi ansainnut :)
toisin, olkoonkin että samaan lopputulokseen päädytään.
"parhaan kumppanin saattaa saada sellaisesta, joka on etsinyt sinua omillaan jo pitkään ja on onnellinen sinut löytäessään ja yksinäisyyden jäädessä taka-alalle..."
Periaatteessa siis olen samaa mieltä, että ihmisen pitäisi olla jonkin aikaa eron jälkeen yksin saadakseen itsensä tasapainoon. Mutta, ideana on, päin vastoin kuin kirjoitat, juuri tottua siihen yksinäisyyteen, eikä juosta sitä karkuun. Vasta siinä vaiheessa pystyy hedelmälliseen suhteeseen, kun siihen ryhtyy vain ja ainoastaan sen toisen ihmisen takia, ei siksi että saa yksinäisyyden lykättyä taka-alalle.
Ja aloittajalle: Sen sijaan että mietit mitä toisen päässä tapahtuu, kerro sille miehelle suoraan, mitä itse olet hakemassa. Jos ei kelpaa, niin siirry eteenpäin.
Vai pitäisikö kysyä ,että kumppani ja seksiä?
Ei kai ne toisiaan pois sulje.Molempi parempi.
Olen kysynyt.Mutta kun vastauksesta ei oikein saa selvää.
Kun itse samaa kysymystä ajattelen,ei siitäkään kyllä selvää saa.Nyt kaipaan kumppanuutta,huomenna ehkä jo enempi seksiä..Se on myös tärkeää.
Nukumme myös yhdessä,ei siis pelkkää seksiä.Ja hellyyttäkin on.Joskus vähemmän,joskus enemmän.
Tässä iässä on se onnellisuuden määritelmä jo laajempi kokonaisuus.Ehkä en itse nuorempana ole sitä oivaltanut niin viisaasti.Onko miehen onnellisuuskäsite erilainen?
--"Ihmisen pitäisi olla jonkin aikaa eron jälkeen yksin saadakseen itsensä tasapainoon. Mutta, ideana on, päin vastoin kuin kirjoitat, juuri tottua siihen yksinäisyyteen, eikä juosta sitä karkuun-"
Näin ajattelen myös,ja olen omassa elämässä sen myös hyväksi kokenut.Tiedän,että mies on siinä vaiheessa menossa.Haluaa tehdä kotia itselleen.Mikä rooli on minulla?Se on se hankalampi kysymys.
--"Sen sijaan että mietit mitä toisen päässä tapahtuu, kerro sille miehelle suoraan, mitä itse olet hakemassa. Jos ei kelpaa, niin siirry eteenpäin.--"No kun ei se niin simppeliä ole.Haluan kyllä tietää mitä miehen päässä tapahtuu.Vaikka yleisestikin,miesten kädestä tullutta tekstiä.Me kyllä täällä keskustellaan,mutta ongelma on siinä,että kun on epävarmuus ja epätietoisuus varmasti kummallakin.Selkeytystä -siitä olisi apua.
nuorensin itseni vuodella.sorry!
"Haluan kyllä tietää mitä miehen päässä tapahtuu.Vaikka yleisestikin,miesten kädestä tullutta tekstiä."
Veikkaisin, että tuossa(kin) kohdin on paha mennä sanomaan toisen puolesta mitään. Me kaikki kun käsittelemme asioita eri tavalla ja eri tahtiin. Noin jälkikäteen ajatellen minunkin olisi pitänyt pysytellä erossa naisista hiukan pidempään kuin tein. Itse en lisänaarmuja saanut, mutta valitettavasti sain rautalangan käteen oman "laastarisuhteeni" kanssa jälkikäteen ajatellen ehkä hiukan liian myöhään. Enkä todellakaan ole siitä ylpeä.
"Me kyllä täällä keskustellaan,mutta ongelma on siinä,että kun on epävarmuus ja epätietoisuus varmasti kummallakin."
Siksi kehotin nostamaan kissan pöydälle, tai kaverin seinää vasten, tai miksi sitä nyt ikinä kutsutaankaan. Saisitte molemmat selvyyden sille, onko edellytyksiä jatkaa yhdessä eteenpäin, vai kannattaako tähyillä muualle.
vastaan itselleni, kun sen verran olen kommenttia saanut. valitsin ehkä huonot sanamuodot, ja annoin kiireessä tulla tälle palstalle.
"haluaako mies olla sinun kumppanisi vai vain seksiä?"
juu, kyllä kumppanuuteen kuuluu seksi.
tuossa oli siksi vaihtoehtona "vai vain seksiä"
jos kumppanisi ei halua näyttäytyä kanssasi muualla, miettisin kaksi kertaa jatkoa. Oliko siitä kyse?
"parhaan kumppanin saattaa saada sellaisesta, joka on etsinyt sinua omillaan jo pitkään ja on onnellinen sinut löytäessään ja yksinäisyyden jäädessä taka-alalle..."
tarkoitin tällä ihmistä, joka ei ole ajautunut ensimmäiseen vastaan tulevaan suhteeseen vaan jaksanut etsiä "sitä oikeaa". siihen voi mennä viikko tai monta vuotta.
jos ihminen viihtyy yksin ja on vaikka kaavoihin kangistunut, niin hän ei ehkä etsikään parisuhdetta.
sitten on niitäkin, jotka ovat yksin vain sen takia, että sitä oikeaa ei ole löytynyt. on ihmisiä, jotka mieluummin ovat parisuhteessa kuin yksin ja vasta silloin ovat enemmän onnellisia (on iloinen, kun yksinäisyys jää pois). ei se meinaa sitä, että pakenisi yksinäisyyttä, en ainakaan ajatellut sitä niin kirjoittaessani.
pointti oli se, että malttaa etsiä sitä sopivaa puolisoa... sellaisen kuin löytää, niin ollaan jo askeleen pidemmällä onnistuneeseen suhteeseen.
Kissa kun nostetaan pöydälle,voi käydä jopa niin,että tulee väärin perustein tehtyä nopeita päätöksiä,joita sitten voi katua myöhemmin.Kokemusta on siitä,että ahdistettaessa puolustautuu.
Siksi onkin ehkä joskus parempi antaa asioille kypsymisaikaa.Prosessi vie oman aikansa kummallakin,ja erilaisen miettimisketjun siellä mielen pohjalla.
Olenko siis kuitenkin laastari?Mies kieltää sen jyrkästi.Kaipaako mies vastaavassa tilanteessa enemmän yksityisyyttä?Enemmän hiljaisuutta?Läheisyyttä hetkellisesti?
Minä kun selitin asiaa itselleni ihan samalla tavalla oman eroni jälkeen. Kaipaan yksityisyyttä, olen varovainen, ja ahdistettaessa puolustaudun jne. jne. Hyvin nopeasti ymmärsin kuitenkin, että tarve puolustautua tuli siitä, että kyseessä oli kuin olikin väärä ihminen.
Nyt, hiukan myöhemmin toisen ihmisen kanssa ei tuollaisia ajatuksia ole käynyt mielessä missään vaiheessa.
..parhaan kumppanin saattaa saada sellaisesta, joka on etsinyt sinua omillaan jo pitkään ja on onnellinen sinut löytäessään ja yksinäisyyden jäädessä taka-alalle...
Kauan yksin elellyt voi olla katkeroitunut tai jo niin kaavoihinsa kangistunut että toisen kanssa yhteensovittaminen voi olla työlästä.Voipa olla epäluuloinenkin,ja täynnä epärealistisia odotuksia,joten se onni voi antaaa kauan odotella itseään.Ei kai se,että on jo toisella tai kolmannella kierroksella ,tee kenestäkään huonompaa.Moni löytää vasta eronneesta uuden kumppani,kunhan siitä epäonnistumisesta on jäänyt jotain oppia plakkariin.Voihan sitä eroa käsitellä itsessään ennenkuin se on konkreettinen asia.
Ja pysy erossa niistä vasta vähän aikaa sitten eronneista. Sanoivat ne mitä tahansa!