Salaaminen vai kertominen???

kumpi parempi

tämä iänikuinen kysymys on tullut taas ajankohtaiseksi lähipiirissäni.
Vaikka varsinaista pettämistä ole tapahtunutkaan. Ystävien kanssa tästä on keskusteltu, ja ihmiset jakaantuu kahteen leiriin.

Siis, toisten mielestä EI MISSÄÄN NIMESSÄ pidä kertoa puolisolle (esim. jos on ollut vaikka ns. tekstarisuhde, suutelua, puhumattakaan pettämisestä). Siis jos suhde on loppunut, niin ei pidä turhaan pahoittaa puolison mieltä (vain keventääkseen omaa syyllisyyden taakkaa).

Minä taas olen REHELLISYYDEN kannalla, että kannattaisi kertoa....tuntuu, että muuten suhde ei pysy läheisenä. mutta onko se tosiaan vain itsekästä?? että siinä vain kevennetään omaa syyllisyyttä.
Olisiko parempi pitää suunsa kiinni, vai ei? puolisonsa kannalta siis, jos itse on tehnyt jotain väärää.

Ja kun puhutaan, että on kannettava tekojensa seuraukset. Tarkoittaako tuo nyt sitten, että on pysyttävä hiljaa, ja kannettava syyllisyytensä yksin? vaiko sitä, että kertoo puolisolleen, ja ottaa vastaan kaiken vihan (pettymyksen, masennuksen) mikä sieltä tulee?

sekavaa tekstiä, kun ulosanti ei meinaa olla sitä parasta luokkaa.
Mutta kumman kannalla olette, kertomisen vai vaikenemisen? Kaipaisin todella mielipiteitä tähän. Kysymys on askarruttanut minua aina silloin tällöin muutenkin.

81

27029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen niin

      et missään nimessä kerro...miehet eivät koskaan pääse siitä yli, saat loppuikäsi kuulla siitä aina sopivassa tilanteessa. Vaikka sinulla olisi hyvät perustelutkin tekemisellesi...ei muuta asiaa. Jos aiot jatkaa avioliittoa...et missään nimessä kerro...ja parempi vaikka eroaisitkin...älä siis kerro.

      Vaikka miehet eivät vaimoistaan pahemmin välittäisikään..eivät he sulata sitä että vaimolla olisi ollut joku muu.

      Jos taas haet hyvää syytä erota...kerro silloin...mutta silloinkin miehet luultavasti tekevät eron erittäin hankalaksi...lasten ja omaisuuden suhteen. Eli parempi taas olla kertomatta.

      Oikeastaan...lyhyesti...ÄLÄ KERRO !!!!

      • -----

        samaa mieltä olen. Älä kerro. Yksikään mies ei totuutta sulata, vaikka väittäisivät mitä. Naiset ajattelevat eri tavoin. Osaavat paremmin asettua toisen asemaan ja tajuavat omat virheensä. Miehet eivät koskaan, eivät ainakaan myönnä, että heissä virheitä onkaan.


      • yx-mies

        Miehet ei pääse yli? Naiset pääsee ja eivät ota asiaa esille jälkeempäin niinkö?
        Itsellä ei ole siitä kokemusta, koska en ole pettänyt mutta toisinpäin kyllä.
        Mutta miten naiset muka pääsee pettämisestäkin yli kun eivät pääse paljon pienemistäkään asioista yli?

        Ja millalailla mies on naista vaikeampi eron yhteydessä?
        Tietysti jos ajatelaan että lapset menee automaatisesti äidille ja tähän tulee mutkia matkaan naisen pettämisen takia niin onko silloin sen miehen vika?


      • life is not that simple
        ----- kirjoitti:

        samaa mieltä olen. Älä kerro. Yksikään mies ei totuutta sulata, vaikka väittäisivät mitä. Naiset ajattelevat eri tavoin. Osaavat paremmin asettua toisen asemaan ja tajuavat omat virheensä. Miehet eivät koskaan, eivät ainakaan myönnä, että heissä virheitä onkaan.

        ... pitää kertoa, muuten suhde perustuu valheeseen.
        -
        Vaimollani (42v.) oli 8kk mittainen seksisuhde. Hän kertoi siitä minulle 2 kk sitten. Alkuun se oli suuri järkytys, ekat 4-5 viikkoa olivat hankalia. Mutta nyt kun asiaa on purettu yksityiskohdittain. Niin eihän siinä sen vakavampaa (=henkistä yhteyttä) ole tapahtunut. Olemme sen jälkeen avautuneet puolin ja toisin, ollaan keskusteltu kaikesta sellaisestakin mistä aiemmin ei ole voinut avoimesti puhua.
        -
        Olen nyt hyväksynyt tapahtuneen, kun tiedän siihen liittyneet taustat ja tapahtumat. Olen jopa antanut anteeksi. Se mitä minä nimenomaan halusin kuulla oli TOTUUS, eikä mitään kaunisteltua totuutta... vaan todellinen.
        -
        Kuitenkaan rakkaus ei ollut kadonnut puolin eikä toisin.Ja tällä hetkellä suhteemme on parempi kuin koskaan aiemmin.


      • asiasta
        life is not that simple kirjoitti:

        ... pitää kertoa, muuten suhde perustuu valheeseen.
        -
        Vaimollani (42v.) oli 8kk mittainen seksisuhde. Hän kertoi siitä minulle 2 kk sitten. Alkuun se oli suuri järkytys, ekat 4-5 viikkoa olivat hankalia. Mutta nyt kun asiaa on purettu yksityiskohdittain. Niin eihän siinä sen vakavampaa (=henkistä yhteyttä) ole tapahtunut. Olemme sen jälkeen avautuneet puolin ja toisin, ollaan keskusteltu kaikesta sellaisestakin mistä aiemmin ei ole voinut avoimesti puhua.
        -
        Olen nyt hyväksynyt tapahtuneen, kun tiedän siihen liittyneet taustat ja tapahtumat. Olen jopa antanut anteeksi. Se mitä minä nimenomaan halusin kuulla oli TOTUUS, eikä mitään kaunisteltua totuutta... vaan todellinen.
        -
        Kuitenkaan rakkaus ei ollut kadonnut puolin eikä toisin.Ja tällä hetkellä suhteemme on parempi kuin koskaan aiemmin.

        ..Sinun kanssa. Jos suhde ei kestä totuuden puhumista niin ei se ole suhde eikä mikään. Tottakai tuollaisen kuuleminen satuttaa, ja paljon. Mutta itse ainakin arvosta rehellisyyttä! Toinen puoli asiassa on se, että asia varmasti vaivaa mieltä, kun näin on päässyt tapahtumaan. Kertomatta jättäminen koettelee varmasti suhdetta, koska se varmasti vaikuttaa suhteen laatuun, jos on jotain "luurankoja kaapissa". Et tuskin osaa olla oma avoin itsesi, jos joudut miettimään asiaa kokoajan tai ainakin toisinaan.


      • fdlslk

        Kyllä vaan miesten on kestettävä, sulatettava se asia ett naisetki pettää tai sitä vastaava, mitä ne aikasemmin naisilleen aina tekevät..
        Niin miehet tietävät ettei kannata näillä asioilla leikkiä ym...Ja naisella saa myös olla mies ystäviä, ja hyväitsetuntoinen mies antaa niin naiselleen sama kuin miehellä naisystäviä...
        Eli kaikki pettävät, eipä kaunistella asioita...Ja on pareja jotka yhteisestä sopimuksesta ett voi käydä 'vieraissa' jne...Liian ahdasmielinen ei saa olla jne...


      • olen
        life is not that simple kirjoitti:

        ... pitää kertoa, muuten suhde perustuu valheeseen.
        -
        Vaimollani (42v.) oli 8kk mittainen seksisuhde. Hän kertoi siitä minulle 2 kk sitten. Alkuun se oli suuri järkytys, ekat 4-5 viikkoa olivat hankalia. Mutta nyt kun asiaa on purettu yksityiskohdittain. Niin eihän siinä sen vakavampaa (=henkistä yhteyttä) ole tapahtunut. Olemme sen jälkeen avautuneet puolin ja toisin, ollaan keskusteltu kaikesta sellaisestakin mistä aiemmin ei ole voinut avoimesti puhua.
        -
        Olen nyt hyväksynyt tapahtuneen, kun tiedän siihen liittyneet taustat ja tapahtumat. Olen jopa antanut anteeksi. Se mitä minä nimenomaan halusin kuulla oli TOTUUS, eikä mitään kaunisteltua totuutta... vaan todellinen.
        -
        Kuitenkaan rakkaus ei ollut kadonnut puolin eikä toisin.Ja tällä hetkellä suhteemme on parempi kuin koskaan aiemmin.

        Miehelläni oli suunnilleen saman mittainen ja vakava suhde toiseen naiseen. Paljastumisen jälkeen käsittelimme kaikki puhumattomat asiat ja suhteemme parani.

        Mielestäni hyvän parisuhteen perustana ovat mm. rehellisyys ja avoimuus.


      • dlsdk
        life is not that simple kirjoitti:

        ... pitää kertoa, muuten suhde perustuu valheeseen.
        -
        Vaimollani (42v.) oli 8kk mittainen seksisuhde. Hän kertoi siitä minulle 2 kk sitten. Alkuun se oli suuri järkytys, ekat 4-5 viikkoa olivat hankalia. Mutta nyt kun asiaa on purettu yksityiskohdittain. Niin eihän siinä sen vakavampaa (=henkistä yhteyttä) ole tapahtunut. Olemme sen jälkeen avautuneet puolin ja toisin, ollaan keskusteltu kaikesta sellaisestakin mistä aiemmin ei ole voinut avoimesti puhua.
        -
        Olen nyt hyväksynyt tapahtuneen, kun tiedän siihen liittyneet taustat ja tapahtumat. Olen jopa antanut anteeksi. Se mitä minä nimenomaan halusin kuulla oli TOTUUS, eikä mitään kaunisteltua totuutta... vaan todellinen.
        -
        Kuitenkaan rakkaus ei ollut kadonnut puolin eikä toisin.Ja tällä hetkellä suhteemme on parempi kuin koskaan aiemmin.

        Olet hyvä itsetuntoinen mies, joka pystyi (vaik vaikeata oli ett naises petti jne) mut keskustellen ja jutellen asioista, ei nii mukavistakaan asioista, on se suhteen a ja o..Ja arvostan sinua miestä ett pystyit näin ja suhteesi kukoistaa entistä enemmän..Voi kumpa olisi enemmän näitä miehiä jotka antaa anteeksi 'toisen' hairahduksen ym kerran tapahtuneen 'vieraan suhteen' anteeksi, käsittelemään sitä...Toinen tapa on se ero..Mut tässä tapauksessa oliki lyhyt aikane seksisuhde naisella, nii ei ehtiny kunnolla tunteakkaan toista vierasta miestä...Arvostan naisena, sinun kirjoit. asioita käsitellä keskustellen ja monen asioitten summana saadaan paljon hyvää aikaan ja naisellesiki tuli selväksi, ettei ikinä vieraita suhteita...Ja sen ett kertoi toiselleen sen 'vierailun' mitä ei yleensäkään kerrota. Olipa sitt mies/nainen..Ja jos mieheni pettää nii selvä ero se on mun mielipiteeni...Ja mitä katsellu tätä pettämisjutskia yleensä miespuolisilla on se 'vuosia salaa' salasuhde... nii sen enemmän on niitä selväksi poikki..Ei se enään miksikään muuta vaik kuinka mies anelisi anteeksi antoa ym...mitä se enää hyödyttääkään..Naisella pettämissuhde on seksisuhde, tai joskus pitempiaikanen,, muttei monia vuosia kestävä kuin miesten...näin karkeasti sanoen...Ja on siinä totuuttakin paljon!!! Siis ensin ero jos meinaa 'pitää hauskaa' toisen kanssa...Tai ett nainen/mies sopivat ett nainen esim nuoremman kans vakisuhteessa, silloi tällöin, ja taas mies vakisuhteessa silloi tällöin...Se on sopimus suhde...Ett kumpikin saa käydä 'vieraissa' luvallisesti...Mutta muuten ero jos jompikumpi joutuu 'Kärsimään' toisen heikkoa luonnettaa ett täytyy 'vieraisiin ihmisiin kajota' oli sitt mies tai nainen jne...!!!! Tajutkaa tämä, jos tajuatte ymmärrätte, toistennne satuttajat PETTÄJÄT!!!!


      • väärässä

        MIES antaa anteeksi ja unohtaa,nainen antaa VAIN anteeksi!


      • JOS JAKAA, EI SAA KERTOA!

        aSIA ON NIIN YKSINKERTAINEN, RAKAS WATSON!


      • miesmies

        "Jos aiot jatkaa avioliittoa"?!

        hei horo, kyse ei ole avioliiton jatkamisesta, vaan valheen jatkamisesta.


      • dfksdfö
        väärässä kirjoitti:

        MIES antaa anteeksi ja unohtaa,nainen antaa VAIN anteeksi!

        Nainen unohtaa samantien miehen kenen kanssa ollut jne..Ja seuraava mies tilalle...Pelinaisia on ja riittää aina niinkuin otettavia miehiäkin...Hyvin on pelannut tähänasti, jokunen jäänyt itkemäänki jälkeen...mut unohdetaan samantien...Se on kylmä pelinhenki..Sinä mies annat anteeksi ja ett sitten pystykkään enää ett ole nii kyvykäs enään...


      • ksldkfl
        JOS JAKAA, EI SAA KERTOA! kirjoitti:

        aSIA ON NIIN YKSINKERTAINEN, RAKAS WATSON!

        Mies jakaa PERSETTÄ JA KULLIA, mutta ei pystyvä kertomaan, kun kyrpä ei nouse nii sitä ei kerrota'...


      • dfsdldf
        yx-mies kirjoitti:

        Miehet ei pääse yli? Naiset pääsee ja eivät ota asiaa esille jälkeempäin niinkö?
        Itsellä ei ole siitä kokemusta, koska en ole pettänyt mutta toisinpäin kyllä.
        Mutta miten naiset muka pääsee pettämisestäkin yli kun eivät pääse paljon pienemistäkään asioista yli?

        Ja millalailla mies on naista vaikeampi eron yhteydessä?
        Tietysti jos ajatelaan että lapset menee automaatisesti äidille ja tähän tulee mutkia matkaan naisen pettämisen takia niin onko silloin sen miehen vika?

        On se kokonaisuudessaan miehen vika...Tehän miessukupuoleltanne olette pettäneet aikasemmi naisia...Ja nyt on naisten vuoro, pelata takasin nyt miltäs nyt tuntuu...Kun naiset vertaileekin miehiä rankalla katseella ja teoillaan...Ja lapset mieluusti jää miehelle...Aikansa kutakin, nyt maailma on levoton jne...Ja se näkyy näin!!!


    • rehellinen

      olisin ja kertoisin,se suhteen peruskivi mun mielestä,siis rehelisyys vaikka se pahoitais toisen mielen ,mut se avais toisen silmät kanssa et joku mätää tässä suhteessa,siis vois korjata jos haluis mut voisi tulla kanssa se luotto pula ja kiukku toiselle mut se kuuluu asiaan mun mielestä,,,

      • kehuskelua?

        Toiset haluaa kertoa itsestään kaiken mahdollisen ja vaikka sitten rehellisyyden nimissä. Oikea motiivi tuntuu olevan vain oman erinomaisuutensa ja haluttavuutensa esiintuominen. Sitä voidaankin sitten yhdessä pohtia että missä mättää, kenen vika. Parastahan on kun voi käyttää (rehellisyyden nimissä) fraasia, minut ajettiin tähän tilanteeseen vakuudeksi voi vaikka kivittää itseään.


      • jossitellen

        jos petetyn itsetunto saisi niin kovan kolauksen, että vikaa etsisi vain itsestään, ei niinkään parisuhteesta tai pettäjästä?


    • mulle

      Minkä ihmeen takia pitää mennä suutelemaan tai seksiä harrastamaan vieraiden kanssa?

      Itselläni on ainakin aina järki pysynyt päässä niissä tilanteissa. Ymmärrän vastuuni, en hullaannu.Suhteessa mättää pahasti, jos niin tapahtuu.

      • kevätesikko

        Itse en myös ymmärrä miksi ihmiset tuntuvat aina ajattelevan sexiä ihmisuhteissa. Miksi pitää viedä asiat sinne fyysiselle puolelle. Mukavat ja ihanat ihmiset ei maailmasta lopu, ja varmasti mukavampia monet suhteet olisi jos ne pitäisi ystävyyden tasolla eikä heti mentäisi vällyjen alle. Mitä ihmettä siinä sexissä on että pitää kaikki suhteet sotkea? Ystävyys on aivan ihanaa ja sexi parhainta sen kaikkein rakkaimman kanssa. Piste.


    • muna vai kana?

      Ei pidä mennä pettämään, jos ei edes tiedä, aikooko kertoa vai ei.

      • eiku kana

        muna... ei ku venaas... hmmm... kana sen on täytyny olla.. ei ku helvata sentää muna! joo muna.. vai oiskohan kana... ei kyl sen täytyy olla muna... kanapas.. eiku muna... kana...muna...kana...muna...
        KANANMUNA!
        Ja pekonia päälle höyhenillä höystettynä!


    • rehellisyys..?

      Rehellisyys ei suinkaan ole sitä, että on aina avoin ja kertoo kaikki asiat välittämättä ollenkaan seurauksista.

      Kun puolustat rehellisyyttä ja olet sitä mieltä, että hiljaisuus tai jonkun asian sanomatta jättäminen, on epäsehellisyyttä, taidat periaatteinesi loukata todella monia ihmisiä (jos nyt itse periaatettasi edes toteutat).

      Kyllä toisten huomioon ottaminen ja myös tunteiden ja seurauksien huomioiminen ovat myös tärkeitä asioita ja mielestäni valkoiset valheet tai joidenkin asioiden sivuttaminen, on huomattavasti rakentavampi vaihtoehto kuin olla jatkuva totuudentorvi.

      Me kaikki olemme tehneet jotakin väärää menneisyydessä ja varmasti pohdimme sitä tarpeen tullen ja häpeämme ja otamme opiksemme.

      Toki sydäntään voi keventää puolisolle ja tehdä synninpäästön mutta kannattaisi ensin miettiä, kuinka tärkeä puoliso on, kuinka tärkeitä hänen tuntemuksensa on ja mikä on loppujen lopuksi se syy, miksi haluaa jakaa syyllisyytensä ja häpeänsä.

      Jo kautta aikojen on tiedetty, että tietyissä asioissa ja tilanteissa vaikeneminen on kultaa.

      TUtkimuksiakin on asiasta tehty ja valitettavasti vähän koulutetut alemmassa sosiaaliluokassa elävät ihmiset yleensä "haluavat olla rehellisiä" (=puutteelliset ihmissuhdetaidot) kun taas koulutet jne. ihmiset osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja arvostavat olemassa olevaa!

      • yks rehellinen

        Siis rehellisyys kuuluu puutteellisiin ihmissuhde taitoihin??? Ja koulutetut osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja arvostavat olemassa olevaa!!!
        Ja hyppivät vieraissa.. Johan on fiksua porukkaa!!


      • ymmärtäminen ontuu
        yks rehellinen kirjoitti:

        Siis rehellisyys kuuluu puutteellisiin ihmissuhde taitoihin??? Ja koulutetut osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja arvostavat olemassa olevaa!!!
        Ja hyppivät vieraissa.. Johan on fiksua porukkaa!!

        mutta ei voi mitään, kannattaisi kommentoida vain sellaisia mielipiteitä, joita ymmärtää...


      • tuosta
        ymmärtäminen ontuu kirjoitti:

        mutta ei voi mitään, kannattaisi kommentoida vain sellaisia mielipiteitä, joita ymmärtää...

        sen verran että olet jonkin sortin narsu.Kuvittelet että koulutus antaa niitä sosiaalisia taitoja ja auttaa ymmärtämään asiat laaja alaisemmin.Itse voin kokemuksesta sanoa kokemusten opettaneen parhaiten ja elämällä niin etten sulje mitään näkökantoja.Maisterin papereista ei ole paljon apua kun alkaa selvittämään sotkuja jos on päässy sellaisia tulemaan.


      • jepajee...

        "tietyissä asioissa"
        Keskustelua kun käytiinkin pettämisestä, pitäisikö uskottomuudesta kertoa vai ei.

        Ei siis siitä, että pitääkö kertoa kun kävit 10v naapurin pihalla omenavarkaissa, vai jättää kertomatta puolisolle..

        Mutta jos tälle radalle lähdetään, niin mielestäni auto on huono jos se on valkoinen, näkyy lika niin selvästi.
        Ja porkkanat on pahoja keitettynä, tuoreena taas ihan ok.
        Ja herneet, hyi helevetti!
        ;)
        menikö perille? ei jauheta sitä asiatonta paskaa niin voisi olla joku idea näissä palstoissa (tuskin kuitenkaan, mutta VOISI)


      • siis mitä ihmettä
        tuosta kirjoitti:

        sen verran että olet jonkin sortin narsu.Kuvittelet että koulutus antaa niitä sosiaalisia taitoja ja auttaa ymmärtämään asiat laaja alaisemmin.Itse voin kokemuksesta sanoa kokemusten opettaneen parhaiten ja elämällä niin etten sulje mitään näkökantoja.Maisterin papereista ei ole paljon apua kun alkaa selvittämään sotkuja jos on päässy sellaisia tulemaan.

        ei jumalauta mistä näitä sikiää..
        Mistä toi puhuu, ihme paskaa jauhaa ihan asian vierestä, tai ei niinkään vierestä.. mee kotiis narsuttelee hei jookos kookos rusinat on ok.


    • ............

      Koko kysymys on väärä. Ihmissuhteissa ei pidä pettää. Jos pettää, niin silloin pitää tunnustaa ja pakata kamppeensa.

      • mielipide232

        ootkohan vähän yksoikonen. Tolla kaavalla sitä varmaan kaikki olis uusioperheitä ja joka virityksestä olis mukuloita.


    • kerroin

      Kerroin suudelleeni toista miestä kenenkään näkemättä. Taustoista sen enempää. Olin valmis pakkaamaan tavarani ja lähtemään, mutta mies ei halunnut. nyt asiasta jo aikaa pari vuotta eikä asia ole tullut esille.Kadun asiaa todella, vaikka nyt moni ajattelee että ei ole isoa asia, mutta parisuhde perustuu luottamukselle ja nyt se sai kolauksen.

    • on pakko

      olla, jos meinaa jatkaa samassa suhteessa.

      Jos valehtelee niin se on selvä merkki mm. kunnioituksen ja arvostuksen puutteesta..

      Ja valheellahan on yleensä tapana paljastua ja mitä pitempään sitä on jatkunut, sitä enemmän se paljastuttuaan satuttaa.

      Jos kaikki onkin perustunut loppujen lopuksi valheelle.

      Eli rehellisyys on kestävän parisuhteen a ja o kaikissa eri muodoissaan.

    • zdfjh

      Henkilökohtaisesti olen kertomisen kannalla. Oli asia mikä tahansa. Jos toiselle sitten selviää myöhemmin tuollaiset kertomatta jättämiset, vaikka vahingossa, saattaa tullaa lopullinen lovi luottamukseen. Itse en ole kestänyt kertomatta jättämisiä, koska olen henkilö, joka reagoi elekieleen voimakkaammin kuin itse sanoihin. Moni kertomatta jättäminen paljastunut ja luottamus mennyt. Hyvät välit edelleen umpisuoriin ihmisiin, jotka sanoillaan seisovat tekojensa takana ja teoillaan sanojensa. Ja aito anteeksipyyntö on aina kaunis.

    • sdgsdgsdg

      Rehellisyys on petetylle paras vaihtoehto. Mikä on pettäjälle parasta, sitä ei tarvitse edes miettiä. Jos minulle olisi aikoinaan oltu rehellisiä, ei olisi tarvinnut menettää valheille niin monta vuotta elämästään. Olisin voinut aloittaa uuden elämän paljon aikaisemmin ja kokea kaikkea, mikä jäi valheellisen suhteen vuoksi kokematta.

      • kannalla minäkin

        Haluaisin tietää, jos toinen on pettänyt. Itse en hyväksy pettämistä lainkaan enkä halua olla sellaisessa suhteessa, jossa tällaista on tapahtunut. Jokaisella on oikeus tietää, millaisessa suhteessa on ja haluaako siinä olla, jos pettämistä on tapahtunut.


      • on...
        kannalla minäkin kirjoitti:

        Haluaisin tietää, jos toinen on pettänyt. Itse en hyväksy pettämistä lainkaan enkä halua olla sellaisessa suhteessa, jossa tällaista on tapahtunut. Jokaisella on oikeus tietää, millaisessa suhteessa on ja haluaako siinä olla, jos pettämistä on tapahtunut.

        olemassa myös ihmisiä, jotka eivät edes halua tietää jos kumppani käy vieraissa. Eräs miespuolinen kaverini on sanonut vaimostaan, että jos pettää, niin ei tarvitse tulla ainakaan siitä hänelle kertomaan!!
        Mua ihmetytti tuo suuresti. aloinkin miettimään, että mistähän tuollainen suhtautuminen oikein kertoo?


    • rehellisyys

      Mietippä asiaa toisinpäin.. mitä jos miehesi pettäisi sinua, haluaisitko tietää? Minä ainakin haluaisin! Jos mieheni ei osaa pitää housun vetskaria kiinni, niin kyllä minäkin sitten haluan elää vähän "rennommin". Tietysti alkuun uskottomuuden paljastuminen satuttaisi ja tuntisin suurta surua ja katkeruutta, mutta parempi sekin kuin elää monta vuotta valheessa, että ollan muka uskollisia, kun tosi asia on että vain toinen on piutänyt pintansa houkutusten äärellä. Ei kuulosta kauhen reilulta, vai mitä?

    • Itse olisin hiljaa jos haluan jatkaa liitoa. Sillä tietäminen loukkaa enemmän ja voi olla loppu. Tai siis uuden alku...

    • hamppi0

      itse on pettänyt niin haluat kertoa toiselle. Mitä ajattelet saavuttavasi kertomisella? Ilmeisesti itse kärsit ja haluat kertoa asiasta jollekkin voidaksesi keskustella siitä mutta et haluakaan kärsiä yksin vaan tahdot pahoittaa myös puolisosi mielen jolloin voit nöyristellä jonkin aikaa ja odottaa toisen leppymistä jolloin voit todistella itsellesi kuinka rehellinen puoliso olet. Mutta mitä toinen sisällään ajattelee sinusta: saattaa kuitenkin rakastaa sinua mutta ei voi kuitenkaan koskaan olla varma mitä teet kun lähdet kotoa ja se raatelee häntä. Niele syyllisyytesi ja ryve itsesäälissä kunnes voitte kumpikin tehdä samanlaisen tunnustuksen toisillenne.

      Oletan että me puhumme sinusta mutta jos asia ei koske henkilökohtaisesti sinua kannattaa jättää asia sikseen koska siitä ei tule kuin tappelu.

    • ¤¤¤

      Pare kertoa jos on tullut enempi sählättyä. Mutta toisen mieltä ei ehkä kannata horjuuttaa jonkun pikku jutun esim. hitaiden tanssimisen takia. Riippuu tietenki minkä kukin lukee pettämiseksi, joillain tuo tanssi voi olla jo liikaa ja varsinki jos sitä ollaan "salailtu". Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää -virsu pitää kyllä paikkansa ja voi sitten miettiä minkä sorttisen uutisen haluaa haluaa partnerinsa kuulevan tulevaisuudessa, jos jotain kuulemista tulee. Tuoreeltaan asioita on helpompi käsitellä kun syyt, viat ja tekemiset on hyväs muistis.

    • mulqist

      mutta mulla ei olekaan tuota ongelmaa. sillä kun on luvannut jotain, niin siitä pitää kiinni. itse en voisi pettää millään lailla. kostaa kylläkin voisin, sitä en kiellä. mutta olen vain mies ja yksinkertaiset ajatukset ;)

      • "hihhuli"

        Kostaminen on synti, ei se siitä muutu vaikka kuinka olisi yksinkertainen mies.

        Vaikka on pettäminenkin synti, ei se silmi oikeuta syntiin.


    • kuin muuri

      Oman omantunnon keventäminen toiselle kertomalla ei auta muuta kuin sinua. Ja toinen kärsii. Ajatukset alkavat pyöriä sen yhden asian ympärillä. Kertoja/pettäjä on huojentunut, ja toinen on tuskissaan ajatustensa kanssa. Lähes 15 vuoden avioliiton jälkeen ajattelen myös, että en halua tietää puolisoni kaikista edesottamuksista. Nuorempana kanta oli ehdoton "kerrasta poikki". Mutta tieto lisää tuskaa. Ja jos homma muuten toimii, niin ei se oli minulta pois. Tosin syytä epäillä -tilanteitakaan ei ole ollut, mutta jos olisi niin pitäkööt kaikki tiedon omanaan.

    • valkoinen valhe

      Se mitä toinen ei tiedä, ei myöskään loukkaa toista. Itse henkilökohtaisesti jättäisin tällaiset asiat kertomatta, varsinkin jos se ei merkinnyt itselleen mitään.
      Mutta jos toista pettää, ei suhteessa voi olla kaikki hyvin. Jos tietoisesti hakeutuu uusien vastakkaista sukupuolta edustavien tuttavuuksien kanssa keskustelua läheisempää kontaktiin, omassa suhteessa täytyy olla jotain mätää..eli pitäisikö asialle siloin tehdä jotain!!??
      Jos toisesta oikeasti välittää ja toista oikeasti rakastaa, ei myöskään halua pettää. Sitä mieltä minä olen!

    • Ensinnäkään suhteessa ei tarvii olla jotain pielessä, jos toinen osapuoli on niin näyttämisenhaluinen, että pitää rellestää ja pettää kumppania. Vika on silloin siinä pettäjässä, joka ei kykene olemaan luottamuksen arvoinen.

      Teot pitää kertoa toiselle ja toinen saa sen jälkeen itse päättää, haluaako jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka saattaa jopa pettää uudestaan. Pettäminen on inhottavaa kumppanin nolaamista ja kukas sellaista haluaisi.
      Pettäjän kannattaisi alkaa vapaaseen suhteeseen ja katsoa löytyykö se onni sellaisesta jutusta kenties. Siinähän se "pettäminen" lienee luvallista.

      Minä ainakaan en haluaisi tuhlata elämääni pettäjän kanssa elämiseen ja ihmetellä muiden supatusta selkäni takana.

      Pettäjillä on huono itsetunto, kun täytyy todistella itselleen ja samalla muille, että kyllähän meikäläisellä tuota kysyntää olisi ...Ja jos on olevinaan nymfomaani, niin menköön hoitoon.

      Ai että mun veri kiehuu...kaaddääm...

    • Nimetön

      olet varmaan niin nuori,että et ymmärrä tai sitten luonteesi on tyypillisen oululais-tytön joka luulee tulevansa nev joorkiin . ja hän on katsonut liikaa geren elokuvia t.viisas

    • Kenneth

      Tää on kyllä oikeesti vaikea asia. Mutta kertominen kuitenkin paras ratkaisu, koska kumppani saa lähes 90 %:n varmuudella asian tietoonsa jossain vaiheessa
      elämäänsä. Maailma on niin pieni.

      • Myös minulle

        kävi juuri niin.Suhteen aikana kumppani kärähti pettämisestä ja kun tulin varovaisemmaksi ja epäilin(joskus turhaankin)niin syytti vainoharhaiseksi ja käski hoitoon.Suhteen loputtua sain kuulla sitten muualta ja häneltäkin että ei se ollut vain yksi kerta.Ei ne teot vaan kaikki se valehtelu tuhosi ne kaikki hyvätkin muistot.Käytännössä minulla meni viisi vuotta hukkaan ja vieläkin olen vihainen/katkera vaikka erostakin jo vuosia,kiitos..


      • haluaisin lisätä
        Myös minulle kirjoitti:

        kävi juuri niin.Suhteen aikana kumppani kärähti pettämisestä ja kun tulin varovaisemmaksi ja epäilin(joskus turhaankin)niin syytti vainoharhaiseksi ja käski hoitoon.Suhteen loputtua sain kuulla sitten muualta ja häneltäkin että ei se ollut vain yksi kerta.Ei ne teot vaan kaikki se valehtelu tuhosi ne kaikki hyvätkin muistot.Käytännössä minulla meni viisi vuotta hukkaan ja vieläkin olen vihainen/katkera vaikka erostakin jo vuosia,kiitos..

        että pettämistä on muunkinlaista kuin parisuhteessa pettäminen. Luottamuksen ja uskon toiseen voi menettää muutenkin. Ystävyyssuhteessa ja työpaikalla. On erittäin raskasta kuulla supatusta ja tietää sen jotenkin liittyvän itseensä, mutta yleensä asianosainen (niin usein esim. petetty vaimo tai mies) saa tietää viimeiseksi asian varmasti, jos silloinkaan. Itse haluaisin ainakin kuulla raskaatkin väitteet mahdollisimman heti, että voisin suhteuttaa asiat ja mahdollisesti myös puolustaa itseäni. Näin tietenkin myös parisuhteen rakoillessa. Hyvä ystävä kertoo, vaikka vaikeaa olisikin. Uskon, että elämästäsi on mennyt osa hyvin raskaaksi valheiden ja piilottelun takia.


    • pitkään mieheni

      kanssa, hän ei ollut rakkauteni, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, hän oli ihastunut heti minuun, mutta en pystynyt hänelle antamaan sitä rakkautta, mitä hän tarvitsi, joten hän oli mustasukkainen ja käytti henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Vasta nyt käytyäni jälkeenpäin elämääni, ymmärrän, kuinka "sinisilmäisenä" en tajunnut hänen valheitaan. Jo ensimmäisistä kerroista sain tauteja ja tietysti hän syytti mua, olen joutunut moniin hoitoihin (en osannut reagoida niihin, kun en tiennyt sellaisista asioista, enkä välittänyt, vaistomaisesti kai luottamus oli mennyt, toivoin myöhemmin pääseväni vain siitä kaikesta pois ja lopulta sain eron). Kun on hyvä aika, voi tunnustella varovasti toisen ajatuksia ja jonkin asian varjolla kääntää keskustelun siihen suuntaan (esim. Ruususen oikeudenkäynti), mitä sellainen merkitsisi toiselle, jos sellainen tulisi eteen, toisen reagtiosta voi päätellä, kannattaako kertoa.

    • pitää olla

      hiljaa maailman tappiin asti ja kantaa yksin syyllisyys. Miksi pitäisi toisen mieli pahoittaa jos itse on typerys, eikä toinen sitä huomaa. Toinen tärkeä bointi on, että juoruakat-ukot pitäköön leipäläpensä kiinni, jos epäilee, tai on nähnyt jonkun tuttavan käyneen vieraissa.

    • kaivaraani

      Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Jos olet pettänyt, olet samalla ottanut riskin paljastua ennemmin tai myöhemmin. Jos asia sinua pohdituttaa ja vaivaa, se perimmiltään saattaa vaikuttaa suhteeseesi vakkarikumppaniin. On parempi, että hän kuulee asiasta sinulta itseltäsi kuin siskon tytön kummin kaimalta. Se kertoisi sinun aidoimmista tunteista häntä kohtaan. On aivan eri asia miten hän asian ottaa. Mutta rehellisyys maan perii, oli kysymys mistä tahansa. Riski välieroon/riitaan on tietty olemassa, kerrankos sitä erehdytään ja kerrasta viisastutaan. Ilmeisesti kadut tapahtunutta ja siinä suhteen kestävyys ja ainutlaatuisuus punnitaan. Onnea matkaan!

    • näin meillä...

      no jos haluaa et kaikki pysyy ennallaan ei kannata kertoa koska se jota on "petetty" ei voi sitä heti unohtaa ja ottaa puheeksi aina välillä ite entisessä suhteessa "petin" en ollut sängyssä vaan pusuilua ja halailua kerroin silloiselle miehelleni ja sain siitä sitten kuulla n 6v ja hän oli minua petättynyt ihan sängyssä ollut mutta ei kertonut siitä kun vasta kun olin sanonut että suhteemme on loppu yritti kai että mulle tulisi edes lopuksi paha mieli.. eli mielestäni ei kannattaisi kertoa jos oikeesti rakastaa puolisoaan mut olen sitä mieltä et jos pitää pettää ei oma puoliso kiinnosta enää siinä vaiheessa..

      • ....

        Minä en ymmärrä, miksi pitää ollenkaan pettää. Ei pettämisestä kertomisessa ole mitään väärää, vaan itse pettämisessä ja valehtelemisessa! Jos ei toista halua loukata, on sitten rehellinen. Jos ei kykene olemaan luottamuksen arvoinen, kannattaa ennemmin jättää kumppani kuin nöyryyttää häntä sillä tavalla. Miten kukaan voi elää tuollaisen valheen kanssa? Ei asian salaaminen ole petetylle parhaaksi, ei todellakaan. Pettäjä haluaa suojella kertomatta jättämisellä tasan itseään, ei siinä kumppanin parasta ajatella.


    • että näin,,,

      pitää kertoa kumppanille,niin saa kopsauttaa kantapäät yhteen ja muuttaa eri osoitteeseen.

    • maan perii

      oli asia mikä vaan. Sen mukaan pitäisi elää, ettei pahoittaisi toisen mieltä mutta jos jotain tulee, kaikki pitäisi pystyä puhumaan.

    • turhaa surua

      jos olet kerran hairahtanut,etkä enää sitä tee,niin älä kerro puolisollesi!jos teillä on hyvä suhde,niin unohda koko juttu ja nauti nykyisestä suhteestasi!mitä puolisosi ei tiedä se ei myöskään loukkaa ketään,eikä aiheuta surua ja mahdollista masennusta, saati eroa!(varsinkaan,jos et jatka juttua etkä ole varsinaisesti edes pettänyt!)älä pilaa itsesi ja läheisesi elämää mokomalla hölmöilylläsi!unohda koko juttu!täällä eletään vain kerran!TSEMPPIÄ!

    • kokemus on että

      ihastuin toiseen mieheen ja petin miestäni kannoin syyllisyyttä vuosia kunnes päätin kertoa siitä ja olihan se aikamoinen pommi mutta siitä seurasi sellainen jakso jolloin lähennyimme toisiamme.Siitä on aikaa jo yli kymmenen vuotta ja olemme edelleen aviossa ja tänään onnellisempia kuin koskaan siitä syystä että myös mieheni laiminlöi suhteemme hoitoa silloin.Myös se vaikutti päätökseeni kertoa olin tullut uskoon siinä välissä ja Jumala kehotti minua puhumaan ei vaan sentakia että saisin helpotusta vaan että kun on avoin kaikissa asioissa se tuo yhteyden meidän välille.

    • Ellttsikatteiloita

      Jokainen voi tehä virheitä. Asioita voi yrittää välttää, mutta elämä ei ole täydellistä. Itse toivoisin, että minulle kerrottaisiin , jos joku pettäisi minua.

    • nainennn

      korva ei kuule, sitä sydän ei sure. Tämä pitää täydellisesti paikkansa.

    • mutta rakastunut

      Seurustelin exäni kanssa noin 2 ½ vuotta, josta puolitoista petin häntä. Kadun nyt suunnattomasti niitä asioita, mutta minkäs teet, itse aiheutin tämän olon itselleni. Kerroin hänelle asiasta viime kesänä, kun olimme vielä yhdessä. Tietenkin siinä oli vaikka millaisia tunteenpurkauksia jne, mutta hän antoi anteeksi, mutta minä huomasin etten sen jälkeen enää voinut olla hänen kanssaan.

      Lopetin suhteen ja tällä hetkellä olen seurustellut uuden miehen kanssa pari kuukautta. Juuri eilen kerroin asiasta hänelle, koska aikaisemmin ajattelin ettei suhde vielä kestä sitä uutista. Tämä uusi mieheni otti asian suhteellisen hyvin, otti minut syliin ja lohdutti, vaikka hänenkin entinen suhde loppui naisen pettämiseen. Tietenkin hän sanoi että oli yllättynyt, koskei olisi uskonut sitä minusta ja hän hiukan pelkää että teen saman hänelle, mutta hän sanoi myös että luottaa minuun, eikä usko että tekisin niin hänelle. Itseäni taitaa pelottaa enemmän se, että pettäisin häntä, sillä mielestäni asia on niin, että jos pettää kerran, pettää toistekki.

      Nyt tuntuu että voin olla oikeasti oma itseni koska kerroin synkimmän salaisuuteni hänne. Joten kertominen kannattaa! Sillä jos pettää, ei suhde perustu rakkauteen vaan johonkin rakkauden kaltaiseen tunteeseen, eikä sitä välttämättä itse huomaa. Ja se tulee seuraamaan koko loppuelämän jos siitä ei kerro.

      Tsemppiä kaikille pettäneille, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja kertokaa raaka totuus itsestänne! Pettämisen salaaminen on sama asia kuin valehtelisi oman nimensä..

    • mä78

      Itse olen rehellisyyden kannalla, ja voin käyttää tässä itseäni esimerkkinä,olen 29v ja seurustelen toistakertaa vakavasti. Ensimmäinen liitto kaatui siihen mihin meinasi tämäkin liitto kaatua eli moniin yhden yön pettämisreisuihin. Asia kävi nyt vasta minua vaivaamaan kun sitä itsekseni pohdin että miksi minun pitää suhteessa missä ei ole mitään vikaa käydä seksin takia muissa naisissa kun jo tähän ikään asti kaikki on tunnettu koettua, ei sekään asia enää paremmaksi voi muuttua. Päätin kertoa ongelmastani nykyisella naisystävälleni, noh.... sain kumminkin anteeksiannon kun lupasin itse edes yrittää päästä ongelmasta eroon. Kertomisen jälkeen huomasin itselläni erittäin huojentuneen olon, suhteemmehan on perustunut vuosien ajan pelkkään valheeseen, kaupungilla kävellessäni emännän kanssa olen aina saanut pelätä meneväni vääriin paikkoihin tai vastaantulijoita ettei nyt vaan olisi joku nainen ketä on käynnyt ronkkimassa viikonloppuna,muunmuassa nämä ongelmat tuntuivat nyt edes jotenkin selvitetyiltä ja saan liikkua ja elää paljon vapaammin. Rehellisyys nyt ainakin tässä minun tapauksessani kannatti vaikka aiemmin en olisi kertonut näitä asioita missään vaiheessa. Ps. seurustelu nykyisen kanssa jatkuu........

    • TipsyTyTy

      Minä olen sitä mieltä että kannattaa itse kertoa mahdollisimman pian kumppanille,vaikka siitä ero sitten tuliskin!
      Tuollaiset asiat tuppaa paljastumaan kuitenkin jossain vaiheessa ja mitä myöhemmin jotain muuta kautta niin sen huonompi juttu..
      Tiedän kokemuksesta,minua on petetty muutaman kerran..
      Se satutti enemmän kun sain tietää muualta pari kuukautta myöhemmin kuin se että sain kuulla pari päivää myöhemmin kumppanilta päin naamaa.

    • olette

      sitä mieltä, että ette halua tietää, jos kumppaninne pettää, perustelkaa miksi??!

      Minulle tulee mieleen nämä kaksi vaihtoehtoa, miksi joku ei halua tietää...

      Mun mielestä tommosessa tapauksessa ollaan rakastuttu vain johonkin haavekuvaan, ei haluta nähdä vikoja omassa vaimossa. Ei siis eletä todellisuudessa, eikä silloin myöskään voi olla todellista läheisyyttä.

      Toinen vaihtoehto, miksi kuvittelisin että mies ei halua tietää, on se, että molemmilla on tavallaan omat elämät. Ja jos yhteinen aika sujuu mukavasti, niin nautitaan siitä. Ja annetaan toisen tehdä omalla ajallaan mitä lystää, vaikka sitten pettää. Ajatellaan ettei se ole itseltä pois.

    • lähtijä

      Kun puolison pettäminen selviää eikä sitä myönnä, tarkoittaa se sitä, että pettämistä on tarkoitus jatkaa, kun tilanne rauhoittuu.

      Kuka tahansa jaksaa parituntia viikossa hurmata, kehua ja pussata, kotona on vain se arki ja kakarat.

      Pettäjistä näiden kaverit ajattelee "kiva kun tulit, mutta kivempi kun lähdit" loppuen lopuksi ei kukaan halua itselleen jotain huoraajaa, niitä voi ylläpitää jotkut muut.

      Meidänkin huoraaja ihmettelee vanhana, kun jäi aivan yksin, ei enää kelpaa kenelekkään.

    • tosikkovesikko

      Joo ja jos olet todella rehellinen niin ei sinun silloin pitäisi edes pettää puolisoasi, ei sellaista tekoa saa tehdä jos seurustelee. Kiitos

    • Surutar53

      puoliso kertoisikaan niin kyllä sen tietää.
      Itselläni on ollut 2 suhdetta ja molemmat miehet petti salaa ja toinen jäi sitten lopussa oikein rysänpäältä kiinni. Ero tuli vaikka annoinkin anteeksi. Pahinta tässä on se valtava tuska mikä tulee. Se mikä on vikana kun toinen pettää.
      Suhde pitää perustua 100% luottamukseen. Ei salasuhteita missään muodossa.
      Enkä myöskään hyväksy että puoliso itsetyydyttää katsomalla internetistä alastonkuvia (ketä hän unelmoi sillä hetkellä, tuskinpa vaan puolisoa)hän unelmoi intohimoista rakastelua tämän naisen kanssa.
      Pettämiset pitää kertoa ja lopettaa suhde heti, koska en usko syvempiin tunteisiin sen jälkeen.

    • Uskollinen nainen -78

      On paras keino. Eipä tartte miettiä pitääkö kertoa vai ei,eikä tarvitse ryvetä syyllisyyden kanssa tai huono omantunnon! Miettikääpä vähän. Voiko olla ihanampaa,kun puhdas omatunto eikä oo ketään pettäny! Ihmiset ovat vaan niin helvetin heikkoja,että antavat houkutuksille periksi miettimättä sen pidemälle..niin ja itsekkäitä,koska eivät ajattele muuta kuin omaa nautintoa ja ei ollenkaa miten se satuttaa jotakuta toista. Hävetkää ihmiset!!!

    • eräs;)

      Kannataa pitää se turpa vaan kiinni JOS kerran ns...mitään ei ole tapahtunut!!!! Turhaan vaan laittaa toisen varpailleen moisella asialla.. Epäilen kyllä et omallatunnolla taitaa olla vähän muutakin... Suu suppuun peluri, ei kannata loukata toista ja jos tarvetta pelaamiseen, ihan sama millä tavalla niin ei kannata edes olla kimpassa...

    • hyvin tarkkaan

      Ensinnäkin tietenkin kannattaisi miettiä jo ennen kuin pettää, että kannattaako se. Tuskin se siitä saatava mielihyvä niin suuri on, että sen takia kannattaa oma suhde heittää menemään (niinhän siinä pahimmassa tapauksessa käy). Ja pettäminen ei vain tapahdu (kikkeli ei huomaamatta sujahda sinne pimpsaan ihan viattomasti niitä näitä jutellessa), se on aina tietoista toimintaa. Voi myös miettiä pitkään ja hartaasti onko se pettäminen ainoa tai edes paras keino sen oman suhteen parantamiseen (jos sitä haluaa jatkaa, jos ei niin sitten kannattaa tietenkin erota)? Tuskinpa on.

      Jos kuitenkin on näin käynyt, niin kannattaa tuon tunnustamisen suhteen miettiä myös sitä, että mitä jos tieto asiasta tuleekin kumppanin korviin jotain muuta kautta? Jos salaisuuden tietää sinun lisäksesi joku muukin (ja näissä tapauksissahan sen tietää ainakin yksi muukin) on aina sellainen mahdollisuus, että se jotain kautta lopulta kiertää myös puolisosi korviin. Kumpi on pahempi se, että kerrot asian itse vai, että se tulee tieteen jotain muuta kautta? Itse ainakin vittuuntuisin enemmän jos kuulisin asiasta jotain muuta kautta. Tosin suhde kyllä todennäköisesti loppuisi tuli se tieto mitä kautta hyvänsä.

      Toinen seikka tietenkin on se, että petetyllä on mielestäni oikeus tietää millaisen ihmisen kanssa on kimpassa. Kuten sanottua se pettäminen ei todellakaan tapahdu vahingossa.

    • Älä ole tyhmä

      On tyhmyyttä tunnustaa mitään, mistä ei ole konkreettisia todisteita. Mitä sitä pahoittaa toisen mieltä?? Itse olen pettänyt jo parikymmentä vuotta, säännöllisesti ja koko ajan. Kertaakaan en ole jäänyt kiinni. Epäilyksiä on ollut, en ole tunnustanut.

      Pettänyt olen yli 200 naisen kanssa. Meitä ei ole luotu yksiaviolliseksi.

      • varma ero

        Jos oma mieheni tunnustaisi pettämisensä vasta sitten, kun siitä olisi konkreettisia todisteita, ottaisin varmasti eron, varsinkin jos pettäminen olisi ollut jatkuvaa. Sellainen ihminen on epäluotettava, ja salailee minulta varmasti muutakin ja pelaa kaikessa vain omaan pussiinsa.

        Jos hän tunnustaisi pettämisensä oma-aloitteisesti tuoreeltaan ja olisi valmis keskustelemaan, miksi niin kävi, voisin todennäköisesti jatkaa suhdetta.

        Luulenpa, että vaimosi tietää sinun pettävän, vaikka ei ole saanutkaan konkreettisia todisteita, ja selviytymiskeinonaan käy itsekin vieraissa. Tai sitten hän suunnittelee hiljalleen eroa, mutta toteuttaa sen esim. sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.

        Kyllä pelkkä epäilys, johon on hyvät perusteet, vaikka konreettiset todisteet puuttuisivat, viilentäisi omat tunteeni miestäni kohtaan. En todennäköisesti myöskään enää nauttisi hänen kanssaan seksistä niin paljon, ja sen myötä alkaisin itsekin kiinnostua muista miehistä. Kyllä pitkäaikaisen kumppanin pettämisen vaistoaa ja se vaikuttaa suhteeseen.


      • ja sitoutumisesta

        "Meitä ei ole luotu yksiaviolliseksi"

        Toivottavasti olet kertonut tuon myös vaimollesi ennen naimisiinmenoa, jotta hänelläkin on lupa mennä vieraisiin. Ihmetyttää, miksi ylipäätään olet mennyt naimisiin, kun haluat ilmiselvästi jatkaa sinkkuelämää. Ilmeisesti olet vanhanaikainen "kulissit pitää olla kunnnossa" -tyyppi, jolle on tärkeää esittää ulospäin vakiintunutta aviomiestä, tai sitten pelkäät yksinoloa.

        En itsekään usko siihen, että olisimme luotuja olemaan vain yhden ainoan ihmisen kanssa koko elämämme, vaikka ihailenkin niitä pareja, joilta tämä onnistuu. Uskon, että ensin kannattaa kokeilla sinkkuelämää tai vähemmän vakavia suhteita, jotta tietää mitä haluaa. Mielestäni pitäisi sitoutua vasta sitten, kun on löytänyt ihmisen, jolle haluaa ihan vapaaehtoisesti olla uskollinen. Muuten kannattaa pysyä sinkkuna, tai sopia yhdessä puolison kanssa, että molemmat saavat käydä vieraissa. Tai erota, sen jälkeenhän saa tehdä vapaasti mitä haluaa.


      • sdfskfls

        Näin on ja nyt tuli tietoon, että naisetha vasta pettävätkin paljon miehiä enemmän...Se hyvä se, monella naisella vuosien ajan on satoja eri miehiä kenen kanssa, hyvä tilaisuus paikasta riippuen oli sitt työmatkalla, hotellit lähellä, ja toisilla koston halu, ja monella muulla ett viehättää muittenkin miesten silmissä hetken huuman, ja nuoret miehet mahtavia rakastajia, ei kysele perään, luottavaisia, ja nii tosissaan naisten tarpeiden tyydyttäjiä yms....Kokemuksesta kertoneena monet naiset ovat saaneet hyviä mahtavia seksikokemuksia, nuorekkaista/nuorista miehistä, ja välillä mustasstakin isosta jne...Ja niitähä riittää, kun valkkaa parhaat päältä...nii oriita että...jaksavat kauan ja kauan....Naisensa saa aina tyydytetyiksi....


    • miesmies

      kaikki jotka pettää on surkeita pikkusieluja jotka eivät omaa elämäänsä saati itseään kykene peiliin katsomaan. siis ihminen jolle on elämä annettu lahjaksi, ei käytä sitä riittävän arvokkaasti. nää touhut menee just minävaurioisten ihmisten piikkiin.

    • *sofia

      mieheni kertoi pettämisestään vasta kuolinvuoteellaan.
      En jaksanut mokomasta asiasta edes vähää välittää.
      Sellainen on loppujenlopuksi niin pikkujuttu.
      Pääasia että elämä on muuten sujunut ilman suuria katastorfeja.

    • tiukkapipo

      Minusta 'pettäjän' tulisi ensin lopettaa edellinen
      suhde, ennenkuin uuden aloittaa.

      Jos olet vakavissasi parisuhteessa, silloin et ole
      enää 'hakupäällä'. Eli sellainen joka pettää parisuhteessa on antanut itselleen luvan etsiä uutta joko tietoisesti tai tiedostamattaan... silloin parisuhteessa on jotain vikana ja tuskin sitä pettäminen ainakaan korjaa.

      Jokaisessa parisuhteessa on takuulla vaikeita hetkiä, jolloin ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta.
      Kuitenkin väittäisin että suurin osa kärsii omista itseaiheutetuista ongelmista, joita sitten pyrkii laittamaan parisuhteen tai puolison syyksi. Petetään ja erotaan ja hankitaan sitten uusi kaveri, ja yllätys yllätys kohta on parisuhteessa taas samat ongelmat. Vaihtamalla ei kummene, kun vika on oman pääkopan sisällä.

      Minä ainakin arvostan itseäni niin paljon, että en hyväksy pettämistä. Jos puolisoni kuitenkin pettäisi salaa ja silti jakaisi suhdetta kanssani, en pitäisi häntä kynnysmaton arvoisenakaan. Ja jos hän pettäisi ja rehellisesti kertoisi, voisi meille jäädä ehkä jotain suhteesta käteen, mutta parisuhde on kummassakin tapauksessa ohi.

      Tärkeintä on keskustella näistäkin asioista, ennenkuin käy niin että toinen sortuu pettämään.
      Ihmiset on kuitenkin erilaisia, joidenkin on vaikea sitoutua. Joka tapauksessa parisuhde on hyvin herkkä suhde.

      Kukasta kukkaan hyppijät hyvin todennäköisesti
      kuolevat yksinäisyydessä, kenenkään välittämättä, pätkääkään...

    • yksiavioinen

      ensinnäkin, jos suhteessa ollaan, niin toinen pitäisi tuntea niin hyvin, että tietää mikä toiselle on pettämisen raja ja mitä mieltä hän on tästä kertomisasiasta ja rehellisyyden merkityksestä suhteessa. suhteessa on jotain vinksallaan, jos ei näin tärkeitä asioita tiedä rakastetustaan! näiden kysely on vähän myöhäistä, kun on jo pettänyt.

      olen ehdottomasti kertomisen kannalla omissa suhteissani, toki jokainen saa tehdä niinkuin on puolisonsa kanssa sopinut. Jos en kertoisi pettämisestä (minähän en tosin pettäisi), se pilaisi suhteemme. en pystyisi olemaan normaali ja avoin enää puolisoni kanssa, ja tämän hän huomaisi. siis pettämisen vaistoaa ja se jos mikä satuttaa. pahimmassa tapauksessa hän luulisi, että en rakasta häntä enää tai syyttäisi itseään suhteemme valjuuntumisesta.

      minulle pettämisen raja on siinä, että antaa ymmärtää jollekin muulle olevansa vapaa ja lähtee treffeille tms. pienet ihastumiset ja esim. että pitää jotakuta komeana/kauniina ja saa vähän silmäniloa, eivät ole pettämistä vaan merkki siitä että on normaali ihminen haluineen kaikkineen. tunteilleen ei mitään voi, mutta tekemisensä terve ihminen päättää itse.

      jos suhteeseen on lähdetty sillä mielellä että ollaan vain kaksistaan, ja toinen rikkoo tämän sopimuksen pettämisellä jolloin petetty ei saa mitä on halunnut, eli uskollista puolisoa. minun mielestäni olisi törkeää, että minua petettäisiin ja siitä ei kerrota, koska tällöin elän valheessa.

      pettäminen ei ole mikään vahinko, vaan tietoinen valinta (lukuunottamatta nymfoja). pettäjä ei ole luottamukseni arvoinen eikä se ihminen jonka luulin tuntevani, ja saa siten välittömästi kenkää.

      jos puolisoni olisi niin selkärangaton paska ettei kertoisi pettämisestä, niin toivoisin että kuulisin sen sitten vaikka siltä kummin serkun siskon kaimalta mieluummin kuin eläisin pettäjän kanssa.

      en myöskään käsitä miten syyllisyys kertomalla kevenisi, itseasiassa kuvittelisin että se pahenee moninkertaiseksi kun näkee kumppaninsa kärsimyksen. on rohkea ja epäitsekäs teko kertoa pettämisestä, jos molemmat ovat olleet rehellisyyden kannalla.

      kaikista ikävintä on, jos kaikki tutut kuulevat pettämisestä ensin ja petetty vasta viimeisenä. on se petetyn kiva sitten ihmetellä, että "mikähän mättää minussa kun kaikki ovat seurassani niin vaivautuneita ja katsovat säälien?".

    • petetty

      ei pidä salata, mut ei pidä pettääkään. Tekstari pettäminen on yhtä paha kuin sänkyyn meno. Silloinhan sitä haaveilee siitä toisesta ja lisäjännitys kiinnijäämisestä johtaa kuitenkin siihen, et jossain vaiheessa edetään tekstareista sänky hommiin.

      • tekstari

        jutustelu on yhtä paha kuin sänkyyn meno? Ei ymmärrä?


    • etkös ole

      vähän myöhässä jos tuosta huolehdit -että sulla on jotain sutinaa jo tarkoittaa ettei puolison kanssa olla läheisiä.

    • Mies 30-v

      Mulla oli mahdottoman paha ilta. Olin masentunut ja stressaantunut. Vaimoni oli poissa poikamme kanssa. Tulin töistä joskus klo 23.00. Lähdin oluelle. Istuin ja join, hieman liikaa. Menin hakemaan pizzaa. Jonossa eräs humalainen nainen yritti suudella. En reagoinut siihen. Hän vain yritti koko ajan ja lopulta itse vastasin suudelmaan. Hän pyysi minut luokseen. Olin menossa, mutta sitten tajusin, että olen naimisissa. Lähdin pois kotiin ja rupesin nukkumaan. Siitä lähtien olen ollut aivan maissa siitä, mitä tein. Näen vaimoni ja poikani(2v) huomenna. Mitä teen? Kerronko? Tahtoisin, mutta pelkään, että vaimoni jättää minut. Rakastan vain häntä. Hän on unelmieni nainen. Tuntuu pahalta...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      138
      2164
    2. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      109
      1564
    3. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      56
      1371
    4. Taas yksi persuämmä sekosi

      Kun lapsilla oli korona-aikana kirkossa hengityssuojaiet käytössä. Persuämmä piti asiaa lasten pahoinpitelynä. https://
      Maailman menoa
      240
      1137
    5. Finlayson Tom of Finland tuotteineen ajautumassa konkurssiin

      Takavuosina kotimainen lakana- ja pyyhevalmistaja Finlayson teki jättimäisiä voittoja, myymällä alastomien gay-miesten k
      Maailman menoa
      58
      968
    6. Mitä sä haluaisit

      Hänestä tai siitä jota kaipaat
      Ikävä
      76
      906
    7. Kauanko vielä aiot

      odottaa ja haaveilla kaivattuasi?
      Ikävä
      45
      784
    8. Kylmätotuus takiainen

      "Siirrän tänne Kylmiksen uudet hajatelmat. "Anonyymi 2024-10-27 14:42:53 60 plus palstalla en nähnyt nimimerkkiä Lesk
      80 plus
      98
      773
    9. Olisin vain halunnut

      Sinun kanssa mennä naimisiin. Rakastan sinua jo nyt. Olet ihaninta maailmassa. Ja bonuksena päälle saisin sinun upean su
      Ikävä
      28
      764
    10. En oikein tiedä

      onko sinua olemassakaan mies…
      Ikävä
      59
      753
    Aihe