Jos molemmat aviopuolisot maksavat vuosia kirkollisveroa siinä menettää rahaa suuria määriä.
Ainakin toisen aviopuolison kannattaa erota
kirkosta.
8512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
toki olisi suotavampaa että molemmat eroaisivat kirkosta
ei kumpikaan eroaisi. Ja jos toinen eroaa ensin niin ajan oloon voi se toinenkin erota.
jos niin pahasti on päässyt käymään, että kumpikaan ei kuulu kirkkoon.
Menet siis rahoinesi kadotukseen, eli tähän maailmaan rakastuneena.
Paljon rakastat lähimmäistäsi ja kannat huolta heistä.
Voi sinua, kun pienistä roposista pidät kirjaa.
Olematon on tuo valtiokirkon "kolehtivero".
Vapaissa suunnissakin laitetaan jo normaalisti jo kahdessa kuukaudessa kolehtihaaviin se, mitä tuo vuoden kirkollisvero on.
Eli rakkaudesta lähimmäiseen ja hänen palvelemiseen kristillisessä työssä tehdään päämäärätietoista tekemistä.
Jos rakkautta ei ole, niin ei. Kyllä monen kohdalla kaljabaarin kymmenykset vie moninkerroin ne rahat ja se työmuoto kannattaa omat matkasaarnaajansa.
Hengenhedelmänä esim. avioeroja, taisteluja, ym. ongelmatilannetta.
Kärsijänä ne lapset, kun isät ja äidit eivät saa tavata lapsiaan, koska uudet isät ja äidit eivät anna sen tapahtua.
Tämä täältä arjesta todettua ja nähtyä asiaa.
On nuoria, joiden mielenterveys järkkyy isien tekemisistä ja äitien valinnoista.
Sitä varten hengellisellä rintamalla työtä tehdään, että jonkinlainen tuki saataisiin tämän maan ruhtinaan tarjoaman elämän muodon rikkomille perheille.
Tiedätteköhän te ollenkaan mistä puhutte?
Tämä aika on paha, mutta haluatko sinä olla siinä mukana? VAlinta on vapaehtoinen.
Minä mielelläni teen vapaehtoistyötä ja kannatan sitä moninverroin enemmällä, mitä kirkollisvero on.
Hursitmaista mielenlaatua tarvitaan tähän elämään.
Jätetään joku turha pois ja yritetään tukea sitä työtä joka kohtaa sitä heikompiosaista.
Voisin kertoa paljon siitä työstä, joka juuri kohtaa heitä näitten tulojen suhteen.
Siellä on kuuroja, sokeita, vähävaraisia, vammaisia ym. ym. ym. Juuri heidän kohtaaminen, jotka ulossaatetaan terveiden maailmasta.
Ei anneta harrastuksiin tiloja, ei anneta sitä sun tätä, mutta joku toinen seisoo heidän rinnallaan.
Se on seurakunta, ja se voi olla kirkko.
Se pieni kirkollisvero roponen, se on kaikessa pieni loppujenlopuksi sinun hyvinvointisi rinnalla.
Puristatko kätesi nyrkkiin ja pidät omanasi, minkä olet lainaski saanut.
Alasti tulit ja alasti lähdet.
Entä jos huomenna astut sille kentälle, jossa sinut unohdetaan yhteiskunnallisesti.
Voi olla onnettomuus, miltä tuntuu, kun joku lähimmäinen astuu silloin huoneeseesi auttamaan.
Se toinen lähimmäinen on ottanut vastuun työn kannattavuudesta, että voisit saada sen vastaanotetuksi. Mieti tätä.
Mutta miksi annat taas ymmärtää, että vain uskova auttaa? Loput ovat kaljabaarien luusereita. Tämä hurskasteleva asenne oli yksi suurimmista syistä miksi minäkin kirkosta aikoinaan erosin. Tärkein syy erooni oli tietenkin uskon puute. Minä annan mielelläni roposen hyväntekeväisyyteen, mutta en halua maksaa uskonnollisen hapatuksen harjoittamisesta.
että joko uskot kirjaimellisesti kuten oikea oppi opettaa tai menet helvettiin.siitähän uskonnossa on kyse.
Tämä oli tietenkin hyvin kova kärjistys mihin tartuit, mutta monin paikoin totta.
Mutta älä ota kaikkea ”syyttävänä”.
Herätystä, -ehkä jollekin.
Kun katselen tämän päivän avun tarjoajia, ja tietenkin sitä voidaan katsoa hyväksi, että auttaa jokainen kohdaltaan avun tarvitsijaa.
Mutta nousee mieleeni se, että mitä kaikkea avun antaja tarjoaa tälle "lähimmäiselle".
Onko apu hetkellinen, miten se voisi antaa rakentaa pidemmän apukorren avun tarvitsijalle.
Nyt sitten joudun luomaan katsetta avunsaajan osaan. Joku auttaa, se apu voi olla kyllä hyvä ja antaa ponnistuspaikkaa.
Mutta antaako tietoa ja päämäärätietoista kohdistamista saajan tahtoelämään, -elämää suojaavaan suuntaan.
Kun katselen (entisen vapaa-ajattelija perheen kasvattina) asiaa kristilliseltä puolen, jossa puhutaan elävästä Jumalasta, -toivon Jumalasta, antaa tämä Jumalatietoisuus, sekä ojentautumisen tarpeen.
Apua saa ja ehkä avun tarpeen ongelma ja syy löytyy väärästä omasta elämänasenteesta joka ei rakenna mitään positiivisen hyvää.
Ei ole elämää suojaavia palikoita, niitä palikoita jonka terveellä tavalla suuntautunut elämä saataisi olla.
Terve elämänasenne, se suuntaa elämän niihin rakkaudellisiin tekoihin, joka rakentaa itseä, itsensä kautta toista, ja luo terveellä tavalla yhteyttä sekä todellista pyrkimystä siihen.
Tähän kohtaan ojentaa usko auttavan käden, myös lähimmäisten kautta ja se suuntauttaa elämää myös pyrkimään kohti tuota päämäärää.
Siihen astuu rinnalla kulkua, ystävyyttä, ja läsnäoloa. Siihen astuu itse rakkauden kokenut.
Moni ihminen, jonka elämästä puuttuu tieto Jumalasta, Luojasta, niin elämä rakentuu perustukselle, josta puuttuu paljon positiivisia asioita, joita kohti ihminen pyrkisi.
Sen tähden ihmisen elämä suuntautuu tämän maan sellaisia hallintavaltoja kohti, jonka hallintamallin hallitsijaksi sanon Raamatunkieltä käyttäen ”Vastustaja”, ja siitä nousee sana, paha ja paholainen. ym. joka on Jumalan luotua elämää ja sen hyvinvointia vastaan.
Tässä hallintamallissa ei ole sellaisia kantavia elementtejä, johon ihminen voisi tukeutua, -koska sen hallintamallin päämäärä on pelkästään sellainen saaminen, joka voi riistää lähimmäiseltä sitä osaa, joka ei ole hyväksi.
Se hyväksikäyttää toinen toista, ja jos tästä näköalasta ei päästä ulos, eikä tarjota eväitä siihen, niin se ei auta ketään. Riistetty voi tavallaan nousta, mutta nousee tästä toisen riistäjäksi.
Ja näillä ”turuilla” on paljon tarjontaa ja se hedelmänä on katkeraa hedelmää, mitä esim. mainitsemani tämän ajan nuoriso joutuu syömään.
Isät ja äidit kulkevat esimerkkinä mm. oman nautinnon ja pyyteen kanssa riitoihin, aviorikoksiin, tavallaan väärän mammonan omistamiseen, eli kaikkeen siihen mikä on terveen elämän vastakohta, ja Jumalan vastustajan hedelmän näköinen tuotos.
Sieltä kumpuavat avioerot, riidat, uudelleen avioitumiset, entisten lasten karvas elämänosa, uusien äitien ja isien vastakkainasettelut. Sinulla ei ole oikeutta tavata edellisen avioliiton lapsia.
Tai voi olla puoliso, josta kumpuaa jo niin pahaa persoonallisuushäiriötä, että kieltää isovanhemmilta tavata lapsenlapsia ja jopa puolisoaan tavata vanhempia, syyttä näin tehden.
Tämä on tätä aikaa, itsekästä –minä ja minulle aikaa.
Elämän antaja, Jumala kehoittaa aivan muuhun elämään. Jos me toteltaisiin niitä päämääriä, kilvoitellen perustukset muuttuisivat paremmaksi, mutta se on tahtoelämästä kiinni.
Tämmöinen perusajatus Raamatun kymmenen käskyn luomasta maailmankuvasta toteutettuna toisi jo pientä paratiisimakua maan päälle.
Se loisi perustusta autettavalle, päämäärätietoista pyrkimistä ja sillä perustuksella varmaan olisi paljon kauaskatseisempia vaikutuksia jo aikaan, saati sitten ikuisuusnäköalaan.
Siksi seurakunnilla ja kirkoilla on oma sanomansa ja jos tämä ääni vaiennetaan, silloin voisi jo sanoa, että ne hedelmät, mitkä jo nyt isien ja äitien tottelemattomuus saa aikaiseksi, astuu vielä jyrkemmin nautittavaksi meidän aikaan.
Jo nyt vääryys koetaan ikäväksi ja sopii kysyä, että voiko ihminen itse muuttaa itseään?
Ei varmaankaan. Ei koirakaan voi pilkuilleen mitään, kuin ei ihminen luonteelleen.
Näinkö? Kyllä tai, ei ehkä, -
Koska jos Hän saa itse muuttaa ihmisen sisältä, eli tarkoitan tällä Jumalaa.
Jos ei, niin se meidän vanha-aadamilainen luonteen liemi muuttaa aikamme yhä pahemmaksi ja pahemmaksi.
Haluammeko me olla rakentamassa tätä mihin suuntaa, jää jokaisen ratkaistavaksi yhtälöksi.
Niin kuin kerroin, olen Vapaa-ajattelijoiden perheen kasvatti, vanhempien, jotka jättivät kirkon.
Jäivät ulkopuolelle, niin katson heidän valinneet itselleen ”huonomman osan”.
Itse elämää jollainlailla kokeneena ja nähneenä tein toisen valinnan.
Nyt kun tätä tietä olen kulkenut vuodesta 74. ja jos ajankello käännettäisiin takaisin, tekisin saman valinnan uudelleen, en kadu.
Kirkko ja seurakunta on se osa meistä, joka on henkilökohtaisessa suhteessa itse Jumalaan ja tietoisuus hyvästä ja pahasta, siinä voidaan rakentaa joko hyvälle tahi huonolle perustukselle.
Ja jos tuntuu, että kirkko on huono, niin voisi kysyä, että olenko ollut rakentamassa sitä vai en.
Niin se makaa, kuinka petaa. Onnea se ei tuo, että henkselit paukkuen lyödään ovia ja sanotaan, että nyt lähdetään.
Jokainenhan voi lähteä. Ei se vankila ole, mutta mitä me sillä rakennetaan, sitä voi kysyä.
Minä päinvastoin kävelen aina sisäänpäin ja katselen, että mitä voisin tehdä.
Siellä on avuntarvitsijaa, on niitä sen osasia joita voin auttaa. Minun rahkeeni loppuisi avustamisessa kesken, mutta se joukko on apuna, eli yhdessä autetaan.
Myös se, että kirkolla ja seurakunnilla on oma tukijoukko tällaisessa taloudellisessa mielessä, apua voi kanavoida vielä paremmin.
Ei minulla olisi ollut antaa huonekaluja ja vaatteita sille henkilölle, jolta paloi koti.
Mutta kirkon piirissä sen avun sain perille.
Tietenkin on muitakin avunantajia. Lions Club tässä tilanteessa auttoi katon päälle, jne.
Mutta se on yhteistyötä. Henkilöä autettiin ja hän eli jo elämänsä päätepisteeseen onnellisena.
Siellä voi olla syöpäsairas. Kerran vietin aikaa joulun ja senkin jälkeen, kun perhe ei niin jaksanut olla siinä aivan läsnä. Jopa yötä hänen rinnallaan oltiin.
Eli kaikki rakentaa ja toivottavasti niin, että siitä löytyy koko elämää rakentava ja tulevaisuuteen hyvin katsova elämä. Mutta olisinko tehnyt, jos valintani olisi ollut siellä toisilla turuilla.
Sen katson yksin Jumalan työksi meissä ja siihen haastan mukaan.
Vastakkaisen hengen leirissä nämä eväät ovat hieman toiset, ja niin kuin jo kerroin, ehkä riistetään toiselta sitä osaa, mikä hänelle Luoja on luvannut rakkauden käskymuodossa.
Mutta ettei tule pitkää, tahi vielä pidempää, lopetan tähän.
Jätän nimeni pois, koska sillä ei ole merkitystä, toivon vain, että moni voisi kirjoittaa elämästä
hyvää, koska Hän (Jumala Kristuksessa) on hyvän syy ja seuraus.
Henkilökohtaisesti minä näen sen yksin uskonkautta mahdolliseksi Jumalan yhteydessä.
Hänhän sanoi, ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistäsi kuin itseäsi”.
Sille perustukselle on hyvä rakentaa.
Kirjoitit pitkän tarinan, joka perustui pelkästään oman uskosi oppiin. Oma uskosi on kuitenkin puhtaasti sinun oma subjektiivinen ajattelutapa. Ei mitään muuta. Kristinuskokin on vain yksi haara ihmisten kehittämistä eri uskonopeista. Kaikki usko on vain uskoa, ei mitään todellista. Jos usko on vahva tälle perustalle voi tietenkin rakentaa vaikka koko elämänsä, mutta on varsin naivia olettaa olevansa oikeassa oman uskonsa kanssa.
2000-luvulla tiedämme jo paljon. Tämä tieto ei tue mitään uskoa. Oman elämäni perustan mieluummin todellisuudelle. Olkoonkin, että tämä todellisuus on paljon raadollisempi kuin uskonoppien muovaama maailma. Todellisuudessa jalat kantavat paremmin, koska jalat ovat tukevasti maassa.