Minulla on ollut jonkin asteinen syömishäiriö reilu puoli vuotta ja kävin vastikään ravintoterapeutilla. Hän väitti laskujensa jälkeen, että söisin päivän aikana vain 1200 kcal. Ja omasta mielestäni reilusti enemmän! Väitinkin hänelle, ettei se voi olla mahdollista, sillä painonikin on pysynyt jo pitkään samassa. No hän sanoi, että aina paino ei tipu vaikka olisi aliravittu, sillon vaan rasitetaan elimistöä. Olen siis kenties ollut säästöliekillä pitkän aikaa.
Olo on ollutkin sen mukainen! No siksi uskalsin lisätä reippaasti päivittäistä ruokamäärää, ja söin nälän ja miletymysten mukaan. En laskenut kaloreitakaan, sillä ei niissä pysynyt enää mukana kun söi kotisörsseleitä.
No viikko-kaksi on kulunut ja puntari näyttää jo yli 2kg enemmän!! Reidet ovat paisuneet silmissä ja olo on toi tukala. Työni on fyysisesti raskasta joten tarvitsen melko paljon ruokaa. Mutta jos tämä on todellista painonnousua, niin ravintoterapeuttihan on laskenut aivan väärin, enkä uskalla syödä enää näin!
En ymmärrä... pelottaa tämä kaikki. Haluan takaisin hoikemman vartaloni! Koko ajan olen ollut normaalipainoinen kuitenkin, että ei ole kyse alipainoisen painon normalisoitumisesta.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Kokemuksia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
eiköhän se painon nousu on nestettä..