Kerron lyhyesti tarinani; olen tapaillut miestä yli puoli vuotta ja tuntui, että olen todella löytänyt "paremman puoliskoni". Kuitenkin ehdotin hänelle taukoa suhteessamme, sillä olen sairastellut paljon viimeisen kuukauden aikana ja halusin "säästää" häntä tältä kaikelta, mitä tiesin edessä olevan. Meillä oli lyhyt kohtaaminen viime viikolla, joka johti helliin hetkiin, mutta sitten hän katosi savuna ilmaan. Ei vastaa viestiin, ei puheluihin. Olen aivan ymmälläni ja täynnä kaipuuta, mutta yhtä aikaa voimakasta raivoa, sillä tuntuu epäreilulta, että suhteemme päättyi näin. Olisin valmis keskustelemaan hänen kanssaan tilanteesta ja ymmärrän senkin, jos hän haluaa lopettaa suhteemme, mutta se mikä ei mahdu pieneen päähäni on tuollainen "asioiden pakoilu". Kumpikaan osapuolista tuskin on tyytyväinen, ennen kuin asiat on selvitetty väliltämme, vai voiko..?
jätetty
2
599
Vastaukset
- ollukka
..valitettavasti. Joillekin se vaan on helpompi jättää asiat "levälleen" kuin puhua ne halki. Kaikki ei vaan kykene puhumaan asioista joten on vain helpomi haihtua kuin pieru saharaan. Unohda tuollainen äijä, etsi parempi.
..kanssa samaa mieltä. Joidenkin luonteelle ei vaan onnistu tarttua härkää sarvesta.
Onhan se varmaan ollut kolaus sille miehelle, kun oot ehdottanut taukoa. Etkö silloin selittänyt tilannettasi? Kyllähän se jättää montun auki kellä vaan, jos toinen tahtoo ottaa aikalisän. Monestihan se tulkitaan niin, että tauon haluaja tahtoo pehmeästi alkaa erota.
On sillä miehelläkin varmaan ollut oma myllerryksensä. Laita sille viestiä, vaikkei vastaisikaan ja selitä asiaa. Jos ei lue viestejäsi, niin omahan on valintansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli349188"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn273666Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi432214Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1042031Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on171870Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait121465Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.241298- 711187
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168866- 67815